Milloin tulee loppu?

Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.”
Matt 24:14
1131225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 113

Vanhimmat

Saarnaamiselle?

Äänestä
  • Maailmalle. Mutta kyllä myös saarnaamiselle. Tehtävä on silloin suoritettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Maailmalle. Mutta kyllä myös saarnaamiselle. Tehtävä on silloin suoritettu.

    Kun kaikki se, mitä tuossa luvussa
    edellä on ennustettu tapahtuvaksi,
    on tapahtunut, alkaa
    Valtakunnan evankeliumin julistaminen.

    Sitä julistetaan tuhat vuotta
    siitä hetkestä alkaen,
    kun Jeesus palaa pyhiensä kanssa
    taivaasta takaisin maan päälle
    ja perustaa Valtakuntansa.

    Tuo jae siis päättää johdannon
    vaihe vaiheelta etenevään selvitykseen
    lopun tapahtumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kun kaikki se, mitä tuossa luvussa
    edellä on ennustettu tapahtuvaksi,
    on tapahtunut, alkaa
    Valtakunnan evankeliumin julistaminen.

    Sitä julistetaan tuhat vuotta
    siitä hetkestä alkaen,
    kun Jeesus palaa pyhiensä kanssa
    taivaasta takaisin maan päälle
    ja perustaa Valtakuntansa.

    Tuo jae siis päättää johdannon
    vaihe vaiheelta etenevään selvitykseen
    lopun tapahtumista.

    Jatkan tähän viestiini vielä.
    (Olin kirjautunut,
    mutta silti kirjoittajaksi tuli
    jostain syystä anonyymi)

    Nyt tällä hetkellä ei julisteta
    Valtakunnan evankeliumia.

    Tämä nykyinen armotalouskausi
    päättyy seurakunnan tempaukseen,
    jonka jälkeen alkaa
    7+ vuotta kestävä aikakausi,
    jonka alkajaisiksi muun muassa
    neljä Ilmestyskirjan ratsukkoa
    lähtee kukin vuorollaan liikkeelle
    ja alkutilanne huipentuu
    atomisotaan siten kuin
    voimme Ilmestyskirjasta lukea.

    Jälkipuolisko on vielä paljon
    hirmuisempi ja ihmiskunta
    tuhoaisi kokonaan itsensä,
    jos Jeesus ei palaisi
    pyhiensä kanssa taivaasta takaisin
    ja estäisi täystuhoa.

    Jeesuksen paluun jälkeen
    seuraa tuhat vuotta kestävä aikakausi,
    jolloin kukaan ei tee pahaa
    Messiaan Valtakunnassa.

    Edes eläimet eivät enää
    syö toisiaan.

    Ja ihmiset takovat
    miekkainsa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi.

    Ja silloin julistetaan
    Valtakunnan evankeliumia.

    Paholainen on sidottuna
    syvyyden kuilussa tuon ajan,
    mutta päästetään sen jälkeen
    vielä villitsemään
    maan päälle syntyneitä ihmisiä.

    Tuli taivaasta tuhoaa
    taivaallista Jerusalemia vastaan
    hyökkäävän armeijan.

    Ja sitten tulee loppu.

    Ja Jumala luo
    uudet taivaat ja uuden maan,
    joissa vanhurskaus asuu.

    Ne, jotka ovat rakastaneet
    enemmän pimeyttä kuin Valkeutta,
    tuomitaan kadotukseen
    eli iankaikkiseen eroon Jumalasta.

    Tämä loppu on siis vielä
    nelinumeroisen luvun vuosia
    sisältävän aikajakson päässä.

    Mutta nykyinen armotalouskausi
    voi päättyä milloin tahansa.
    Jeesus ei kuitenkaan
    puhu mitään tästä aikakaudesta
    tuossa lopun ajan puheessaan
    (Matt 24-25).

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Jatkan tähän viestiini vielä.
    (Olin kirjautunut,
    mutta silti kirjoittajaksi tuli
    jostain syystä anonyymi)

    Nyt tällä hetkellä ei julisteta
    Valtakunnan evankeliumia.

    Tämä nykyinen armotalouskausi
    päättyy seurakunnan tempaukseen,
    jonka jälkeen alkaa
    7+ vuotta kestävä aikakausi,
    jonka alkajaisiksi muun muassa
    neljä Ilmestyskirjan ratsukkoa
    lähtee kukin vuorollaan liikkeelle
    ja alkutilanne huipentuu
    atomisotaan siten kuin
    voimme Ilmestyskirjasta lukea.

    Jälkipuolisko on vielä paljon
    hirmuisempi ja ihmiskunta
    tuhoaisi kokonaan itsensä,
    jos Jeesus ei palaisi
    pyhiensä kanssa taivaasta takaisin
    ja estäisi täystuhoa.

    Jeesuksen paluun jälkeen
    seuraa tuhat vuotta kestävä aikakausi,
    jolloin kukaan ei tee pahaa
    Messiaan Valtakunnassa.

    Edes eläimet eivät enää
    syö toisiaan.

    Ja ihmiset takovat
    miekkainsa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi.

    Ja silloin julistetaan
    Valtakunnan evankeliumia.

    Paholainen on sidottuna
    syvyyden kuilussa tuon ajan,
    mutta päästetään sen jälkeen
    vielä villitsemään
    maan päälle syntyneitä ihmisiä.

    Tuli taivaasta tuhoaa
    taivaallista Jerusalemia vastaan
    hyökkäävän armeijan.

    Ja sitten tulee loppu.

    Ja Jumala luo
    uudet taivaat ja uuden maan,
    joissa vanhurskaus asuu.

    Ne, jotka ovat rakastaneet
    enemmän pimeyttä kuin Valkeutta,
    tuomitaan kadotukseen
    eli iankaikkiseen eroon Jumalasta.

    Tämä loppu on siis vielä
    nelinumeroisen luvun vuosia
    sisältävän aikajakson päässä.

    Mutta nykyinen armotalouskausi
    voi päättyä milloin tahansa.
    Jeesus ei kuitenkaan
    puhu mitään tästä aikakaudesta
    tuossa lopun ajan puheessaan
    (Matt 24-25).

    Sinäkin kirjoittelet hupatuksiasi siihen malliin, niin kuin sinulla olisi jotain faktaa kerrottavana.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Jatkan tähän viestiini vielä.
    (Olin kirjautunut,
    mutta silti kirjoittajaksi tuli
    jostain syystä anonyymi)

    Nyt tällä hetkellä ei julisteta
    Valtakunnan evankeliumia.

    Tämä nykyinen armotalouskausi
    päättyy seurakunnan tempaukseen,
    jonka jälkeen alkaa
    7+ vuotta kestävä aikakausi,
    jonka alkajaisiksi muun muassa
    neljä Ilmestyskirjan ratsukkoa
    lähtee kukin vuorollaan liikkeelle
    ja alkutilanne huipentuu
    atomisotaan siten kuin
    voimme Ilmestyskirjasta lukea.

    Jälkipuolisko on vielä paljon
    hirmuisempi ja ihmiskunta
    tuhoaisi kokonaan itsensä,
    jos Jeesus ei palaisi
    pyhiensä kanssa taivaasta takaisin
    ja estäisi täystuhoa.

    Jeesuksen paluun jälkeen
    seuraa tuhat vuotta kestävä aikakausi,
    jolloin kukaan ei tee pahaa
    Messiaan Valtakunnassa.

    Edes eläimet eivät enää
    syö toisiaan.

    Ja ihmiset takovat
    miekkainsa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi.

    Ja silloin julistetaan
    Valtakunnan evankeliumia.

    Paholainen on sidottuna
    syvyyden kuilussa tuon ajan,
    mutta päästetään sen jälkeen
    vielä villitsemään
    maan päälle syntyneitä ihmisiä.

    Tuli taivaasta tuhoaa
    taivaallista Jerusalemia vastaan
    hyökkäävän armeijan.

    Ja sitten tulee loppu.

    Ja Jumala luo
    uudet taivaat ja uuden maan,
    joissa vanhurskaus asuu.

    Ne, jotka ovat rakastaneet
    enemmän pimeyttä kuin Valkeutta,
    tuomitaan kadotukseen
    eli iankaikkiseen eroon Jumalasta.

    Tämä loppu on siis vielä
    nelinumeroisen luvun vuosia
    sisältävän aikajakson päässä.

    Mutta nykyinen armotalouskausi
    voi päättyä milloin tahansa.
    Jeesus ei kuitenkaan
    puhu mitään tästä aikakaudesta
    tuossa lopun ajan puheessaan
    (Matt 24-25).

    Älä naurata Kalamos enää!
    Sinulla on kuoliaaksi naurattaa lahja! Säilytä se.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kun kaikki se, mitä tuossa luvussa
    edellä on ennustettu tapahtuvaksi,
    on tapahtunut, alkaa
    Valtakunnan evankeliumin julistaminen.

    Sitä julistetaan tuhat vuotta
    siitä hetkestä alkaen,
    kun Jeesus palaa pyhiensä kanssa
    taivaasta takaisin maan päälle
    ja perustaa Valtakuntansa.

    Tuo jae siis päättää johdannon
    vaihe vaiheelta etenevään selvitykseen
    lopun tapahtumista.

    Vääriä opetuksia taas. Ja kun aloittaja kuolee kai hän ymmärtää että se on hänen loppunsa.

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Jatkan tähän viestiini vielä.
    (Olin kirjautunut,
    mutta silti kirjoittajaksi tuli
    jostain syystä anonyymi)

    Nyt tällä hetkellä ei julisteta
    Valtakunnan evankeliumia.

    Tämä nykyinen armotalouskausi
    päättyy seurakunnan tempaukseen,
    jonka jälkeen alkaa
    7+ vuotta kestävä aikakausi,
    jonka alkajaisiksi muun muassa
    neljä Ilmestyskirjan ratsukkoa
    lähtee kukin vuorollaan liikkeelle
    ja alkutilanne huipentuu
    atomisotaan siten kuin
    voimme Ilmestyskirjasta lukea.

    Jälkipuolisko on vielä paljon
    hirmuisempi ja ihmiskunta
    tuhoaisi kokonaan itsensä,
    jos Jeesus ei palaisi
    pyhiensä kanssa taivaasta takaisin
    ja estäisi täystuhoa.

    Jeesuksen paluun jälkeen
    seuraa tuhat vuotta kestävä aikakausi,
    jolloin kukaan ei tee pahaa
    Messiaan Valtakunnassa.

    Edes eläimet eivät enää
    syö toisiaan.

    Ja ihmiset takovat
    miekkainsa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi.

    Ja silloin julistetaan
    Valtakunnan evankeliumia.

    Paholainen on sidottuna
    syvyyden kuilussa tuon ajan,
    mutta päästetään sen jälkeen
    vielä villitsemään
    maan päälle syntyneitä ihmisiä.

    Tuli taivaasta tuhoaa
    taivaallista Jerusalemia vastaan
    hyökkäävän armeijan.

    Ja sitten tulee loppu.

    Ja Jumala luo
    uudet taivaat ja uuden maan,
    joissa vanhurskaus asuu.

    Ne, jotka ovat rakastaneet
    enemmän pimeyttä kuin Valkeutta,
    tuomitaan kadotukseen
    eli iankaikkiseen eroon Jumalasta.

    Tämä loppu on siis vielä
    nelinumeroisen luvun vuosia
    sisältävän aikajakson päässä.

    Mutta nykyinen armotalouskausi
    voi päättyä milloin tahansa.
    Jeesus ei kuitenkaan
    puhu mitään tästä aikakaudesta
    tuossa lopun ajan puheessaan
    (Matt 24-25).

    No elukat syö toisiaan elävältä ja te olette vääriä opettajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    No elukat syö toisiaan elävältä ja te olette vääriä opettajia.

    Eläimet syövät toisiaan edelleen
    ja ihmiset opettelevat edelleen sotimaan.

    Mutta tilanne muuttuu kerran
    siten kuin kirjoitin:

    Jeesuksen paluun jälkeen
    seuraa tuhat vuotta kestävä aikakausi,
    jolloin kukaan ei tee pahaa
    Messiaan Valtakunnassa.

    Edes eläimet eivät enää
    syö toisiaan.

    Ja ihmiset takovat
    miekkainsa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sinäkin kirjoittelet hupatuksiasi siihen malliin, niin kuin sinulla olisi jotain faktaa kerrottavana.

    Milloin sinä alat kirjoittaa jotain herjan lisäksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sinäkin kirjoittelet hupatuksiasi siihen malliin, niin kuin sinulla olisi jotain faktaa kerrottavana.

    Jos Raamatun ilmoitus on hupatusta,
    niin sitten kirjoitan hupatuksia.

    Olen kuitenkin vakuuttunut siitä,
    että Raamattu on Jumalan Sana
    kirjain kirjaimelta.

    Sen mukaan
    ihmiskunnan historia tämän maan päällä
    Maa mukaan lukien loppuu,
    kun ihmiskunnan
    ja ihmisen hallintaan annetun luomakunnan
    olemassaolo täällä on kestänyt
    7+ päivää eli millenniumia.

    https://kalamos.webnode.fi/sana-ja-elama/loppu/viimeiset-paivat/

    Katso myös erityisesti taulukko

    https://kalamos.webnode.fi/sana-ja-elama/loppu/viimeiset-paivat/viimeisten-paivien-aikataulukko/

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Eläimet syövät toisiaan edelleen
    ja ihmiset opettelevat edelleen sotimaan.

    Mutta tilanne muuttuu kerran
    siten kuin kirjoitin:

    Jeesuksen paluun jälkeen
    seuraa tuhat vuotta kestävä aikakausi,
    jolloin kukaan ei tee pahaa
    Messiaan Valtakunnassa.

    Edes eläimet eivät enää
    syö toisiaan.

    Ja ihmiset takovat
    miekkainsa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi.

    Mitä niillä vantailla tehdään??
    Voiko niitä syödä, vai ovatko ne jollakin tavalla hyödyllisiä rukoiltaessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Mitä niillä vantailla tehdään??
    Voiko niitä syödä, vai ovatko ne jollakin tavalla hyödyllisiä rukoiltaessa?

    Aika lähellä olet.
    Kysymys on siitä,
    että kun Messias ottaa hallintavallan,
    niin sotatalouden sijaan
    tulee maatalous.

    >>Aikojen lopussa
    on Herran temppelin vuori
    seisova vahvana,
    ylimmäisenä vuorista,
    ja se on oleva korkein kukkuloista,
    ja sinne virtaavat kansat.
    Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen:
    "Tulkaa,
    nouskaamme Herran vuorelle,
    Jaakobin Jumalan temppeliin,
    että hän opettaisi meille teitänsä
    ja me vaeltaisimme hänen polkujansa;
    sillä Siionista lähtee laki,
    Jerusalemista Herran sana."
    Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken,
    säätää oikeutta väkeville pakanakansoille,
    kaukaisiin maihin saakka.
    Niin he takovat
    miekkansa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi;
    kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan,
    eivätkä he enää opettele sotimaan.<<
    (Miika 4:1-3)

    Miekat muutetaan vantaiksi
    eli auran kärjiksi.

    Vannas = Aurankärki

    https://fi.wiktionary.org/wiki/vannas

    Tuo siis tapahtuu
    Messiaan Valtakunnan alkaessa.

    Sen sijaan sitä ennen
    ja jo juuri nytkin tapahtuu
    aivan päinvastoin.

    Vantaat muutetaan miekoiksi.
    Siis siirrytään sotatalouteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Mitä niillä vantailla tehdään??
    Voiko niitä syödä, vai ovatko ne jollakin tavalla hyödyllisiä rukoiltaessa?

    Kysytkö tosissasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Mitä niillä vantailla tehdään??
    Voiko niitä syödä, vai ovatko ne jollakin tavalla hyödyllisiä rukoiltaessa?

    Mietipä sitä…

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä naurata Kalamos enää!
    Sinulla on kuoliaaksi naurattaa lahja! Säilytä se.

    Niin. Onhan evankeliumi tietysti ilosanoma…

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Maailmalle. Mutta kyllä myös saarnaamiselle. Tehtävä on silloin suoritettu.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sinäkin kirjoittelet hupatuksiasi siihen malliin, niin kuin sinulla olisi jotain faktaa kerrottavana.

    Hyvin sanottu !

    Äänestä

  • kalamos kirjoitti:

    Eläimet syövät toisiaan edelleen
    ja ihmiset opettelevat edelleen sotimaan.

    Mutta tilanne muuttuu kerran
    siten kuin kirjoitin:

    Jeesuksen paluun jälkeen
    seuraa tuhat vuotta kestävä aikakausi,
    jolloin kukaan ei tee pahaa
    Messiaan Valtakunnassa.

    Edes eläimet eivät enää
    syö toisiaan.

    Ja ihmiset takovat
    miekkainsa vantaiksi
    ja keihäänsä vesureiksi.

    Pelastuneet Adventistit ovat 1000 vuotta taivaassa.

    Suotakoon rauha niille, ketkä 1000 vuotiskautta maan päällä viettävät.

    Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.

    1234567---

    Äänestä

Saatanan aika luetaan vuosissa eli näemme pienessä ajassa karmeita asioita.

Äänestä
  • Parasta aikaahan uutisissa kerrotaan miten Israel teurastaa ihmisiä lähi-idässä. uhrit enimmäkseen siviilejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Parasta aikaahan uutisissa kerrotaan miten Israel teurastaa ihmisiä lähi-idässä. uhrit enimmäkseen siviilejä.

    Sodat ovat AINA karmeita. Paikasta riippumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sodat ovat AINA karmeita. Paikasta riippumatta.

    Nimenomaan jumalan valittu kansa on terrorisoinut häikäilemättömästi aluetta kymmeniä vuosia. Jumalako heidät lie määrännyt suorittamaan raakalaismaisia hirmutekojaan.

    Äänestä

  • Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi sitä te seuraatte täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nimenomaan jumalan valittu kansa on terrorisoinut häikäilemättömästi aluetta kymmeniä vuosia. Jumalako heidät lie määrännyt suorittamaan raakalaismaisia hirmutekojaan.

    Ne ei tunne Jeesusta ( on vääriä jeesuksia).

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nimenomaan jumalan valittu kansa on terrorisoinut häikäilemättömästi aluetta kymmeniä vuosia. Jumalako heidät lie määrännyt suorittamaan raakalaismaisia hirmutekojaan.

    Jos Israel olisi terrorisoinut niin siellä ei eläisi lehtikirvakaan.
    Israel on saanut mainetta ihmisten auttajana jopa monien muslimien ja Israel tunnetaan hyväntekijänä.
    Palestiinat n 10000 rakettia mitä ovat ampuneet Israelin siviilien niskaan ei Suomen kommunisti vihervassari mediassa pääse läpi, mutta maailmalla tiedetään miten hyvin Israel on pärjännyt ja silti tarjonnut muslimeille lääkäriapua ja kaikenlaista sairaalaapua tarvikkeinern ja leikkauksineen.
    Muslimit vaan opettaa 5vuotiaille kuinka Israelilainen tapetaan ja Kalasnikov täytyy osata kasata nopeasti.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Tuon verranko sinun muissakin jutuissasi on perää?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tuon verranko sinun muissakin jutuissasi on perää?

    Harmittaa muslimia varmaan kun kerrotaan miten asiat on..

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Harmittaa muslimia varmaan kun kerrotaan miten asiat on..

    Ei mene kovinkaan pitkää aikaa, kun Muslimit ova enemmistönä Suomessakin.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Harmittaa muslimia varmaan kun kerrotaan miten asiat on..

    " Harmittaa muslimia varmaan kun kerrotaan miten asiat on.."

    Sinun kertomuksillesi nauraa naurismaan aidatkin.🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei mene kovinkaan pitkää aikaa, kun Muslimit ova enemmistönä Suomessakin.

    Sitä päivää ei tule.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    " Harmittaa muslimia varmaan kun kerrotaan miten asiat on.."

    Sinun kertomuksillesi nauraa naurismaan aidatkin.🤣🤣

    Aika näyttää kuka nauraa..

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Aika näyttää kuka nauraa..

    Minua naurattaa jo nyt, teillä uskiksilla se naurun aika jää pelkiksi kuvitelmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Minua naurattaa jo nyt, teillä uskiksilla se naurun aika jää pelkiksi kuvitelmaksi.

    Voi sinua typerystä...sinulla ei ole aavistustakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nimenomaan jumalan valittu kansa on terrorisoinut häikäilemättömästi aluetta kymmeniä vuosia. Jumalako heidät lie määrännyt suorittamaan raakalaismaisia hirmutekojaan.

    Hyvin olet ollut uutispimennossa. Et siis ole kuullut palestiinalaisten jatkuvista ohjusiskuista? Israelinko olisi ihan vaan nätisti otettava kaikki aggressiot vastaan?
    Minusta vaan ihan vaikuttaa siltä, että Israel on oppinut jotain hyvinkin tärkeää natsien holokaustista.
    En silti sano, että sota olisi koskaan, ikinä, milloinkaan mikään hyvä asia ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei mene kovinkaan pitkää aikaa, kun Muslimit ova enemmistönä Suomessakin.

    Sitäkö haikailet?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sitäkö haikailet?

    Ei yhtään sen hullumpi usko, kuin kristinuskokaan, sama p...a vaan eri paketissa.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Voi sinua typerystä...sinulla ei ole aavistustakaan.

    Hihhulihan meinaa jo lämmetä, hyvä hyvä!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ei yhtään sen hullumpi usko, kuin kristinuskokaan, sama p...a vaan eri paketissa.

    Huomaatko sinä kuinka sinulla on vain herjoja kaikki viestisi? Osaatko kirjoittaa yhtäkään kommenttia, jossa olisi joitain edes hivenen rakentavia aineksia? Tähän mennessä olet kopioinut muiden herjaajien sanakäänteitä. Etkö tosiaankaan ymmärrä, että olet todella huonolla tiellä?
    Nyt tekee mieli sanoa minunkin sopiva fraasi: Hanki jo vihdoin elämä!

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Hihhulihan meinaa jo lämmetä, hyvä hyvä!

    Äitis oli hihhuli kun sinut päästi maailmaan

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Jos Israel olisi terrorisoinut niin siellä ei eläisi lehtikirvakaan.
    Israel on saanut mainetta ihmisten auttajana jopa monien muslimien ja Israel tunnetaan hyväntekijänä.
    Palestiinat n 10000 rakettia mitä ovat ampuneet Israelin siviilien niskaan ei Suomen kommunisti vihervassari mediassa pääse läpi, mutta maailmalla tiedetään miten hyvin Israel on pärjännyt ja silti tarjonnut muslimeille lääkäriapua ja kaikenlaista sairaalaapua tarvikkeinern ja leikkauksineen.
    Muslimit vaan opettaa 5vuotiaille kuinka Israelilainen tapetaan ja Kalasnikov täytyy osata kasata nopeasti.

    Suomeen tulee yksipuolista propagandaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Suomeen tulee yksipuolista propagandaa.

    Jep

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Parasta aikaahan uutisissa kerrotaan miten Israel teurastaa ihmisiä lähi-idässä. uhrit enimmäkseen siviilejä.

    Hamas on joukko pyhäkoulupoikia?
    Sota on Perkeleestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei mene kovinkaan pitkää aikaa, kun Muslimit ova enemmistönä Suomessakin.

    Voipi olla tahi sitten ei. Jos sota syttyy, arvelen harvan muslimin jäävän Suomea puolustamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Voipi olla tahi sitten ei. Jos sota syttyy, arvelen harvan muslimin jäävän Suomea puolustamaan.

    Miksi ne jäisi "kristittyjä" puolustamaan, onhan kristityillä jumala puolustajanaan.
    Tosin ne jumalanne näytöt sotatoimissa on jääneet aika vähäisiksi. Vaikuttaa siltä ettei se ole Ukrainalaisten auttamisestakaan kiinnostunut, vaan on sälyttänyt "kristittyjen" auttamisen länsimaiden riesaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nimenomaan jumalan valittu kansa on terrorisoinut häikäilemättömästi aluetta kymmeniä vuosia. Jumalako heidät lie määrännyt suorittamaan raakalaismaisia hirmutekojaan.

    Juutalaisia tuhottiin natsien käsissä 6 miljoonaa. Heidänkö pitäisi taas suostua tapettaviksi???

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Juutalaisia tuhottiin natsien käsissä 6 miljoonaa. Heidänkö pitäisi taas suostua tapettaviksi???

    Juu ja kaikki juutalaiset jotka itseään siksi kutsuu ei ole juutalaisia.
    Itse Jeesus mainitsi asiasta kahteen kertaan raamatussa.
    Ne pahantekijä juutalaiset on ...kutsutaan heitä vaikka nimellä saatanan synagooga ja sitten on ne oikeat juutalaiset ja se jäännös jota saatana vihaa ja haluaa tuhota, mutta ei onnistu.
    Se on jo kirjoitettu mitä tapahtuu.
    Pitäkää hatuistanne kiinni...

    Äänestä

  • Aivan. Ikäänkuin nopeutetussa filmissä pikakelauksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hyvin olet ollut uutispimennossa. Et siis ole kuullut palestiinalaisten jatkuvista ohjusiskuista? Israelinko olisi ihan vaan nätisti otettava kaikki aggressiot vastaan?
    Minusta vaan ihan vaikuttaa siltä, että Israel on oppinut jotain hyvinkin tärkeää natsien holokaustista.
    En silti sano, että sota olisi koskaan, ikinä, milloinkaan mikään hyvä asia ollenkaan.

    Pitää paikkansa. Silti sota on aina tragedia.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hyvin olet ollut uutispimennossa. Et siis ole kuullut palestiinalaisten jatkuvista ohjusiskuista? Israelinko olisi ihan vaan nätisti otettava kaikki aggressiot vastaan?
    Minusta vaan ihan vaikuttaa siltä, että Israel on oppinut jotain hyvinkin tärkeää natsien holokaustista.
    En silti sano, että sota olisi koskaan, ikinä, milloinkaan mikään hyvä asia ollenkaan.

    Jotain juutalaiset oppivat holokaustista: emme halua enää olla uhrilampaita!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ei mene kovinkaan pitkää aikaa, kun Muslimit ova enemmistönä Suomessakin.

    Vai sitä sinä kaipaat???

    Äänestä

Kaikki hepat tulee myydä ennen sitä. Ja balsamit tuhlata👍

Äänestä

Eihän hyvältä näytä kun koko maailmaa valmistautuu sodankäyntiin tehden aseita niin paljon kuin rahkeissa vara. Ja pyhällä maalla on myös sota.

Taidettiin myös sanoa että kun kuulette melskeitä sodista. Se ennustus tuntui vielä jotain vuosia sitten ei aivan niin todelliselta tämän niin sivistyneen ihmiskunnan osalta. Nyt se on kuitenkin totisinta totta että juuri muuta ei kuulu kun melskeitä sodista.

Äänestä
  • Pelle maailman sodat on ollut kokoajan ja on.

    Äänestä

  • Serbia Kosovo sotakin on muut vastaan kristityt.

    Äänestä

  • Nigeriassa muu uskonnot sotii kristittyjä vastaan ja valkoisia vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Pelle maailman sodat on ollut kokoajan ja on.

    Nämä kaksi nykyistä sotaa ovat vakavuusasteeltaan hyvin vakavia. Puuttuu vain Kiinan aggressiot tahollansa.

    Äänestä

  • Kyllä......nyt nyt maapallo on järkyttävässä tilassa asukkaineen.
    Lähtekää kaupungeista pois ja maalle jos mahdollista vaikka porukalla ja laittakaa perunakuopat kuntoon ja pottua maahan ja kaikkea .
    Se kaikki järkevällä tavalla ..ei paniikissa.

    Äänestä

Juutalaisten ( messiaanisten ) vastuuvuoro on vielä jäljellä.

Äänestä
  • Ei ole miestä ei naista ei juutalaista ei kreikkalaista vaan kaikki ovat kristittyjä jos on käännytty Kristus uskoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei ole miestä ei naista ei juutalaista ei kreikkalaista vaan kaikki ovat kristittyjä jos on käännytty Kristus uskoon.

    Puhuin messiaanisten juutalaisten tehtävästä lopun aikana. He saattavat evankeliumin julistamisen ja levittämisen loppuun.

    Äänestä

  • Loppu on silti lähellä sillä juutalaisten työvuoro kestää vain pienen rupeaman.

    Äänestä

Jeesus julisti valtakunnan evankeliumia (Markus 1:12-13). Tuo valtakunta on luvattu Israelille. Loppu tulee kun Israel saa valtakuntansa. Ilman Jeesusta he eivät sitä saa. Pyhä Henki puhuu Paavalin kautta Israelin pelastuksesta (Room. 9-11) ja Jumalan Israelista, joka siis on Israelin kansan osa, joka ottaa vastaan Jeesuksen. Joosefissa on esikuva tästä tapahtumasta. Veljekset hylkäsivät Joosefin ja hänestä tuli pakanain ruhtinas, aivan kuten Jeesus on nyt meidän pakanakansojen suosiossa. Mutta lopulta Joosefin veljet (Israelin sukukunnat) palaavat veljensä (Jeesuksen) tykö, Jeesus antaa heille anteeksi ja Israelista tulee rauhan supervalta, ja valtakunta, joka hallitsee maata. Tätä edeltää nykyisen aikakauden päättyminen.

Me jotka olemme osa Kristuksen ruumista, menemme taivaaseen palvelemaan Jumalaa ikuisesti ns. seurakunnan ylösotossa (1 Korint. 15:51-52 ja 1 Tess. 4:16-17), ja Jumalan Israel (Galat. 6:16) ottaa maan haltuun Jeesuksen toisessa tulemuksessa.

Äänestä
  • Ei ihmiset mene minnekään Jumalan taivaaseen.

    1. Tim. 6:16

    Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

    Taivas on Jumalan taivas, mutta maan Hän on antanut ihmisten lapsille.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei ihmiset mene minnekään Jumalan taivaaseen.

    Filippiläiskirje 1:23-24
    "Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi."

    Kristus on Jumala. Kristuksen ruumiiseen kuuluva menee Kristuksen luo iankaikkisuuteen poisnukuttuaan.

    Jumala antaa Kristuksen ruumiin jäsenille taivaallisen ruumiin, jossa elämme iankaikkisesti (. Taivaassa on monta tasoa. Paholainen on enkeleineen vielä taivaassa (eivät kuitenkaan niin korkealla kuin Jeesus on). Näkeehän sen tästä kaikesta tappamisesta ja pahuudesta maailmassa.

    Jeesuksen sovitustyöhön turvaavilla on paikka taivaassa, meidät on asetettu taivaallisiin:

    Efesolaiskirje 2:6
    "... yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa."

    Ei "maallisiin" vaan taivaallisiin. Tämä ei tietenkään koske niitä jotka vielä turvaavat omaan itseensä ja omiin tai muiden ihmisten kuten pappien tekoihin. Kristuksessa oleminen kun on olemista hänen teoissaan ja luonteessaan, ei ihmisen omassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Paavali oli taitava luomaan erilaisia illuusioita ja utopioita, koska ei kaihtanut valehtelemista.

    Äänestä

  • Vääriä jeesuksia niin paljon

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Vääriä jeesuksia niin paljon

    Iso osa ns kristityistä hylkää ajatuksen että Jeesus tuli kirjaimellista etnistä Israelia varten, vaikka Raamattu on tämän suhteen ilmiselvä: Matteus 2:2, 15:24, Luukas 1:54, 1:68, Johannes 1:11. Apt. 1:6.
    Monet kristityt luulevat että kaikki Matteus - Apostolien teoissa sanottu totuus on suoraan meille tarkoitettu.

    Jeesus on todella Israelin ja juutalaisten kuningas ja Jumala. Kristuksen ruumis ei ole kuitenkaan Israel vaan uusi seurakunta, jonka Jumala loi kun Israel lankesi. Siinä ei erotella kreikkalaisia ja juutalaisia. Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa Israelin kansallisesta pelastuksesta. Siitä ei olisi tarvetta opettaa jos se olisi sama kuin Kristuksen ruumiin pelastus, jossa, me, uskon kautta Jeesukseen tulemme vanhurskaiksi ja pelastumme. Israel kyllä tarvitsee uskon mutta sen pelastukseen kuuluu myös laki, kuten Jeesus opettaa. "Tehkää kaikki mitä he (lainoppineet) sanovat", "pidä käskyt". Harva uskova lukee Raamattua ilman ennakkoasenteita jotka vääristävät Jumalan sanaa automaattisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Paavali oli taitava luomaan erilaisia illuusioita ja utopioita, koska ei kaihtanut valehtelemista.

    Lähinnä se olet sinä, joka et näköjään kaihda valehtelemista, vaikka ikää kertyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei ihmiset mene minnekään Jumalan taivaaseen.

    1. Tim. 6:16

    Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

    Taivas on Jumalan taivas, mutta maan Hän on antanut ihmisten lapsille.

    Uskovat menevät Jeesuksen luo.

    ” Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
    Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.”
    Joh 14:2,3

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Paavali oli taitava luomaan erilaisia illuusioita ja utopioita, koska ei kaihtanut valehtelemista.

    Niinkö? Silloin varmaankin sanot samoin Jeesuksesta Kristuksesta.

    ”Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
    Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.”
    Joh 14:2,3

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Iso osa ns kristityistä hylkää ajatuksen että Jeesus tuli kirjaimellista etnistä Israelia varten, vaikka Raamattu on tämän suhteen ilmiselvä: Matteus 2:2, 15:24, Luukas 1:54, 1:68, Johannes 1:11. Apt. 1:6.
    Monet kristityt luulevat että kaikki Matteus - Apostolien teoissa sanottu totuus on suoraan meille tarkoitettu.

    Jeesus on todella Israelin ja juutalaisten kuningas ja Jumala. Kristuksen ruumis ei ole kuitenkaan Israel vaan uusi seurakunta, jonka Jumala loi kun Israel lankesi. Siinä ei erotella kreikkalaisia ja juutalaisia. Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa Israelin kansallisesta pelastuksesta. Siitä ei olisi tarvetta opettaa jos se olisi sama kuin Kristuksen ruumiin pelastus, jossa, me, uskon kautta Jeesukseen tulemme vanhurskaiksi ja pelastumme. Israel kyllä tarvitsee uskon mutta sen pelastukseen kuuluu myös laki, kuten Jeesus opettaa. "Tehkää kaikki mitä he (lainoppineet) sanovat", "pidä käskyt". Harva uskova lukee Raamattua ilman ennakkoasenteita jotka vääristävät Jumalan sanaa automaattisesti.

    Taivaan Jumalakin on valejumala.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Niinkö? Silloin varmaankin sanot samoin Jeesuksesta Kristuksesta.

    ”Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
    Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.”
    Joh 14:2,3

    Jeesus puhuu siinä vain omille 12 apostolilleen eli Karitsan apostoleille, joille hän sen huoneen on valmistanut tulevaan Temppeliin.

    Paavali ei kuulu joukkoon.

    Ilm. 21:14

    Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    He puhuivat samasta Kodista.

    Äänestä

  • Aivan. Israelia pidetäänkin ajan kellona.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei ihmiset mene minnekään Jumalan taivaaseen.

    1. Tim. 6:16

    Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

    Taivas on Jumalan taivas, mutta maan Hän on antanut ihmisten lapsille.

    ”Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?”
    Joh 14:2

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Lähinnä se olet sinä, joka et näköjään kaihda valehtelemista, vaikka ikää kertyy.

    Patologista?

    Äänestä

Tuhatvuotinen rauhanvaltakunta alkaa vasta sitten kun Israel on valloittanut kaikki luvatun maan alueet itselleen. Se urakka on vielä kesken, mutta jatkuu loppuun asti.

Äänestä
  • Israelin valtaamalle luvatun maan alueelle perustetaan tuhatvuotinen rauhan valtakunta maan päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Israelin valtaamalle luvatun maan alueelle perustetaan tuhatvuotinen rauhan valtakunta maan päälle.

    2. Moos. 23:31

    Minä ulotan sinun rajasi Kaislamerestä* filistealaisten mereen ja Siinain autiomaasta Eufratvirtaan saakka. Minä annan sen maan asukkaat teidän käsiinne, ja te voitte karkottaa heidät tieltänne. [Kaislameri tarkoittanee Punaistamerta, filistealaisten meri Välimerta.][ [1. Moos. 15:18; 5. Moos. 11:24; 1. Kun. 5:1; Ps. 80:12]

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Goljat oli Hamasin miehiä.

    EUFRAT ON BABYLON

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Goljat oli Hamasin miehiä.

    Herodes oli

    Äänestä

Jer. 48:10

Kirottu olkoon se, joka Herran työn laiskasti tekee, kirottu olkoon se, joka pidättää miekkansa verestä.

Äänestä
  • Raamattu sanoo tappavat itse itsensä toinen toisensa juutalaiset sillä laki saa aikaan vihaa. Antakaa heidän olla.

    Äänestä

Huijaaminen loppuu sitten kun kaikkin uskonnot kielletään.

Äänestä
  • Perustuslain suoja antaa kaikille lahkoille toimia ja tehdä ihan mitä lystäävät, koska kukaan ei valvo lahkojen toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Perustuslain suoja antaa kaikille lahkoille toimia ja tehdä ihan mitä lystäävät, koska kukaan ei valvo lahkojen toimintaa.

    Vapauttaen suuntien ja muiden uskontojen toiminta on usein laitonta sisäpuolella.

    Äänestä

  • Niinpä. Uskonnoilla ei tee mitään.
    Mutta usko Jeesukseen on aina kannattava ja suositeltava.

    Äänestä

Kristillisten kirkkojen toiminta perustuu kirkollislakiin ja on viisasta mennä niihin mukaan ja jäseneksi.

Äänestä
  • Kirkot ja seurakunnat on Raamatun mukaan Jumalan lapsille tarkoitettu, niille, jotka Jeesukseen uskovat. Ei siis pakanoille.

    Äänestä

  • Ei auta mitään nimellinen jäsenyys.

    Äänestä

Ei ole viisasta vaan typerää.

Äänestä
  • Viisasta on valita Jeesus ja mennä Jumalan armosta taivaaseen, eikä helvettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Viisasta on valita Jeesus ja mennä Jumalan armosta taivaaseen, eikä helvettiin.

    Aamen! Miksi joku edes voisi ajatella menevänsä helvettiin???

    Äänestä

Uskovaisilla on helvetti, uskottomilla ei ole.

Äänestä
  • Jeesukseen uskovat ovat Taivaan kansalaisia sillä perusteella, mitä Jeesus teki ristillä heidän puolestaan.
    Kysymys kuuluu: mihin sinä olet matkalla tämän elämän jälkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Jeesukseen uskovat ovat Taivaan kansalaisia sillä perusteella, mitä Jeesus teki ristillä heidän puolestaan.
    Kysymys kuuluu: mihin sinä olet matkalla tämän elämän jälkeen?

    Tuhkauurnaan.

    Äänestä

Jeesus tulee silloin kun häntä ei kukaan odota, äkkiarvaamatta. Näin Raamattu sen sanoo. Se hetki voi tulla heti ! Ajnamerktit ovat riehuvat ja lisääntyvät sodat.
Myös lähi-itä ja Israel on ajankello

Äänestä

Höpön höpö!
Mielikuvitus Jumala ei laskeudu taivaasta siipiä humpsuttaen, höyhenet pöllyten.
Jos kerran raamatun tarinat ovat suuren innoituksen vallassa kirjoitettuja tarinoita, taivaalta on turha odottaa mitään. Ehkä meteoriittejä sieltä on tulossa.

Äänestä
  • Jeesus tulee fyysisessä muodossa takaisin maan päälle. Jumala pysyy taivaassa.

    Ap. t. 1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

    Ilm. 21:14

    Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

    Paavali ei ole Karitsan apostoli.

    Äänestä

Raamattu varoittaa vapaiden suuntien seurakunnista. Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää.

2. Piet. 2:19

He lupaavat teille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.

Äänestä
  • Millä perusteella yhdistät tuon jakeen juuri vapaisiin suuntiin? Turmelusta on kyllä nähtävissä monellakin suunnalla, ei vähiten evlut-kirkossa. Oliko se Ruotsin kirkon arkkipiispa, joka ilmoitti ettei Jeesus ole lainkaan ylösnoussut...

    Äänestä

Herjauteologian idea ei ole siinä että se olisi totta, vaan siinä että yrittää saada muut lähtemään mukaan samaan riettauden lätäkköön. Ei sitä pidä siten oikoa eikä mennä mukaan samaan laittomuuteen.

Äänestä

Sota lähiidässä ja evankeliumi kaikkialle ja pimeys maailmassa kaikkine hulluuksineen.
Jumala vielä lähettää eksytyksen kaikille ns viisaille jotka halveksivat Jumalaa ja pitävät luotua Jumalanaan ei Luojaa.
Pahuus tulee antikristuksen hengessä ympärimaailmaa ja tämä maailma on kuin nooan aikaan täysin pahuutta täynnä.
Mitään hyvää ei ole kun ihmiset ovat luopuneet Jumalasta ja Jumalan suojeleva käsi on poissa maanpäältä eli se joka antoi hyvän kaikille eli hyville ja pahoille.
Sitten tulee hetkellinen rauhanaika jolloin pian jysähtää ja pimeys laskeutuu maanpäälle ja Sofarin ääni kuuluu useasti peräkkäin ja Kuningasten Kuningas näkyy taivaalla ja ihmiset maanpäällä näkevät Hänet ja piiloutuvat kallion sisään suojaan ja kaikkiin koloihin.
Se aika on tämän sukupolven vielä eläessä.

Äänestä
  • Aivan niin. Nyt todellakin vaikuttaa, että olemme hyvin kriittisten ja traagisten tapahtumien äärellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Aivan niin. Nyt todellakin vaikuttaa, että olemme hyvin kriittisten ja traagisten tapahtumien äärellä.

    Hirvittävä pimeys ja satanismi on wef ja global järjestelmä juuri nyt tekevät päätöksiä.
    Pahimpia on nyt who yli kaikkien valtioiden.
    Tässä kohtaa voi miettiä jopa ankarinta rangaistusta Suomen politikoille jos rikkovat tämän yksityisyyttä koskevan lain.
    Kansantuomioistuin pystyyn ja siellä päätös mitä tämä kansa päättää.
    Rikolliset hallitsee jokapuolella ja niin Suomessakin.

    Äänestä

Lainopettajille, totuuden puhujille tulee loppu.

Matt. 23:34

"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.

Nyt eletään pahojen hurmoshenkisten lahkojen aikakautta.

Gal.5.."Sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa."

Äänestä

Kukaan ihminen ei kykene sanomaan milloin loppu tulee. Vain Jumala tietää tarkanan ajankohdan joka aina on paras mahdollinen. Varmaa on se että Jumalan luvattu tuomio/ vapautuksen päivän tulo on varma. Miksi voit luottaa edellä sanomaani? Koska Jumala EI voi valehdella sanotaan kirjoituksissa. Hän ei salli väkivallan, korruption, ihmiskunnan yleisen moraalittomuuden, luonnon turmelemisen ja muun ikävän jatkua ikuisesti.
Aivan samoin kuin Nooan aikaisen ihmissukupolven ansaittu tuho tuli ilmeiseksi 120 vuoden kuluttua siitä, kun Jumalan ilmoitus hävittää väkivaltainen ihmiskunta saavutti Nooan vedenpaisumuksessa, niin nykyisen vielä väkivaltaisemman ihmiskunnan hävitys tulee juuri ajallaan.
Elämme nyt aikakautemme viimeistä ajanjaksoa. Kun luemme Jeesuksen viimeisten päivien tunnusmerkeistä Raamatusta, jokainen uskova varmasti ymmärtää, että profetiat täyttyvät parhaillaan yksi toisensa jälkeen.
Mutta….ovatko aikamme uskovat kristityt todella valmiita Jeesuksen tuloon? Luulen etteivät he ole. Tämän aikakauden uskonnollinen maailma on valitettavasti täyttänyt elämänsä ajallisilla, lihallisilla ja itsekkäillä nautinnoilla, jonka seurauksena heillä ei enää ole yksinkertaisesti aikaa Jumalalle.
He eivät lue Raamattua, eivät käy hengellisissä tilaisuuksissa, eivät julista pelastavaa evankeliumin sanomaa uskosta osattomille….sensijaan he ovat sairastuneet hengelliseen aliravitsemukseen ja se on hyvin vaarallinen tila jonka he ovat itse itselleen luoneet.
Voi vain arvailla, miten Jeesus Kristus suhtautuu tälläisiin haalenneisiin ja materialismin kyllästäneisiin ihmisiin?

Äänestä

Sitä ennen tätäkin maata tullaan ravistelemaan.

Äänestä

Onko Jumalallakin siivet kuten enkeleillä?
Jos on niin se myös varmaankin munii kuten enkelit?

Äänestä
  • Välillä näille palstoille ilmaantuu pieniä lapsia kysymyksinensä. Herttaista! 😁

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.”
Matt 24:14

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu