Kun olin ensimmäistä vuotta opiskelemassa teologiaa, asuin tulevien pappien ylioppilaskodissa, jossa edellisen vuoden opiskelijat pitivät luovuttamattomana oikeutetaan kiusata meitä vuoden nuorempia.
Pelottelivat meitä jo etukäteen, kuinka pidetään fuksiaiset, kuinka meidät yllättäen raastetaan sängystä, meille työnnetään suuhun pahanmakuista mössöä ja joudumme tuomarin puhutteluun.
Heidän logiikkansa - siis tulevien pappien - oli, että koska heitä vuosi aikaisemmin oli näin kiusattu, heillä on nyt oikeus panna vahinko kiertämään ja kiusata nuorempia. Ja näin myös kävi. Oppilaskodin johtaja, jo vanhempaa polvea, tuleva tuomiorovasti ja professori, asettui korkealle istuimelle herjaamaan nuoria, jotka oli raahattu paikalle pahanmakuisen pakkosyötön jälkeen.
Tämä oli heistä hauskaa. Jo kun edeltä käsin kritikoin silkkaa sadismia, eräs - myöhemmin tietysti pappi - vallan suuttui, kirosi ja sanoi, että niin minä nyt puhun, mutta kunhan minun vuoroni tulee fuksittaa, toimin ihan samoin.
Vastaavia sadistisia perinteitä noudatetaan kaikkialla. Kun oppilas siirtyy ala-asteelta yläasteelle, ei ole lainkaan harvinaista, että hänen päänsä tungetaan vessanpönttöön.
Kun sain vastuualueekseni nuorisotyön seurakuntapastorin virassa, rippikoulussa noudatettiin erityisen sadistisia perinteitä. Kristityn vaellus, jonka - jo sinänsä kyseenalainen - alkuperäinen tarkoitus oli opettaa vastoinkäymisiä, joita kristityn matkalla voi tulla, oli muodostunut sadismin pesäksi.
Reitti, joka piti kulkea silmät ummessa narusta kiinni pitäen, oli siten rakennettu, että kulkija putoaa jyrkänteeltä järveen. Matkan varrelle oli ripoteltu isosia, jotka tekivät kaikenlaisia ilkeyksiä. Ei riittänyt, että syötettiin pahanmakuista mönjää, vaan sitä vielä huolellisesti hangattiin kulkijan kasvoihin.
Mutta kaikkein kamalinta oli, että nuorisonohjaaja KANNUSTI isosia tällaiseen sadismiin. Kesti monta vuotta, ennen kuin ystävällinen kohtelu voitti. Siitä oli sitten tuloksena, että sain nuorisonohjaajan ja hänelle uskollisten ankaran vihan päälleni.
Lopulta nuorisonohjaaja ymmärsi erota, ja rauha, ilo ja kristillinen sopu voitti, kun kiusaamishaluiset olivat kasvaneet jo aikuisiksi.
Kristus syntyy - Kiittäkää! Христос рождается - Славите!
Pelottelivat meitä jo etukäteen, kuinka pidetään fuksiaiset, kuinka meidät yllättäen raastetaan sängystä, meille työnnetään suuhun pahanmakuista mössöä ja joudumme tuomarin puhutteluun.
Heidän logiikkansa - siis tulevien pappien - oli, että koska heitä vuosi aikaisemmin oli näin kiusattu, heillä on nyt oikeus panna vahinko kiertämään ja kiusata nuorempia. Ja näin myös kävi. Oppilaskodin johtaja, jo vanhempaa polvea, tuleva tuomiorovasti ja professori, asettui korkealle istuimelle herjaamaan nuoria, jotka oli raahattu paikalle pahanmakuisen pakkosyötön jälkeen.
Tämä oli heistä hauskaa. Jo kun edeltä käsin kritikoin silkkaa sadismia, eräs - myöhemmin tietysti pappi - vallan suuttui, kirosi ja sanoi, että niin minä nyt puhun, mutta kunhan minun vuoroni tulee fuksittaa, toimin ihan samoin.
Vastaavia sadistisia perinteitä noudatetaan kaikkialla. Kun oppilas siirtyy ala-asteelta yläasteelle, ei ole lainkaan harvinaista, että hänen päänsä tungetaan vessanpönttöön.
Kun sain vastuualueekseni nuorisotyön seurakuntapastorin virassa, rippikoulussa noudatettiin erityisen sadistisia perinteitä. Kristityn vaellus, jonka - jo sinänsä kyseenalainen - alkuperäinen tarkoitus oli opettaa vastoinkäymisiä, joita kristityn matkalla voi tulla, oli muodostunut sadismin pesäksi.
Reitti, joka piti kulkea silmät ummessa narusta kiinni pitäen, oli siten rakennettu, että kulkija putoaa jyrkänteeltä järveen. Matkan varrelle oli ripoteltu isosia, jotka tekivät kaikenlaisia ilkeyksiä. Ei riittänyt, että syötettiin pahanmakuista mönjää, vaan sitä vielä huolellisesti hangattiin kulkijan kasvoihin.
Mutta kaikkein kamalinta oli, että nuorisonohjaaja KANNUSTI isosia tällaiseen sadismiin. Kesti monta vuotta, ennen kuin ystävällinen kohtelu voitti. Siitä oli sitten tuloksena, että sain nuorisonohjaajan ja hänelle uskollisten ankaran vihan päälleni.
Lopulta nuorisonohjaaja ymmärsi erota, ja rauha, ilo ja kristillinen sopu voitti, kun kiusaamishaluiset olivat kasvaneet jo aikuisiksi.
Kristus syntyy - Kiittäkää! Христос рождается - Славите!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onhan sadismi, jota kristinuskossa palvotaan viatonta Jeesusta kohtaan, kaiken koulukiusaamisen äiti.
Enkä todellakaan kiitä Jeesuksen syntymää Kristuksena, tosi Jumalana, joka kirotaan ja teurastetaan uskonnossa Saatanalle uhrilahjaksi, että pelastuu tekemään kaikkea hirveää ja sairasta ja pahaa (Room. 7) kristinuskon opin mukaan puhtaalla omallatunnolla!
kop kop arvaatko kuka 🤣🤣🤣 noutaja tuli ,elämäsi katoaa
🤔 eikö kiusaajat tajua tätä 30v kuluttua?
Kun kiusaajan oikeus kiusaamiseen asetetaan kyseenalaiseksi, hän itse tuntee tulevansa kiusatuksi.
Rauhanturvatehtävissäkin hiutaleita aikoinaan kurmuutettiin, mutta sekin on nykyään kielletty. Sotaväessä käskyn antaminen ja noudattaminen on kovin yksinkertaista.
Pystyisikö jeesus antamaan mahtikäskyn? Samalla voisi kieltää papeilta kuoripoikien... ainiin, olemattomuuttaan ei tietysti kykene.