Vertailu 1918 - 2023

Jotenkin tulee mieleen tapahtuma 1918 kun valkoinen Suomi kutsui laittomalla sopimuksella Saksan armeijan Suomeen "suojelemaan" meitä Venäjältä vaikka Venäjällä ei ollut mitään hyökkäysaikeita. Nyt valkoinen Suomi kutsui USArmyn suojelemaan meitä Venäjältä vaikkei Venäjällä ollut nytkään hyökkäysaikeita.

Mikähän tässä todellisuudessa on takana, miltä meitä oikeasti "suojellaan", siltäkö ettei joku hallitus/Eduskunta vain irrota Suomea Natosta.
6312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä Saksa kutsutti itsensä Suomen avuksi voidakseen valvoa Venäjän noudattavan Brest-Litovskin rauhansopimusta.
Kutsu oli Suomen valtion johdon hyväksymä.

DCA-sopimus on osa USA:n sotilaallista sopimusjärjestelmää ja solmittu mm. Ruotsin ja Norjan kanssa.
Sillä taataan USA:n - eli Naton - apu Venäjän hyökkäystä vastaan.
Putleristeilla on ymmärrettävä hätä.
Kuten pitää ollakin.

Äänestä

Et sinä ole mikään ”me” meille suomalaisille vaan silkka ulkovenäläinen ”te”! Sinun maailmasi tuntuu olevan täynnä ”laittomuuksia”aikket osaa kertoa, että mitä ihmeen lakia muka rikottiin? Saksan Itämeren divisioonan tulo Suomeen keväällä 1918 oli lopultakin tarpeeton, mutta ei se mitään lakia rikkonut! Sotab eatkesi jo sitä ennen Tampereen valtauksessa!

Äänestä

” Mikähän tässä todellisuudessa on takana, miltä meitä oikeasti "suojellaan", siltäkö ettei joku hallitus/Eduskunta vain irrota Suomea Natosta.”

Sellaista hallitusta ei ole edes näköpiirissä vaan nykyratkaisun TAKANA ON YHÄ KOKO SUOMEN KANSAN SELKEÄ ENEMMISTÖ! Se ilmeni huhtikuun Eduskuntavaaleissa ja ilmenee yhä stallareitten vihaamissa gallupeissa!

Tarkkispojan nykyinen tavaramerkki on ’tosiasioiden selkeä kieltäminen’!

Äänestä
  • Tavan kansa nyt saadaan sitkeällä pelottelupropagandalla kannattamaan ihan mitä vain. Niin saatiin EUtakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tavan kansa nyt saadaan sitkeällä pelottelupropagandalla kannattamaan ihan mitä vain. Niin saatiin EUtakin.

    Voi olla! Putler on siinäkin asiassa ”oikaissut”?

    Ei tarvita edes pelottelua, kun vaaleissa ei tarvitse enää laskea vaan tulos tulee lapulla ”ylhäältä”! Venäläinen osaa rationalisoida!

    Äänestä

Suomalaisia suojellaan kansalta itseltään koska kansa on poliitikkojen mielestä ihan sikatyhmää ja äänestäisi väärin jos kysyttäisiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jotenkin tulee mieleen tapahtuma 1918 kun valkoinen Suomi kutsui laittomalla sopimuksella Saksan armeijan Suomeen "suojelemaan" meitä Venäjältä vaikka Venäjällä ei ollut mitään hyökkäysaikeita. Nyt valkoinen Suomi kutsui USArmyn suojelemaan meitä Venäjältä vaikkei Venäjällä ollut nytkään hyökkäysaikeita.

Mikähän tässä todellisuudessa on takana, miltä meitä oikeasti "suojellaan", siltäkö ettei joku hallitus/Eduskunta vain irrota Suomea Natosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu