Näytä minulle rehellinen yrittäjä niin nöytän sinulle jeesuksen

Anonyymi-ap

Lapin poliisi iski turistibusseihin – Paljastui jättilista rikkomuksia
Valvonnassa havaittiin runsaasti puutteita suhteessa tarkastusmääriin etenkin kotimaisten yritysten kuljetuksissa, tiedottaa Lapin poliisi.

Linja-autoja tarkastettiin yhteensä 78 kappaletta, joista kotimaisia oli 61 ja ulkomaisia 17. KAROLIINA VUORENMÄKI
Tekijän kuva
Tuuli Tahkokorpi
Tänään klo 8:20
Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikkö on valvonut joulukuun aikana linja-autojen tilausajoliikennettä Lapin turistikohteissa.

Tarkastuksen kohteina ovat olleet sekä kotimaiset että ulkomaiset linja-autot ja niiden kuljettajat, Lapin poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi havaitsi runsaasti puutteita suhteessa tarkastusmääriin etenkin kotimaisten yritysten kuljetuksissa.

Kotimaisista kuljetuksista seuraamuksen sai noin 70 prosenttia. Ulkomaisten kuljetusten osuus oli noin 30 prosenttia.

Ajoa ilman kuljettajakorttia
Valtaosa puutteista liittyi ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen sekä ajopiirturin käyttöön.

– Ajopiirturin käytössä sekä ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa havaittiin ajamista toisen kuljettajakortilla, ajoa ilman kuljettajakorttia, väärien merkintöjen tekoa kuljettajakortille eli oli ajettu ilman kuljettajakorttia, mutta kuljettajakortille merkittiin ajot levoksi, ajopiirturilevyjä jätettiin esittämättä, jotta rikkeet eivät näkyisi sekä taukoja, vuorokausilepoja ja viikkolepoja oli jätetty pitämättä, Lapin poliisin tiedotteessa luetellaan.

Lyhimmillään vuorokaudessa oli pidetty viiden tunnin lepojaksoja, vaikka minimivaatimus on lyhennettynäkin yhdeksän tuntia. Viikkolepo tulisi pitää viimeistään kuuden vuorokauden jälkeen.

Valvonnan mukaan ajoja oli tehty yli kymmenen vuorokautta putkeen pelkillä vuorokausilevoilla.

Poliisi keskeytti ajoja ja määräsi kuljettajia levolle sakkoseuraamuksen lisäksi. Räikeimmät rikkomukset ammattiliikenteessä eivät tule ylikonstaapeli Jarkko Rytilahden mukaan vahingossa, vaan tarkoituksella aiheutettuina.

”Haaste yrityksissä ratkaistava”
Poliisi ei havainnut puutteita kuljettajien ajo-oikeuksissa, ammattipätevyyksissä ja liikennelupiin liittyvissä asioissa.

Puutteita esiintyi valvonnan perusteella enemmän linja-autoissa kuin tavaraliikenteen puolella. Tavaraliikenteessä seuraamusten osuus on ollut noin 40 prosentissa kuljetuksia viimeisen puolen vuoden aikana Lapin alueella, tiedotteessa kerrotaan.

– Ajoja on paljon ja aikataulut ovat tiukkoja, mutta tämä haaste on yrityksissä ratkaistava. Kyse on myös matkustajien turvallisuudesta. Tavoitteena on, että talven aikana valvonnassa päästäisiin tilanteeseen, jossa rikkeiden määrä vähenee selvästi, Lapin poliisi toivoo tiedotteessa.

20

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nakkiateriaan sai valita neljä, kuusi tai kahdeksan nakkia. Hän valitsi neljä nakkia, mutta lautasella odotti kehno lopputulos.

      Lautasella oli porkkanoita, ranskalaiset ja neljä peukalonpään kokoista, ruokailijalle kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti nauravaa nakin palasta.

      – Siitä heti näki, että eihän tässä neljää nakkia ollut. Maksimissaan kaksi, mistä oli pätkäisty päät lautaselle, Ahonen summaa.

      Hän ihmettelee ratkaisua, koska nakkien lukumäärä piti erikseen valita. Ravintolassa ei näkynyt kuvaa tai lukenut mitään lisätietoa annoksesta. Eteen tuotu annos jätti harhaanjohtavan käsityksen tilauksesta.

      Kun Ahonen antoi palautetta leikkipuistolle, sieltä pahoiteltiin, ettei asiakaspalvelija osannut kertoa, mitä annokseen todella kuului. Ahosen mielestä harva asiakas osaa kysyä, minkä kokoisia nakit ovat.

      – Hän (lapsi) jäi nälkäiseksi. Normaalisti hän syö neljä nakkia ateriassa, mutta nyt olikin yksi nakki neljässä osassa. Kaupan kautta piti mennä kotiin.

      Aneten yllätykseksi 6,90 euroa maksaneeseen ateriaan ei myöskään kuulunut ruokajuomaa. Hän kipaisi hakemaa kraanavettä lapselleen.

      • Anonyymi

        Mitäpä kuvittelette saavanne 6,9€?

        Ei siinä mitään lihakoria tuoda eteen. 6.9€ sisältää raaka aine kustannukset, valmistuksen, yrityksen kulut, työntekijän kulut ja katteen.

        Ei varmaan jää yritykselle edes yhtä euroa katteeksi per annos.
        Kannattaa joskus perehtyä matematiikkaan, niin alkaa ymmärtää tätä maailmaa. Jos halutaan isommat annokset, nousee myös hinnat.
        Mutta sehän on taas kusetusta, eikö vaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäkää nakkinne
        Ostan lohta.

        Lidlestä

    • Anonyymi

      Jeesuksen olen nähnyt mutta rehellitä yrittäjää etsitään.
      Nim . Lama tukee

      • Anonyymi

        Ettekös te kaikki kokoomusta äänetänee luulleet että
        Urpo on se uuis mesias

      • Anonyymi

        Sama pätee työntekijöihin,ei yhtään rehellistä.
        Eräskin oli jatkuvasti suutennuslasilla tutkimassa tilinauhat ja itki kaikesta mahdollisesta.
        Itki myös silloin kun oli saanut 100€ liian korkeat urakat jotka huomasin vasta paljon myöhemmin.
        Eli näytä mulle rehellinen työntekijä niin näytän jeeskuken tai itse jumalan.

        Nyt korkki kiinni köyhä et ole miljonääriNyt korkki kiinni köyhä et ole miljonääriNyt korkki kiinni köyhä et ole miljonääri

        Käsitä että olet työlöinen köyhä työlöinen joka päivä käyt ansiotyössä että elät

        Äänestä SDP

    • Anonyymi

      Jos se, että yrittää saada elantonsa yrityksellään ja tarjotusta palvelusta/ tuotteesta otetaan terve kate, niin silloin ei ole olemassa rehellistä ihmistä.
      Haluaahan työntekijäkin sovitun palkan oli hänen päivänsä aikaansaannos miinuksella tai plussalla.

      • Anonyymi

        No joo joo, mutta........

        Näistä venkuloista näkee, etteivät ole paljon elämässään muuta tehnyt, kun valittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo joo, mutta........

        Näistä venkuloista näkee, etteivät ole paljon elämässään muuta tehnyt, kun valittanut.

        Totta, täällä kateelliset venkulat itkevät koko ajan. Eivät edes ressukat tiedä mitä yrittäminen on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, täällä kateelliset venkulat itkevät koko ajan. Eivät edes ressukat tiedä mitä yrittäminen on.

        Juu, pilkotaanko nakki vain neljään osaan vai kuuteen? Kumpi tuo yrittäjälle suuremman paistin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, täällä kateelliset venkulat itkevät koko ajan. Eivät edes ressukat tiedä mitä yrittäminen on.

        Se on hijaamista oettämistä
        Kaiki kaupiaat kusetaa
        Ja valitaa että ei kanata
        Miksi ette edes koronaikan meneet töhin
        Sanna otti velkaa koronan aikan kun yrittäjät ei meneet töihin.
        Urpo vaati yrittäjille koka päivä lisää rahaa kun yrittäjät eivät viitsineet mennä töihin esim siiboomaan pääsee aina

        Nyt köyhät töihin eikä natsihallitus anna edes ruokaan rahaa
        Kaiki vaan rikkaille yritykaille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, pilkotaanko nakki vain neljään osaan vai kuuteen? Kumpi tuo yrittäjälle suuremman paistin?

        Koneiden ja laitteiden korotetut poistot verovuosina 2020-2023
        Avainsanat:

        Menon vähennyskelpoisuus Elinkeinoverotus Maatalousverotus Verohallinnon ohjeet
        Tämä on vanha versioVersiohistoriaKatso uusin versio
        Antopäivä28.2.2020DiaarinumeroVH/48/00.01.00/2020Voimassaolo28.2.2020 - 18.4.2021ValtuutussäännösLaki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
        Ohjeessa käsitellään koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020-2023 annetun lain soveltamista.

        Korotettujen poistojen ilmoittamista tuloveroilmoituksella käsitellään lomakkeen 62 täyttöohjeessa.

        Ohjetta on päivitetty 23.12.2020. Lukuun 2.1 on lisätty uusi esimerkki. Lisäksi lukua 2.2 on täydennetty niin sanottuja esittelyautoja koskevalla kannanotolla.

        Ohjetta on päivitetty 5.6.2020. Lukuun 2.1 on lisätty kaksi uutta esimerkkiä. Lisäksi luvun 3 hyllypoistoja ja poistojen aloitusajankohtaa koskevia kannanottoa on täsmennetty.

        1 Johdanto
        Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL, elinkeinoverolaki) 30 §:n mukaan koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden verovuoden poiston suuruus saa olla enintään 25 prosenttia menojäännöksestä. Vastaavasti maatilatalouden tuloverolain (MVL) 8 §:n mukaan koneiden, kaluston ja laitteiden verovuoden poiston suuruus saa olla enintään 25 prosenttia menojäännöksestä.

        Korotettujen poistojen tekemisestä säädetään koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020-2023 annetussa laissa (1572/2019, jäljempänä tässä ohjeessa laki). Lain perusteella verovelvollinen saa tehdä lain soveltamisedellytysten täyttyessä EVL 30 §:n ja MVL 8 §:n soveltamisalaan kuuluvien koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden (jäljempänä myös koneet ja laitteet) hankintamenoista säännönmukaiseen poistoon verrattuna enintään kaksinkertaisen poiston. Laki on tullut voimaan 1.1.2020, ja sitä sovelletaan verovuosilta 2020-2023 toimitettavissa verotuksissa.

        Korotettuja poistoja koskevia veronhuojennuslakeja on ollut voimassa myös aiemmin. Verovuosia 2020-2023 koskevan lain soveltamisala poikkeaa kuitenkin aiempien veronhuojennuslakien soveltamisalasta siten, että oikeus korotettujen poistojen tekemiseen koskee vain koneita ja laitteita. Korotettuja poistoja ei siten voi verovuosina 2020-2023 tehdä rakennuksista. Verovuosia 2020-2023 koskevan lain soveltamisala ei rajoitu aiempien veronhuojennuslakien tapaan pelkästään tuotannollisessa toiminnassa käytettävään käyttöomaisuuteen, vaan korotetut poistot voi tehdä myös esimerkiksi palveluiden tuottamista varten hankitusta koneesta tai laitteesta. Lisäksi korotetut poistot voi tehdä enintään neljänä verovuonna aiempien veronhuojennuslakien kahden vuoden sijaan.

        Korotetun poiston voivat tehdä lain soveltamisalaan kuuluvasta koneesta tai laitteesta kaikki elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavat verovelvolliset, kuten liikkeen- ja ammatinharjoittajat, avoimet yhtiöt, kommandiittiyhtiöt ja yhteisöt.

    • Anonyymi

      Lakia rikotaan ja aiheutetaan tahallaan vaaraa likkenteessä ihmishenget halpoja kuinm Venäjällä
      Ei kiitos enää

      Yritystuki kyllö kelpaa mutta muuten ei lakia noudatetat

      • Anonyymi

        Tällä yhdellä jäänyt yritystuki päälle. Harvassa on ne yritykset jotka sitä saa.

        Kaikki työttömät saa tukia haki töitä tai ei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä yhdellä jäänyt yritystuki päälle. Harvassa on ne yritykset jotka sitä saa.

        Kaikki työttömät saa tukia haki töitä tai ei

        Kaikki verotuet joita palkansaajat ei saa on yritystukee

        Esim ei alvi mistään ei , ilmaiset autot bensat, puhelimey sähköt kin
        Joilan jopa masetaan aurinkopameelitkin.
        Kaikki mitä osteaan ostetaan beeotta kun palkansaajat maksaa kaikki verot

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä yhdellä jäänyt yritystuki päälle. Harvassa on ne yritykset jotka sitä saa.

        Kaikki työttömät saa tukia haki töitä tai ei

        Miten boit olla noin harhaunen ja tietämötön mistään yritystuki maksetaa miljardeja buodessa
        Kaikki tuet mitä palkansaajat ei sa ovat yritustukia bero alet ja tuet ja helpotukset
        Koneiden ja laitteiden korotetut poistot verovuosina 2020-2023
        Avainsanat:

        Menon vähennyskelpoisuus Elinkeinoverotus Maatalousverotus Verohallinnon ohjeet
        Tämä on vanha versioVersiohistoriaKatso uusin versio
        Antopäivä28.2.2020DiaarinumeroVH/48/00.01.00/2020Voimassaolo28.2.2020 - 18.4.2021ValtuutussäännösLaki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
        Ohjeessa käsitellään koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020-2023 annetun lain soveltamista.

        Korotettujen poistojen ilmoittamista tuloveroilmoituksella käsitellään lomakkeen 62 täyttöohjeessa.

        Ohjetta on päivitetty 23.12.2020. Lukuun 2.1 on lisätty uusi esimerkki. Lisäksi lukua 2.2 on täydennetty niin sanottuja esittelyautoja koskevalla kannanotolla.

        Ohjetta on päivitetty 5.6.2020. Lukuun 2.1 on lisätty kaksi uutta esimerkkiä. Lisäksi luvun 3 hyllypoistoja ja poistojen aloitusajankohtaa koskevia kannanottoa on täsmennetty.

        1 Johdanto
        Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL, elinkeinoverolaki) 30 §:n mukaan koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden verovuoden poiston suuruus saa olla enintään 25 prosenttia menojäännöksestä. Vastaavasti maatilatalouden tuloverolain (MVL) 8 §:n mukaan koneiden, kaluston ja laitteiden verovuoden poiston suuruus saa olla enintään 25 prosenttia menojäännöksestä.

        Korotettujen poistojen tekemisestä säädetään koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020-2023 annetussa laissa (1572/2019, jäljempänä tässä ohjeessa laki). Lain perusteella verovelvollinen saa tehdä lain soveltamisedellytysten täyttyessä EVL 30 §:n ja MVL 8 §:n soveltamisalaan kuuluvien koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden (jäljempänä myös koneet ja laitteet) hankintamenoista säännönmukaiseen poistoon verrattuna enintään kaksinkertaisen poiston. Laki on tullut voimaan 1.1.2020, ja sitä sovelletaan verovuosilta 2020-2023 toimitettavissa verotuksissa.

        Korotettuja poistoja koskevia veronhuojennuslakeja on ollut voimassa myös aiemmin. Verovuosia 2020-2023 koskevan lain soveltamisala poikkeaa kuitenkin aiempien veronhuojennuslakien soveltamisalasta siten, että oikeus korotettujen poistojen tekemiseen koskee vain koneita ja laitteita. Korotettuja poistoja ei siten voi verovuosina 2020-2023 tehdä rakennuksista. Verovuosia 2020-2023 koskevan lain soveltamisala ei rajoitu aiempien veronhuojennuslakien tapaan pelkästään tuotannollisessa toiminnassa käytettävään käyttöomaisuuteen, vaan korotetut poistot voi tehdä myös esimerkiksi palveluiden tuottamista varten hankitusta koneesta tai laitteesta. Lisäksi korotetut poistot voi tehdä enintään neljänä verovuonna aiempien veronhuojennuslakien kahden vuoden sijaan.

        Korotetun poiston voivat tehdä lain soveltamisalaan kuuluvasta koneesta tai laitteesta kaikki elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavat verovelvolliset, kuten liikkeen- ja ammatinharjoittajat, avoimet yhtiöt, kommandiittiyhtiöt ja yhteisöt.

    • Anonyymi

      Se on kuiles niin pientä mitäsaadaan ja minäkin olen maksanut beeoja enmmän kuin sinä koskaan edes tienaat

      Onko esim työttömyysturvamaksut tarkoiteetu että niilä eläteetäänl laiskat yrittäjät

      Sanna otti velkaa koronan aikan kun yrittäjät ei meneet töihin.
      Urpo vaati yrittäjille koka päivä lisää rahaa kun yrittäjät eivät viitsineet mennä töihin esim siiboomaan pääsee aina

      Nyt köyhät töihin eikä natsihallitus anna edes ruokaan rahaa
      Kaiki vaan rikkaille yritykaille

    • Anonyymi

      Laita vaan nakkiannoksen hinnaksi 29,90 niin näät kuka ssen ostaa

      Ainostaa oikea kokoomuslainen monikilkonääri jolla on varaa mutta kun sekään ei osta sun kojusta mitään.

      Ne menee sundsmannile. Syömään kuhaa 49,90e

      SDP

    • Anonyymi
      UUSI

      Lahtinen näkee Jumalan - itsensä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      174
      2143
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1931
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      58
      1602
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1482
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      161
      1409
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      178
      1401
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1238
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1193
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1178
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1085
    Aihe