Vain vähäjärkinen uskoo USA:n panostavan miljardeja Suomen puolustamiseen.

USA on vaatinut Suomea antamaan 15 aluetta sotilaskäyttöönsä, joihin alueisiin se sijoittaa hyökkäyssotakalustoaan kymmenillä miljardeilla dollareilla. Iso osa Suomen vähä-älyisestä kansasta kuvittelee USA:n sijoittavan valtavasti rahaa Suomen kansan puolustamiseen, eivätkä vähä-älyiset älyä, että USA:ssa katoaa joka vuosi liki miljoona lasta pedofiilien uhreiksi ja kymmeniä miljoonia elää nälässä ilman kotia tai terveydenhuoltoa, eikä USA tee mitään edes oman kansansa auttamiseksi. Miksi se muka panostaisi Suomen kansan auttamiseen?

Tietenkään USA ei sijoita solkenaan miljardeja sotakalustoon Suomessa tämän kansan puolustamiseksi, vaan miljardit sijoitetaan Venäjälle hyökkäämistä varten, sen luonnonrikkauksien ryöstämiseksi. Eikä siinä sodassa käy Suomelle hyvin, kun se on järjestetty Kokoomuksen toimesta USA:n hyökkäysalustaksi.
143678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 143

Vanhimmat

Putin on oikeassa. Suomi on tietoisesti järjestänyt oman maaperänsä USA:n hyökkäysalustaksi Venäjälle ja juuri siksi Suomi muodostaa niin suuren uhan, että Venäjän on pakko ryhtyä järeisiin ennakoiviin turvatoimiin. Eli, Venäjän on järjestettävä niin, että Suomi lakkaa olemasta vuorokauden sisällä siitä kun siellä painetaan yhtä ainoaa nappia. Suomi on valtavalla kiimalla halunnut viimeiset yli 10 vuotta saattaa oman kansansa tapatettavaksi USA:n etujen vuoksi ja niin myös tulee tapahtumaan.

Äänestä
  • NATOtrolli kauhuissaan totuus valkenee pikku hiljaa Suomen kansalle

    1Äänestä

  • Järkyttävää. Mutta, Yhdysvallat on epäluotettava... Miettikää Hirocimaa, Afganistania, Jemeniä....

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Järkyttävää. Mutta, Yhdysvallat on epäluotettava... Miettikää Hirocimaa, Afganistania, Jemeniä....

    Irak ja Saddam olivat vielä 1970-luvulla USA:n parhaita kavereita Lähi-idässä. Sen jälkeen kun Saddam epäonnistui USA:n antamasta valtaisasta aseavusta huolimatta lupauksessaan rosvota Irakin ja Iranin öljyvarat USA:n haltuun, tuli Saddamista USA:lle hylkiö joka tuhlasi valtavasti sen rahaa ja aseita. Lopulta USA tappoi Saddamin maakuoppaan ja totta kai ryösti maan öljyvarat, tappaen n. 500 000 lasta.

    Tiesittekö muuten, että USA antoi Saddamille v. 1988 valtaisat määrät kemiallisia aseita, joiden avulla Saddam onnistui torjumaan Iranin vastahyökkäyksen. USA uskoi noita aseita yhä vuosituhannen alussa löytyvän Irakista ja väitti Saddamilla niitä olevan ja uskoi niitä löytyvän. Saddam oli kuitenkin käyttänyt ne kaikki torjuessaan Iranin hyökkäyksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Irak ja Saddam olivat vielä 1970-luvulla USA:n parhaita kavereita Lähi-idässä. Sen jälkeen kun Saddam epäonnistui USA:n antamasta valtaisasta aseavusta huolimatta lupauksessaan rosvota Irakin ja Iranin öljyvarat USA:n haltuun, tuli Saddamista USA:lle hylkiö joka tuhlasi valtavasti sen rahaa ja aseita. Lopulta USA tappoi Saddamin maakuoppaan ja totta kai ryösti maan öljyvarat, tappaen n. 500 000 lasta.

    Tiesittekö muuten, että USA antoi Saddamille v. 1988 valtaisat määrät kemiallisia aseita, joiden avulla Saddam onnistui torjumaan Iranin vastahyökkäyksen. USA uskoi noita aseita yhä vuosituhannen alussa löytyvän Irakista ja väitti Saddamilla niitä olevan ja uskoi niitä löytyvän. Saddam oli kuitenkin käyttänyt ne kaikki torjuessaan Iranin hyökkäyksen.

    Heillä oli pitävät todisteet joukkotuhoaseista- olivat säästäneet kuitit.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    NATOtrolli kauhuissaan totuus valkenee pikku hiljaa Suomen kansalle

    Vastaile lisää itsellesi, putinisti.

    Äänestä

  • Kirjoita runkku nimesi,niin tulen itse nitistämään sut.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Heillä oli pitävät todisteet joukkotuhoaseista- olivat säästäneet kuitit.

    Kyllä varmaan jenkkejä v-tutti, kun eivät löytäneet Saddamille aikanaan toimittamistaan kemiallisia aseista merkkiäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Irak ja Saddam olivat vielä 1970-luvulla USA:n parhaita kavereita Lähi-idässä. Sen jälkeen kun Saddam epäonnistui USA:n antamasta valtaisasta aseavusta huolimatta lupauksessaan rosvota Irakin ja Iranin öljyvarat USA:n haltuun, tuli Saddamista USA:lle hylkiö joka tuhlasi valtavasti sen rahaa ja aseita. Lopulta USA tappoi Saddamin maakuoppaan ja totta kai ryösti maan öljyvarat, tappaen n. 500 000 lasta.

    Tiesittekö muuten, että USA antoi Saddamille v. 1988 valtaisat määrät kemiallisia aseita, joiden avulla Saddam onnistui torjumaan Iranin vastahyökkäyksen. USA uskoi noita aseita yhä vuosituhannen alussa löytyvän Irakista ja väitti Saddamilla niitä olevan ja uskoi niitä löytyvän. Saddam oli kuitenkin käyttänyt ne kaikki torjuessaan Iranin hyökkäyksen.

    Muistaako joku meistä Persian ja Shaahin? USA myi Shaahille valtavasti aseita, mutta sitten alkoi pelko, että Shaahi on vahvempi, kaikkine aseineen, kuin USA. Alkoi muslimien tukeminen, Shaahin syrjäyttämiseksi ja niin kävikin. Persian vallankumouksessa syntyi Iran. Kukaan ei uskaltanut antaa Shaahiperheelle turvapaikkaa. Lopulta Egypti suostui. Shaahi Retza Pahvlevi oli tuolloin jo sairas mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Vastaile lisää itsellesi, putinisti.

    Nennee Nato runkku persettäs

    Äänestä

Suomi on ajettu tulevan sodan etulinjaan.

Äänestä
  • me ollaan kyllä istuttu sielä koko ajan
    vai yhtäkkiäkö suomi venäjän sivuun ilmesty

    1Äänestä

  • Valitettavasti😟

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    me ollaan kyllä istuttu sielä koko ajan
    vai yhtäkkiäkö suomi venäjän sivuun ilmesty

    Suomi ollut Hyvissä Väleissä Venäjään.... Kunnes Yhdysvallat houkutteli päättäjät kuin käärme Eevan.

    Äänestä

  • Kyllä se niin on.

    Puolueettomuus, Hyvät Välit, oli Parempi suoja.Mut,pilasivat ne...😥

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Suomi ollut Hyvissä Väleissä Venäjään.... Kunnes Yhdysvallat houkutteli päättäjät kuin käärme Eevan.

    Siis Vova-setä houkutteli hyökätessään tuohon varsin lähelle.

    Käärmeen houkuttelutarina on tietenkin satu, mutta sinulle lienee sekin täyttä totta?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kyllä se niin on.

    Puolueettomuus, Hyvät Välit, oli Parempi suoja.Mut,pilasivat ne...😥

    Eihän me olla kokeiltu tätä länsiliittoutumista vasta kun muutama kuukausi. Katsotaan 10 vuoden päästä toimiko se, vai olisiko ollut parempi antaa pesukoneemme suosiolla Vova-sedän kauniille pojille.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Siis Vova-setä houkutteli hyökätessään tuohon varsin lähelle.

    Käärmeen houkuttelutarina on tietenkin satu, mutta sinulle lienee sekin täyttä totta?

    Voi kun ateistihihhuli tuli vinkeästi väittämään Raamatun kertomusta saduksi...tarkka päivystäjä siellä.
    Jos jokin on satua niin evoluution mielikuvatiede. Huonoa saduksikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Suomi ollut Hyvissä Väleissä Venäjään.... Kunnes Yhdysvallat houkutteli päättäjät kuin käärme Eevan.

    Repe Ruutukello taas ketterästi tähänkin kommentoimassa ...kuin hyvin opetettu koira Rauha

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Suomi ollut Hyvissä Väleissä Venäjään.... Kunnes Yhdysvallat houkutteli päättäjät kuin käärme Eevan.

    Suomi oli hyvissä väleissä Venäjään, kunnes saatana saapui Moskovaan. Se kuulemma pettää valitutkin.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eihän me olla kokeiltu tätä länsiliittoutumista vasta kun muutama kuukausi. Katsotaan 10 vuoden päästä toimiko se, vai olisiko ollut parempi antaa pesukoneemme suosiolla Vova-sedän kauniille pojille.

    Teimme läheistä yhteistyötä Naton kanssa miltei 30 vuotta. Viime vuodet olimme jo samassa sängyssä, vain papin aamen puuttui. Putin ehkä yllättyi siitä miten nopeasti otimme lopullisen askeleen. Hän on aina tiennyt kenen joukossa seisomme.

    1Äänestä

Kyllä Suomalaiset ovat riittävän tyhmää kansaa että uskovat mitä USA sanoo.

Äänestä
  • suomalaiset on tyhmää kansaa

    ei siihen usa tarvita

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    suomalaiset on tyhmää kansaa

    ei siihen usa tarvita

    On valitettavaa miten Helsingin Sanomat sairastutti Arkadianmäen apinalauman enemmistön sotapsykoosiin, mikä teki Suomesta NATO orjan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    On valitettavaa miten Helsingin Sanomat sairastutti Arkadianmäen apinalauman enemmistön sotapsykoosiin, mikä teki Suomesta NATO orjan.

    Miten minusta tuntuu, että sinulla ei oikein ole älyllisiä lihaksia arvioida toisia ihmisiä millään tavalla. 🥱

    1Äänestä

  • Sen sijaan pitää uskoa mitä Venäjä sanoo:

    "Emme aio hyökätä Ukrainaan."

    Äänestä

Juu. Turha luulla, että amerikkalaiset toisivat tänne kalliita hävittäjälaivueita tai panssarijoukkoja tai ohjuspuolustusjärjestelmiä...

Äänestä
  • ei sellaisesta ole ollut puhetta

    mistä ole kuullut tuollaista

    Äänestä

  • Ryssän trolli voisi päivittää tietojaan, tuollaista ei ole luvattu.

    Äänestä

  • Ei ne tänne tuokaan,vaan arvaa minne.

    Äänestä

Mitähän Venäjän on tehtävä jo piakkoin, kun se on koko ajan tiennyt kuinka Suomen tekemä F-35 hävittäjien tilaus oli USA:n järjestämä keino tuoda 64 ydinaseillaan varustettua hävittäjäänsä Suomeen, jotka Suomen kansa maksaa ja joita USA aikoo käyttää apunaan hyökätessään Venäjälle?

Äänestä
  • Milloin niihin ne ydinaseet tuleekaan? Kerro vuosiluku. Tällä hetkellä Suomeen ei saa tuoda minkäänlaista ydinasetta.

    Toki 64 ydinaseilla varustettua Suomen ilmavoimien hävittäjää on aika kiehtova ajatus sinänsä, mutta ei taida toteutua.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Milloin niihin ne ydinaseet tuleekaan? Kerro vuosiluku. Tällä hetkellä Suomeen ei saa tuoda minkäänlaista ydinasetta.

    Toki 64 ydinaseilla varustettua Suomen ilmavoimien hävittäjää on aika kiehtova ajatus sinänsä, mutta ei taida toteutua.

    Luuletko, että niistä koko maailmalle koilotetaan etukäteen? Samalla lailla kusetetaan kuten tähänkin asti kaikessa kansalle tärkeässä. Vasta kun totuus valkenee, saa Suomen kansa tietää että se on sellainen kuin viisaammat osasivat varottaa. Koko ajan hoetaan kaikesta vähäisemmästäkin, että on salassa pidettävää tietoa, mistä ei kerrota.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Milloin niihin ne ydinaseet tuleekaan? Kerro vuosiluku. Tällä hetkellä Suomeen ei saa tuoda minkäänlaista ydinasetta.

    Toki 64 ydinaseilla varustettua Suomen ilmavoimien hävittäjää on aika kiehtova ajatus sinänsä, mutta ei taida toteutua.

    Ensimmäisiä Isäntämaasopimus-seurauksia:

    säteilytasojen nousu- selvitys käyntiin mistä johtuu.

    Uuups
    selvitys kiinni, sotaharjoitukset ja Jenkkikoneet lensi ilmatilassamme.

    hys-hys

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Luuletko, että niistä koko maailmalle koilotetaan etukäteen? Samalla lailla kusetetaan kuten tähänkin asti kaikessa kansalle tärkeässä. Vasta kun totuus valkenee, saa Suomen kansa tietää että se on sellainen kuin viisaammat osasivat varottaa. Koko ajan hoetaan kaikesta vähäisemmästäkin, että on salassa pidettävää tietoa, mistä ei kerrota.

    Mutta sinähän sanot tietäväsi, joten kerro, Saatana! 👿

    Äänestä

Höh
Mehän maksetaan Natolle ja se infra minkä he vaatii paikkoihi me rakennetaan ja maksetaan se.
Jenkit tuo vain sopimusruokalan sa Mc Donolsin tukikohtaan.

Äänestä
  • No niinpä tietenkin. Onhan meillä varaa.

    Äänestä

On teillä harhaiset käsitykset asioista. Mitä sitten, jos aletaan sotimaan, niin onko sillä väliä kuka tuohoutuu vai kaikkiko tuohoutuu. Nyt on kyse siitä, että yritetään nämä diktaattorivaltiot laittaa aisoihin liitoutumalla.

Äänestä

ei usan tarvii antaa euroakaan tai panostaa suomeen

usa ei ole sama kuin NATO

kannattaa pitää vellit ja puurot erillään

naton alueella liikkuu naton kalustoa ja miehitystä

ei se sen kummallisempaa ole

tosin suomi tarjoaa erinomaiset harjoittelu mahdollisuuden natolle

mikä heitä näyttää kiinnostavan

Äänestä
  • Nato= Yhdysvallat, vaiket sinä tajua.

    Äänestä

  • Tämä on minun vasen käsi, sillä ei ole mitään tekemistä oikean käden kanssa, usko ny.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tämä on minun vasen käsi, sillä ei ole mitään tekemistä oikean käden kanssa, usko ny.

    Ja tuo vasen jalka, sille on ihan sama mitä oikea jalka tekee. Eihän se sille kuulu. DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Nato= Yhdysvallat, vaiket sinä tajua.

    Älä höpise. Yhdysvallat on panostanut paljon Natoon, mutta asiat päätetään konsensuksella. Se tarkoittaa, ettei USA:kaan ole aina saanut asioita läpi.

    Äänestä

  • Kyse on Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisestä sopimuksesta. Ei ole kyse lainkaan Natosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Älä höpise. Yhdysvallat on panostanut paljon Natoon, mutta asiat päätetään konsensuksella. Se tarkoittaa, ettei USA:kaan ole aina saanut asioita läpi.

    Odotan sitä painavaa asiaa jonka suomi saa läpi natossa.

    Äänestä

Laajan rapakon takaa on turvallista hyökkäillä, milloin minnekkin.

Äänestä
  • Juu, varsinkin toisten sotilailla.

    Äänestä

Sota on bisnestä. Poliitikot päättää ihan sen mukaan mikä asevalmistaja milloinkin tarjoaa parhaat voitelurahat.

Äänestä

Trollit nyt ei kexi mitään uusia juttuja. Vanhan toistoa...venäläinen hehe hehe venäläinen venäläisillä on jutut vähissä... toisto toiston jälkeen..venäläinen joka ei edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan...venäläinen haha venäläinen

Äänestä

Vain pienen maan vähäjärkisen asukkaan mielestä ei pidä ottaa vastaan sotilaallista apua kun sitä on tarjolla.

Äänestä
  • Ottaakko sotilaita, kun ei ole sotaa, ja niillä ptovosoida se?

    Äänestä

  • Kyllä Islanninkin (0,3 milj as) kannattais ottaa vastaan 200 000 sotilasta jos tarjottas, ihan kaiken varalta.

    Äänestä

Ei USA panosta pelkästään Suomen turvallisuuteen, vaan koko läntiseen ja demokraattiseen maailmaan ja Suomi on merkittävä osa sitä jos sijaintinsa vuoksi.
Eikö pienet aivot ymmärrä asioita laajemmin?

Äänestä
  • Eivätkö herneaivosi kykene tajuamaan, että USA ei piittaa edes oman maansa hädässä olevista, vaan piinaa ja kidustusmurhaa kansalaisiaan massoittain. Eihän psykopaatti tappamisesta ja kiduttamisesta nauttiva valtio mitään apua ja demokratiaa vie maailmallekaan, vaan vie pelkästään tappamista ja kiduttamista.

    Äänestä

  • Miksi ne siellä hinkuu samalla Venäjän pirstaloimista osiin?
    Miksi rikkoivat kaasuputket?
    2 videolla niistä intoilevat.

    Äänestä

  • Vois tehdä syväluotauksen läntisen "demokratian" tilaan, mutta mitäpä sitä helmiä sioille.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Eivätkö herneaivosi kykene tajuamaan, että USA ei piittaa edes oman maansa hädässä olevista, vaan piinaa ja kidustusmurhaa kansalaisiaan massoittain. Eihän psykopaatti tappamisesta ja kiduttamisesta nauttiva valtio mitään apua ja demokratiaa vie maailmallekaan, vaan vie pelkästään tappamista ja kiduttamista.

    Mene hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Eivätkö herneaivosi kykene tajuamaan, että USA ei piittaa edes oman maansa hädässä olevista, vaan piinaa ja kidustusmurhaa kansalaisiaan massoittain. Eihän psykopaatti tappamisesta ja kiduttamisesta nauttiva valtio mitään apua ja demokratiaa vie maailmallekaan, vaan vie pelkästään tappamista ja kiduttamista.

    ...tuosta pääkopan koosta osaa oikein ... vaan sitä ihmeteltiin että kuinkas se piina ja kidutusmurha teidän rappuun on tiedoksi tullut , ostarin kulmia kauempana tiedetä kenenkään siitä kommuunista käyneen ?

    Äänestä

Suomessa täytyy olla massiiviset rikkaudet jos jenkit vaivautuvat tänne onko meidän päättäjät jättäneet jotain kertomatta köyhtyvälle kansalle?🤔🤨🙄

Äänestä
  • Venäjän rikkauksia USA havittelee, kun se hyökkää Suomen kautta ja Suomen avulla. Venäjä on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin USA ja EU yhteensä ja tutkimattomia alueita seillä on yli kymmenen Suomen pinta-alan verran.

    Äänestä

  • Mitäpä se teidän johtajanne Putler olisi kansalleen kertonut, ei muuta kuin valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Venäjän rikkauksia USA havittelee, kun se hyökkää Suomen kautta ja Suomen avulla. Venäjä on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin USA ja EU yhteensä ja tutkimattomia alueita seillä on yli kymmenen Suomen pinta-alan verran.

    USA pystyy ostamaan Venäjän luonnonvarat muutamalla kokispullolla ja pehmeällä vessapaperilla. Ei tarvitse sotia.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Venäjän rikkauksia USA havittelee, kun se hyökkää Suomen kautta ja Suomen avulla. Venäjä on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin USA ja EU yhteensä ja tutkimattomia alueita seillä on yli kymmenen Suomen pinta-alan verran.

    "Tutkimattomia alueita"...

    🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Venäjän rikkauksia USA havittelee, kun se hyökkää Suomen kautta ja Suomen avulla. Venäjä on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin USA ja EU yhteensä ja tutkimattomia alueita seillä on yli kymmenen Suomen pinta-alan verran.

    ..."tutkimattomia alueita .".. eikös sen pitänyt olla tieteen , taiteen ja edistyksen malli , onnela vailla vertaa kaikilla mittareilla ? ... vuosikaudet ihmettelin miksi nämä joka paikkaan sitä erinomaisuutta julistavat eivät tietämäänsä onnelaan lähteneet , itse vaihdoin jopa työpaikkaa pari kertaa vain muuatta markkaa ja euroa paremman palkan vuoksi , ei puhettakaan että nätimpiä ilmoja , kauniimpia kavereita tai parempaa kalaonnea olisi samalla kaupalla ...

    Äänestä

Koska USA on venäjälle hyökännyt vaan avusti Venäjää suomea vastaan
USA:n materiaalinen apu Venäjälle ja sen merkitysJuhani Putkinen26.1.2013 16:07päivitetty 26.12.2019 14:3047
MAANPUOLUSTUS

Maakuljetuskalusto, logistiikka
– 427 284 kuorma-autoa (Studebecker, Dodge)
– 50 501 maastoautoa (Willys)
– 13 303 panssaroitua kuljetusvaunua ja vetäjää
– 35 041 moottoripyörää
– 1 981 veturia
– 11 155 rautatievaunua
– 8 089 rautatiekiskojen paikoittajaa
– satoja tuhansia tonneja ratakiskoja
– 3 700 000 autonrengasta + 81 000 tonnia kumia
– 2 541 008 tonnia öljytuotteita
Laivasto
– 28 fregattia
– 105 sukellusvenettä
– 77 miinalaivaa
– 3 jäänmurtajaa
– 140 sukellusveneentorjuntahävittäjää
– 202 torpedovenettä
Kaikkiaan 595 laivaa
Ilmavoimat
– 4 952 hävittäjää Aerocobra
– 2 410 Kingcobraa
– yhteensä 9 681 viittä tyyppiä hävittäjiä ja pommikoneita
Tykistö
– 8 218 tykkiä
– 5 815 panssaritorjuntatykkiä
– 8 701 tykinvetäjää
– 473 000 000 tykistön kranaattia
Puna-armeijan vaatetukseen
– 15 010 900 paria sotilassaappaita
– 50 413 tonnia nahkaa
– 69 000 000 neliömetriä puuvillakangasta
Puna-armeijan pitämiseksi hengissä
– 3 820 906 tonnia elintarvikkeita (etupäässä lihasäilykkeitä, voita, suklaata, …)
Puna-armeijan viestiyhteyksien takaamiseksi
– satoja tuhansia radioita
– 423 107 kenttäpuhelinta
Raaka-aineita sotakaluston valmistukseen
– 136 000 tonnia räjähdysaineita
– 2 317 694 tonnia terästä (myös panssariterästä), riittäisi n. 75 000 hyökkäysvaunun valmistukseen
– 5 807 tonnia alumiiniputkia
– 166 699 tonnia alumiinivaluja
– 56 387 tonnia alumiinipeltiä, sotilaslentokoneiden valmistamiseen
– 34 793 tonnia pronssia ja messinkiä tankoina
– 7 335 tonnia pronssi- ja messinkilankaa
– 24 513 tonnia pronssia ja messinkiä levyinä
– 181 616 tonnia eristettyä kuparijohtoa
Yms.
– yli 7000 hyökkäysvaunua
– jne. loputtomasti
Kuljetustappioista
Alkaen 1.10.1941 vuoden 1945 31. toukokuuhun USA lähetti Venäjälle 2 660 kauppalaivaa, joissa oli 17 500 000 tonnia strategisia tarvikkeita. Matkalla upposi kymmeniä laivoja, joissa oli 1 300 000 tonnia tarvikkeita. Loput toimitettiin Venäjän satamiin

Äänestä
  • Anonyymi
    2023-12-18 13:37:08

    Jos asuisit Venäjällä ja menisit tuon julkaisemaan, joutuisit luultavasti kymmeniksi vuosiksi vankeuteen "armeijan häpäisemisestä". Tuo listaamasi massiivinen materiaaliapu (josta moni ei edes tiedä) kun ei sovi lainkaan Venäjän/NL:n levittämään sankari-sotilas-kaupunki-työläinen -narratiiviin kertoessaan sen, että NL:n taru Toisessa maailmansodassa olisi ollut ainakin melkoisesti erilainen ilman tuota ulkopuolista massiivista materiaaliapua.

    Äänestä

  • Oikein hyvä, että USA auttoi Neuvostoliittoa ja koko sivistynyttä maailmaa voittamaan II maailmansodan. Saksa ja Suomi hävisivät sodan.

    Äänestä

  • Putkijussin lukuja. Ei pidä kaikkea uskoa.

    Äänestä

Ajavat maamme sotan, ja "auttavat" sotimaan, eli uhrautumaan heidän puolesta.
Ne Haluaa rikkoa Venäjän, Suomea voivat käyttää siinä apuna.

Äänestä

Laitoin listan paljonko USA auttoi NL sen taistellessa suomea vastaan Jos silloin USA olisui tulla materiaalilla avustanut suomea, niin suomi ei olisi menettänyt karjalaa, Vinkelitossujen suunta olisi ollut toiseen suuntaan.

Äänestä

Mihin lähdette pakolaisiksi?
Vai jäättekö sotimaan Bidenin puolesta?

Äänestä

Siis, maksaahan suomi siitä että usa,lla 15 aluetta?

Äänestä

>USA:ssa katoaa joka vuosi liki miljoona lasta pedofiilien uhreiksi

Vai niin. Annapa lähde tälle.

Äänestä
  • Miksi poistatit tästä vastauksen? Siksikö, kun oli aito tutkiva media tietolähteenä?

    Aika sairasta -sieltä yläpäästä- poistattaa luotettava tietolähde, kun sellainen kysyttäessä laitetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Miksi poistatit tästä vastauksen? Siksikö, kun oli aito tutkiva media tietolähteenä?

    Aika sairasta -sieltä yläpäästä- poistattaa luotettava tietolähde, kun sellainen kysyttäessä laitetaan.

    En ole täällä käynytkään tuntikausiin, puhumattakaan että olisin jotain poistattanut. 😄

    Olisin mielelläni tutkinut tuon lähteesi luotettavuutta, mutta nimenhän toki näinkin:
    "NewsPunch (currently branded as ThePeoplesVoice(.tv)) is a Los Angeles–based fake news website."

    Äänestä

Putin ja Venäjä tarvitsee jatkuvasti palvelukseen Suomen kielen taitoisisa henkilöitä.

Äänestä

Onneksi Meillä on viellä yksi Toivo🙏🏼

Se on Trumph😍


Vain Hän voi Pelastaa Suomen joutumisen sota-alustaksi.
Vain Hän voi solmia Rauhan Venävän ja Ukrainan välille
Vain Hän voi estää ydinpommien Suomeen tuonnin
Vain Hän, voi lauhduttaa ja estää kolmannen mailmansodan
Vain Hän voi irroittaa naton Yhdysvalloista, jolloin nato on pelkkä... vitsi
Vain Hän voi Solmia Yhdysvaltojen ja Venäjän välille sovun
Vain Hän voi sovitella tulehtuneet Suomi Venäjävälit

Trumpi, voi Pelastaa koko Mailman, ja Suomen!
Luottakaamme Häneen, Aamen🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼🙏🏼

Äänestä
  • Trump ajaa vain omia etujaan. Ei häntä kiinnosta muu maaillma mitenkään. Omat bisnekset ja rahanteko mielessä. Trump on onnistuneesti kusettanut ihmiset omalle puolelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi
    2023-12-18 13:51:46

    Pitkä lista Trumpista. Unohdit mainita kuitenkin kaikista tärkeimmän asian pitkässä juokussa!!

    V = Trum ainoana voi lähitulevaisuudessa murentaa maailman dmokratian kehdon alkutekijöihinsä ja sitten johdattaa USA:n täydelliseen presidentin yksinvaltiuteen.
    - - - - -

    Trump 2023 joulukuussa

    - Trump puhuu avoimesti kostosta.

    - Trump on tehnyt selväksi, että hän haluaa valjastaa oikeusministeriön ja sen alaisen liittovaltion poliisin, FBI:n poliittiseksi aseekseen.

    - Hän on sanonut käyvänsä häntä tutkineiden syyttäjien, toimittajien ja muiden vastustajiensa kimppuun

    - The Washington Postin mukaan Trump suunnittelee käyvänsä myös häntä jälkikäteen arvostelleiden oman entisen hallintonsa jäsenten kimppuun.

    - Trump on myös esittänyt, että Yhdysvaltain asevoimien entinen komentaja Mark Milley pitäisi teloittaa

    - Ensimmäisellä kaudellaan Trump turhautui niin oikeusministeriön kuin puolustushallinnonkin johtoon, kun nämä joutuivat virkansa puolesta selittämään Trumpille presidentin vallan laillisia rajoja.

    - Toisella kaudella ei tällaisia jarrumiehiä aiota hallintoon päästää

    - Trumpia ei oikeusvaltio kiinnosta, häntä kiinnostaa ainoastaan uskollisuus häntä itseään kohtaa, Cobb sanoo

    - Ylimpien virkamiesten nimittämiseen Trump tarvitsisi kongressin hyväksynnän. Mutta jo edellisen kautensa loppupuolella hän keksi, että nimittämällä ”virkaatekevän” johtajan esimerkiksi liittovaltion virastoon presidentti voi sivuuttaa kongressin. Virkaatekevät johtajat eivät vaadi kongressin vahvistusta.

    - Ohjelmaluonnoksessa tehdään selväksi, että tavoitteena on ottaa Yhdysvallat asevoimia myöten uudenlaiseen, täysin presidenttikeskeiseen ohjaukseen.

    - Trump kumoaisi presidentillisellä asetuksella virkamiesten erottamista suojaavat säädökset. Hanke mahdollistaisi käytännössä jopa kymmenientuhansien virkamiesten vaihtamisen.
    – Viemme läpi kriittisen uudistuksen, joka mahdollistaa, että jokainen virkamies on Yhdysvaltain presidentin erotettavissa, Trump jyrisi jo viime vuonna.

    USA:n eroaminen NATO:sta tai Ukrainan tuen loppuminen on lasten leikkiä siihen verrattuna, mitä saattaa olla edessä, jos Trump valitaan ensi syksynä loppuiäkseen USA:n presidentiksi. Saisimme todistaa demokratian loppumista USA:ssa sekä uuden diktaattorin valtuuksilla riehuvan ketään kuuntelemattoman pässinpään johtaman hirmuhallinnon syntyä.

    https://yle.fi/a/74-20065287

    Äänestä

Mailma Tarvitsee sovittelijaa, Rauhanlähettilästä kuten Donald Trumph!

Mailman etu, ei ole että on johtajia, jotka lietsovat eripuraa, vihaa, vastakkainasettelua, sotaa .... Kuten osa nykyisistä johtajista😟

Äänestä
  • Trump on pelle.

    Äänestä

  • Trump vetelee muksuja suuhunsa niinkuin muutkin eliitin hullut.

    Veikkaan
    vuoden sisään Trumpin 40- vuotispäivien video on kauhisteltavana.

    Äänestä

USA ja EU kärsivät kroonisesta pahenevasta ns. kriittisten raaka-aineiden pulasta. Niiden teollisuudet alkavat sakkaamaan ja taloudet kurjistuvat, jos ei ihmepelastusta tule. Ainoa mikä voi pelastaa, on Venäjän luonnonvarojen saaminen haltuun. Se voi tapahtua joko kaappaamalla valta, kuten mm. Ukrainassa tapahtui, tai jos se ei onnistu, hyökkäyssodan avulla ihan niin kuin USA ryösti Irakin öljyvarat.

Äänestä
  • USA:lla ja EU:lla ei ole ongelmia mistään raaka-aineista, koska muita tuottajia löytyy ihan joka alalta kuin Venäjä. Saattaa olla vaan että ei saada niin järkyttävän halvaksi tallottua hintoja kuin Venäjän kaltaisesta kehitysvaltiosta ostamalla, mutta ei se niin paljon kehittyneempien valtioiden talouteen iske :)

    Äänestä

Samat ashke-natsit hallitsevat sekä Itää, että Länttää.

G.e.n.tileitä viedään taas kuin litran mittaa.

Äänestä

Ukrainassa on 400.000 juutalaista, he ovat maan hallitseva luokka.

Putin: "Zelenskyy on huono j.u.u.talainen".

Putin pitää kai itseään hyvänä j.u.u.talaisena.

Äänestä

Pakkohan sen on kun saatiin se allekirjoittamaan DCA-sopimus.

Äänestä

"USA:n interventiot

Etelä-Dakota 1890: Armeija surmaa joukkomurhassa
Wounded Kneessä 300 intiaania.

Argentiina 1890: USA:n joukkoja lähetetään Buenos Airesiin.

Chile 1891: USA:n joukkoja osallistuu paikallisen liikehdinnän kukistamiseen.

Haiti 1891: USA:n joukot kukistavat mustien työläisten kapinan Navassan saarella, jota USA vaatii itselleen.

Idaho 1892: Armeija tukahduttaa suolakaivostyöläisten lakon.

Havaiji 1893: Merijalkaväki nousee maihin, kukistaa riippumattoman hallituksen ja liittää alueen USA:han.

Chicago 1894: Armeija tukahduttaa rautatietyöläisten lakon, 34 työläistä saa surmansa.

Nicaragua 1894: USA:n joukot nousevat maihin ja miehittävät kuukaudeksi Bluefieldsin.

Kiina 1894-95: USA:n joukot sekaantuvat japanilais-kiinalaiseen sotaan.

Korea 1894-96: USA:n merijalkaväen joukkoja sijoitetaan Söuliin koko sodan ajaksi.

Panama 1895: USA:n merijalkaväen joukot tunkeutuvat kolumbialaiseen provinssiin.

Nicaragua 1896: USA:n merijalkaväen joukot nousevat maihin Corinton satamassa.

Kiina 1898-1902: USA:n joukot sekaantuvat boksarikapinaan, jonka ulkomaiset joukot kukistavat.

Filippiinit 1898-1910: USA:n joukot miehittävät maan, 600 000 filippiiniläistä saa surmansa.

Kuuba 1898-1902: USA:n joukot miehittävät maan.

Puerto Rico 1898: USA:n joukot miehittävät maan, miehitys jatkuu yhä.

Guam 1898: USA:n joukot miehittävät alueen ja siitä tulee USA:n siirtomaa.

Minnesota 1898: Armeija käy tuhoamissotaa intiaaneja vastaan Leach Lakessa.

Nicaragua 1898: USA:n merijalkaväki nousee maihin San Juan del Surissa.

Samoa 1899: USA:n joukot sekaantuvat taisteluun kruununperimyksestä.

Nicaragua 1899: USA:n merijalkaväki nousee maihin Bluefieldin satamassa.

Idaho 1899-1901: Armeija miehittää Coeur d'Alenesin kaivosalueen.

Oklahoma 1901: Armeija tukahduttaa intiaanien kapinan.

Panama 1901-14: USA:n joukot vedetään Kolumbiasta 1903, USA ottaa haltuunsa Panaman kanavavyöhykkeen (191499).

Honduras 1903: USA:n merijalkaväki sekaantuu Dominikaanisen tasavallan vallankumoukseen 190304.

Korea 1904-05: USA:n joukot nousevat maihin venäläis-japanilaisessa sodassa.

Kuuba 1906-09: USA:n merijalkaväki nousee maihin demokraattisten vaalien yhteydessä.

Nicaragua 1907: USA:n joukot tunkeutuvat maahan pystyttääkseen "dollaridiplomatian" protektoraatin.

Honduras 1907: USA:n merijalkaväki nousee maihin Hondurasin ja Nicaraguan välisen sodan yhteydessä.

Panama 1908: USA:n merijalkaväki sekaantuu vaalitaisteluun.

Nicaragua 1910: USA:n merijalkaväki nousee maihin Bluefieldissä ja Corintossa.

Honduras 1911: Joukkoja lähetetään suojelemaan USA:n intressejä kansalaissodassa.

Kiina 1911-41: USA:n joukkoja käytetään jatkuvaan miehitykseen.

Kuuba 1912: Joukkoja käytetään USA:n etujen suojaamiseen Havannassa.

Panama 1912: USA:n merijalkaväki nousee maihin paikallisen vaalikamppailun yhteydessä.

Honduras 1912: Joukkoja lähetetään suojeleman USA:n taloudellisia etuja.

Nicaragua 1912-33: USA:n joukot miehittävät maan 20 vuodeksi.

Dominikaaninen tasavalta 1914: USA:n joukkoja osallistuu taisteluun kapinallisia vastaan Santo Domingon herruudesta.

Colorado 1914: Armeija murtaa kaivoslakon.

Meksiko 1914-18: USA:n joukkoja lähetetään taistelemaan kansallismielisiä vastaan.

Haiti 1914-34: USA:n joukot miehittävät maan 19 vuodeksi.

Dominikaaninen tasavalta 1916-24: USA:n merijalkaväen joukkoja käytetään maan miehittämiseksi kahdeksaksi vuodeksi.

Kuuba 1917-33: USA:n joukkoja käytetään maan sotilaalliseen miehittämiseen ja USA:n taloudellisen protektoraatin pystyttämiseen.

Ensimmäinen maailmansota 1917-18: USA osallistuu sotaan Saksaa vastaan Euroopassa. Kyse on imperialististen valtojen taistelusta maailman uudelleenjaosta.

Venäjä 1918-22: USA:n joukkoja osallistuu sotaan neuvostovaltaa vastaan.

Panama 1918-20: USA:n joukkoja käytetään vaalien jälkeisten levottomuuksien tukahduttamiseen.

Jugoslavia 1919: USA:n joukot suorittavat intervention Italian hyväksi serbejä vastaan Dalmatiassa.

Honduras 1919: USA:n merijalkaväki nousee maihin vaalikamppailun aikana.

Guatemala 1920: USA:n joukot suorittavat intervention unionisteja vastaan.

Länsi-Virginia 1920-21: Armeijaa käytetään kaivostyöläisten lakon tukahduttamiseen.

Turkki 1922: USA:n joukkoja lähetetään taistelemaan kansallismielisiä vastaan Izmirissä.

Kiina 1922-27: USA:n joukkoja nousee maihin kansallismielisen kapinan aikana.

Honduras 1924-25: USA:n joukkoja käytetään kaksi kertaa vaalikamppailujen aikana.

Panama 1925: USA:n merijalkaväkeä käytetään yleislakon tukahduttamiseen.

Kiina 1927-34: USA:n merijalkaväen joukkoja sijoitetaan eri puolille maata.

El Salvador 1932: USA:n sotalaivoja lähetetään maahan Farabundo Martin vapautusrintaman johtaman kapinan aikana.

Toinen maailmansota 1941-45: USA taistelee kunnialla akselivaltoja vastaan. Yhdysvaltalainen suurpääoma harjoittaa koko sodan ajan yhteistyötä natsien kanssa. USA pudottaa kaksi atomipommia Japaniin ja surmaa yli 200 000 ihmistä.

Äänestä

Usa antanee kriisitilanteessa meille aseina muutamia 1800-luvun 45-kaliiberin revolvereja, villinlännen ajalta!🌞

Äänestä
  • <<antanee<<
    Ei kun me saamme lisenssillä näitä valmistaa.

    Äänestä

Ei enää järkeä tarvita , nyt on homot vallassa, sopeuduttava.

Äänestä
  • Homoilla on huono itsetunto ne ei kestä totuutta, haluaa kiusata muita.

    Äänestä

Kysysin aloittajalta miksi Putin uskoo niin?

Äänestä

Aloittaja kuulostaa tosiaan vähä-älyiseltä. Omia ongelmia ei kannata projisoida muihin.

Äänestä

No laitatko linkin jos nämä "vaatimukset" on esitetty? :D Ai ei putlerin trollilta löydy vai? No voi voi.... Kyllä Putlerin trollikoirien ulina on aina niin musiikkia korville! Jatkakaa pojat jatkakaa!!

Äänestä
  • "amerikkalaisten käyttöön osoitettavien sotilasalueiden määrä lienee lähempänä Ruotsin 17:ää kuin Norjan neljää."

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010051499.html

    Kun Suomi on soittanut amerikkalaisten käyttöön 17 sotilasaluetta, ei se todellakaan tarkoita, että Suomi on määrännyt amerikkalaisille nuo alueet, vaan USA on sanonut mitä se haluaa ja Suomi on kiltisti totellut, kuten orjahuorat tekevät.

    Äänestä

Ei USA:n tarvitse sijoittaa Suomen puolustukseen sillä me sijoitamme itse ja rahat niihin saamme nipistämällä vihervassareiden sossutukia !

Äänestä

Jaha ... ja oliko Ilkalla muuta uutista tälle päivälle ?

Äänestä

Älä höpötä. Kukaan ei ole hyökkäämässä Venäjälle. Venäjä itse hyökkäilee.

Äänestä
  • Blinkken voi olla erimieltä🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Blinkken voi olla erimieltä🤪

    Enpä usko. Toki tilanne on se, että sillä mitä sinulle sanon, ei ole merkitystä. Jostakin syystä johtuen sinä haluat jauhaa samaa asiaa. Sellaisia ihmisiä täällä on.

    Äänestä

On täällä sekopäistä väkeä. Huh huh.

Äänestä
  • Ok, no tsemppiä sinne sitten😅

    Äänestä

Suomi ottaa Karjalan takaisin korkoineen. Ja Karjalan kannaksen. Militarit laajentaa valtaansa, - samoin tapahtuu lähi idässä Gazassa amerikan tuella.

Äänestä
  • On myös käsitteitä vastaan sodankäyntiä: Äiti vai synnyttävä henkilö - miksi sukupuolen määrittelystä on tullut kiistakapula? miten biologinen sukupuoli, etenkin naiseus, pyritään häivyttämään.
    Ei ihme että Pisa kusee alleen. Käsitteet hämärretään se hybridi sodankäyntiä. suomalaisia kohtaan. Siinä kulttuuri häviää ja niistä tulee kurjia orjia.
    Sanokaa missä on suomalainen kulttuuri hintti mediassa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    On myös käsitteitä vastaan sodankäyntiä: Äiti vai synnyttävä henkilö - miksi sukupuolen määrittelystä on tullut kiistakapula? miten biologinen sukupuoli, etenkin naiseus, pyritään häivyttämään.
    Ei ihme että Pisa kusee alleen. Käsitteet hämärretään se hybridi sodankäyntiä. suomalaisia kohtaan. Siinä kulttuuri häviää ja niistä tulee kurjia orjia.
    Sanokaa missä on suomalainen kulttuuri hintti mediassa ?

    Sitä ei ole...
    Se hävitetään mediasta, kouluista ja kulttuurista.

    Tilalle sukupuolettomat islamisti homot?

    Äänestä

Juuri noin. USA on juuri se jolla on valtaisa motiivi hyökätä Venäjälle ryöstämään maailman arvokkaimmat luonnonvarat. Venäjällä ei ole tarvetta ryöstää ketään, mutta sen on puolustauduttava USA:n Suomen ja Ukrainan avulla suunnittelemaa ryöstöyritystä vastaan.

Äänestä

Natolaiset on katkeria elämäänsä ja haluaa tuhota Suomen, kun se juotuu taistelutantereksi. Uusi Gaza.
Herroilla on jo pakopaikka valmiina.

Äänestä

Ryssäkin vois laittaa vähemmin siihen vitun hyökkäilyynsä,että kansa sais edes kananmunia. Melko törkeetä. Ja uutisissa toitotetaan,että elintaso nousee kohisten. No just joo.

Äänestä

Ei USA:n valtavalle tarpeelle perustaa sotilastukikohtia Suomeen voi olla muuta järjellistä motiivia, kuin että se suunnittelee hyökkäystä Suomen kautta ja Suomen avulla Venäjälle. Ei se niitä huvin-, tai Suomen kansankaan turvallisuuden vuoksi tänne perusta.

Äänestä

Pie turpas kiinni ja käy hommaamassa vaikka kananmunia kansalles,ettei niiden tarvi nälässä olla.

Äänestä
  • Tietenkään USA ei kapitalismin synnyinmaana sijoita valtavia rahoja sotajoukkojen perustamiseen Suomeen, jos se ei aio niitä omaksi hyödyksi käyttää. Venäjän luonnonrikkaudet on iso motiivi yrittää ne sodan ja Suomen avulla ryöstää, kuten USA jo ryösti Irakin öljyvarat brittien avulla.

    Äänestä

Ei tällä vähäjärkisiä ole ,kuin aloittaja. Voisit vetää ittes vaikka kaulakiikkuun.

Äänestä
  • Ei tarvita kaulakiikkua. Kokoomus on jo lahjuksia vastaan järjestänyt USA:n etujen vuoksi radioaktiiviseen säteilyyn kuoleman suurimmalle osalle Suomen kansaa. Eiköhän se osu minunkin kohdalle.

    Äänestä

Taitaa USAn tiedustelu olla saanut vihiä Venäjän aikeista ja suunnitelmista hyökätä Suomeen ja Baltian maihin tietyllä aikataululla, ja sitten Suomi solmii tällaisen sopimuksen, eli naapurimaan rakastajista toki kaikki on Suomen vikaa, vaikka urpo Venäjä haluaa itse hyökätä Nato-maahan eikä vain ignoorata koko liittoa! Ja sama idioottimaa haluaa hallita Itämerta ja Pohjois-Eurooppaa, siinä samalla suuren osaa Euroopasta kaasua ja öljyä. Mutta Suomen vika, että meri ja maa-alueet lähinnä Moskovaa ovat Suomen ja Viron tahallaan motittamat, vielä Natomaita ovat, ihan selvästi hyökkäämässä ollaan!

Äänestä
  • Kyllä Usa tietää minkä maan provosoivat sotaan, Aina on tiennyt😆

    Äänestä

  • Ethän sinä älyltäsi vielä kapalovauva tajua, että Venäjä on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin USA ja EU yhteensä. Ja juuri USA:la ja EU:lla on valtava pula jo yli kolmestakymmenestä kriittisestä raaka-aineesta, joita ilman teollisuudet alkavat hiipua. Venäjällä ei ole pula mistään ja siellä on vielä yli 10 Suomen kokoista aluetta tutkimatta. Ei ihme, että USA:lla alkaa olla pakko yrittää sinne hyökätä. Ja Suomi auttaa, haluaa tapattaa oman kansansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Ethän sinä älyltäsi vielä kapalovauva tajua, että Venäjä on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin USA ja EU yhteensä. Ja juuri USA:la ja EU:lla on valtava pula jo yli kolmestakymmenestä kriittisestä raaka-aineesta, joita ilman teollisuudet alkavat hiipua. Venäjällä ei ole pula mistään ja siellä on vielä yli 10 Suomen kokoista aluetta tutkimatta. Ei ihme, että USA:lla alkaa olla pakko yrittää sinne hyökätä. Ja Suomi auttaa, haluaa tapattaa oman kansansa.

    Se pinta-ala sitten määrittää kaiken vai? Selvä. Jännä, miten Venäjä on välillä olllut NL ja taas Venäjä, mutta te venäläiset ette muusta välitäkään kuin siitä pinta-alasta, sen pitää teille aina pysyä samana, vaikka paljon on ties mitä tundraa ja vuoristoa. Mutta sehän se mahtavuuden ratkaisee teistä, tai kansan mahtava koko, vaikkei siltä teidän mahtavalta ja suurelta pinta-alaltanne kansan yhteen saaminen tai heidän koulutuskaan ole kovin hyvin hallussa. Saa sitä edelleen uskoa, mitä haluaa, mutta sillä on turha pelotella, nimittäin P-Korea hallitsee asian paremmin kuin te venäläiset tai kiinalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Se pinta-ala sitten määrittää kaiken vai? Selvä. Jännä, miten Venäjä on välillä olllut NL ja taas Venäjä, mutta te venäläiset ette muusta välitäkään kuin siitä pinta-alasta, sen pitää teille aina pysyä samana, vaikka paljon on ties mitä tundraa ja vuoristoa. Mutta sehän se mahtavuuden ratkaisee teistä, tai kansan mahtava koko, vaikkei siltä teidän mahtavalta ja suurelta pinta-alaltanne kansan yhteen saaminen tai heidän koulutuskaan ole kovin hyvin hallussa. Saa sitä edelleen uskoa, mitä haluaa, mutta sillä on turha pelotella, nimittäin P-Korea hallitsee asian paremmin kuin te venäläiset tai kiinalaiset.

    Voi sinua raukkaa, kun päässäsi on pelkkiä märkiä sahajauhoja. Suuri pinta-ala, mitä ei ole tarvinnut läheskään kaikkia vielä edes tutkia, kun jo on löytynyt valtaisat luonnonvarat, tarkoittaa tietenkin valtavia rikkauksia mitä USA hamuaa sodan avulla ryöstää, niin kuin ryösti Irakin öljyvarat. Kuvitteletko imbesilli, että mitä pienempi maa, sitä todennäköisemmin löytyy enemmän ryöstettäviä luonnonrikkauksia?

    Äänestä

LISÄNÄ NATO KULUT TÄHÄN KONKURSSIIN
mitä kaikkea tarvitaan että amerikan soltut viihtyy suomessa kaikkien muiden maahantunkeutujien lisäksi

TYÖTTÖMIÄ tulee lisää, konkursseja ennätysmäärä, työttömiä lisää entisten lisäksi ja muka on tarve tuottaa lisää maahanmuuttajia jotka todellisuudessa tarvitsevat toimeentulotukia ja asumistukia ,lapsilisiä , elatustukia ja sitten tuotetaan koko suku perässä elätettäväksi suomeen velkarahoilla joiden määrä kohoaa ja kaikki korot näistä vievät suomen konkurssiin

Äänestä

Näitä ryzzänaZien itkupotkuraivareita ja ääliömäisiä valhevyöryjä on sitten hauskaa lukea. Ymmärtäähän sen kun ovat koko ajan toivoneet ja haaveilleet että Venäjä tulisi tännekin "vapauttamaan" Suomen, samalla lailla kuin se nyt "vapauttaa" Ukrainaa.

Nyt näiden viheliäisten maanpetturien ja suomensyöjien haaveet murskautuvat ja voi että sitä itkua ja parkua, kun Suomesta ei tulekaan Venäjän uuden laajenevan imperiumin seuraavaa uutta kuvernementtia.

Äänestä

Aloittaja on täsmälleen oikeassa. Myös Putin on oikeassa lännen tavoitteiden suhteen. Pitkään sai Suomi olla rauhasssa, mutta pian tilanne muuttuu, vaikka Sanna Nato-hehkutti 'lastemme ei tarvitse ikinä joutua sotaan'.

Äänestä
  • Venäjälle hyökkäämistä on pohjustettu kaikkialla länsimaissa jo vuosia rajattomalla Venäjää mustamaalaavalla valehtelulla samalla tavalla, kuin USA järjesti länsimaissa tautonta valehtelua mm. Saddamin joukkotuhoaseista, jotta sai oikeutuksen ja muilta valtioilta apua hyökkäyssodan avulla Irakin öljyvarojen ryöstämiseen. Mikä pahinta, on Suomi auttanut kaikin keinoin USA:ta Ukrainan sodan sytyttämisessä jo vuodesta 2013 lähtien.

    Äänestä

Kansallinen seppuku.

Äänestä

USA motiivi hyökkäys Venäjälle on ryöstää maailman arvokkaimmat luonnonvarat, että se voi maksaa velkansa.

USA on ylivelkaantunut ja menossa konkurssiin.

Sota on sille pakkorako!

Äänestä

Suorastaan mahtava tämä nykyinen turvallisuudentunne! Voi kiitos demokratia oikeusvaltio!

Äänestä
  • oikeusvaltio!
    Afrikkalainen orjavaltio.

    Hallitus on halunnut tavoitella Suomeen vientivetoista PAKKO työmarkkinamallia diktatuurisesti kommunistiseen punikkien tapaan. NL:n 5-vuotissuunnitelman tapaan, ennustettavuus ja pakotetaan työläiset köyhyysrajan alle.
    Stalinistista diktatuuria vai demokratiaa?
    Taitaa käsitteet olla hanurissa!

    Äänestä

Sekoboltsi kaljalaiset haluavat Kaljalan takaisin Natolla, jotta he voivat sitten juoda Kaljalassa kaljaa auringon nousuun.

Sekoboltsi kaljalaiset lähtivät aikoinaan ashke-natsi Hitlerin kanssa Venäjää valloittamaan.

Akateeminen Kaljala Seura (AKS) oli villinnyt kaikki suuruudenhullut ja suhteellisuudentajuttomat kaljalaiset yrittämään Suomen laajentamista Suur-Suomeksi.

Lopputuloksena oli kuitenkin Pienempi Suomi, ja sotakiihkoisten kaljalaisten karkoittaminen Etelä- ja Länsisuomalaisten vaivoiksi.

Isiensä toimesta, jo kehdosta asti Lyzzävihassa Marin-oidut AD/HD Iirot ja ASBERGER Mirot ovat kaikki nämä vuosikymmenet puristelleet pientä hikistä nyrkkiään taskuissaan, ja nyt he ovat ottaneet siihen pikku kätöseen Nato lipun.

Aika tulee näyttämään, miten Suomi entisestään pienenee, ja kaljalaiset löytävät itsensä Slussenilta naukumasta.

Kaljalaisuus on Suomen syöpä, ja on aina ollut.

Maavoimien sotarikollisilla on jo Mainilan laukaukset 2.0 suunnitelma valmiina.

Mutta mitä ne vielä odottaa?

Että joku muu tekee aloitteen?

Vai menikö pupu pöksyyn?

Eikö kiinnostakkaan enää rämpiminen kylmissä ja märissä juoksuhaudoissa, märjillä vaatteilla?

Onko sittenkin mukavampi, kun tietää, että työpäivä päättyy tiettyyn kellonaikaan, ja pääsee lämpimään kotiin nusasemaan ja pelaamaan pleikkaria?

Kannattaa ne turhat paineet mennä runkkaamaan Narikkatorilla olevan panssarivaunun kylkeen, niin kaikkien on parempi ja turvallisempi olla.

Äänestä
  • Sinä et saa muilta kuin äidiltäs , sitä pääset nusasemaan , et muita.

    Äänestä

Täyttä totta haastelet, ja meidän nilikit eikun kumartelee tätä paskaa

Äänestä

Kyllä lasku tästä kaikesta natohulluudesta lankeaa pelkästään meille itsellemme, järjetöntä.

Äänestä

paljonkohan pudler maksaa aloittajan onnettomaan kirjoitukseen ??

veikkaan että alle ruplan... :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :) :)

Äänestä

Kyllähän suomi hoitaa itse oman puolustuksen. Mutta nytkun on soppari ja kohta kalustoa, niin aseet eikä ammukset lopu kesken.

Jenkit vaan varmistaa, että Natolla on nyt hallussa koko venäjän länsiraja jäämereltä mustalle merelle, venäjä ei pääse kiertämään selustaan mitään kautta.

Äänestä
  • Tää oli venäjän painajainen.

    Äänestä

  • Meneekö enää kahtakaan vuotta, kun yli 5 miljoonaa suomalaista kiroaa vähäjärkisyyttään ja mitättömyyttään, etteivät ajoissa älynneet eliminoida muutamaa sataa USA:n lahjomaa sotahullua rikollista, pääosin kokoomuslaisia, jotka järjestivät Suomen kansanmurhan vain siksi, että USA voi yrittää ryöstää Venäjän luonnonrikkaudet Suomen kansa tapattamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Tää oli venäjän painajainen.

    Tarkoitat Suomen painajainen. Se näkee joka elää eikä ole kuollut koronapiikki haittoihin lähiaikoina?

    Äänestä

Natoöyhöt maksajiksi.

Äänestä

Mites ne venäjän Karjalan lapsivangit voi, joita käytiin ihan julkkisten voimin Suomesta auttamassa, varasinkin näin joulun alla? Ihmetytti miten "rikas" venäjä sallii tuollaisen kohtelun lapsille.

Onko kaikki jo kuolleet tuberkuloosiin, ihosairauksiin, vaiko Ukrainassa sovittaessaan rikoksiaan omalla hengellään?

Äänestä

Kyllä se on tullut kaikille selväksi että Suomi joutuu panostamaan miljardeja USAn sotavarusteluun alueellamme.
Suomen rakentamat sotilasalueet ja infrastruktuuri annettu vapaasti käyttöön ja itse maksamme kulut ja vielä aseistuksenkin.
F-35 hävittäjät ovat Suomessa lentäviä ohjuslavetteja jotka pystyvät kuljettamaan ydinaseita hyökkäyksessä rajantakaisiin Venäjän tukikohtiin.
Ei ole kyse ollut mistään Suomen tarpeista tässä Suomen muuttamisessa USAn tukikohdaksi.

Äänestä

Suomen herrat on Pentagonin etäispääteitä.
Niccolò di Bernardo dei Machiavelli oli firenzeläinen renessanssin ajan filosofi ja valtiomies. Hänet muistetaan parhaiten teoksestaan Ruhtinas.

Stubb on innokas ihailija ja soveltaja, mutta vihaa altruismia ja korkeampaa sivistystasoa, tietoisuuden tasoa, missä oikeudenmukaisuus toteutuu.

Vapaus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus on keinottelun välineitä vastustajia rahvasta kohtaan.
Huijaukselle, vääryydelle ja viekkaudelle täytyy liberaalin mukaan antaa vapaus.

Ihmisarvon häpäisyä.

Äänestä

Onneksi tulevaisuudessa oikeudenmukaisuus voidaan tekoälyllä toteuttaa tulevaisuudessa. Robotit tekee kaiken työn, tähän on jo aivojen ennakolta sopeuduttava.
Ny aiotaan hävittää ylimääräiset, pahuus johtaa maailmaa.
Hyvä hyvyys ja pyytettömyys ei sovi ahneeseen ja raakaan luonteeseen, siksi asioita vääristellä jja merkitykset muutetaan, se on sitä perkeleellistä hybridi vaikuttamista heikkoja kohtaan.

Äänestä
  • Altruismia toteuttavat ihmiset tai jopa eläimet, jotka osoittavat pyyteetöntä ja uhrautuvaa hyväntahtoisuutta muita kohtaan. Altruismi ilmenee, kun yksilö toimii auttaakseen tai edistääkseen toisen hyvinvointia ilman odotusta vastapalveluksesta tai henkilökohtaisesta hyödystä.

    Äänestä

Liittykää sovellukseen TEMU hyvää halpaa kiinatavaraa 100€ alennusta ja ilmaset toimitukset ja voit saaha 20€ balanssia: https://temu.com/u/cGYkgsdwz5les

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

USA on vaatinut Suomea antamaan 15 aluetta sotilaskäyttöönsä, joihin alueisiin se sijoittaa hyökkäyssotakalustoaan kymmenillä miljardeilla dollareilla. Iso osa Suomen vähä-älyisestä kansasta kuvittelee USA:n sijoittavan valtavasti rahaa Suomen kansan puolustamiseen, eivätkä vähä-älyiset älyä, että USA:ssa katoaa joka vuosi liki miljoona lasta pedofiilien uhreiksi ja kymmeniä miljoonia elää nälässä ilman kotia tai terveydenhuoltoa, eikä USA tee mitään edes oman kansansa auttamiseksi. Miksi se muka panostaisi Suomen kansan auttamiseen?

Tietenkään USA ei sijoita solkenaan miljardeja sotakalustoon Suomessa tämän kansan puolustamiseksi, vaan miljardit sijoitetaan Venäjälle hyökkäämistä varten, sen luonnonrikkauksien ryöstämiseksi. Eikä siinä sodassa käy Suomelle hyvin, kun se on järjestetty Kokoomuksen toimesta USA:n hyökkäysalustaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu