mikä päivämäärä?
saako olla luuton kinkku vai pitääkö kinkussa olla luu mukana?
saako olla luuton kinkku vai pitääkö kinkussa olla luu mukana?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Enää ei eletä vanhan liiton aikaa kuten islamistit vielä elävät että lain mukaan mennään.
Vapauden laki on uudessa liitossa tuomitseva.
Juutalaisia lapsia löydettiin joskus maaseudulta navetoista lehmien vuohien seassa kasvaneet kuin villielukat. Lukkojen takana kehitysvamma laitoksissa.
Raamattu kieltää sian syömisen.
Se oli vanhan liiton aikaan joka oli lakiuskonto kuten islam. Pahempikin kuin se.
Nyt kuitenkin meidät on vapautettu siitä orjuuden ikeestä taivasten valtakuntaan. Tai siis on joskus uskomme siihen. Epäuskossa joudumme lain valtaan.
Kymmentä huvittavaa ehdotusta kuitenkin kristinuskonharhaiset mainostavat?
Mitäs jos leikkelisitte sen uskonharhanne palasiksi ja kokoaisitte raamatusta kokonaisen A4 arkin järkeviä ehdotuksia?
Jumalan sanaa: Jotka syövät sianlihaa, ja muuta inhottavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu. Sanoo HERRA.
1234567---
Onhan se mielenkiintoista, kun kristityt syövät sikaa juutalaisen miehen syntymäpäivän kunniaksi :D
On Jumalan pilkkaamista.
1234567---
Uusi testamentti tiedottaa että kaikki on hyvää ja saa syödä mistä tykkää tai olla syömättä. Kaikki ulostuu kuitenkin ja se mitä pahaa suustasi tulee ulos saastuttaa sinut ja läheiset. Se on ihan sama syötkö vuohia lampaita lehmiä sikoja äyriäisiä kun kuitenkin ryvet synneissä ahneudesta huoruudessa ja varastelee muilta.
Sopiiko kysyä kuka syö HIIRIÄ ? KERROTKO KAIKILLE KUKA SYÖ HIIRIÄ !
Kuka syö kuka ei ja kuka syö hiiriä siitä ei ole mitään dokumenttia. Vietnamilainen syö koiria jokunen Koreassa.
Sehän oli Jumalan pilkkaa naulata syytön ristille ja pilkata häntä.
Se on vähintä mitä voi tehdä!
Eläimiin sekaantuminen on kiellettyä. Eikä kristityt syö vuohia.Eikä sammakoita.
VOI POSSU. KUKAAN EI SYÖ HIIRIÄ TYHMÄ SYYTTÄJÄ SAATANA SÄ SYYTÄT HIIRIEN SYÖMISESTÄ IHMISIÄ JOTKA EI SYÖ HIIRIÄ JOPA SIKOJEN SYÖMISESTÄ IHMISIÄ JOTKA EI EDES SYÖ SIKOJAKAAN OLET VÄÄRÄ PROFEETTA KOKONAAN VÄÄRÄ SYYTTÄJÄ.
Jeesuksen kuninkuus oli taivaasta tuo juutalaisten kuningas otti orjan eli ihmisen muodon juudeassa. Juutalaisilla on oikein sikatiloja mistä myy sikoja. Ortodokskirkot etunenässä pula aikana syöttänyt kouluissa lapsille sikamakkaraa syöden itse lammasta nämä ylipapit kirolivit .
JEESUKSEN IHMISEKSI SYNTYMÄ JUHLA EI OLE MIKÄÄN MÄSSÄYS JUHLA OLLENKAAN VAIKKA LAPSILLE RUOKAA LAITETAAN JOULUNA VEISATAAN VIRSIÄ KORKEMMALLE JA PIDETÄÄN HARTAUKSIA .
Raamattu myös kieltää valehtelun väärentelyn muiden tavaroiden himoitsemisen varastelun ja väärät syytökset älä sano väärää todistusta. Taas rikoit Mooseksen kaikki lait. Mekin töissä oltu joka joulu mitään sikoja nähtykään koskaan edes kahvia ja sä syytä sikojen hiirien syömisestä taas syyttömiä. Pala helvetissä. Väärä tuomari.
Kuka syö hiiriä helluntailaisista.
Sika hevonen poro oli elukoita joita syötiin kun muut elukat paleltui 45 asteessa.
Sen paremmin kuin kristityt ei ole hinduja eikä myös hitlereitä. Tuskin hitlerisi hiiriä söi.
Kieltää paljon muutakin ja mitään polttouhreja ei kristityt ole koskaan uhrannut kuten juutalaiset uhraa.
Sä kiellät Jeesuksen joka on suurempi kuin sinä.
Minä olen sentään olemassa toisin kuin mielikuvitusjeesuksesi.
Haluaako jeesus itse kommentoida? Jään odottamaan....
Henkinen kehitys on sinulla 7-vuotiaan tasolla.
Synagogalla taas hiirien syöntikilpailut.
Synagogalla syödään hiiriä.
Jumala on ilmoittanut juuri lapsenmielisille taivasten valtakunnan salaisuudet.
Änkeiltä fariseuksilta salannut ne, vaikka kuvittelevat heillä kiihkonsa vuoksi ne olevan.
Juutalaista ei voi päästää mihinkään ruoka tehtaaseen eikä kauppaan eikä ravintolaan siellä alkaa heti ruokiin sylkeminen varastelu ja hiirien laittaminen ruokiin.
Jeesus opettaa että ellei ota taivastenvaltakuntaa vastaan kuin lapsi, ei pääse sinne sisälle.
Eli tylyt fariseukset eivät sinne pääse, jotka ovat yksin tietävinään miten Raamattua luetaan ja miten siihen uskotaan.
Tietenkin heidän on mahdollista tehdä parannus, kääntyä pois pahuudestaan Jumalan valtakuntaan uskomaan Jeesusta ja Jumalan armoon Pyhässä Hengessä. Silloin heille aukenee taivastien polku kilvoitella siinä armon ylenpalttisuudessa.
Arabeissa on niitä kun tekee ruokaa aasin kavioista viipaleita.
onko olemassa erikseen ns, kristittyjen joulukinkkuja . . .
Kristityille: Laki puhtaista ja saastaisista eläimistä.
3.Moos. 11. Ja HERRA PUHUI Moosekselle ja Aaronille. Eläimistä joita ei tule syödä. Saastaisiin kuuluu myöskin sika.
1234567---
Adventismiin hurahtaneiden uskossa on saastaisia ruokia ja tietyn viikonpäivän uskomuksia.
Kaikki on hyvää kun se kiitoksella vastaanotetaan ja pyhitetään rukouksella.
Mutta epäpyhille mikään ei ole pyhää, vaan heidän omatuntonsa on saastunut ja he itse ovat iljettäviä.
>>>>>Mutta epäpyhille mikään ei ole pyhää<<<<Ei niin, vaan sikaa pitää hotkia. Joka on pyhä, niin pyhittyköön edelleenkin, joka on saastainen saastukoon edelleenkin. Tämä on Jumalan sanaa.
1234567---
Et kai vaan syö äyriäisiä ne on kielletty samoin jänis kani ja kameli sekä kalat missä ei ole suomuksia. Olet rikkonut koko lain jos niitä söit.
Mooses kuoli SIINAIN vuorella muista tämä kultavasikka. Aharon on myös homona ja varastelee lähiöissä. Onpa huumemyyntiä myös.
Romanimies veti sinapilla sikakinkkua ja helluntailainen eikä koskaan sairastelut mitään jo vanha ukko.
Juu se oli sitä kultavasikka aikaa siinailla. Kristityt on pyhitetty Pojassa Jeesuksessa etkä voi heitä saastaiseksi sanoa. Juutalaiset kasvattaa sikoja ja myy niitä jos et tiennyt myös ostereita he myy. Arabimiehet syö äyriäisiä saadakseen erektion.Myös vuohen kivekset on siinä hyviä.
Jaa Mooses syöttää hiiriä ihmisille. Syöttää ne mäyriä lepakoitakin.
Missä Mooses nyt on
Mooses polttelee juutalaisia sikareita ja morrista.Mahorkkaa.
JT välttävät sian lihaa.
Jehovat syö sen mukaan kuin on rahaa ostaa kaupasta ja pekoni on heilläkin herkkua nam.
Ota kuule LINTUFLUNSSAA. Sars.
- Minä laitoin 3,5 kg:n Atrian juhlakinkun uuniin Itsenäisyyspäivänä.
- Valmistuttuaan irrotin verkon ja paloittelin sen heti kuumana 6 osaan, paketoin: pieni pakasterasia alle sekä foliolla peiteltynä.
- Jäähdytin palaset avoimella ikkunalla.
- Laitoin pakastimeen.
- Tarvittaessa sulatan aina yhden palan kerrallaan. Näin ei kinkku pääse pilaantumaan.
Kinkkuva on näin tullut syötyä jo Itsenäisyyspäivästä asti. Onnistui hyvin.
- Sulatan kinkkurullaa lavuaarissa sekä yön jääkaapissa, seuraavana päivänä vielä tiskipöydällä.
- Irrotan muovin ympäriltä, huuhtelen kinkkua lavuaarissa, joka puolelta lämpimällä vedellä, veret pois, kostuu hyvin sisältäkin päin.
- Laitan lämpömittarin kinkun kylkeen, sen paksuimpaan kohtaan. Kinkun rasvapuoli uunissa ylöspäin: näin rasvaa ja kosteutta valuu kinkun sisään.
- Käännän kinkkua (vielä kylmässä) uunissa niin, että mittari on helposti taskulampulla luettavissa (esim. possun kuva ylimpänä). Kinkun alle, uunin pohjalle laitan kinkun pituisen ja levyisen, puhtaan metalli-vuo'an, jossa lämmintä vettä. Kinkun rasvaa valuu siihen, samalla vesi kuumetessaan kostuttaa kinkkua alhaalta päin.
- Alkulämpö uuniin 250 astetta, niin, että kuumenee kunnolla. Näin annan olla n. 20 minuuttia (munakello aina soittamaan, muistuttamaan!). Avaan luukun ja heitän mukista kuumaa vettä kinkun päälle (tulee kuumaa höyryä, varo käsiäsi ja mahd. silmälasejasi).
- Lasken lämpöä n. 225 asteeseen. Tässä annan olla n. puoli tuntia-kolme varttia...?
- Taas lasken lämpöä n. 200-170 asteeseen.
- Seuraan kinkun lämpömittaria taskulampulla. Huljauttelen vajaan mukillisen vettä kinkun päälle n. puolen tunnin välein.
Periaate: uunissa n. 1 tunti yhtä kiloa kohden, eli 3,5 kilon kinkku / -rulla: n. 3,5 tuntia. Kannattaa seurata kinkun mittaria ja toimia sen mukaan: vähentäen lämpöä tilannekohtaisesti. Tärkeintä on, että kinkku on sisältä, paksuimmaltakin kohdaltaan kypsä. Kun mittari osoittaa possua, on kinkku valmis.
Kinkun alle valuvaa puhdasta lientä voi käyttää kinkkuliemenä (pullota esim. pieneen pulloon ja laita sekin jääkaappiin).
Sain tämän perusohjeen (käytäntö opettaa itseä) eräältä aiemmalta, vanhemmalta alkoholistiystävältäni: olimme samassa hoitolaitoksessa, kauan sitten ja pidimme yhteyttä vielä ulos päästyämmekin. Hän on jo kuollut. Kiitos, Sanna! 🌷
*
>>>"milloin kristityn joulukinkku pitää laittaa uuniin"<<<
Raamatussa ei nyt valitettavasti ole ruoanvalmistus > paisto-ohjeita , . . .
eikä ole ole olemassa "KRISTTITTYJEN" joulukinkkuja erikseen . . .
Jokaisena kinkun sulatuspäivänä ennen paistoa tulee nauttia kunnon ehtoollinen ilman leipää.
Jos Raamatussa on ohjeet miten yksi päivä tulee viettää viikossa ja se on vielä tuomion päivä, jonka mukaan jyvät erotellaan akanoista, niin kyllä täytyy löytyä myös kinkunpaisto ohjeet. Miten muutoin sitä voisi elää lakien mukaan jos kaikkeen ei löydy ohjeita. Hommat heilahtaisi helposti silloin laittomuuden puolelle.
TUOMIO KÄVI YLI KOKO MAAN KUN SYYTÖN JUMALAN POIKA RISTIIN NAULITTIIN.
✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️
Miksi jumala oöisi luonut joistain eläimistä saastaisia ?
Olisko niin että kaikki eläimet on samalla viivalla, toisten elintavat vain tekevät niistä ihmiselle syötäväksi kelvottomia.
Ei siat elä suomessa pitkin kyliä jätteitä tonkimassa kuten raamatun aikana ja vieläkin jossain lämpymissä maissa.
Suomalainen sika elää paremmin kuin moni ihminen.
Jeesus oppilaineen söi lammasta ehtoollisella, ei siitä paljon päätä kohden riittänyt leipää ja viiniä muutama hörppy.
Mutta lammas on kyllä niin huonoa lihaa ettei sitä viitsi paistaa eikä syödä.
Vanhalta villasukalta se maistuu.
Jreesuksen eht oli oikea ateria, ei siinä leikitty jollain leipomon postimerkillä ja alkon annilla.
Ei ihme että Jeesus sanoo siitä ateriasta mitä sanoo muistoateriana.
Ei siinä puhuttu että tässä nyt synnit pois pakenee ja muuta kirkkoisien huuhaata.
"Muistoateriana"
Miten onkaan kirjoitettu, kuinkas luet?
------------
Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
------------
Puhutaan maljasta liiton verenä, eikä reformoitujen symbolina ja muisteluna.
Muistappa sitten höylätä lattiasi jos sattuu tippa maljasta tippumaan lattialle ja polta matto ja kengät jos astuit siihen!
Apostolit onneksi tajusivat jotain jeesuksen puheista eivätkä tehneet oppia ehtoolisateriasta toisin kuin poliittiset kirkkoisät vallanhalussaan ja riitelyissään.
Jeesus ei lähettäyt tilalleen viiniä ja leipää vaan Pyhän Hengen joka asuu uskovan sydämessä eikä suolistossa kuten ruokatavarat.
LINTUFLUNSSAA SITTEN VAAN SAASTAISET LINNUT SAASTUTTAA.
Opetuslapset ja Jeesus 12 joka sukukunnasta yksi paikalla kun Jeesus antoi vertauskuva ehtoollisen edeltä tuleviin tapahtumiin ,häntä ei oltu vielä ristiin naulittu. Kyllä teidän kun hymy vielä hyytyy kun kuolinpäivänne koittaa loppuu virnistely.
Syntien anteeksi antamiseksi niin usein kuin siitä juotte tehkää se minun muistokseni terveisin Jeesus Nasaretilainen. PILKKAAJAT ei pelastu. Vaikka et voi uskoa älä silti pilkkaa.
Mikähän toi Arabiassa oleva musta meteorin palanen Tulikivi mitä nämä nuolee sitten ne syö vuohia kameleita sen päälle. Röyh.
Luomu sika on kasvis ja viljaruoka ruokittu pesty ja leikkii sanomalehden sivuilla syö omenoita.
Luulla tai ilman. Lopputulos sama🤫
Kyllä luu on hyvä olemassa sillä voi huitoa helluntaita kuin simpson aasin leukaluulla !
SIMPSON ON KUOLLUT JO
Minä vuonna Simpson kuolikaan ....se oli vuonna....
Simpson kuoli ennen kuin helluntaista on ollut olemassakaan tätä pientä lahkoa. Uususkontoa.
Onhan saastaisi eläimiä pitkä liuta sekä myös nainen saastainen kuukautisvuodoissa sekä taitaa olla miehenkin roiskiminen sitä. Ei sika ole vain vanhan liiton mukaan saastainen, vaan kaikki siihen tulee ottaa mukaan jos sille linjalle lähtee että saastaisuus otetaan uskoon mukaan.
Juutalainen nainen on saastainen kuukautisissa ja synnytyksen jälkeen mutta nämä koskee vain heidän saastaisuutta ei muiden. Juutalainen mies syntyy saastaisesta ja kuukautisia liotetaan mikvealtaassa.
Sitten kannattaa vetäytyä luostariin vegaani ravinnolla. Ja jättää myös alkoholi pois, ettei vahingossa ota mitään saastaista. Ei mitään eläinperäistä. Entäs hunaja?
Luostarissa syödään lammasta juustoja ja eläintuotteita riistaa. Ainakin ortodoksikirkon luostareissa. Myynnissä myös.
En syö sikaa. Uskonnolliset syyt.
Nimenomaan uskonnolliset!
Uskon kanssa ei mitään merkitystä.
Juutuubista voi katsoa kuinka uskollisuus toimii putlerin kansassa.
Avannossa käydään huitomassa ristinmerkkejä pikineissä.
Syöt kuitenkin kamelin lihaa vuohia jänistä kania juustoja lihojen kanssa ja kalaa missä ei suomuja kuten mustekalaa ja muita äyriäisiä simpukka rapuja.
Kuolet sä silti vaikka et syö sikoja myös ruumiisi maatuu vaikka mitä teet. Balsamoidultakin poistetaan sisäelimet ja maatuu sekin.
Venäläiset syö kaneja jäniksiä. Nekin on kiellettyä.
Nimenomaan uskonnolliset!
Uskon kanssa ei mitään merkitystä.
------------------------
Aivan sama. Uskonto on minulle riittävä syy olla syömätttä joulukinkkua.
😄😄😄😄😄
Niin niin hiirikin valitsee elää pimeässä kolossa lattian alla !
Oma valinta on niin hyvä.
>>Juutuubista voi katsoa kuinka uskollisuus toimii putlerin kansassa.
Avannossa käydään huitomassa ristinmerkkejä pikineissä.>>
Se on myös terveellistä. Ja karaisee luonnetta jota tarvitaan Ukrainan rintamalla.
😄😄😄😄😄
Näin ateistina ei sen niin väliä.
Ja kun en paista kinkkua, vielä vähemmän väliä.
Pienen määrän ostanen valmiiksi kypsennettyä lihaa kaupasta myös joulun aikaan, eli silloin tällöin kuten muullonkin, miksi sitä kypsennystä itse kyttäämään kun saa valmista?
Koska lämmin liha on kaikkein parasta. Siitä pääsee oikein toimien nauttimaan ainakin 24h kun tietää kuinka pitää kinkku kauan lämpimänä niin ettei se ylikypsy eli oikea salainen lämpötila on tiedettävä ja kuinka kauan se voi olla ilman lämpöäkin.
Lampaan liha on pahempaa maultaan ylipysänäkin kuin lehmä tai sikapossu.Sikaan pääsee bakteereja maasta savesta kun se tonkii maata kuten tiedetään samoin kanat kukot nokkii maata.Kaikki on kypsennettävä erityisen ylikypsäksi.Myös LINTUFLUNSSAA vähenee ylikypsyttämällä. Monet syö vasikan paistia mutta myös vasikoissa voi olla hullu lehmän tautia monia lihastauteja ja suu sorkkatautia. Myös kasvikset on pakko pestä ja keittää.Uloste lannoitteet ja elukoiden lintujen ulosteet on pestävä pois. Jos teillä on yhtään järkeä.
Sika on sinällään pikkujuttu saastaisuudessa.
»Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsemän päivää, ja se, joka sinä aikana koskettaa häntä, on epäpuhdas iltaan saakka. Kaikki, minkä päällä nainen kuukautistilansa aikana makaa tai istuu, tulee epäpuhtaaksi. Jokainen, joka koskettaa hänen makuusijaansa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. Jokainen, joka koskettaa mitä tahansa minkä päällä nainen on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. Myös se, joka koskettaa jotakin hänen makuusijallaan tai istuimellaan olevaa esinettä, on epäpuhdas iltaan saakka. Jos mies makaa naisen kanssa hänen kuukautistilansa aikana, naisen veri tekee myös miehen epäpuhtaaksi seitsemän päivän ajaksi, ja jokainen vuode, jolla mies sinä aikana makaa, tulee epäpuhtaaksi. »Jos naisella on muulloin kuin kuukautistensa aikana verenvuotoa usean päivän ajan tai jos hänen vuotonsa jatkuu yli kuukautisajan, hän on sinä aikana epäpuhdas samalla tavoin kuin kuukautistilassaan, ja siksi jokainen makuusija, jolla hän vuotonsa aikana makaa, samoin kuin kaikki, minkä päällä hän istuu, tulee epäpuhtaaksi samalla tavoin kuin kuukautistilan aikana. Jokainen, joka koskettaa niitä, tulee epäpuhtaaksi. Hän pesköön vaatteensa, peseytyköön vedellä ja olkoon epäpuhdas iltaan saakka. Jos nainen paranee vuodostaan, hän laskekoon paranemisestaan seitsemän päivää; sen jälkeen hän on puhdas. Kahdeksantena päivänä hän hankkikoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä ja vieköön ne papille pyhäkköteltan oven luo. Pappi uhratkoon hänen puolestaan toisen syntiuhrina ja toisen polttouhrina ja toimittakoon näin vuodosta aiheutuvan epäpuhtauden sovitusmenot Herran edessä. 3. Moos. 15: 19-30
Uskonnollista syistä nainen on aika saastainen. Joskin naista ei syödä, mutta saastuttaa kaiken muun tiettynä aikana. Riittävän vanhat naiset ovat sentään puhtaita ja myös uskonnollista syistä niiden kanssa pärjää paremmin.
Siis nämä juutalaiset naiset ovat noin saastaisia rabbien kirjoitusten mukaan. Mutta nämä ei tosiaan kuulu muille kuin juutalaiselle SYNAGOGALLE only.
Mooses 15 juutalaiselle synagogalla ja tässä mainitaan totuus POLTTOUHRI JA kyyhkysen uhraamiset. Kokonaan vanhaa liittoa ja elukkauhrit.
Jumala antoi silmäteräkansalleen koko elämänkattavat ohjeet koska mitään tietoa ei ollut hygieniasta ei bakteereista eikä mistään terveysasioista, ei niitä annettu kansaa kiusatakseen.
Oli helpompi laatia säännöt kuin alkaa opettaa kansalle josta ei vatipäitä puuttunut joka asian perusteita alusta alkaen.
Saastainen oli yleisvaroitus kaikesta joka poikkesi perusnormaalista olotilasta.
Pitäisikö meilläkin nyt soteuudessa syöpäpotilaan alkaa huutaa ihmisille että ..saastainen, kuten lakiliitissa silmäteräkansan !?
Aivan samoin voitaisiin kaikki suomen liikennemerkit poistaa ja sanoa kansalle että ajakaa niin ettei kolareita tule !
Mutta koska meiltäkään ei vatipäitä puutu, niin pakko on joka paikassa seistä jokin merkki joka ohjeistaa ja joka on rikkomuksen seurauksen peruste!
Ei vaan useimmat juutalaisten tuhansia vuosia vanhat säännöt oli siinailla erämaassa ja ennusti myös vapahtajan tulevan myös kertoi synnin määrästä heille. Elukkauhri muistuttaa synnistä kuulkaa se selitetään oikein näin mooseksessa. Sä luulet elukan uhraamisen jotenkin poistavan syntiä tai muuta mutta se nimenomaan MUISTUTTAA SUA ETTÄ SINÄ OLET SYNTINEN.
Juutalaiset on itse kehitellyt itselleen sääntöjä mitkä ei ole Jumalasta vaan heistä. Kuolevista ihmisistä.
Ehdottomasti luu mukana. Aatamillakin oli penisluu niin pitkään kun Eeva tehtiin siitä luusta.
Kai te sentään älyätte että ihminen syntyy naisen vaginasta siitä reiästä mihin te lykitte siemen nesteitä.
Sulla ei järki riitä laskemaan sun kylkiluita onko toisella puolella yksi vähemmän vai puuttuuko vallan kaksi. Tai että vertauskuva kertoo sekä miehen että naisen olevan yhtä samaa ainetta.
Miten Aatami ihminen Eva ihminen liittyy sikoihin mutta ihan sama jos syöt petolinnun perseen. Tai sammakon reisiä. ( Intiassa on hinduilla rottia mitä syödään ja apinoita mutta heillä on seksiä eläinten kanssa eli syntyy ihmisiä joilla onkin sorkat pukin sorkat oikein vuohen että menkää sinne opettamaan ettei eläimiin saa sekaantua sukupuolisesti).
Ei kuitenkaan liikennesäänöissä käsketä tappaa ketään eikä siellä ole mitään älyttömiä ohjeita, jotka eivät edistä millään tavalla liikenneturvallisuutta.
Harhaopisilla on outo tapa verrata Jumalan lakeja liikennesääntöihin. Aivan kuin usko olisi vain kuin maallisten asioiden toimittamista ja hoitamista ilman mitään Jumalaa ja hengellisyyttä. Joskin eiväthän ne muutoin harhaoppisia olisi.
Laita se kinkku uuniin vaikka viikoa ennen mutta paista vasta aattona! Ja liha on aina maukkainta luun vierestä!
Nännin irrotessa palaneesta rinnasta?
Nää milloin ateistin?
Ateistin uuni on Hölle. Ja milloin ateisti uuniin ?
Viimeisen tuomijon jälkeen.
Selef Urge
>>Juutalaiset on itse kehitellyt itselleen sääntöjä mitkä ei ole Jumalasta vaan heistä. Kuolevista ihmisistä.>>
Kuten käsky pestä kädet.
Sääntö on todellakin peräisin KUOLEVISTA IHMISISTÄ koska käsien pesemättä jättäminen voi johtaa KUOLEMAAN.
THL noudattaa juutalaisia perinnäissääntöjä jotka eivät ole Jumalasta.
https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/infektioiden-ehkaisy-ja-torjuntaohjeita/kasihygieniaohjeet-ammattilaisille