Sivarit huom!!

Tuo on tyypillistä sivarin puhetta, että armeijan käyneillä ei ole vakaumusta, mutta sivareilla taas aina on ja tuosta armeijaan menon helppoudestakin voi olla montaa mieltä.

Äijä kirjoitti:

Tuo on tyypillistä sivarin puhetta, että armeijan käyneillä ei ole vakaumusta, mutta sivareilla taas aina on ja tuosta armeijaan menon helppoudestakin voi olla montaa mieltä.

Hyvin sanottu, osuit asian ytimeen!

Äijä kirjoitti:

Tuo on tyypillistä sivarin puhetta, että armeijan käyneillä ei ole vakaumusta, mutta sivareilla taas aina on ja tuosta armeijaan menon helppoudestakin voi olla montaa mieltä.

Eiköhän suurin osa mene "letkan mukana" ilman minkäänlaista vakaumusta suuntaan tai toiseen. Mennään sinne minne muutkin, eikä asiaa ajatella sen enempää..

Äijä kirjoitti:

Tuo on tyypillistä sivarin puhetta, että armeijan käyneillä ei ole vakaumusta, mutta sivareilla taas aina on ja tuosta armeijaan menon helppoudestakin voi olla montaa mieltä.

Jos minun puheeni on tyypillistä sivarin puhetta, niin hyvä niin. Sinun kommenttisi taas sopii mielikuvaani tyypillisestä armeijapojan kommentista, missä tuomitaan heti vaivautumatta sen enempää ajattelemaan. Minä en sanonut että sivareilla on aina vakaumus, vaan että niillä (meillä) tuppaa useimmin olemaan edes jonkinlainen vakaumus, kun taas suurin osa menee armeijaan, koska sinne kuuluu mennä, ja koska on neitimäistä selkärangatonta hinttiä pelkurimaista mennä sivariin. Sillä Miehet menevät Armeijaan ja Ämmät sivariin. Eikös näin?

Totta kai armeijassakin on niitä joilla on suuri vakaumus aseelliseen maanpuolustukseen tai muu vastaava, mutta taitavat olla vähemmistö. Valtaosa menee armeijaan kun on mentävä. Eikä se ole mikään vakaumus, että "mieluummin menen armeijaan kuin hinttien kanssa sivariin". Vakaumus on pitkälle mietitty elämänasenne, joka vaikuttaa paljon muuhunkin kuin armeijan tai sivarin valintaan. Valmiiksi omaksuttu malli ei ole vakaumus. Minä en tietysti ole mikään sanomaan, mutta käsittääkseni sotilas jolla on vakaumus myös käyttäytyy kuin sotilas, kuin isänmaansa palvelijan kuuluu. Eli rehdisti, kunnioittavasti ja esimerkillisesti, yms. Kärjistettynä esimerkkinä "sotilaat" joiden palvelus päättyy. Hyvin esimerkillistä nuorisoa...

Armeijaan meno on helppoa, piste. Ei tarvitse mennä kuin kutsuntoihin ja sieltä sinne minne määrätään, tai anella paikkaa vähän lähempää. Siinä se. Sivariin joutuu anomaan, ja samalla saa osakseen Miesten halveksivia asenteita ja muuta paskaa. En väitä että sivariin hakeminen mitenkään ihmeellisen tuskaista on, mutta paljon hankalampaa kuin armeijaan meneminen. Tähän keskusteluun ei ole syytä ottaa sitä, kuinka joutuu järjestämään elämäänsä palveluksen ajaksi, sillä sama rulianssi pätee kaikkiin vaihtoehtoihin. Joten, armeijaan on helpompi mennä kuin sivariin. Kuuntelen kyllä mielenkiinnolla perusteluitasi, miksi ko. helppoudesta voidaan olla monta mieltä. Ota kuitenkin huomioon että Suomessa on käytännöllisesti pakko mennä *johonkin*.

kala kirjoitti:

Jos minun puheeni on tyypillistä sivarin puhetta, niin hyvä niin. Sinun kommenttisi taas sopii mielikuvaani tyypillisestä armeijapojan kommentista, missä tuomitaan heti vaivautumatta sen enempää ajattelemaan. Minä en sanonut että sivareilla on aina vakaumus, vaan että niillä (meillä) tuppaa useimmin olemaan edes jonkinlainen vakaumus, kun taas suurin osa menee armeijaan, koska sinne kuuluu mennä, ja koska on neitimäistä selkärangatonta hinttiä pelkurimaista mennä sivariin. Sillä Miehet menevät Armeijaan ja Ämmät sivariin. Eikös näin?

Totta kai armeijassakin on niitä joilla on suuri vakaumus aseelliseen maanpuolustukseen tai muu vastaava, mutta taitavat olla vähemmistö. Valtaosa menee armeijaan kun on mentävä. Eikä se ole mikään vakaumus, että "mieluummin menen armeijaan kuin hinttien kanssa sivariin". Vakaumus on pitkälle mietitty elämänasenne, joka vaikuttaa paljon muuhunkin kuin armeijan tai sivarin valintaan. Valmiiksi omaksuttu malli ei ole vakaumus. Minä en tietysti ole mikään sanomaan, mutta käsittääkseni sotilas jolla on vakaumus myös käyttäytyy kuin sotilas, kuin isänmaansa palvelijan kuuluu. Eli rehdisti, kunnioittavasti ja esimerkillisesti, yms. Kärjistettynä esimerkkinä "sotilaat" joiden palvelus päättyy. Hyvin esimerkillistä nuorisoa...

Armeijaan meno on helppoa, piste. Ei tarvitse mennä kuin kutsuntoihin ja sieltä sinne minne määrätään, tai anella paikkaa vähän lähempää. Siinä se. Sivariin joutuu anomaan, ja samalla saa osakseen Miesten halveksivia asenteita ja muuta paskaa. En väitä että sivariin hakeminen mitenkään ihmeellisen tuskaista on, mutta paljon hankalampaa kuin armeijaan meneminen. Tähän keskusteluun ei ole syytä ottaa sitä, kuinka joutuu järjestämään elämäänsä palveluksen ajaksi, sillä sama rulianssi pätee kaikkiin vaihtoehtoihin. Joten, armeijaan on helpompi mennä kuin sivariin. Kuuntelen kyllä mielenkiinnolla perusteluitasi, miksi ko. helppoudesta voidaan olla monta mieltä. Ota kuitenkin huomioon että Suomessa on käytännöllisesti pakko mennä *johonkin*.

Olet siinä oikeassa, että jos haluaa armeijaan ei tarvitse mennä kuin kutsuntoihin ja kuunnella mitä sanotaan, mutta onko siellä helpompi olla? Luulen että ei. Armeijassa fyysinen kunto ja hermot joutuvat välillä koville. En tosin ole siviilipalvelusta käynyt. Armeijaan menosta ajatellaan, että se on jokaisen velvollisuus vaikka siitä ei pitäisikään ja tämäkin on minun mielestäni jonkinlainen vakaumus. Sinne mennään myös, koska halutaan puolustaa tätä maata. Uskon, että lähes kaikki armeijan käyneet olisivat tosi tilanteessa valmiita puolustamaan tätä maata. Voihan tosin joku sivarikin olla? Siviilipalvelukseen menon syitä ovat monesti myös, en minä jaksa kuunnella toisten komentelua, en minä jaksa ryömiä pitkin mettiä tai en minä jaksa sitä pelleilyä. Onko nämä vakaumuksellisia syitä? Itse en ole keksinyt yhtään syytä mennä siviilipalvelukseen, jos ei halua opetella tappamaan on olemassa aseetonpalvelus. Sen hyväksyn täysin, mutta miksi sivariin? Pelkkä syy ettei halua oppia tappamaan ei minusta riitä, koska aina voi palveluksen suorittaa aseettomana. Kaverini joka on menossa sivariin sanoi, että se olisi hänestä noloa suorittaa palvelus aseettomana jos hän armeijaan menisi hän suorittaisi sen aseellisena, koska silloin pääsisi ampumaan. Ei kuulosta minusta, että hänellä olisi vakaumus.

Äijä kirjoitti:

Olet siinä oikeassa, että jos haluaa armeijaan ei tarvitse mennä kuin kutsuntoihin ja kuunnella mitä sanotaan, mutta onko siellä helpompi olla? Luulen että ei. Armeijassa fyysinen kunto ja hermot joutuvat välillä koville. En tosin ole siviilipalvelusta käynyt. Armeijaan menosta ajatellaan, että se on jokaisen velvollisuus vaikka siitä ei pitäisikään ja tämäkin on minun mielestäni jonkinlainen vakaumus. Sinne mennään myös, koska halutaan puolustaa tätä maata. Uskon, että lähes kaikki armeijan käyneet olisivat tosi tilanteessa valmiita puolustamaan tätä maata. Voihan tosin joku sivarikin olla? Siviilipalvelukseen menon syitä ovat monesti myös, en minä jaksa kuunnella toisten komentelua, en minä jaksa ryömiä pitkin mettiä tai en minä jaksa sitä pelleilyä. Onko nämä vakaumuksellisia syitä? Itse en ole keksinyt yhtään syytä mennä siviilipalvelukseen, jos ei halua opetella tappamaan on olemassa aseetonpalvelus. Sen hyväksyn täysin, mutta miksi sivariin? Pelkkä syy ettei halua oppia tappamaan ei minusta riitä, koska aina voi palveluksen suorittaa aseettomana. Kaverini joka on menossa sivariin sanoi, että se olisi hänestä noloa suorittaa palvelus aseettomana jos hän armeijaan menisi hän suorittaisi sen aseellisena, koska silloin pääsisi ampumaan. Ei kuulosta minusta, että hänellä olisi vakaumus.

En ole itse kokenut, mutta väitän että jokaisen terveen nuoren miehen (ja naisen) kunto kestää varmasti armeijan rääkin, ja jos ei kestä, niin olisi syytä hankkiutua kuntoon. En voi väittää olevani lainkaan atleettinen, mutta hyvä kunto on jokaiselle ihmiselle tärkeää. Tämä kysymys ei liity kuitenkaan kuin pintapuolisesti armeijan & sivarin eroihin.

Kyllä, monella sivariin menon syynä on ettei jaksa kuunnella komentelua. Tunnustettakoon, että tämä oli myös oma alkuperäinen motivaationi, mutta vakaumus iski sivariaikana, juuri siitä syystä että olin sivarissa. Mutta kyllä näin myöskin sen, että monilla sivareilla oli ns. todellinen vakaumus.

Aseeton palvelus on poissuljettavissa esim. sen takia, että on perustelua vastustaa koko armeija-instituutiota.

On totta että kaikilla sivareilla ei ole minkäänlaista vakaumusta. Mutta edelleen kokemuksieni pohjalta väitän, että suuremmalla osalla sivareista on jonkinlainen itse-ajateltu vakaumus kuin armeijaan menevillä. En missään tapauksessa väitä, etteikö sotilailla voisi olla vakaumusta.

Itse asiassa olen pahoillani että aloin edes keskustella tästä aiheesta, sillä sillä ei ole mitään tekemistä minkään järjellisen asian kanssa. Yritin vain puolustella omaa näkemystäni, joka on että armeijaan meneminen ei ole ihan täysjärkistä. Mutta ei kyllä sivariinkaan. Ei riittänyt minulla pokka totaaliin, valitettavasti. Mutta hatunnosto kaikille jotka jaksavat ajatella itse valintojensa syitä & seurauksia.