Miltä näyttää Venäjän uhka Suomea kohtaan

Venäjä voi pyrkiä valtaamaan pieniä alueita rajanaapureistaan, kun se Ukrainan sodalta kykenee. Venäjä tuskin pyrkisi ja pystyisi valtaamaan kokonaisia valtioita. Sen sijaan se voisi pienillä aluevaltauksilla yrittää horjuttaa Nato-maiden uskoa yhteisen puolustuksen toimimiseen ja saada siten vaikutusvaltaa naapuriensa politiikkaan.
Näyttää että nyt SAK ay-liike on Venäjän työkassara, että yrittää hajottaa Suomea poliittisilla lakoillaan, josta esimakua ennen 1918 SDP ja Stalin Bolseviikki-Venäjän lakoilla ennen 1918 aseellista punakapinaa.

Milloin ja missä määrin Venäjä on uhka muille Euroopan maille, riippuu muun muassa siitä, miten Ukrainan sodassa käy. Ja se puolestaan riippuu siitä, pystyykö länsi jatkamaan ase- ja ammustoimituksia Ukrainalle.
mm ATK sai meillä estettyä Ukrainan asepaketin lakollaan, kaikki viittaa että se tulee toistumaan, niin näyttää Putinin mallia sekin noudattavan hidastuksessaan. heillä on poliittiset lakot meneillään se viittaa juuri Putin malliin, apuina.
Mitä pitempään Ukraina kykenee taistelemaan, sitä kauemmin kestää ennen kuin Venäjästä muodostuu uhka muille.
4232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta aina samaa mantraa toistava (persu)trolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan, kun on Keskustan palstalla?

Eikös tää kuuluisi ihan muualle?

Äänestä
  • Kyllä, suljetulle osastolle. Harhaluuloja hoidetaan siellä.

    Äänestä

Iran ja Kiina tekkeevät yhteystyötä, kaivavat monttua yhedesä hyökkääjän kanssa.

Äänestä

Iran siis tekkee yhteistyötä kinkkisen mallista. Kiinaan kun luottaa, se kaivaa merikaapelit, siis netit poikki. Naapuri on se pahin jo kolme vuosisataa. Ollut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä voi pyrkiä valtaamaan pieniä alueita rajanaapureistaan, kun se Ukrainan sodalta kykenee. Venäjä tuskin pyrkisi ja pystyisi valtaamaan kokonaisia valtioita. Sen sijaan se voisi pienillä aluevaltauksilla yrittää horjuttaa Nato-maiden uskoa yhteisen puolustuksen toimimiseen ja saada siten vaikutusvaltaa naapuriensa politiikkaan.
Näyttää että nyt SAK ay-liike on Venäjän työkassara, että yrittää hajottaa Suomea poliittisilla lakoillaan, josta esimakua ennen 1918 SDP ja Stalin Bolseviikki-Venäjän lakoilla ennen 1918 aseellista punakapinaa.

Milloin ja missä määrin Venäjä on uhka muille Euroopan maille, riippuu muun muassa siitä, miten Ukrainan sodassa käy. Ja se puolestaan riippuu siitä, pystyykö länsi jatkamaan ase- ja ammustoimituksia Ukrainalle.
mm ATK sai meillä estettyä Ukrainan asepaketin lakollaan, kaikki viittaa että se tulee toistumaan, niin näyttää Putinin mallia sekin noudattavan hidastuksessaan. heillä on poliittiset lakot meneillään se viittaa juuri Putin malliin, apuina.
Mitä pitempään Ukraina kykenee taistelemaan, sitä kauemmin kestää ennen kuin Venäjästä muodostuu uhka muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu