sharon

Sharoni on yhtä jalo mies ku husseini, toinen piilottelee ABC aseita, toinen sotarikoksia.

Koska sharoni pistetään samaan selliin miloossevitsin kans?

Miksi maailmanpoliisi ei laita juutalaisten harjoittamaa kansanmurha kuriin?
8242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei voida osoittaa muuta kansanmurhaa kuin mitä on nämä itsemurha terroristit tehneet Israelia kohtaan. Jos ei Israelille anneta samoja oikeuksia puolustaa omaa maataan ja anneta oikeutta käydä terrorismin vastaista sotaa, niin johan on kumma.

Sodassa kuolee ihmisiä puolin ja toisin ei se ole kansanmurhaa.

Äänestä
  • Jaa että ei ole kansanmurhaa, vaikka Israelin fasistijoukot ovat jo noin 50 vuotta terrorisoineet naapurimaitaan ja Palestiinan kansaa. Eipä kai asuinkaupunkien ja pakolaisleirien pommittamiset nykyaikaisilla ilmavoimilla mitään kansanmurhaa ole. Tuhansia kuolee aina silloin tällöin ja joskus jopa maininta pääsee lehtiin asti, mutta aina kohu vaimenee jotenkin "taianomaisesti" äkkiä kun kyseessä on juutalaisten verityöt. Kyllä kun muistelee viimeisen parin vuosikymmenen tapahtumia, se on järkyttävää kuinka paljon pahaa yksi kansa on saanut aikaan. Sharonkin muistetaan jo ajalta ennen tuota kuuluisaa pakolaisleiri teurastusta josta sai liikanimen "Butcher of Beirut", lukuisista kurkunleikkaus retkistään puolustuskyvyttömiin arabi kyliin. Sama surullinen meininki tulee varmaan jatkumaan USA:n tuella tulevaisuudessakin. Asutuskeskuksia pommitetaan ja ammutaan tykistöllä. Taloja raivataan asukkaineen maan tasalle. Palestiinalaisia käytetään biologisten aseiden koekaniineina. Verehimoiset juutalaiset murhaaja sotilaat leikkelevät raskaana olevien naisten mahat auki ja tappavat kaikki. Lasten päälle ajellaan huvikseen tankeilla ym ym ym. Samaa sairasta paskaa mitä juutalaiset ovat mielellään harrastaneet tähänkin asti. Ja aina media kaunistelee asioita eikä kukaan välitä. Onhan ne arabit niin pirun köyhiäkin. Kyllä hapettaa...

    Äänestä

Ei tietääkseni siellä sotaa ole vaan terrori iskuja ja terrorismin vastaista poliisi toimintaa jossa sota poliisit avustavat armeijan kanssa terroristien kiinnisaantia!!

Jos Israeli olisi sodassa rättäreitä vastaan niin siinä ei kauan vihollinen elämöisi.

Äänestä
  • Niinpä sitä kutsutaan nykyään terrorismin torjunnaksi.
    No sitähän Slobo teki serbiassa miten kävi istuu syytettynä sotarikoksista.
    Minä kutsun sitä nimellä valtioterrorismiksi jota Israel harjoittaa Palestinialaisia kohtaan.

    Äänestä

  • Eipä tuo israelkaan kauaa elämöisi, jos amerikkalaiset eivät tukisi jutikoita.

    Äänestä

  • JT kirjoitti:

    Eipä tuo israelkaan kauaa elämöisi, jos amerikkalaiset eivät tukisi jutikoita.

    Eikä palestiinalaiset sitäkään jos Israel aloittaisi sodän rättäreitä vastaan. Onhan sen jo historia todistanut moneen kertaan..

    Äänestä

  • Angelsky kirjoitti:

    Eikä palestiinalaiset sitäkään jos Israel aloittaisi sodän rättäreitä vastaan. Onhan sen jo historia todistanut moneen kertaan..

    Ei kait mikään kansa/maa pysty elämöimään kauaa, jos vastassa on Yhdysvaltain sotakoneisto, vaikkakin välillisesti.

    Äänestä

jos 53 ihmistä on kansa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kenny79 kirjoitti:

Sharoni on yhtä jalo mies ku husseini, toinen piilottelee ABC aseita, toinen sotarikoksia.

Koska sharoni pistetään samaan selliin miloossevitsin kans?

Miksi maailmanpoliisi ei laita juutalaisten harjoittamaa kansanmurha kuriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu