Hyvä Suomi!
Se on nyt juuri oikea aika boikotoida, näyttää solidaarisuutta Hamasille, joka teki verilöylyn Israelin siviilejä vastaan. 129 panttivankia tappajien käsissä.
Tekopyhyys huipussaan!!! Muka "huoli" Gazasta on väline ANTI-ISRAEL TOIMINTAAN.
Se ei ole salaisuus!
Ylen ja MTV:n toimittajat ja muut "asiantuntija" ulkomaan kirjeenvaihtajat raporteissaan AINA HEITTÄVÄT ILMAAN, MUTTA EIVÄT SELITÄ LOPPUUN ASTI, että hamasella on motiivi, SYY, hyökätä Israeliin.
No, lopettakaa vihjailu, sanokaa se syy sitten, että voidaan puida asiaa.
Tuollaiset valheraporttien tekijät painukoot raportoimaan Gazasta Egyptin kautta, eikä Tel Avivin.
Eikö uutisten pitäisi olla puolueetomia.
MTV JA YLE EIVÄT OLE.
SIKSI KUTSUN HEITÄ PUOLIUUTISIKSI= PUOLI TOTUUS!
HÄPEÄ SUOMI, LÄNNEN AASIVALTIO!
Antisemistinen Suomi boikotoi Israelin Eurovisiossa
5
122
Vastaukset
- Anonyymi
Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita ja on selvää että Israelia tulee kohdella samoin kuin muitakin jotka syylistyvät samaan. Israel tulee asettaa kauppasaartoon ja israelilaisten liikemiesten omaisuus tulee ottaa takavarikkoon ja tukea sillä Gazan jälleenrakentamista.
- Anonyymi
Joo, ei epäilystäkään, koska vasemmiston väärennetty palestiinahistoria niin väittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ei epäilystäkään, koska vasemmiston väärennetty palestiinahistoria niin väittää.
Hämmästyttävintä tässä kaikessa onkin se ettei yksikään maa ole boikotoinut eikä boikotoi Israelia, syylistyypä Israel sitten mihin tahansa. Israelin sallitaan tehdä kaikki ilman että Israel tai Israelin kansalaiset joutuisivat minkään boikotin, kauppasaarron tai takavarikon kohteeksi?
Israel jättäytyy täysin omaehtoisesti ja vapaaehtoisesti pois Eurovision laulukilpailusta. Israel epäilee että heidän edustajansa joutuisi mahdolliseen munasateseen ja buuattaisi pois lavalta. Siksi Israel jättäytyy pois tuosta politiikan kyllästämistä laulukilpailusta, ei muuten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ei epäilystäkään, koska vasemmiston väärennetty palestiinahistoria niin väittää.
Juuh, Israelin tekemä verilöyly ja kansanmurha on vihavasemiston antisemitista propagandaa Israelia ja juutalaisia vastaan. Israel ei ole miehittänyt palestiinalaisalueita eikä Israel ole hyökännyt Gazan alueelle. Kaikki puhe kymmenistätuhansista kuolleista palestiinalaisista on vihavasemiston antisemitistista valhetta jolla tahdotaan vain mustamaalata rauhaa ja oikeudenmukaisuutta rakastavaa Israelia ja sen kansaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuh, Israelin tekemä verilöyly ja kansanmurha on vihavasemiston antisemitista propagandaa Israelia ja juutalaisia vastaan. Israel ei ole miehittänyt palestiinalaisalueita eikä Israel ole hyökännyt Gazan alueelle. Kaikki puhe kymmenistätuhansista kuolleista palestiinalaisista on vihavasemiston antisemitistista valhetta jolla tahdotaan vain mustamaalata rauhaa ja oikeudenmukaisuutta rakastavaa Israelia ja sen kansaa.
Israelilaiset eivät ole murhaneet yhtään palestiinalaista, Israelilaiset ovat halunneet vain hyvää kaikille palestiinalaisille koko ajan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 961852
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761377Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161228En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061157Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?631112- 87976
- 81974
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K72959Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107768