Pakolaiset hittosoikoon upeita!

Natsit ja rasistit jäävät autuaatta taka-alalle ja tyystin huomiotta nillittämään omiin kotioloihinsa todennäköisesti näppäimistön ääreen nettivihaa pursuten samalla kun Suomi julistaa tulevana vuonna 2024 pakolaisuuden ja maahanmuuton huutoriemusanomaa suvaitsevaisuuden ja ulkomaalaisrakkauden myötä niin voimakkaasti, ettei jää ainuttakaan epäilystä siitä, etteivätkö kansalaisemme tihkuisi yltäkylläistä halua toivottaa ja tervetuloittaa jokainen rajoillemme ja lentoasemillemme saapuva pakolais- ja maahanmuuttajaryhmä oitis yhteiskuntaamme integrointipalveluiden ja monikulttuuristen parisuhteiden ja sitä kautta geenipollinaationtäyteisen perherakentamisten makoisaan piiriin, minkä avulla sysätään Suomen väestökasvu räjähdysmäiseen nousuun niin sutjakkaasti, että kaikki lähiseutujen ja kaukaisempienkin maaseutukartanoiden ja kievareiden juhlatilavarauskirjat suorastaan turpoavat kesähäistä lukuisiksi vuosiksi eteenpäin. Onkin selvä ettei persuille jää enää mitään sanavaltaa tai päätösmahdollisuutta estää Suomen täyttymistä pakolaisilla ja maahanmuuttajilla kulttuurimme ja perintömme pelastamiseksi ja edelleenjalostamiseksi avarakatseisuuden merkeissä, mistä olemme jo saaneet runsaasti positiivista esimakua ja upeita kokemuksia ja kohtaamisia monissa asiayhteyksissä, missä kantaväestöön kuuluvat ja yhteiskuntaamme supernopeasti integroituneet hitsiläisenupeat pakolaiset ovat onnistuneet itsensä sijoittamaan - asia joka jos mikään herättää tähtitieteellisesti mitä syvintä kunnioitusta näitä tulevaisuutemme superrakentajia ja kansallisia toivojamme kohtaan. Ei ole mitenkään liioiteltua väittää, että jokainen maahan saapuva pakolais- tai maahanmuuttajastatuksella tuleva ihmistimantti on suoranainen riemuvoitto kaikelle sille hyvälle, mitä suomalaiset ovat sotien ja itsenäisyytemme jälkeen oppineet arvostamaan ja kunnioittamaan, koska ilman näitä ihmisiä me emme olisi siinä tilanteessa missä nyt olemme, siis moderni tai edes yhtenäinen kansakunta, vaan pelkästään eristäytynyt luolaihmisiin verrattavissa oleva barbaarijoukko, joka ei kykene ymmärtämään syvintä ihmisluontoa ja tarvetta huomioida läheistä hädässä ja avussa kautta lähimmäisenrakkauden ilosanoman ja juurikin tämän vuoksi ei koskaan, milloinkaan tule sallia minkäänlaista vastaanväittelyä maahanmuuttoon liittyvässä elintärkeässä ydinasiassa, vaan kaikkien aiheeseen liittyvien opinkappaleiden tulee olla absoluuttisesti kiistattomia, mikä on ehdoton elinedellytys sille, että rasismi torjutaan jo heti alkumetreillä ja tähän liittyvä äärimmäinen pahuus kitketään, ennen kuin se saa yhtään enempää tilaa kyteä ja kasvaa yhteiskuntarakenteissa muodostaen massiivisen yhteiskunnallisen uhan niin historiasta tutun natsismin sekä fasismin muodossa, mikä on ylivoimaisesti maailmanhistoriamme synkintä luettavaa.
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan hyvää sarkasmia. Tanskakin karkoitti ison määrän noita turhuuksia ja ei ota enää yhtään. Tosin ruotsi ehti jo tuhoutua.

Äänestä

En saa henkeä

Äänestä

Näiden niin sanottujen pakolaisten kuviot menevät niin että pariutuvat vain keskenään.
Trendi suomalaisilla on että miehet muuntautuvat tavalla tai toisella naisiksi, ja alkavat suhteisiin keskenään, koska suomalainen nainen pihtaa, kotona ei ole lainkaan saantia, ja selkeintä on lähteä "kaverin kanssa vaikkapa metsälle, tai kalaan".
Naiset eivät epäile mitään kun ei ole toisen naisen kanssa vaan jonkun "Kallen kanssa kalareissulla."
Kaikki voittavat. Pojat saa keskenään seksiä, ja naiset voivat pihdata kotona edelleen.
Miesten kesken aina varma saanto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Natsit ja rasistit jäävät autuaatta taka-alalle ja tyystin huomiotta nillittämään omiin kotioloihinsa todennäköisesti näppäimistön ääreen nettivihaa pursuten samalla kun Suomi julistaa tulevana vuonna 2024 pakolaisuuden ja maahanmuuton huutoriemusanomaa suvaitsevaisuuden ja ulkomaalaisrakkauden myötä niin voimakkaasti, ettei jää ainuttakaan epäilystä siitä, etteivätkö kansalaisemme tihkuisi yltäkylläistä halua toivottaa ja tervetuloittaa jokainen rajoillemme ja lentoasemillemme saapuva pakolais- ja maahanmuuttajaryhmä oitis yhteiskuntaamme integrointipalveluiden ja monikulttuuristen parisuhteiden ja sitä kautta geenipollinaationtäyteisen perherakentamisten makoisaan piiriin, minkä avulla sysätään Suomen väestökasvu räjähdysmäiseen nousuun niin sutjakkaasti, että kaikki lähiseutujen ja kaukaisempienkin maaseutukartanoiden ja kievareiden juhlatilavarauskirjat suorastaan turpoavat kesähäistä lukuisiksi vuosiksi eteenpäin. Onkin selvä ettei persuille jää enää mitään sanavaltaa tai päätösmahdollisuutta estää Suomen täyttymistä pakolaisilla ja maahanmuuttajilla kulttuurimme ja perintömme pelastamiseksi ja edelleenjalostamiseksi avarakatseisuuden merkeissä, mistä olemme jo saaneet runsaasti positiivista esimakua ja upeita kokemuksia ja kohtaamisia monissa asiayhteyksissä, missä kantaväestöön kuuluvat ja yhteiskuntaamme supernopeasti integroituneet hitsiläisenupeat pakolaiset ovat onnistuneet itsensä sijoittamaan - asia joka jos mikään herättää tähtitieteellisesti mitä syvintä kunnioitusta näitä tulevaisuutemme superrakentajia ja kansallisia toivojamme kohtaan. Ei ole mitenkään liioiteltua väittää, että jokainen maahan saapuva pakolais- tai maahanmuuttajastatuksella tuleva ihmistimantti on suoranainen riemuvoitto kaikelle sille hyvälle, mitä suomalaiset ovat sotien ja itsenäisyytemme jälkeen oppineet arvostamaan ja kunnioittamaan, koska ilman näitä ihmisiä me emme olisi siinä tilanteessa missä nyt olemme, siis moderni tai edes yhtenäinen kansakunta, vaan pelkästään eristäytynyt luolaihmisiin verrattavissa oleva barbaarijoukko, joka ei kykene ymmärtämään syvintä ihmisluontoa ja tarvetta huomioida läheistä hädässä ja avussa kautta lähimmäisenrakkauden ilosanoman ja juurikin tämän vuoksi ei koskaan, milloinkaan tule sallia minkäänlaista vastaanväittelyä maahanmuuttoon liittyvässä elintärkeässä ydinasiassa, vaan kaikkien aiheeseen liittyvien opinkappaleiden tulee olla absoluuttisesti kiistattomia, mikä on ehdoton elinedellytys sille, että rasismi torjutaan jo heti alkumetreillä ja tähän liittyvä äärimmäinen pahuus kitketään, ennen kuin se saa yhtään enempää tilaa kyteä ja kasvaa yhteiskuntarakenteissa muodostaen massiivisen yhteiskunnallisen uhan niin historiasta tutun natsismin sekä fasismin muodossa, mikä on ylivoimaisesti maailmanhistoriamme synkintä luettavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu