Voisitteko kertoa?

Pyydän anteeksi tyhmyyttäni, mutta voisiko joku kertoa, mitä kaikkea hyvää valittajat ovat saaneet aikaan valituksillaan?
Näin sivusta seuranneena näyttää, että he ovat vain vaikeuttaneet asioita.
Kun kuntalaisten valitsemat päättäjät ovat tehneet päätöksen ja ruvenneet toimiin, niin eikö se ole silloin vähän myöhäistä valittaa?
40792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Ties kuinka monennen kerran, mutta kerran vielä: kun ne päättäjät, kaupungin johdon painostamina ja harhaan johtamina ovat tehneet kunnallislain vastaisen päätöksen, pitää valittaa. Se on kunnan edun mukaista.

Äänestä
  • Hallintolaissa on kuntalaisten oikeuskin mittauttaa päätökset.
    Päätösten laillisuus ilmenee oikeuslaitoksen kirjeissä.
    Paitsi laituri, on korkeimmassa oikeudessa punnittavana.
    Päätös on ennakkopäätös.
    Jos liki 30m pitkiä laituria saa tehdä.
    Ex kuntajohtaja.
    Astuu yhdenvertaisuus voimaan ja tasa arvo.
    Sitten teemme Niemisveellekin Krimin tapaan 20m pitkiä laitureita..
    Jos pitkän laiturin eräs peruste oli.
    Edustus läyttöön tarvii pitkää laituria.
    Sekin kaatuu nyt tällä konsultiksi lähdöllä..
    Kunhan vaan hoksaavat täydentää naapuri valituksiin asiansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hallintolaissa on kuntalaisten oikeuskin mittauttaa päätökset.
    Päätösten laillisuus ilmenee oikeuslaitoksen kirjeissä.
    Paitsi laituri, on korkeimmassa oikeudessa punnittavana.
    Päätös on ennakkopäätös.
    Jos liki 30m pitkiä laituria saa tehdä.
    Ex kuntajohtaja.
    Astuu yhdenvertaisuus voimaan ja tasa arvo.
    Sitten teemme Niemisveellekin Krimin tapaan 20m pitkiä laitureita..
    Jos pitkän laiturin eräs peruste oli.
    Edustus läyttöön tarvii pitkää laituria.
    Sekin kaatuu nyt tällä konsultiksi lähdöllä..
    Kunhan vaan hoksaavat täydentää naapuri valituksiin asiansa.

    On kyllä hurjaa menoa, jos maailman kauhein asia on pitkä laituri. byääää.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    On kyllä hurjaa menoa, jos maailman kauhein asia on pitkä laituri. byääää.

    Luulisi änkyränkin tajuavan, että lakia pitää noudattaa...
    Kuvitelkaa, että joku haukkuisi tavallista ihmistä alkoholistiksi....
    Kyllä hänet pitää tuomita kunnianloukkauksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Luulisi änkyränkin tajuavan, että lakia pitää noudattaa...
    Kuvitelkaa, että joku haukkuisi tavallista ihmistä alkoholistiksi....
    Kyllä hänet pitää tuomita kunnianloukkauksesta

    Aivan, koskee se laki valittajiakin.

    Äänestä

  • Ei vielä ole kerrottu, että mitä hyvää valituksista on seurannut. Onko työpaikat lisääntyneet ja kaupungin tulot jne.?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    On kyllä hurjaa menoa, jos maailman kauhein asia on pitkä laituri. byääää.

    Laiturista valitti naapuritontin omistaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei vielä ole kerrottu, että mitä hyvää valituksista on seurannut. Onko työpaikat lisääntyneet ja kaupungin tulot jne.?

    Kaupungin menot vähentyneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kaupungin menot vähentyneet.

    Näin on. Kun valitetaan joka asiasta, niin mitään ei voida tehdä. Ei ole menoja. Hieno homma.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Laiturista valitti naapuritontin omistaja.

    Eräiden painostuksesta.

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    🍒 ­­­N­y­­m­­­f­­o­m­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18172779n

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Sä valitat valittajista.

Äänestä

Ihmisten pitäisi puuttua enempi julkisen puolen rahan kylvämiseen.Rahaa syydetään kaikellaisten koijareiden hankkeisiin Ähtäri hyvä esimerkki tästä.Puutukaa ja valittakaa jos epäilette vähänkin hommassa olevan vilunkia ei se muuten lopu.

Äänestä
  • Kyllä jos suurin osa kuntalaisista hyväksyy päätökset, niin silloin kolmen erimieltä (katkeruus, kosto) olevan velvollisuus on valittaa. Eks niin?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä jos suurin osa kuntalaisista hyväksyy päätökset, niin silloin kolmen erimieltä (katkeruus, kosto) olevan velvollisuus on valittaa. Eks niin?

    Jos olisi kokenut saman, niin olisit itsekkin katkera..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä jos suurin osa kuntalaisista hyväksyy päätökset, niin silloin kolmen erimieltä (katkeruus, kosto) olevan velvollisuus on valittaa. Eks niin?

    Suurin osa kuntalaisilta ei hyväksy laittomia päätöksiä! Suurin osa päättäjistäkään ei hyväksy laittomia päätöksiä, silti päätetään. Päätöntä menoa Ähtärissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suurin osa kuntalaisilta ei hyväksy laittomia päätöksiä! Suurin osa päättäjistäkään ei hyväksy laittomia päätöksiä, silti päätetään. Päätöntä menoa Ähtärissä.

    Miten ihmeessä tyhmät Ähtäriläiset äänesti laittomia päätöksiä tehtailevat päättäjät uudelleen? Oletteko te tosiaan noin käsittämättömän tyhmiä?

    Äänestä

Niin, mitähän kupruja alkaa pian paljastumaan?

Äänestä

Saisivat valittajat, rehellisinä ihmisinä myöntää, että heidän toimintansa päätarkoitus on kostaminen.

Äänestä
  • Onko Ähtäri nyt liemessä vai ei?
    Johtuuko se pääasiassa tappiollista matkailuinvestoinneista ja sairaalan lopettamisesta vai ei?

    Olivatko Pikkumies ja Nisumikko pandahankkeen, Halkoniemen, koulujen turhan korjailun, päiväkotien siirtelyn ym. hömpän puuhamiehiä vai ei?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onko Ähtäri nyt liemessä vai ei?

    Olivatko valittajat katkerina kaatamassa näitä vai ei?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olivatko valittajat katkerina kaatamassa näitä vai ei?

    Noi ei ollu niin pahoja juttuja kun toi laituri....
    Koittakaa nyt käsittää, että mitä siitä tulisi, jos kaikilla olisi noin pitkä....
    Se olisi maailmanloppu....

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olivatko valittajat katkerina kaatamassa näitä vai ei?

    Eivät olleet, koska ne toteutuivat ja siksi olemme liemessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eivät olleet, koska ne toteutuivat ja siksi olemme liemessä.

    Mutta valititte kuitenkin ylipitkästä laiturista. Miten siinä kävikään?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eivät olleet, koska ne toteutuivat ja siksi olemme liemessä.

    Ketkä siitä pandahankkeesta sitten valitti?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olivatko valittajat katkerina kaatamassa näitä vai ei?

    Ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onko Ähtäri nyt liemessä vai ei?
    Johtuuko se pääasiassa tappiollista matkailuinvestoinneista ja sairaalan lopettamisesta vai ei?

    Olivatko Pikkumies ja Nisumikko pandahankkeen, Halkoniemen, koulujen turhan korjailun, päiväkotien siirtelyn ym. hömpän puuhamiehiä vai ei?

    "Olivatko Pikkumies ja Nisumikko pandahankkeen, Halkoniemen, koulujen turhan korjailun, päiväkotien siirtelyn ym. hömpän puuhamiehiä vai ei?"

    Onko fiksua nimitellä ihmisiä vai ei?

    Äänestä

Ihan turhaa energian tuhlaamista on valittaminen.
Sama konkurssi häämöttää. Ja kalliksi ne valituksetkin ovat tulleet. Mutta menkööt samaan pohjattomaan kassaan.

Äänestä
  • Totta vastavakuuksien unohtaminen Panda takauspäätöksestä oli virkamiehiltä virkavirhe siihen palataan.

    Äänestä

  • Pikkumiehen vastineet valituksiin ovat olleet hyvää viihdettä. Kiitos siitä. Niille nauretaan vieläkin hallinto-oikeudessa

    Äänestä

Miksei niitä viisaita päätöksiä voi tehdä lainmukaisesti?

Äänestä

Mitä tarkoittaa valittaa?
Valittamalla saa hakea muutosta päätökseen, jolla viranomainen on ratkaissut hallintoasian tai jättänyt sen tutkimatta. Hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa eli asianosainen.

Äänestä

Valittaminen on liian helppoa ja yhteiskunnalle kallista .Hyvätkin hankkeet siirtyvät kauas tulevaisuuteen ja hautautuvat .

Äänestä
  • Valittamista harrastavat ovat katkeria, kateellisia epäonnistujia. Haluavat varmistaa, että kellään muullakaan ei ole kivaa (Platon).

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Valittamista harrastavat ovat katkeria, kateellisia epäonnistujia. Haluavat varmistaa, että kellään muullakaan ei ole kivaa (Platon).

    Kyllä se olisi kivaa tehdä päätöksiä, kun saisi tehdä ihan miten vain haluaa, ja muut maksaisivat!

    Äänestä

Olis se mahtavaa kun ei laista tarvitsisi välittää, nepotismikin rehoittaisi toki nytkin rehottaa kuten kirjakauppiaan tyttären valinta yksi esimerkki. Maltetaan nyt odottaa melkoinen pöhinä on tulossa ensi vuonna.

Äänestä

Lain noudattamisella turvataan päättäjien selusta ettei henkilökohtaisilla varoilla päättäjän tarvitsisi korvailla vahinkoja, joillekin tämän ymmärtäminen on ylitse pääsemätön onko henkilön älykkyydellä tässä osansa ja ei ymmärrä hallinnon toiminta tapaa.

Äänestä
  • Kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallituksenpj. heille lankeaa suuri vastuu että päätökset ovat laillisia, heidän tehtävä on valvoa jotta näin toimitaan näin lukee kuntalaissa.

    Äänestä

  • Eivät näytä tajuavan, että suuri määrä päättäjiä on joutunut korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja. Vosittain noin 150-200 tapausta. Keskimääräinen korvaussumma on pyörinyt siinä 1 000 000 euron paikkeilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Eivät näytä tajuavan, että suuri määrä päättäjiä on joutunut korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja. Vosittain noin 150-200 tapausta. Keskimääräinen korvaussumma on pyörinyt siinä 1 000 000 euron paikkeilla.

    Ei pidä paikkaansa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pyydän anteeksi tyhmyyttäni, mutta voisiko joku kertoa, mitä kaikkea hyvää valittajat ovat saaneet aikaan valituksillaan?
Näin sivusta seuranneena näyttää, että he ovat vain vaikeuttaneet asioita.
Kun kuntalaisten valitsemat päättäjät ovat tehneet päätöksen ja ruvenneet toimiin, niin eikö se ole silloin vähän myöhäistä valittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu