Me suomalaiset

Yli puolet suomalaisten ja muiden pohjoiseurooppalaisten geeniperimästä tulee nykyisen Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroilta suurin piirtein 5000 vuoden takaa.
Se johtuu hevosista.
Aroilla neoliittisen kivikauden lopulla noin vuonna 3500 ennen ajanlaskun alkua eläneet miehet onnistuivat kesyttämään hevosen ja lähtivät sittemmin vyörymään ratsain sekä länteen että pohjoiseen.
Luista saadun dna:n tutkimus osoittaa, että kyseessä oli sukupolvien ajan jatkunut massiivinen invaasio.
Karpaasimaisten ratsumiesten nopea toiminnan joukot peittosivat pienikokoiset muinaismaanviljelijät, ryöstivät naisia mukaansa ja jättivät jälkensä geeneihin.
Keskimitaltaan miehet olivat aikansa koripalloilijakokoa. Nykyravinnolla he olisivat tutkimusten mukaan venyneet noin 185-senttisiksi, mutta tuolloinen 175 senttiäkin teki heistä jättiläisiä.
Satavuotista itsenäisyyttä nyt juhliva Suomen kansa kantaa mukanaan tätä perimää. Geenejä on kuitenkin tullut myös monesta muusta suunnasta ja moneen muuhun aikaan.
Siksi nykysuomalaisten geneettinen kirjo on suurinta koko Euroopassa. Länsisuomalaisten ja itäsuomalaisten perimä eroaa toisistaan erittäin paljon.
Antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta sanoo geneettistä sekoitustamme aikamoiseksi sekamelskaksi.

Ukrainan arokansan lisäksi sekoitukseen ovat vaikuttaneet länsieurooppalaiset ja itäeurooppalaiset metsästäjä-keräilijät, pronssikauden ja Ruotsin vallan aikainen skandinaavinen geeniperimä sekä arktista rannikkoa pitkin Skandinaviaan välittynyt pohjoissiperialainen perimä.

Eikä siinä kaikki. Sitä ennen ja sen jälkeen tilkkutäkkimäisyyttä lisäsivät muiden muassa saamelaiset, romanit, venäläiset, juutalaiset ja tataarit sekä idästä ja lännestä tulleet maahanmuuttajat.

Monet heistä olivat enemmän tai vähemmän varakkaita yrittäjiä, kauppiaita tai käsityöläisiä.

Eikä siinäkään kaikki. Nyt Suomen runsaan 5,5 miljoonan asukkaan väestöön kuuluu entistä enemmän ihmisiä, joiden synnyinmaa ei ole Suomi eikä äidinkieli suomi
7160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suomalaisten ja muiden pohjoiseurooppalaisten geeniperimästä on tehty useita tutkimuksia, ja yksi vallitseva teoria on, että näiden ryhmien juuret voivat ulottua nykyisen Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroille. Tämä liittyy siihen, että arkeologiset löydöt ja geneettiset tutkimukset viittaavat siihen suuntaan, että pohjoiseurooppalaiset kansat ovat kehittyneet ja levinneet näiltä alueilta Pohjois-Eurooppaan.

Tutkijat ovat havainneet yhteneväisyyksiä esimerkiksi kivikauden kulttuurien välillä, mikä viittaa siihen, että väestöt ovat liikkuneet ja vaihtaneet kulttuurisia piirteitä alueiden välillä. Lisäksi geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, että osa nykyisistä suomalaisista ja muista pohjoiseurooppalaisista perimistä voi jäljittää juurensa itäisille aroille.

On kuitenkin tärkeää huomata, että geneettinen perimä on monimutkainen ja siihen vaikuttavat monet eri tekijät. Lisätutkimuksia tarvitaan, jotta voimme saada täydellisemmän kuvan siitä, miten suomalaisten ja muiden pohjoiseurooppalaisten geeniperimä on kehittynyt ja levinnyt historiallisesti.

Äänestä

Puolitotuuden sijaan olisit voinut kertoa koko totuudenkin:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaisten_haploryhm%C3%A4n_tyypit

Suomalaisten miesten yleisimmät Y-kromosomien haploryhmät ovat N ja I.
N on Siperian suunnalta ja I Länsi-Euroopasta Skandinavian kautta, Molemmat edustavat varhaisia metsästäjä-keräilijäväestöjä.

Suomesta löytyy myös R1A- ja R1B-haploryhmiä, mutta läntiseen Eurooppaan verrattuna nämä ryhmät ovat Suomessa pieniä (7% ja 4%). Näitä ryhmiä pidetään ratsastajakansojen, paremman nimen puutteessa "jamnoiksi" kutsuttujen edustajina, jotka olisivat saapuneet Eurooppaan idästä käsin siinä 5000 vuotta sitten - Ukrainan arojen halki kuten hunnit ja mongolit aikoinaan.

Äänestä

Hevoset astuivat ja geenit siirtyivät.

Äänestä

Russakka taas vauhdissa. Paljon otsikoissa oleva Unkari on tutkimusten mukaan sukulaiskansa, ei voisi millään uskoa sitäkään.

Äänestä

"Kulttuurinen kansanmurha on perinteiden, arvojen, kielen ja muiden elementtien järjestelmällistä tuhoamista, jotka erottavat yhden ihmisryhmän toisesta ."

”Ensimmäinen askel kansan likvidoinnissa on pyyhkiä sen muisti. Tuhoa sen kirjat, sen kulttuuri, sen historia. Pyydä sitten joku kirjoittamaan uusia kirjoja, valmistamaan uusi kulttuuri, keksimään uusi historia. Ennen pitkää tuo kansakunta alkaa unohtaa mitä se on ja mitä se oli… Ihmisen taistelu valtaa vastaan on muistin taistelua unohtamista vastaan.” – Milan Kundera


Kansan etnisen identiteetin säilyttäminen ei ole rasistista. YK artikla 8

Äänestä

Suomalaisten perimä on niin ainutlaatuinen, että maailmanlaajuisissa geenitietokannoissa meidät on irrotettu kokonaan omaksi luokakseen.

Tällä hetkellä geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu yhdeksään luokkaan: afrikkalaiset, amishit, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.
Helsingin Sanomat
Lääketieteen säätiö

Etelä-aasialaisia 1,75 miljardia
Itä-aasialaisia 1,7miljardia
Afrikkalaisia 1,4 miljardia
Latinot 800 miljoonaa
Eurooppalaisia 600 miljoonaa
Muut parisataa miljoonaa
Askenaasijuutalaisia 11 miljoonaa
Suomalaisia 5 miljoonaa (maailmanlaajuisesti)
Amishit 300-500 tuhatta

(Väestömäärät vuodelta 2021)

Äänestä

"Saamelaiset ovat tuman DNA:n valossa geneettisesti vähemmän kaukana suomalaisista kuin muista eurooppalaisista. Tämä osoittaa saamelaisten ja suomalaisten polveutuvan suhteellisen lyhyt aika sitten eläneistä yhteisistä kantavanhemmista "

Saamelainen ensyklopedia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yli puolet suomalaisten ja muiden pohjoiseurooppalaisten geeniperimästä tulee nykyisen Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroilta suurin piirtein 5000 vuoden takaa.
Se johtuu hevosista.
Aroilla neoliittisen kivikauden lopulla noin vuonna 3500 ennen ajanlaskun alkua eläneet miehet onnistuivat kesyttämään hevosen ja lähtivät sittemmin vyörymään ratsain sekä länteen että pohjoiseen.
Luista saadun dna:n tutkimus osoittaa, että kyseessä oli sukupolvien ajan jatkunut massiivinen invaasio.
Karpaasimaisten ratsumiesten nopea toiminnan joukot peittosivat pienikokoiset muinaismaanviljelijät, ryöstivät naisia mukaansa ja jättivät jälkensä geeneihin.
Keskimitaltaan miehet olivat aikansa koripalloilijakokoa. Nykyravinnolla he olisivat tutkimusten mukaan venyneet noin 185-senttisiksi, mutta tuolloinen 175 senttiäkin teki heistä jättiläisiä.
Satavuotista itsenäisyyttä nyt juhliva Suomen kansa kantaa mukanaan tätä perimää. Geenejä on kuitenkin tullut myös monesta muusta suunnasta ja moneen muuhun aikaan.
Siksi nykysuomalaisten geneettinen kirjo on suurinta koko Euroopassa. Länsisuomalaisten ja itäsuomalaisten perimä eroaa toisistaan erittäin paljon.
Antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta sanoo geneettistä sekoitustamme aikamoiseksi sekamelskaksi.

Ukrainan arokansan lisäksi sekoitukseen ovat vaikuttaneet länsieurooppalaiset ja itäeurooppalaiset metsästäjä-keräilijät, pronssikauden ja Ruotsin vallan aikainen skandinaavinen geeniperimä sekä arktista rannikkoa pitkin Skandinaviaan välittynyt pohjoissiperialainen perimä.

Eikä siinä kaikki. Sitä ennen ja sen jälkeen tilkkutäkkimäisyyttä lisäsivät muiden muassa saamelaiset, romanit, venäläiset, juutalaiset ja tataarit sekä idästä ja lännestä tulleet maahanmuuttajat.

Monet heistä olivat enemmän tai vähemmän varakkaita yrittäjiä, kauppiaita tai käsityöläisiä.

Eikä siinäkään kaikki. Nyt Suomen runsaan 5,5 miljoonan asukkaan väestöön kuuluu entistä enemmän ihmisiä, joiden synnyinmaa ei ole Suomi eikä äidinkieli suomi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu