Trumpin tie presidentiksi taisi nousta pystyyn

"Coloradon korkein oikeus: Trump ei ole vaali­kelpoinen presidentiksi"

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010070426.html

"Yhdysvalloissa Coloradon osavaltion korkein oikeus on päättänyt, ettei maan entinen presidentti Donald Trump ole vaalikelpoinen.

Oikeus perusteli enemmistöpäätöstään perustuslain 14. lisäyksen pykälällä, jonka mukaan perustuslain vastaiseen kapinaan osallisia ei voida valita julkisiin virkoihin Yhdysvalloissa, mikäli he ovat aiemmin antaneet virkaan astuessaan lupauksen perustuslain puolustamisesta.

Korkeimman oikeuden päätös kumosi Denverin piirioikeuden aiemman päätöksen, jossa todettiin, ettei lisäys koske maan presidenttejä, sillä lisäyksen pykälässä ei mainita erikseen presidenttiä. Denveriläisoikeus oli todennut samassa päätöksessä, että todisteet viittaavat selkeästi Trumpin olleen osallisena perustuslain pykälässä mainitun kaltaiseen kapinaan.

– Tiedämme edessämme olevien kysymysten merkityksen ja painon. Tiedämme myös velvollisuutemme lain tulkitsemiseen ilman pelkoa ja suosimista, Coloradon korkein oikeus totesi päätöksessään.

Osavaltion korkeimman oikeuden päätöksessä määrättiin myös osavaltion valtiosihteeriä jättämään Trump pois republikaanien esivaalien ehdokaslistalta.

Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalit järjestetään ensi vuoden alkupuoliskon aikana. Itse presidentinvaalit järjestetään ensi vuoden marraskuussa.

Trumpin tiedottaja Steven Cheung kutsui päätöstä epädemokraattiseksi ja sanoi päätöksestä valitettavan liittovaltion korkeimpaan oikeuteen.

– Teemme pian valituksen Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen ja samalla pyynnön tämän erittäin epädemokraattisen päätöksen toimeenpanon lykkäämisestä, Cheung sanoi.

Trumpin ehdokkuutta perustuslain lisäyksen avulla estämään pyrkiviä oikeuskäsittelyitä on myös muissa osavaltioissa.

Minnesotan korkein oikeus hylkäsi vastaavanlaisen vetoomuksen Trumpin esivaaliehdokkuuden estämiseksi viime kuussa. Minnesotan päätöksessä ei otettu kantaa asian perustuslailliseen kysymykseen, vaan oikeus katsoi republikaanien saavan valita esivaaleissa ehdokkaansa ilman oikeusjärjestelmän tai vaaliviranomaisten puuttumista asiaan.

Yhdysvaltain kongressitalo vallattiin tammikuun 6. päivänä 2021. Valtauksen tarkoituksena oli estää presidentinvaalien tuloksen vahvistaminen ja pitää vallassa vaalit hävinnyt Trump.

Valtausta tutkinut edustajainhuoneen demokraattijohtoinen komitea katsoi Trumpin olevan vastuussa väkivaltaisuuksista ja suositteli, että entistä presidenttiä vastaan nostettaisiin syytteitä muun muassa kapinan lietsomisesta."

Nyt ei taida Putinistakaan enää olla Trumpille apua? No koko maailman kannalta vaan parempi, jos Trump ohjataan eläkepäiville, niin eipähän ainakaan Ukrainaa pääse myymään Putinille.
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Trump ei ole vaali­kelpoinen presidentiksi" Onko Halla ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu