Jumalan sormi

Jumalan sormi
Raamatun ilmoituksessa on tekstejä, joista todetaan, että "kirjoitus oli Jumalan kirjoitusta, joka oli tauluihin kaiverrettu" (2.Moos. 32:16) ja "kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu" (2.Moos.31:18). Mitä Jumalan sormella oli kirjoitettu? Mikä on niin tärkeää, että asia vahvistettiin Jumalan omalla sormella? Jumalan omalla sormellaan kivitauluun kirjoittama teksti sisältää mm. seuraavan lauseen: "sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti" (2.Moos.20:11).
Ei olekaan mikään yllätys, että kysymys kuusi päivää kestäneestä luomistyöstä on yhä kiistelyn polttopisteessä, kun puhutaan Raamatun arvovallasta. Teologiset tiedekunnat ja teistiset evolutionistit ovat kuitenkin tuhonneet Raamatun arvovallan ihmisten silmissä. Kuuden päivän luomiseen uskovia kohdellaan tylysti sekä tämän maailman viisaiden että jopa monien herätyskristillisten piirien taholta. Luomistyö on kuitenkin Jumalan ilmoituksen ja koko Raamatun perusta ja näin ollen luomisen todellisuuteen kohdistuu kaikkein voimakkain vihollisen hyökkäys. Luomisjärjestystä, kuten Jumalan kuviksi luotujen miehen ja naisen todellisuutta yritetään hämärtää, jotta mm. muunsukupuolisuutta ja translakia voitaisiin edistää.
Loiko Jumala todella sanallaan taivaat, maan ja ihmisen?
Jumala, joka oli pojassaan Jeesuksessa, herätti haudassa mädäntyvän Lasaruksen kuolleista. Jeesus sanoi:"Lasarus, tule ulos" (Joh.11:43) ja näin meille näytettiin kuinka ihmisen luominen tapahtui silmänräpäyksessä kuolleesta aineesta, joksi Lasarus oli jo ehtinyt muuttua haudassa. Ihmisen luomiseen kuolleesta aineesta ei siis tarvita kehitysopin mukaisia vuosimiljardeja.
Jumalan luovassa toiminnassa Hänen kätensä ja sormensa ovat keskeisellä paikalla
Meidät on luotu Jumalan kuviksi. Meillä on myös kädet ja sormet, joilla voimme luoda esineitä. Olemme kaikki ainutkertaisia yksilöitä. Ei ole kahta ihmistä, joilla olisi samat sormenjäljet. Jumala tuntee meistä jokaisen sekä käsistämme että henkilökohtaisesti nimeltä.
Jumalan kuvaksi luodun ihmisen - käsi - onkin keskeinen tunnusmerkki, joka erottaa meidät eläimistä. Maailmankuulu tiedemies Isaac Newton katseli eräänä päivänä peukaloaan, pyöritti sitä sen kahdeksalla lihasmoottorilla ja totesi, että "nyt tiedän, että Jumala on olemassa".
Katso ihmeellistä kättäsi! Näet koko maailmankaikkeuden hienoimman instrumentin - siinä on 58 liikeakselia. Sillä voi soittaa Beethovenin kuutamosonaatin, tehdä aivoleikkauksia, pelata tennistä jne... Siinä on samanaikaisesti sekä tarkkuusote että voimaote. Ihmisen käden suorituskykyyn pystyvää robottikättä eivät insinöörit ole pystyneet tekemään. Ihmisen erityisistä ominaisuuksista Jumalan kuvana ole kirjoittanut enemmän englanninkielisessä kirjassani 'Image of God' (Datakirjat).
Tässä langenneessa luomakunnassa ihmiskädellä voi myös tehdä pahaa ja vahinkoa. Psalmissa 144 varoitetaan: "Ojenna kätesi korkeudesta, tempaa ja pelasta minut suurista vesistä, muukalaisten kädestä, joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi.
Käsi tai sormi tulee esiin Raamatun tekstissä aina kun Jumala itse puuttuu erityisen merkittävällä tavalla asioihin.
Juutalaiset viettävät pääsiäistä orjuudesta vapautumisen muistojuhlana. Israel oli orjuudessa Egyptissä ja Mooses ja Aaron tekivät faaraon edessä ihmeitä, jotta faarao päästäisi juutalaiset Egyptin orjuudesta. Egyptin tietäjät toistivat kuitenkin samat ihmeet aina siihen asti kunnes Aaron Jumalan käskystä löi sauvallaan maan tomua. Tapahtui luomisihme! Kaikki maan tomu muuttui sääskiksi! Tätä tietäjät eivät pystyneet tekemään ja niin tietäjät sanoivat faaraolle: "Tämä on Jumalan sormi" (2 Moos.8:19).
Kahdeksannessa psalmissa Daavid sanoo "kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle". Taivaat ja maa ovat Jumalan sormien tekoa ja ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, sillä Jumala tiesi, että Hänen on tultava tänne Pojassaan Jeesuksessa lunastamaan meidät synnin orjuudesta.
Kuningas Belsassarin pidoissa häväistiin Jerusalemin temppelin astioita ja välittömästi "sillä hetkellä ilmestyivät ihmiskäden sormet ja kirjoittivat kuninkaan palatsin kalkitulle seinälle" (Daniel 5:5). Kuninkaan viisaat eivät voineet lukea kirjoitusta, mutta Daniel kertoi miksi käsi oli lähetetty Jumalan tyköä ja kirjoitus kirjoitettu ja ilmoitti sen sisältämän kuolemantuomion kuninkaalle.
Herran käsi on väärintekijöitä vastaan
Jumala edellyttää, että kuulemme Häntä. 1. Samuelin kirjassa todetaan (12:15): "jollette kuule Herran ääntä, vaan niskoittelette hänen käskyjänsä vastaan, niin Herran käsi on oleva teitä vastaan, niinkuin oli myös teidän isiänne vastaan". Emme voi palvella kahta herraa. Meidän on tässä

3

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herran käsi on väärintekijöitä vastaan
      Jumala edellyttää, että kuulemme Häntä. 1. Samuelin kirjassa todetaan (12:15): "jollette kuule Herran ääntä, vaan niskoittelette hänen käskyjänsä vastaan, niin Herran käsi on oleva teitä vastaan, niinkuin oli myös teidän isiänne vastaan". Emme voi palvella kahta herraa. Meidän on tässä elämässä tehtävä oikea valinta, niin saamme olla Jumalan käden suojeluksessa.
      Jos valintamme on tuntea Jeesus, voimme olla varmoja, että Jumalan käsi on kanssamme, tapahtui sitten mitä tahansa. Psalmissa 118 todetaan: "Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja. Herran oikea käsi korottaa, Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja. En minä kuole vaan elän ja julistan Herran töitä. Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut".
      Jumala ei sinua unhoita
      Hän on piirtänyt meidät omien kättensä hipiään kuten Jesajan kirjan ihana ja lohdullinen kohta kertoo (Jes. 49:15,16). Vaikka me sitten iskimme naulat Jeesuksen kätten läpiristillä, Jumala tästäkin huolimatta vielä armahtaa meitä, jos uskomme hänen poikaansa Jeesukseen.

    • Anonyymi

      "Kuuden päivän luomiseen uskovia kohdellaan tylysti "

      Sinäkin saat julistaa agendaasi ihan vapaasti eikä kukaan ole sinua laittamassa vankilaan. Ei tuo mitenkään tylyä kohtelua ole. Jo uskonnonvapauslaki takaa sinulle oikeuden uskoa tavallasi, joka ei riko muita lakeja.

      Vai oletko niin omahyväinen, että ainoastaan sinulle kelpaa se, että juuri sinun uskosi on ainoa oikea ? Se pitäisi mielestäsi kai olla kaikessa ainoa totuus, olkoonkin vaikka luonnontieteiden kannalta ihan kukkuluurua.

      Ja onko muuten se sinusta tylyä, että sinunkin tänne palstalle suoltamaa disinformastiota tai suoria valheita oikaistaan? Tämä on toki se syy, että saat aika napakoitakin vastauksia ja ne tulee kyllä asiasta.

    • Anonyymi

      Astrologiassa on YOD eli Jumalan sormi niminen kuvio. Jos syntyy tuon kuvion kanssa, voi olla erityinen.

      Jumala on siis jonkinlainen sormella osoittelija.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      27
      5323
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      3
      4677
    3. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      152
      1681
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      155
      1446
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      15
      1279
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1114
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      21
      1094
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      206
      987
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      67
      958
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      37
      839
    Aihe