Anni Sinnemäki: Polttomoottoriautot tullaan kieltämään Helsingissä

Anonyymi-ap

Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan polttomoottoriautoja ei voi enää 15 vuoden kuluttua olla Helsingissä.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) pitää Helsingin Sanomien haastattelussa selvänä, että pääkaupungissa ei tulevaisuudessa kulje fossiilisilla polttoaineilla kulkevia yksityisautoja. Sinnemäen mukaan Helsingin kunnianhimoisia ilmastotavoitteita ei voi saavuttaa ilman, että polttomoottoriautojen käyttöön puututaan.

Sinnemäki näkee polttomoottoriautoista luopumisen väistämättömänä, jos Helsinki haluaa olla nollapäästöinen vuonna 2040. Hän ei kuitenkaan vielä halua ottaa kantaa siihen, millä tavalla mahdollinen kielto käytännössä toteutettaisiin.

Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt, että kaupunki on hiilineutraali vuonna 2030. Lisäksi liikenteen pitäisi olla nollapäästöistä vuonna 2040. Päästöjen vähentäminen on kuitenkin osoittautunut hyvin haastavaksi.

Helsinki selvitti äskettäin polttomoottoreiden kieltämistä ja sen seurauksia kaupungin päästöihin. Aalto-yliopiston tekemä selvitys osoitti, että kielto vähentäisi Helsingin päästöjä merkittävästi ja vastaisi reilua kolmannesta kaupungin vuotuisesti päästövähennystavoitteesta. https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/629e5a84-02e5-41d5-bccd-f5aa7c78748f

72

866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      hahahhahhahaah ei vittuuu hahhahahhhah

      ja jenni pitko lentelee ympäri maailmaa lentokoneella .

    • Anonyymi

      Helppohan se on isopalkkaisessa työssä olevan sanoa että hakkikaa vain uusi sähköauto!

      Samalla unohtuu se että suurimmalla osalla kansasta ei ole varaa ostaa uutta autoa, ainoastaan parin tonnin ruosteinen prutku jolla juuri ja juuri pääsee eteenpäin.

      Nämä viherunelmähöttöpilvessä asuvat cityvihreät ovat jo kauan aikaa sitten irtaantuneet todellisuudesta.

      • Anonyymi

        Juuri näin.


    • Anonyymi

      miten anni sinnemäki pudotat omia päästöjäsi kun olet vihreä tuotat suoli kaasuja normaalia ihmisiä 10 kertaa enemmän. laitatko perääsi katalysaattorin


      lehmät syöävät kuin vihreät tuottavat 1000 kertaa enemmän kuin koko suomi vuodessa haloo .. vihreet

    • Anonyymi

      entäs se hiilivoimala millä hän se käy.. anni hoi.

    • Anonyymi

      sinne mäki helsikihän lämpiää fossilisella meinnatkos tappaa kaikki kylmään..

      eikös ekana pitäs ratkaista millä helsinki lämmiteteään saatanan untuvikko taasko cannbis päiss oot.

      • Anonyymi

        Seuraava keino annilla : talvella vähennetään lämmitystä 55% , vähennykset eivät koske kaupungin johdon toimistotiloja ja asuntoja . Toisaalta Helsingin äänestäjät saavat kiittää itseään näiden tuhoojien teoista. Pitäisi muistaa että maailman kohtalo ei riipu siitä, mitä Suomessa tehdään tai ollaan tekemättä ! Aiostaan sillä on vaikutus meidän elämään täällä ? Ps vihreät voisivat kertoa miten vaikuttaa Suomen päästöihin kun otamme näitä matuja Suomeen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava keino annilla : talvella vähennetään lämmitystä 55% , vähennykset eivät koske kaupungin johdon toimistotiloja ja asuntoja . Toisaalta Helsingin äänestäjät saavat kiittää itseään näiden tuhoojien teoista. Pitäisi muistaa että maailman kohtalo ei riipu siitä, mitä Suomessa tehdään tai ollaan tekemättä ! Aiostaan sillä on vaikutus meidän elämään täällä ? Ps vihreät voisivat kertoa miten vaikuttaa Suomen päästöihin kun otamme näitä matuja Suomeen?

        Lämmitetään liika muutenkin 18-20 sopiva eikä terveys vaarannu.+25 +35 liikaa sairaalassa nesteytettiin ku kuivuus ja vitamiinit lopussa.Nesteitä ja vitamiinejä lisää,jotta kohenee elämä kivutkin lähti.


    • Anonyymi

      sinne mäki tuu lappiin me pannaan sut järkiin, loppuu tuo kitinä puutteessa oot.

      • Anonyymi

        annilla on hyvät tissit. pääsispä,,,,,,,,


    • Anonyymi

      anni vihrett fossiilit korvataa eli papat ja mummot ennen aikanen kuolem a päästöt vähenee sannoo pi cannabbis

    • Anonyymi

      hahhahaha

    • Anonyymi

      saatna arhinmäki onki gangsta räppäri hei ,, kulman kovin kundi 40 vuotta myöhässää papparainen ,, joku vielä teloon ton idiootin,,

    • Anonyymi

      DDD

    • Anonyymi

      Alan voimaan pahoin, kun näen Sinnemäen. Kun se alkaa puhua, niin laatta lentää.

      • Anonyymi

        Viinin(?) pöhöttämistä kasvoista ei kohta silmiä löydä, en tosin kovin kaipaakaan.
        Joutaa vaihtoon, on jo nähty ja vahingot vaikutuksistaan riittää jo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viinin(?) pöhöttämistä kasvoista ei kohta silmiä löydä, en tosin kovin kaipaakaan.
        Joutaa vaihtoon, on jo nähty ja vahingot vaikutuksistaan riittää jo.

        Ihmeellinen naaman vääntelijä. Onko sillä ollut jokin kasvohalvaus?


    • Anonyymi

      Helppoa. Ei stadissa ole ikinä tarvinnut bilikkaa. Paitsi janarit...

    • Anonyymi

      Koko homohesa voisi lopettaa muutenkin kuin vain autoilulla. Uusi pääkaupunki voitais perustaa Tampereelle ja katotaan sieltä sitten miten Suomen asiat hoituu ja jos ei hoidu niin siirrytään yhä edemmäs pohjoiseen missä terve maalaisjärki vielä toimii

      • Anonyymi

        Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa. Pääseekö satamaan enää diiselrekka, kaikki hyötyliikenne, työkoneet. Entä jos osoittautuu että tämä akkumaterialien kaivaminen on suurempi ympäristö ongelma kuin vanha polttomoottori. ???????🙃🙃🙃


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa. Pääseekö satamaan enää diiselrekka, kaikki hyötyliikenne, työkoneet. Entä jos osoittautuu että tämä akkumaterialien kaivaminen on suurempi ympäristö ongelma kuin vanha polttomoottori. ???????🙃🙃🙃

        Akkumateriaalien kaivaminen joihinkin sähköromuihin on paljon saastuttavampaa kuin yksikään polttomoottriauton pakokaasu hesan mamulähiössä :DD


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa. Pääseekö satamaan enää diiselrekka, kaikki hyötyliikenne, työkoneet. Entä jos osoittautuu että tämä akkumaterialien kaivaminen on suurempi ympäristö ongelma kuin vanha polttomoottori. ???????🙃🙃🙃

        No voi se pk olla Vaasakin niinkuin kuuluisi :)


    • Anonyymi

      Miten voi tuossa asemassa oleva politikko olla noin lumiukko?
      Vihervassareiden aikakaudella tehdyt ratkaisut pk-seudun liikenteessä ovat lisänneet päästöjä merkittävästi ja sille pitäisi tehdä loppu.
      Yhteydet vantaan ja muiden kehyskuntien asutuskeskuksista Helsingin keskustaan julkisilla liikennevälineillä on tehty niin huonoiksi (useita välinevaihtoja edellyttäviksi) ja hitaiksi (itselläni matka-aika Helsingin keskustaan kasvoi n. 25 min -> 55-65 min.)
      Mainituista syistä olen lopettanut kokonaan julkisen liikenteen käytön ja käyn Helsingissä vain omalla autollani.
      Helsingissä autolla liikennöintiä on vaikeutettu tietoisesti niin että esim. hakiessani puolison leikkauksesta keskustan Mehiläisen sairaalasta kesti matka pohjoisrannasta bulevardille 40 min. Tuprurin pakkasessa tuon ajan pääasiassa paikallani seisten diesel katkuja vihervassareiden sieraimiin. Autoilu keskustassa on nykyisin pääosin paikallaan seisomista pakokaasua tupruttaen. Kaupat kärsii koska olen (kuten ilmeisen moni muukin) siirtänyt kaikki ostokset kehyskuntien ostoskeskuksiin.
      Ongelma on vihervassareiden realiteetit unohtavassa idealistisessa näkökulmassa, joka on tyystin irronnut realiteeteista. Ratkaisu on olemassaolevan tekniikan kehittämisessä ei sen äkkinäisessä kieltämisessä. Kehittäminen tuottaa, kieltäminen hukkaa tehdyt investoinnit.

    • Anonyymi

      Itse ajan 6.5 dieseli autoa täällä Etelä-savossa ja hankin metalli-alan töissä 70 000€ vuodessa ilman ylitöitä.
      Tosin saimaan rannalla 150 neliön omakotitalossani harvoin tulee tulee enää Helsinki mieleen.
      Onneksi meillä täällä raukoilla-rajoilla on niin vaikeaa.

      • Anonyymi

        Minä saan saman… eläkkeellä. Johtunee siitä, että tein työurani Hesassa.
        Ei ole tarve ajaa 6.5 dieselillä maissa, vesillä kyllä ja muilla vähän pienemmillä.
        Maissa tykkään ajella prätkällä tai museoautoilla, silloin kun siviiliautoa ei tarvitse lelujen vetämiseen kotipihaan :)


    • Anonyymi

      Kukaan oikeasti rikas ei hommaa sähköautoa ne ajaa polttomoottorisilla autoilla. Vihervasemmisto ei tätä ikinä älyä kun ei mitään muutakaan vihervasemmistokommarit ajaa tämän maan taas sotaan!

    • Anonyymi

      Anni haluaa ehtiä kieltämään ,ennen kuin tekninen kehitys tekee tehtävänsä.Kyllä autoteollisuus hoitaa asian ilman Sinnemäen kieltojakin.

      • Anonyymi

        Vihreiden tehtävähän ei ole tehdä asioita luonnon hyväksi, vaan aiheuttaa autoilijoille maksimaalinen haitta ja kustannus!

        Autot ja autoilijat ovat itse saatanasta ja heitä pitää kurittaa kaikilla mahdollisilla keinoilla.

        Ympäristöasiat ovat hyvä keppihevonen tässä kurituksessa. Niiden perusteella kaikki kiellot, veronkorotukset ja rajoitukset ovat sallittuja. Kukaan ei uskalla vastustaa tai kyseenalaistaa päätöksiä, koska kyse on ympäristön suojelusta. Todellisuudessa taustalla on joukko viheranarkisteja, joidenka tarkoitus on vastustaa kaikkea ja aiheuttaa ihmisille, yrityksille ja yhteiskunnalle maksimaalista vahinkoa.


    • Anonyymi

      Helsingin kaupungin hommiin valitaan näköjään kaikkein tyhmimmät.

    • Anonyymi

      Anni sinne tänne hakee postin, kauppa tavarat ym joita ajetaan euroopasta ja muualta suomesta kehä 3sen toiselta puolelta.

    • Anonyymi

      Koska Helsingin Vihreät tajuaa, että jos he ikinä haluavat haastaa Kokoomuksen Helsingin suurimpana puolueena, niin Sinnemäestä pitäisi päästä eroon mieluummin ennemmin kuin myöhemmin?

    • Anonyymi

      Anni on hoitokodissa ennenkuin polttomoottori autoilu loppu .

    • Anonyymi

      Polttomoottori ei ole pahis. Polttoaine voi olla, jos se saastuttaa. Insinöörit ratkaisevat senkin ongelman.

    • Anonyymi

      Ja niin kauan kuin julkisilla kulkuneuvoilla liikkuu piri/sekopäitä, kuselle haisevia junanvaunuja, tulen kulkemaan fossiilisilla aineilla. Ja toisaalta ei Helsingissä ole mitään sellaista, että sinne pitäisi päästä.

    • Anonyymi

      Ihan sama T: Landepaukku

    • Anonyymi

      Milläs pelastuslaitos ajelee ja rekat että taxit?Lataaminen vie aikaa voi syttyä koko auto.

      • Anonyymi

        Kesällä työntävät niitä ruumisarkku kärrejä joita on hautausmaalla kappelissa ja talvella jos on lunta käyttävät ahkiota, joilla potilaita kuljetetaan.
        Sinnemäki suu korviin asti auki ja muut vihreät saa katsoa kadunavrressa miten on saasteetonta liikennettä.


    • Anonyymi

      Sanotaan että naisella on suuri suu suhteessa suureen räpylään.

      • Anonyymi

        Politikot itse lentää ympäri maapalloa, esim. vihreät, eikä se saastuta. Mutta annas olla jos duunarin pitää mennä autolla töihin, niin se on maailamanloppu.
        Sekin demarien pullea kansanedustaja Kymäläinen rällää eniten taksilla. Näkee että liikunta on sille myrkkyä.
        Sitten ne saa erikoisluvan taksille, jos toisilta ihmisltä kielletään autoilu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politikot itse lentää ympäri maapalloa, esim. vihreät, eikä se saastuta. Mutta annas olla jos duunarin pitää mennä autolla töihin, niin se on maailamanloppu.
        Sekin demarien pullea kansanedustaja Kymäläinen rällää eniten taksilla. Näkee että liikunta on sille myrkkyä.
        Sitten ne saa erikoisluvan taksille, jos toisilta ihmisltä kielletään autoilu.

        Pari vuotta sitten vihreät lensivät Intiaan joogaamaan.

        Juuri kun olivat päättäneet eduskunnassa energiaverojen korotuksista ympäristösyistä.


    • Anonyymi

      Piereminen pitäisi myös kieltää elikkä hernekeitto ja ruisleipä pois kauppojen hyllyiltä ja tilalle puutapit minne ei aurinko paista

    • Anonyymi

      Rekat,taxit ja jakeluautot sekä pelastuslaitos autot ja nosturit sähkölle,joita ladataan tulevat kun virtaa autoon saatu.Kuinka kauan sähköllä ajetaan matkalla Utsjoelle ?Ajoissa ei kukaan ehdi päivystykseenkään.Autopalot kuka sammuttaa konttiinkaan ei rekka mahdu....

    • Anonyymi

      Suomi on tulevaisuudessa kaivoksia täynnä ja vesistöt pilalla näiden sähköautojen akkujen valmistukseen tarvittavien mineraalien takia

    • Anonyymi

      Ennemmin häädätte matut sieltä haisemasta,niin ilma ja viihtyvyys paranee kertaheitolla.

    • Anonyymi

      Anni ei nää sitä päivää . Kun on sairas päästään ne se loppu tulee ennen aikojaan.
      Rip Anni "vähälatvala" Sinnemäki.

    • Anonyymi

      Onhan sitä ennenkin menty hevosilla pitkin mannerheimintietä

      • Anonyymi

        matut ajavat taksia sitten kamelilla


    • Anonyymi

      Sinnemän polttomoottoriautot

    • Anonyymi

      Anni on paras ja vetää saastuttavat autot vessanpöntöstä alas hahhhaaaaaahhhhaaaaa

      • Anonyymi

        Sinnemäki totesi ''...luopuminen on todennäköistä..''

        Koulupudokkaat eivät osaa lukea.


    • Anonyymi

      Kyllä se niin on että piereskelevät katujen tallajaat saastuttaa kans ilmastoa

    • Anonyymi

      Ja samaan aikaan varotellaan ww3:n alkamisesta, ja Suomi alottanut varustautmisen? No ehkä sota saastuttaa vähemmän?

    • Anonyymi

      Eikö olisi aika kieltää turhat valot. Saastuttaa esim kun sähköautojen tuonnossa käytetään lapsi työvoimaa ym.
      Sähkön tuotannossa käytetään ydinvoimaa ja se vasta on kallista ydinjätteen säilytys maksaa maltaita, tuulivoiman myllyt ongelma jätettä ym.

    • Anonyymi

      Anni voi ajella polkupyörällä,ja laittaa viirin tarakalle,jos vaikka tuulisi...

      • Anonyymi

        Mitäs jos kiellettäisiin Anni Sinnemäki ennen seuravaa vuodenvaihdetta?

        Mitenkä olisi tuollainen uudenvuoden lupaus?

        Ainakin puhesaaste vähenisi melkoisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs jos kiellettäisiin Anni Sinnemäki ennen seuravaa vuodenvaihdetta?

        Mitenkä olisi tuollainen uudenvuoden lupaus?

        Ainakin puhesaaste vähenisi melkoisesti.

        Onko joku kieltänyt sinulta järjen käytön ??

        ''Polttomoottoriautot tullaan kieltämään Helsingissä...''

        Anni Sinnemäki ei sanonut noin.

        Sinnemäki totesi ''...luopuminen on todennäköistä..''

        Ja sitä luopumista todellakin suunnitellaan stadissa.


    • Anonyymi

      ”Suoraan jätemyllyyn” – Pienetkin akkurikot passittavat uudenkarheita sähköautoja lunastukseen

      Viallinen akku uhkaa passittaa yhä useamman uudenkarhean sähköauton ennenaikaiseen saattohoitoon. Monen mallin kohdalla akkupaketin korjaaminen tai vaihtaminen pienenkin kolarin jäljiltä on yksinkertaisesti mahdoton tehtävä.

      Niinpä korjauskelvottomista sähköautoista erotetut akkuröykkiöt kasvavat vauhdilla eri puolilla Eurooppaa, uutistoimisto Reuters kertoo. Samalla kierrätettävien akkumateriaalien ja kierrätysvalmiuksien välinen epäsuhta kasvaa entistä suuremmaksi.

      “Sähköautoja hankitaan kestävän kehityksen nimissä, mutta eihän se kovin kestävää ole, jos akkupaketti pitää hävittää pienenkin kolarin jälkeen”, tutkimusjohtaja Matthew Avery sanoo. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suoraan-jatemyllyyn-pienetkin-akkurikot-passittavat-uudenkarheita-sahkoautoja-lunastukseen/b4509828-f0cd-4e97-a4ab-fdfdad884eeb?ref=iltalehti:a634&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi&_gl=1*1luajlq*_ga*MTU2NzcxNjQwOC4xNjI4ODM4NjMw*_ga_3L539PMN3X*MTcwNDQ1NTk3My4zNDIzLjAuMTcwNDQ1NTk3My4wLjAuMA..

    • Anonyymi

      Saa sitä mielipiteitä olla, ja voi hyvin olla niin, että jollain aikajänteellä polttomoottoriautot kielletään, mutta sellainen on vielä monen mutkan päässä.
      Voi myös olla niin, että polttoaineista löytyy päästötön ratkaisu pitkässä juoksussa.
      Sähköautot ei välttämättä ole se lopullinen ratkaisu, vaikka se nyt siltä näyttää.

    • Anonyymi

      Ei taida elää ihan tässä maailmassa , katsokoon ikkunasta ulos , jos meidän poliitikot olisivat järkeviä , he , kuten muutkin maat hakisivat tiettyihin asioihin erityiskohtelua, olisi se tarpeen tänne kylmään peräpohjolaan , eri asia on jos valtio kustantaa kaikille ilmaiset henkilöautot eikä maksata ihmisillä tuota ilmastoposeeraustaan , missä on ne työllisyys vaikutukset joita luvattiin vuosikausia sitten kun niitä päätöksiä tehtiin , nyt niitä työpaikkoja olisi tarvittu mutta ei oo näkyny .....

    • Anonyymi

      Ei polttomoottorissa ole mitään vikaa. Vika on fossiilisessa polttoaineessa. Jospa poltetaan vettä?

    • Anonyymi

      Höpö höpö vaan vihreiden vouhotukselle. Pääkaupunki pitäisi siirtää takaisin Turkuun! Kauas Venäjästä ja vihervassarihulluudesta.

    • Anonyymi

      Ei voi olla noin käytännön taidoissa puutteellinen ehdotus.
      Paljonko laivalta ja lentoliikenne teen mukana tulee ajopelit
      Pitääkö terminaalista ottaa käyttöön vuokra autot,et pääsee muualle Suomeen..

    • Anonyymi

      Ihan hyvä päätös.

      • Anonyymi

        Joko sinneminnetänne mäki kielsi autot? Toivottavast Sofia saa ajella stadissa asuntoautollaan.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7132
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6215
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5318
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3555
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe