Mitä jäi mieleen se, että Pihitiputaalla silloin on yöllä puurotarjoilu. Olen itsekin siellä joskus vuosikymmeniä sitten Jällivaaran -matkalla taukoa pitänyt, perinne heille.
Kuka muistaa Jyri Honkavaaran, hän oli Pihtiputaalta? EI ollut lestadiolainen.
Kuka muistaa Jyri Honkavaaran, hän oli Pihtiputaalta? EI ollut lestadiolainen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen muutamia kertoja aikanaan saanut osallistua Puttaan puurojuhlaan. Se oli virkistävä hetki puuduttavan autossa istumisen lomassa. Bisnestä se ei heille ollut, vaan halusivat palvella matkaan lähteneitä .He toimivat rakkauden vaatimina ja siitä heille jälkeenkin päin suuri kiitos, vaikka pääosa suorittajista on jo perillä lapsen osaansa nauttimassa. Kiitos Jumalalle heistä kaikista. Lämmöllä muistan lähiaikoina edesmennyttä Herran ja Hänen seurakuntansa palvelijaa Paavo Kinnusta, joka sai elää pitkän elämän.
Olen aloittaja, ja nyt kyllä Sinulle Lauri joulukiitokset. Käännät lähes mitkä vaan kirjoitukset sellaiseksi, että tippa tulee linssiin.
Lahtisen Paavokin vaikutti siellä, muistatko myös hänet?
Muistan toki, serkkuni! Minä olin tällä alueella joskus hetken sheriffinä. Minulla oli kaksi tunnusta, etten olisi ottanut osaa sheriffin tunnuksella ja menettänyt illuusion puolueettomuudestani. Niinä vuosina opin, että rajutkin avaukset, jotka olisivat saaneet aikaan someraivon, voidaan asiallisella kommentilla sammuttaa alkuunsa. Nykyisin haluan muistaa hyviä kokemuksia, ne ovat huonoja mukavampia muistella. Siis olen Lauri, en huomannut kirjautua.
"Nykyisin haluan muistaa hyviä kokemuksia, ne ovat huonoja mukavampia muistella."
Oliko ennen toisin, halusitko aiemmin muistella (myös) huonoja kokemuksia? Tuntuivatko silloin mukavammilta?
No ei tämä mikään tentti ole, mutta tuli vaan mieleen, että ikäkö meitä muuttaa armollisemmaksi, viisastummeko muka, vai mitä?
Lahtisen Paavolta oli Rauhan Siteessä 4/2023 kirjoitus rovasti Emil Saarnivaarasta.
Paavo Kinnunen oli tuttu meillekkin. Ei paljon 100 vuodesta varmaan puuttunut?
Poikansa kautta tulimme tuntemaan.
Olisiko vanhenemisen rinnalla kyse anteeksiantamisesta? On tietysti elämässä vaiheita, jolloin totuudella on iso merkitys, mutta rakkaus tarvitaan siihen rinnalle. Apostolit eivät eläneet kovin vanhoiksi Johannesta lukuun ottamatta. Perimätieto kertoo, että hänen viimeisimmät saarnansa olivat hyvin lyhyitä: Rakastakaa toisianne!
Oli taas ilo lukea sanoja, jotka antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Monelta kantilta tuli nyt mietittyä noita asioita, totuus, rakkaus ja anteeksiantaminen. Kiitos Sinulle!
Muutama selityksen sana. Kun ihminen joutuu ristiriitaan omassa hengellisessä kodissaan, ei heti ole niin vahvoilla. Ikäänkuin kerjää, että jokukin ymmärtäisi mistä on kyse. En totisesti toivonut yhtenäiselle Esikoislestadiolaisuudelle mitään pahaa, päin vastoin halusin olla sitä rakentamassa. Itse asiassa olen kirjeellä Lappiin varoittanut hajaannuksesta jo kaksikymmentä vuotta ennen sen tapahtumista. Linjamuutos tapahtui virallisesti 1993 lähetyksen aikana, joka on kantanut sen hedelmän mitä nyt on nautittu. Ainoa mikä minut yllätti miten keskeisiä ovat olleet toiminnassa henkilöt, jotka saivat lähetysmies-nimityksen viisikon kädestä.
Siis 1996 lähetit kirjeen Lappiin, saitko palautepostia?
Se valta, se valta, se minulle mieleen tulee lähetysmies-asiassa. Kaukaa katselleena tosin, mutta jotakin voi aistia oikein kaukaakin?
Tarkoitin kaukaakin oikein.
Palautteen sain, mutta yksityiskohtiin en halua enää mennä.
"Palautteen sain, mutta yksityiskohtiin en halua enää mennä."
Näin tämän vasta nyt.
Kiitos selvästä vastauksesta. Arvostan ja ehkä ymmärränkin vähän jotakin tai oikeastaan vain luulen ymmärtäväni siis.
Kommentoin vielä vähän. En mene enää yksityiskohtiin, koska kaikki vaikuttaneet henkilöt ovat edesmenneitä. Minun periaatteeni on sellainen, että edesmenneitä ei enää repostella, koska kuoleman majesteetti vie syyttämisoikeudet. Kaikki poismenneet ovat oikeudenmukaisen tuomarin hallinnassa, ei enää meidän. Joskus tietysti on välttämätöntä noudattaa totuutta, mutta vain välttämättömin osin. Olen tasapainossa nyt. Minua on Herramme ohjannut luonteesta johtuen hyvin krouvilla kädellä, että ymmärtäisin ja voisin taipua.