Suomi boikotoi Euroviisut jos

Israel osallistuu kilpailuhin.
Ketä on nuo Eurovisio-fanit, jotka haluaa boikotoida Israelin?
Onko niitä olemassakaan? En ainakaan minä.
Kenen päätös on tuo antisemistinen julkaisu?

Ja sitä paitsi, kuka sinne Suomea kaipaakaan? Ei edes huomata poissaoloa.
Euroviisut tulee ja ilman Suomea ja Suomi saa antisemistisen rasistimaineen.
49659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Ei sinne karsintaan pidä ottaa artistia joka aikoo boikotoida ja jättää osallistumatta varsinaiseen kisaan

Äänestä

Suomen pitää boikotoida ilman muuta

Äänestä
  • Joo, itseään.

    Äänestä

Hyvä jos Suomi boikotoi.
Vältytään viimeiseltä paikalta kilpailussa.

Äänestä

Onkohan tuo suomalaisten katsojien mielipide?

"Suomen Euroviisua edeltävän kilpailun virallinen Instagram-tili vihjaisi, että maa ei ehkä osallistu toukokuun kilpailuun Ruotsissa 'Lähi-idän tilanteen vuoksi'."
" Yleisradion johto seuraa tilannetta ja keskustelee siitä Euroopan yleisradioliiton ja muiden Pohjoismaiden kanssa."
Blogissa kerrotaan, että kilpailun fanit Suomesta lukevat viestin rivien välistä viestin, jonka mukaan kilpailua voidaan boikotoida Israelin osallistumisen vuoksi."

Olen sitä mieltä että Suomen pääministerin on pyydettävä anteeksi Suomen Yleisradion johtamaa anti-Israeli kampanjaa Euroviisuissa.

Voiko Euroviisujen johto päättää olla osallistumatta Eurovisioon Suomen kansalaisten nimissä.
Onko kysytty laajaa mielipidettä mennä boikotoimaan Israel, koska Suomen Yleisradio on sitä mieltä???

Äänestä
  • Kyllä Suomessa antisemitismi on kovasti nousussa, kuten muuallakin maailmassa. Tuo voi hyvinkin olla viisufanien enemmistön näkemys.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä Suomessa antisemitismi on kovasti nousussa, kuten muuallakin maailmassa. Tuo voi hyvinkin olla viisufanien enemmistön näkemys.

    "Blogissa kerrotaan, että kilpailun fanit Suomesta lukevat viestin rivien välistä viestin, jonka mukaan kilpailua voidaan boikotoida Israelin osallistumisen vuoksi."

    Siis ei fanit ole boikotoimassa vaan lukevat sen "Suomen Euroviisua edeltävän kilpailun virallinen Instagram-tili vihjaisi, että maa ei ehkä osallistu toukokuun kilpailuun."
    "Lähi-idän tilanteen vuoksi'."

    Ja Yle tietenkin juhlii.
    Missä anti- Israel, siellä Yle!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä Suomessa antisemitismi on kovasti nousussa, kuten muuallakin maailmassa. Tuo voi hyvinkin olla viisufanien enemmistön näkemys.

    Jaa, ei minusta. Tieto on lisääntynyt valtavasti tämän sodan myötä. Yhä useampi on huomannut, ettei kaikki juutalaiset tue Israelia, eikä ole syytä vihata kaikkia.
    Samoin juutalaiset alkaa tajuta, ettei Israel-vastaisuus ole yhtä kuin antisemitismiä.
    Puhutaan kahdesta eri asiasta. Tämä iänikuinen antisemitismistä itkeminen on osa Israelin sotapropagandaa ja sillä voi pyyhkiä persettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "Blogissa kerrotaan, että kilpailun fanit Suomesta lukevat viestin rivien välistä viestin, jonka mukaan kilpailua voidaan boikotoida Israelin osallistumisen vuoksi."

    Siis ei fanit ole boikotoimassa vaan lukevat sen "Suomen Euroviisua edeltävän kilpailun virallinen Instagram-tili vihjaisi, että maa ei ehkä osallistu toukokuun kilpailuun."
    "Lähi-idän tilanteen vuoksi'."

    Ja Yle tietenkin juhlii.
    Missä anti- Israel, siellä Yle!

    YLE on uutisoinut (tällä kertaa) Gazan sodasta varsin ansiokkaasti. Uutisia ei voi pitää antisemitistisenä eikä edes erityisen Israel-vastaisina.

    Palestiinan politiikan suhteen nämä tampiot aina tunaroi, mutta woke on tyhmä ja sokea, sille ei voi mitään. Se on vaikutukselle ja ruikutukselle altis.

    Äänestä

Suomen Yleisradio on vastuussa tuosta kampanjasta.
Millä oikeudella Yle menee päättämään tuollaisen asian ja on johtamassa Suomea boikotoimaan Israelin?

Yle laittaa vastuuseen tuosta.
Se ei ole suomalaisten mielipide.
Jos Yle on antisemistinen media, niin sanokoon sen itsestään, eikä mennä Suomi- nimellä boikotteja tekemään.

Äänestä
  • YLE päättää kaikkien suomalaisten puolesta vasemmistolaisen palestiina agendan mukaisesti tukea Hamasin terroria.

    Äänestä

Onkohan se kateuspiikki tullut Ylelle.
Israel yleensä sijoittuu hyvin kilpailussa mutta Suomi yleensä no 1 loppupäästä.

Äänestä

Hamas ansiokkaasti pitää gazalaisia ihmiskilpinä ja pitää pysyväisköyhinä.
Viisuboikotilla voidaan antaa täysi tuki terrorismille!

Äänestä

Suomessa on vihervasemmiston ja saatananpalvojien roskasakkia, joilla ei ole todellisuuden tajua eikä arvostelukykyä.

Äänestä

Yle homoviisuineen on aina ollut terroristien puolella.

Äänestä

kuulemma jotain suomi-junnuporukkaa 14-16 vuotiaita jotka suomeen muuttaneet islamistit ovat saanet muuttumaan pro-pale-terroristien puolelle.

Äänestä
  • Niin. Suomalaiset helppo nakki paleille.

    Äänestä

Mikäli Yle jätätä viisut, koska Israel pitää viisuihin varattu raha ottaa pois 2024 budjetista ja periä vähemmän Yleveroa.

Äänestä

Hyvä! Ei pidetä UMK-kilpailua!
Rahat säästyy.
YLEltä 100 miljoonaa pois. Onko tämä unohtunut leikkauksissa?

Äänestä

Etkö sitä tiedä että vihervassut nostaa antisemitismia?

Äänestä
  • Jos palestiinalaisten kansanmurhan vastustaminen on antisemitismia, niin pitänee katua holokaustin vastustamistakin.

    Äänestä

  • Nostaa, mutta tekee myös työtä antisemitismiä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jos palestiinalaisten kansanmurhan vastustaminen on antisemitismia, niin pitänee katua holokaustin vastustamistakin.

    Hamasin suorittamaa palestiinalaisten kansanmurhaa pitää vastustaa jo ihmisyydenkin takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jos palestiinalaisten kansanmurhan vastustaminen on antisemitismia, niin pitänee katua holokaustin vastustamistakin.

    Oikein sanottu, onko vasemmisto sanoutumassa jo irti kansanmurhasta.

    Äänestä

Kaikki jotka vastustavat kansanmurhaa.

Äänestä
  • Kansanmurhaa ?
    Tarkoittanet ihmiskilpi-Hamasin suorittamaa kansansa tapattamista ?

    Alkupäivinä 3,6 miljoonalla tekstiviestillä ja 6 miljoonalla puhelulla Israel neuvoi evakuoitumaan. Letolehtisin lisäksi.

    Nyt etelässä jaossa kartta numeroiduin ruuduin, josta kerrotaan seuraavana päivänä pommitettavat

    https://www.jpost.com/arab-israeli-conflict/gaza-news/article-776043

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kansanmurhaa ?
    Tarkoittanet ihmiskilpi-Hamasin suorittamaa kansansa tapattamista ?

    Alkupäivinä 3,6 miljoonalla tekstiviestillä ja 6 miljoonalla puhelulla Israel neuvoi evakuoitumaan. Letolehtisin lisäksi.

    Nyt etelässä jaossa kartta numeroiduin ruuduin, josta kerrotaan seuraavana päivänä pommitettavat

    https://www.jpost.com/arab-israeli-conflict/gaza-news/article-776043

    Mihin näiden ruppanoiden olisi pitänyt osata juosta?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mihin näiden ruppanoiden olisi pitänyt osata juosta?

    Väestönsuojiin, Hamas on kaivanut väestönsuojia, tunneleita varastoja yms. Gazan alle.

    Äänestä

Boikotti on ihan hyvä tapa vaikuttaa. Mutta niin on myös musiikki, joka yhdistää kansat yli rajojen.
Jos poliitikot saa olla äänessä ja kokoontua, miksei taiteilijat?

Äänestä
  • Boikotoidaan palestiinalaisia niin alkaiskohan ne sillä taipuun rauhaan Israelin kanssa, palestiinalaisten Jihad Israelin maan valloittamiseksi on aivan järetöntä naisten ja lasten tapattamista Allahin alttarilla.

    Äänestä

  • Ei boikotoida suurta MUSIIKKIMAATA ISRAELIA.JÄÄKÖÖN VAIKKA KAIKKI MUUT MAAT POIS SUOMI MUKAAN
    VARMA KAKKONEN SUOMI NOUSUUN???
    AI JAA EI SITENKÄÄN YKSI SUURI MUSIIKKIMAA UNOHTUI VENÄJÄ.NO OTETAAN ARMOSTA SUOMI KANATTAA.VAIKKA OLTIINKIN VIIMEINEN ELI KOLMAS .TAPUTUKSET MUU EUROOPPA KIITÄÄ

    Äänestä

israel pitäisi sulkea kaikesta kv tominnasta ulos, kuten usa ja saudit myös, pahempiahan nuo on kuin Venäjä ja Valkovenäjä, jotka eivät saa osallistua mihinkään.

Äänestä

Israelin laittomista valtaamista, miehityksestä putin otti oppia, mutta vain putin tuomitaan.
juutalaiset saa tehdä pahuutta, sitä ei tuomita.
Maailma on epäoikeudenmukainen.

Äänestä
  • Tarkkaan seuraan Israelia ja "laitonta valtaamista" ei ole tullut vastaan.
    Miehityskin loppui kun Jordania ajettiin pois.

    Äänestä

Miksi Israelin takia pitäisi boikotoida?

Äänestä
  • Hamasin tukemiseksi !

    Äänestä

  • Huonon musiikin takia..?

    Äänestä

  • Solidaarisuudesta Aasiaa kohtaan.

    Äänestä

  • ISRAEL ULOS JOTTA TAPPAMISTA EI KANNUSTETA VAAN BOIKOTOIDAAN.

    Äänestä

Astukaa kaikki ulos osoittamaan mieltänne. Israelia vastaan. Avatkaa ovi ja astukaa ulos. Vaikka olette lentokoneessa jo lentämässä kohti euroviisuja. Ovi auki, ei ne muut turhaan estele.

Äänestä
  • Tästä saisi hyvän ohjelmanumeron jonnekin vasemmistonuorten kiertoajelulle.

    Äänestä

TAPPAJIA PITÄÄ ILMAN MUUTA BOIKOTOIDA - EI MURHAAJIA SAA KANNUSTAA!

Äänestä
  • Siinä on hyvä syy sulla boikotoida itseäs ja sun tovereitasi eikä teidänlaisia kansanmurhaajia saisi kannustaa.

    Äänestä

Palestiinalaiset ovat seemiläisiä. Ympäri maailmaa tulevat yli-ihmisinä itseään pitävät siionistit murhaamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja varastamaan seemiläisiltä. Siionatsit ovat antisemiitteja.

Rasismia, apartheidia ja kansanmurhaa ei pidä hyväksyä. Yle on osoittanut uutisoinnillaan jo aiemmin, että se ei välitä pätkääkään ihmisoikeuksista, demokratiasta tai ihmisyydestä.

Äänestä
  • Sinä se vaan jaksat kiihkoilla naisten ja pienten lasten kansanmurhan, rasismin ja apartheidin puolesta.

    Äänestä

Jos Suomi osallistuu, koko maailma tietää että Suomi kannattaa kansanmurhaa. Siihen joukkoon ei kannata kuulua.
Leikkokikkeleiden levittämä informaatiosota alkaa olla samaa tasoa tiltutrollien kanssa.

Äänestä
  • Sinun lisäksi on paljon muitakin kansanmurhaa kannattavaa porukkaa ja kiihkossa omaa luokkaansa.

    Äänestä

Ei kaikki suomalaiset ole boikotoida euroviisuja, vain vasemmistoislamisti kansanmurhan puolesta kiihkoilijat. Kansanmurhalla on sekä islamissa että sosialismissa pitkät perinteet, Mohammad oli yhtä maltillinen Medinan aikana kuin sosialistit 1900 luvun alussa, mutta kun hän onnistui valloittamaan Mekan alkoi brutaali alueiden valloittaminen ja alistaminen Islamiin.

Venäjän vallankumouksesta alkoi brutaali Venäjän valloittaminen ja alistaminen sosialismiin Stalin hoiti kaaderit tuonpuoleiseen ja kaappasi kaiken vallan käsiinsä sekä käynnisti puhdistukset puolueessa ja organisoi NKVDn tehokkaaksi turvallisuuspalveluksi joka toteutti koko Neuvostoliiton alueella kansanmurhaa tiellä kommunismin siintäviä kukkuloita. Sekä sosialismilla ja islamilla on paljon yhtäläisyyksiä joten on luontevaa näiden yhdistyminen liitoksi.

Yhteistä näille on vahva antikristillisyys ja antisemitismi joka sanelee vasemmiston ja kansallissosialismin politiikan, näin ollen jyrkkä juutalaisvastaisuus on luontaista kaikilla yhteiskunnan sektoreilla josta kulttuuri on yksi. Euroviisut oli perustettu epäpoliittiseksi EBU kansojen yhtenäisyydeksi ja ystävyydeksi jonka vasemmistoislamistit on tuhonnut Israelin vastaisella kiihkoilullaan joka on viime vuosina vain pahentunut väkivaltaisiksi mellakoiksi jotka tarvitsevat jo poliisin läsnäoloa.

Vasemmiston väkivaltaisuudet vaikuttaa jokaiseen yhteiskunnan tasoille ja sektorille niin että S-ryhmäkin on alistunut vasemmistolaisten Israelin vastaiselle boikotti kiihkoilulle, YLE on osoittanut poikkeuksellista ja esimerkillistä ryhtiä ja taipumattomuutta fanaattisten vasemmistolaisten boikotti kiihkoilun edessä päätöksellään osallistua Euroviisuihin.

Eurooopan vasemmistoislamistit voivat masinoida enemmän kuin puolimiljoonaa mellakoimaan ja sabotoimaan Euroviisuja ensi keväänä eikä veritöiltäkään varmaankaan vältytä jotka kohdistuvat israelilaisiin osanottajiin.

Äänestä

Ne on niitä ilonpilaajia olleet jo vuosia, vasemmistolaisille toisten käskyttäminen ja tukahduttaminen on elämäntapa, hulluilla halvat ilot sanotaan. Samaa porukkaa kuin koulukiusaajat joitten häiriintynein, isoin ja vahvin valitsee kohteensa ja samalla uhkaamalla väkivallalla muita kiusaamaan sitä yhtä oppilasta aina itsariin asti. Hamas uhkaa samoin terrorilla maailman valtioita tuomitsemaan, boikotoimaan jne. yhtä valtiota Israelia.

Heillä on meriittiä terrorin käytöllä maailman mielipiteen muokkaamisessa esittämällä uhria. Kv. vasemmistolla ja natseilla on sama agenda kuin Hamasilla, juutalaisilla ei ole oikeutta omaan valtioon eikä elämään. Israel on savustettava kieroilla keinoilla millä hyvänsä ulos maailmasta ja Euroviisu boikotti on yksi monista keinoista valehtelemalla Israelista ummet lammet.

EBU maat taipuvat yksi toisensa jälkeen vasemmiston uhkailun edessä, kukaan ei halua olla se 'porukan petturi' seuraukset tietäen ja näin vasemmiston vaikutusvalta vain kasvaa, se on jo nyt vaarallisen korkea. Parlamentaarisella demokratialla ei muita keinoja kuin kansan tuki äänestyksessä pysäyttää diktatuurin nousu, vapaus on helppo menettää ja kun se kerran on menetetty niin sen palauttaminen maksaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Israel osallistuu kilpailuhin.
Ketä on nuo Eurovisio-fanit, jotka haluaa boikotoida Israelin?
Onko niitä olemassakaan? En ainakaan minä.
Kenen päätös on tuo antisemistinen julkaisu?

Ja sitä paitsi, kuka sinne Suomea kaipaakaan? Ei edes huomata poissaoloa.
Euroviisut tulee ja ilman Suomea ja Suomi saa antisemistisen rasistimaineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu