Lumiaurauksesta täällä kaupungissani joku oli ehdottanu että vähennetään todella paljon mutta

Anonyymi-ap

Miten ihmiset pääsee sitten töihin?

Nyt täällä kylälläni alkaa ihmiset kyllästyä tähän menoon. Eräskin oli menossa töihin ja myöhästyi töistä kun auto oli jäänny kiinni lumihankeen. Siksi kävi näin kun teitä ei avata ajoissa vaan tänä talvena pahimmillaan kun lunta tuli paljon 2-3 päivän aikana niin vasta kolmantena päivänä aurattiin tiet niin siinä oli jo useampi jäänyt kiinni lumihankeen ja ihmiset joutuu vaikeisiin tilanteisiin kun pitää pomolle selvittää myöhästymisen syytä.

sitten pannaan kyllä rahaa kalliisiin hankkeisiin mutta tää nykymeno on juuri sitä että tavallisille ihmisille heiluu keskisormi.

2

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikä siis tosiaankaan mikään pikkuasia kun naapuri kertoi että hänen tutun pihaan tulee ruoka-auto koska hän on riippuvainen avunsaannista niin monena vuonna on ollut haasteita tällä ruoka-auton kuskilla kun lumiaurakuskit ei siellä kaupungissa maaseudulla aja pihoja niin on joutunut joskus kiinni lumihankeen niin se hankaloittaa ruoka-autokuskin työn tekoa huomattavan paljon.

    • Anonyymi

      Itse mietin aikanaan kun minulla oli maastoauto seuraavaa:
      - maastoautot täysin verovapaiksi, ainakin omistajan/haltijan kunnallisveron siltä osalta, mikä olisi aurauksen kulut per capita.

      Oikean maastoauton (siis: oikean, eikä minkään rimpulan) osalta tienpito voidaan vaikka kokonaan laiminlyödä. "oikealla" maastoautolla voidaan vetää ojasta ym niitä hiton Fiiatteja ja Relluja mitä ei pitäisi Suomen talveen edes tuoda. Oikeassa maastoautossa on tekniikkaa ja kulutusta ym tuplana joten kulujakin ja työllistävää vaikutustakin tavallista enemmän eli alvia tulee enemmän. Lähtökohtaisesti katsastettu ja ajokuntoinen oikea maastoauto on osa huoltovarmuutta, omaa tai puolustusvoimien pakkolunastettavaa kapitaalia. Oikealla maastoautolla ajetusta kolarista luultavasti selviää hengissä, mikä on sille hirvelle, peuralle tai relluharrastajalle valitettavaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      232
      4152
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1085
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe