Luin joskus sarjakuvasta, kuinka nahjusmaiselle toimistotyöläiselle annettiin ulkoinen selkäranka.
Sellainen olisi ilmeisesti tarpeen myös suomen poliittisessa johdossa. Isoista asioista ei uskalleta päättää. Ihmisiä kiusataan auto-, alkoholi yms. veroilla. Polkupyöräkypärillä ja muulla joutavalla. Samaan aikaan Suomen ulkopolitiikka voidaan tiivistää lauseeseen: "Mielipiteemme on erittäin vahva ehkä". Ja työllisyyspolitiikassa on vain kauniita puheita ilman mitään todellista.
Olisikohan mahdollista:
-Uudistaa AY-toimintaa. Laittoman lakon/työnseisauksen sakot nopeasti ylös ja suurempi sovitteluvalta valtakunnansovittelijalle.
-Uudistaa työmarkkinoita. Tanskan mallilla joustava keppi&porkkana. Poistetaan passivointia ja rakennetyöttömyyttä vaikka väkisin.
-Uudistaa opintojärjestelmää. Opintotuet kannustavalle lainapohjalle (vähennettävissä verotuksessa). Oppilaitoksille tuet töihin valmistuvien mukaan.
-Selkeät ulkopoliittiset päätökset. Kuka johtaa ulkopolitiikkaa? Presidentille joko lisää valtaa tai sitten tehdään siitä virasta puhtaasti edustuksellinen ja valitaan siihen jotain muuta kuin tuulipukuinen muumimamma.
Nykyistä nyhjäystä katsoessa alkaa vain tympimään. Kaikki päätökset hautautuvat kabinetteihin ja byrokratiaan. Aina jokin tärkeä intressiryhmä saattaisi suuttua, joten ollaan tekemättä päätöksiä. Kerätäänkö kolehti, jotta päättäjille saadaan selkärangat?

Vastaukset 1
Vanhimmat
tekisivät? Nilviäisillä ei ennenkään ole kasvanut tukirankaa. Lisäksi sinne sisään täytyisi asentaa siirrännäisinä hermot ja yläpäänkin nuppiin muutama aivorakkula.
Aivan liian työlästä onnistuakseen.