Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Fil 2:5-11

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ikuinen kiitos Jeesukselle Kristukselle!
Mistähän todellisuudessa mahdat olla kiitolline?! Voi teidän järjen köyhyyttä.
Jumalan käsittämättömän suuri armo on annettu meille syntisille Jeesuksen Kristuksen kautta.
Sen sinun syntivaltakuntasi isä Jumala on Saatana ja armosta todella pääsetkin Raamatun mukaan helvettiin.
Raamatun sanat, varsinkin UT:n sanat ovat ikäviä siinä että eivät käy yhteen kaikenlaisen uskonnollisen kiihkoilun kanssa ja monille tulee vain ikävä olo kun noin on kirjoitettu on.
VT olisi sopivampi kuin siellä ei niin esitetä mitä uskova on, vaan lakia kovalla kädellä luetaan. Sillä olisi hyvä rellestää.
Jumalan sana on annettu siksi, että saisimme tietää Jeesuksen sovitustyöstä hyväksemme ja jotta saisimme uskon kautta Jeesukseen syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän.
Aamen aamen aamen!
🙏🙏🙏
No kansa huudoilla, kun eivät tienneet mitä tekivät huudatti Israelin Jumalan sovitetuksi Jeesuksen nimeen helvettiin kirottuna kiroukseksi, ettei juutalaisten tarvitse uhrata esikoispoikiaan, kun te seuraamalla kirousta ja menette itse uhreiksi.
Tämä on jälleen näistä mielenkiintoisia....
"ja jokaisen kielen pitää tunnustaman ISÄ JUMALAN kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
Ja Augsburgin tunnustus:
" KRISTUS oli tosi ihminen ja TOSI JUMALA, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi uhri"