Miksi en nähnyt ystävääni valokuvassa?

Tämä voi olla enemmän neurologinen kuin mielenterveydellinen tapaus, mutta mistä sitä tietää.

Ystäväni siis näytti minulle jossain illanvietossa otettuja valokuvia tietokoneen ruudulta. Kuvat olivat isoja ja selkeitä, niissä oli hyvä valaistus. Yhdessä kuvassa oli kolme ihmistä istumassa vierekkäin sohvalla. Ihmiset näkyivät kuvassa selkeästi ja isokokoisina, ja he kaikki katsoivat kameraan ja hymyilivät. Tunnen heidät kaikki vähintään ulkonäöltä.

Kun ystäväni oli näyttänyt kaikki kuvat, kysyin eikö hän halunnut mihinkään kuvaan, koska en ollut nähnyt yhtäkään kuvaa hänestä. Silloin hän sanoi ihmeissään, että olihan hän juuri siinä selkeässä sohvakuvassa! Hän näytti sen uudestaan, ja hän oli tosiaan siinä. Kuvassa ei ollutkaan kolme, vaan neljä ihmistä eli ystäväni oli neljäs! En vain ollut nähnyt häntä jostain syystä, vaikka juuri sitä kuvaa olin katsonut pitkään ja tarkasti!

Tämä on niin outoa etten voi vain ohittaa tätä. Mistä tällainen voi johtua?

Ystävälläni oli kuvassa valkoinen pusero ja hänellä on melko vaaleat hiukset, kun taas kuvan muut henkilöt olivat pukeutuneet kirkkaampiin väreihin. Mutta voiko valkoinen vaate aiheuttaa sen että ihminen muuttuu näkymättömäksi?
3398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oisko alkava otsalohko dementia tai näkökenttäpuutosta...tää ei ole lääkäri palsta. Joskus alkavassa psykoottisuuden tilassa voi olla hetken sulkenut mielensä juurikin siltä asialta mitä ei haluakaan nähdä.

Äänestä
  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    💋 ­­­N­y­­m­­­f­o­m­­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18168618N

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Eihän tämä välttämättä kerro mistään muusta kuin siitä, että kiinnitit vain huomiosi ihan muuhun siinä kuvassa. Voi sattua kelle vaan. En huolestuisi tällaisista yksittäisistä jutuista, jos ei liity muuta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä voi olla enemmän neurologinen kuin mielenterveydellinen tapaus, mutta mistä sitä tietää.

Ystäväni siis näytti minulle jossain illanvietossa otettuja valokuvia tietokoneen ruudulta. Kuvat olivat isoja ja selkeitä, niissä oli hyvä valaistus. Yhdessä kuvassa oli kolme ihmistä istumassa vierekkäin sohvalla. Ihmiset näkyivät kuvassa selkeästi ja isokokoisina, ja he kaikki katsoivat kameraan ja hymyilivät. Tunnen heidät kaikki vähintään ulkonäöltä.

Kun ystäväni oli näyttänyt kaikki kuvat, kysyin eikö hän halunnut mihinkään kuvaan, koska en ollut nähnyt yhtäkään kuvaa hänestä. Silloin hän sanoi ihmeissään, että olihan hän juuri siinä selkeässä sohvakuvassa! Hän näytti sen uudestaan, ja hän oli tosiaan siinä. Kuvassa ei ollutkaan kolme, vaan neljä ihmistä eli ystäväni oli neljäs! En vain ollut nähnyt häntä jostain syystä, vaikka juuri sitä kuvaa olin katsonut pitkään ja tarkasti!

Tämä on niin outoa etten voi vain ohittaa tätä. Mistä tällainen voi johtua?

Ystävälläni oli kuvassa valkoinen pusero ja hänellä on melko vaaleat hiukset, kun taas kuvan muut henkilöt olivat pukeutuneet kirkkaampiin väreihin. Mutta voiko valkoinen vaate aiheuttaa sen että ihminen muuttuu näkymättömäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu