Yksinäisyys seurakunnassa

No kokeilepa itse kysyä joltain, että "mitä kuuluu". Ihan sallittua katekumeeneillekin. :)

Helposti käy niin että kaikki odottavat että kunpa joku huomaisi minut. Sama toive siellä monilla vanhoilla ortodokseillakin todennäköisesti.

Itse menin entisenä luterilaisena Valamoon talkoolaiseksi lähes 30 vuotta sitten. Takana oli tosi vaikeita elämänvaiheita. Olisin halunnut ehkä keskusteluapua, jne. mutta KUKAAN ei tuntunut olevan kiinnostunut kuka olen, mistä tulen, mitä minulle on tapahtunut ja mitä haen koko paikasta tai yleensä ortodoksisuudesta. Tunsin itseni nuijaksi ja alempiarvoiseksi ns. sisäpiiriläisten joukossa. Ehdin talkoilla paljon enemmän ja pidempään kuin sen normi 2 viikkoa. Oltiin vain kiinnostuneita mitä annettavaa minulla on talkoolaisena ja lisäksi tulin vastoin tahtoani sotketuksi mukaan erään sisäpiiriläisen henkilökohtaisen elämän sotkuihin. Sielläkin piti olla apuna. Itse en saanut mitään ja koko hommasta jäi vain luu käteen. Toki löysin sieltä pari hyvää ystävää, mutta hekin luterilaistaustaisia. Ovat muuten vieläkin ystäviäni kaikkien näiden vuosien jälkeen ja monet ilot ja surut on puhelimessa jaettu. En mennyt Valamoon koskaan enää ja vieraannuin koko ortodoksisuudesta. Mitäpä sinne piireihin mennä yksin seistä tönöttämään. Eipä silti, olen kyllä hyvin itsekseni viihtyvä, mutta silti.

Vaikka olisi syntyjään ortodoksi, ei siinä porukassa tule hyväksytyksi ellei ole oikeaa sukua tai papin vaimo. Näin se menee, ja joka muuta väittää, kuuluu itse sisäpiiriin ja sulkee silmät todellisuudelta.

Suomen ortodoksinen kirkko ylpeilee kuuluisilla jäsenillään. Heitä mielistellään, ja sitten nämä julkkikset vastapalveluksena kehuvat haastatteluissa Kirkkoa ja sen johtoa. Ei tavalliseen jäseneen käytetä aikaa keskustelemalla tuntikausia ortodoksisuudesta ja vastaamalla heidän kysymyksiinsä.

What would Jesus do? Katselisi vain, että mikäs se tuokin tulokas oikein on. Noh, jospa se lähtee pois kun ei sanota sille mitään. Mulkoillaan vain. Niinkö?

Vuosi 2077 ja salaperäisen seurakuntalaisen arvoitus on ratkennut. Vuosikymmenet hän istui seurakunnan tilaisuuksissa suu mutrullansa. Kukaan ei puhunut hänelle mitään eikä hän puhua pukahtanut kenellekään sanaakaan. Viimein rupesi pumpusta ottamaan ja seurakunnan tilaisuudessa. Näin henki pakeni salaperäisestä seurakuntalaisesta. Povitaskusta löytyvän henkilökortin ansiosta vasta pystyi ambulanssihenkilökunta toteamaan salaperäisen seurakuntalaisen henkilöllisyyden. Luterilaisessa kirkossa oltiinkin jo ennätetty ihmetellä jotta mihinkähän hän oikein jo vuosikymmeniä sitten katosi, mutta kun näköhavaintoja ei vuosikymmeniin oltu saatu, oli asia jätetty sikseen.

Liityin ortodoksiseen kirkkoon, koska se on ainoa jossa saa olla rauhassa eikä tarvitse selitellä omia asioitaan.

On hyvä asia, että jokainen meistä löytää oman paikkansa. Hyvää uutta vuotta.

Se, miten seurakuntalaisuus syntyy ja kehittyy, voi olla riippuvainen kunkin omasta sen hetkisestä elämän tilanteesta. Opintolainasta selviytyminen vaatiikin työpaikan hankkimista ja Valamon talkoonlaisuus ei siihen elämän vaiheeseen mahdu. Ihan käytännön syyt saattavat ratkaista, mihin suuntaan ortodoksiseen kirkkoon kuuluminen johtaa.

Onhan niitä ihmisiä jotka etääntyvät ensin luterilaisesta kirkosta, sitten mentyään ortodoksiseen kirkkoon, sieltäkin. Ja lopulta koko kristinuskosta. Onhan niitä muitakin uskontoja. Vaikka nyt buddhalaisuus.

Et liene ainut,joka kokee ortodoksisessa kirkossa olevan ulkopuolinen. Itse olen karjalainen, vauvana kastettu ortodoksisen kirkon yhteyteen. Ajat muuttuvat, myös ortodoksinen kirkko vieraannuttaa Herran armossa roikkuvan rahvaan. Jumalanpalveluksissa kristottavat tosiortodoksit, käyttäytymissääntöineen. Perinteinen kirkkorahvas seuraa takavasemmalta tätä pyhää näytelmää. Et silti ole yksin. Jumala ei sinua hylkää. Sulkeudu kammioosi ja huuda avuksesi Kristusta. Hän ei sinua hylkää.

Papit käyttäyvät eri tavalla riippuen kuka on siunattavana. Joitakin katsotaan silmiin ja osoitetaan muutenkin huomiota. Rahvaan edustajista halutaan jonossa nopeasti eroon, tuijotetaan muualle ja hyvä kun ei sanota että ala painua.

Voidaan syyttää siitä puhtaasti suomalaisuutta ja Suomen kulttuuria. Koko yhteiskunta on jo mitä on. Itse olen Venäjän kirkon katekumeenikko. Hyvin on otettu vastaan ilman tyrkytystä. Jäsenet lämpimimpiä. Suosittelen, ja esim. Helsingin seurakunnassamme on myös suomenkielinen pappi.

Ortodoksisuus ei edusta länsimaista ajattelua kuten luterilaisuus tai katolisuus. Ortodoksiassa hierarkkius on tosiasia, mutta siinäkin on variaatioita ja on henkilöitä, joita kunnioitetaan, vaukkei heidän asemansa ole yleisessä sosiaalisessa kontekstissa merkittävä. Itse uskolla on siten merkityksensä. Miten itse kukin meistä suhtautuu tähän, lähtee kyllä jokaisen omasta sisäisestä ajattelusta.

Kuuluukohan se jo ihmisluonteeseen, että ihmiset voivat missä tahansa olla välinpitämättömiä tai jopa tylyjä jos he eivät katso saavansa mitään hyötyä jostakusta. Eivätkä halua tuhlata aikaansa sellaisen kanssa asiointiin. Esim. uudella tulokkaalla ei usein ole mitään sellaista ominaisuutta josta voisi hyötyä. Paitsi jos tulokas on joku entuudestaan julkkis joka voi sitten pitää ortodoksista kirkkoa esillä julkisuudessa.

Porvoon seurakunnassa oli ainakin Porokaran aikana hyvä meininki. En asu enää siellä, mutta muualla en ole kokenut seurakuntayhteyttä.

Vähän ehkä itsestäänselvyys ja aloittaja on varmaan näitä tehnytkin, mut mahdollisuuksien mukaan kannattaa osallistua seurakunnan toimintapiireihin, paikallisen Tiistaiseuran toimintaan, ryhmittäytyä kirkkokahveilla vaikkapa muiden katekumeenien kanssa, jne.

Yhdessä kokeminen lähentää ihmisiä, se pätee seurakunnassakin!

Tietynlainen sivuuttaminen on kiistatta totta monessa seurakunnassa. Siinä voi silti olla takana ihmisten omat resurssit; kohtaamisissa panostetaan jo tuttuihin ihmisiin. Monet voivat myös kokea, etteivät halua tuputtaa itseään tai ortodoksisuutta toisille, koska pelkää antavansa vinksahtaneen kuvan jommasta kummasta — se on lopulta melko suomalainen tapa.

Ortodoksisuuden ominaispiirre on korostetusti: kirkossa toimitettavat palvelukset, vigilia ja liturgia. Siten sieltä kirkosta voi löytyä ne ihmiset, joiden kanssa voit kokea yhteisöllisyyttä, siis yhteistä uskoa ja joihin voit tutustua, ystävystyäkin. Mielestäni tässä on oma "peiliin katsomisen paikka". Huomaavaisuus toisia kohtaan saattaisi laukaista lukkiutuneenkin tilanteen.

Tänään olisi Vigilia. Onko kellään aavistustakaan, että millä öljyllä papit yleensä voitelee muiden otsat? Aiemmin olen vain katsonut sivusta, mutta nyt ajattelin mennä mukaan.

Kaikesta kokemastasi huolimatta jatka kutsumuksesi tiellä. Turvaa Herraan ja rukoile tulisesti. Tulista rukoilijaa ei Herra hylkää. Sulkeudu kammioosi ja rukoile. Huomaat että sinua ei ole hyljätty.