Onko kaikki "kokemuksellisuus" pahasta?

Rakastan lukemista ja olenkin kolunnut lähikirjaston hengellisen kirjallisuuden hyllyt melko tarkkaan. Tiedän todella monia tapauksia, joissa on nähty enkeli-ilmestyksiä tai koettu elävästi Jumalan läsnäolo, nähty Jeesus näyssä tai kuultu sisäisesti Jumalan puhetta. Täällä jotkut tuntuvat olevan kiivaasti sitä mieltä, että KAIKKI tämäntapaiset kokemukset tulevat sielunvihollisesta tai ihmisestä itsestään, että Jumala ilmoittaa itsensä vain sanan ja evankeliumin julistuksen kautta. Tämähän tarkoittaisi sitä, että valtava osa uskovista olisi jonkinlaisessa harhassa kokiessaan Jumalan läsnäoloa elävässä elämässään em. tavoilla. Olisiko niin, että saatana voisi mellastaa näkyineen, ilmestyksineen ja ihmeineen elävien uskovien keskuudessa? Kirjoituksenne ahdistavat ja saavat varomaan seurakuntayhteyttä. Täällä varoitetaan milloin kenestäkin evankelistasta tai parantajasta harhaoppisena. Mistä tietää, kuka on oikeassa, kun jokainen sanoo olevansa Jeesuksen asialla? Ei pahalla, mutta uskovien keskinäinen yhteys näyttää olevan vähän kateissa.
5270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tutustu Carlos Castanedan tuotantoon. Se selvittää aika paljon. Itselläni on kiinnostavia kokemuksia tästä ja uskonnosta, mutta valitettavasti sain tietää enemmän kuin uskovaiset pystyivät hyväksymään.Olin tekemisissä mormonien kirkon kanssa, joka on näkijöiden kirkko. Siellä tuomittiin kirkon ulkopuoliset näyt Perkeleeksi, mutta itse käytettiin niitä taitoja holtittomasti omien halujen mukaan toisen vahingoksi, eikä vaivauduttu anteeksi pyytämään, mutta kirkkoon kuulumattomalta kyllä odotettiin nöyryyttä. Minun kantani on, että kirkon edustajan, olipa mikä kirkko tahansa, täytyy itse olla esimerkki siitä, mitä kirkko on, sillä mitään muuta kirkkoa ei ole. Jeesus sanoi, että tehkää toiselle niin kuin haluaisitte itsellenne tehtävän, ja että totuus tekee teidät vapaiksi. Näyt kuuluvat ihmisen elämään, ja jos niitä käyttää hyvään, ei kellään eikä millään voi olla väittämistä, että ne ovat Perkeleestä.

Äänestä
  • Mormonit eivät ole kristittyjä, vaan harhaoppi. Tähän ns kirkkon kuuluu myös ihmisuhrit ylimmällä tasolla.

    Äänestä

ihmetyttää ne kaikki ihmeelliset asiat Raamatussa, eivätkö ne olekaan totta. Jeesus ei ylös noussut, sairaita ei parantunut. Enkelit eivät tehneet mitään. MITÄS EVANKELIUMIA ON ENÄÄ JÄLJELLÄ JOS KAIKKI SANASSA ON VALHETTA. Syökäämme juokaamme nauttikaamma huomenna kuolemme. Kuoleman jälkeen ei ole mitään. Tapa naapuri, nauti hänen omaisuudestaan ja vaimostaan. Tässä evankeliumi ja vain sana -kristittyjen oppi.

Äänestä

>>Rakastan lukemista ja olenkin kolunnut lähikirjaston hengellisen kirjallisuuden hyllyt melko tarkkaan. Tiedän todella monia tapauksia, joissa on nähty enkeli-ilmestyksiä tai koettu elävästi Jumalan läsnäolo, nähty Jeesus näyssä tai kuultu sisäisesti Jumalan puhetta.
Täällä jotkut tuntuvat olevan kiivaasti sitä mieltä, että KAIKKI tämäntapaiset kokemukset tulevat sielunvihollisesta tai ihmisestä itsestään, että Jumala ilmoittaa itsensä vain sanan ja evankeliumin julistuksen kautta. ><

Minä mm olen kirjoittanut ja varoittanut näistä enkelinäkyjensä kehuskelijoista ja kokemuskristillisyydestä erityisesti.Olen kirjoittanut aiheesta siksi, että itsekin olin kokemuskristillisyyden lumoissa ja eksyksissä.Sitä kun tarjotaan tänä päivänä joka puolella.
Jeesus ei ilmesty kenellekään fyysisessä muodossa.Jos joku kertoo nähneensä Jeesuksen näyssä, voin kertoa sinulle, ettei sekään ole totta.Tällainen henkilö tahtoo vain esittää jotain erikoista jolle nyt sitten itse Jumala ilmestyisi, tehdäkseen suuremman vaikutuksen kuulijoihinsa.Yleensä nämä samaiset henkilöt sitten saavat niitä sanomiakin ”taivaasta” jotka eivät pidä yhtä Jumalan sanan kokonaisvaltaisen totuuden kanssa.Siinä onkin se arvostelun tulos ja todistus, että Raamatun Jumala ei ole asialla vaan asialla on joku toinen.

Jumala ei anna mitään hurmoskokemuksia, joista uskovat sitten eläisivät.Jos hurmoskokemuksessa koetaan vaikkapa iloa ja ”rakkautta”, kuten monet ovat kertoneet, ei sekään ole Raamatun Jumalan antamaa, sillä Jumala ei jakele meille tunnekokemuksia, että niistä eläisimme.Me elämme vain Jumalan sanasta ja Jumala ilmestyy meille sanassaan.Jumalan sana on iänkaikkinen ja muuttumaton.Koskaan ei Jumalan lapset ole eläneet minkäänlaisista kokemuksista, ei Vanhan Liiton aikaiset uskovat eivätkä Uuden Liiton, keitä olemme me, jotka seuraamme Raamatun Jeesusta Kristusta.

Jos et vielä ymmärtänyt mitä tahdon sanoa, sanon vielä näin:

Kyllä niitä tunteita saa tuntea ja kokea, ei Jumalakaan ole tunteeton, en muuten minäkään.Olen sangviinikko luonteeltani eli tunneihminen ja koen useinkin erilaisia tunteita.
Enimmäkseen koen ilontunteita, en ole mikään synkkämielinen vaan päinvastoin, olen erittäin sosiaalinen ja huumorintajuinen persoona.Tämä nyt vain persoona Reasta.

Tunteet eivät kuitenkaan johdata uskonelämääni, eikä tätä maallistakaan.Vaan minua johdattaa Jumalan sana joka on elävä.Elävä siksi, että Jeesus itse puhuu sieltä sanastaan.
Kun Hän nyt puhuu sieltä sanastaan ja sana on tullut eläväksi minulle, joko ymmärykseeni tai/sekä tapahtumien kautta, kyllä niitä tunteita sitten tulee.Saatan aivan pakahtua ilosta ja kiitollisuudesta Jeesusta Kristusta kohtaan.Mutta en mene siitä ”sekaisin”.

Mutta- jos ne tunnekokemukset tulevat ensin ja luulet että se on Raamatun Jumala joka ilmestyi, kun koit valtavia tunteita ja näit enkeleitä ja Jeesuskin ilmestyi näyssä ja sait sanoman joka oli aivan valtava ja koit niitä rakkauden tunteita niin sanon:
Siinä tapauksessa ei ollut Raamatun Jumala joka ilmestyi, miksi?
Siksi että ne tunnetilat tuli ensin. Kyllä niissä tunnetiloissa voi ilmestyä vaikka elefantti.



>>Tämähän tarkoittaisi sitä, että valtava osa uskovista olisi jonkinlaisessa harhassa kokiessaan Jumalan läsnäoloa elävässä elämässään em. tavoilla. Olisiko niin, että saatana voisi mellastaa näkyineen, ilmestyksineen ja ihmeineen elävien uskovien keskuudessa? >>

Sitä se juuri tarkoittaa> he ovat harhassa.Saatana todellakin mellastaa, miksi?
Siksi ettei koetella henkiä Jumalan sanalla, sillä ei tunneta tai välitetäkään tuntea Jumalan sanaa.Suuri osa uskoviksi lukeutuneita eivät edes lue Raamattua.Heille riittää kun heille sitä tulkataan.Tulkkaukset vain saattavatkin olla pelkkiä valheita.


>>Kirjoituksenne ahdistavat ja saavat varomaan seurakuntayhteyttä. Täällä varoitetaan milloin kenestäkin evankelistasta tai parantajasta harhaoppisena.>>

Jos ahdistaa, on syytä silloin tutkia tarkkaan, kenen oppeja seuraat.Jumala ei anna mitään ahdistuskokemuksia eikä pelkotiloja.Niitä sain kyllä minäkin monien julistajien käsien alla, kun olin eksynyt kokemuskristillisyyteen.


>> Mistä tietää, kuka on oikeassa, kun jokainen sanoo olevansa Jeesuksen asialla? Ei pahalla, mutta uskovien keskinäinen yhteys näyttää olevan vähän kateissa>>

Jumalan Henki kyllä tunnistaa kuka on Hänen asiallaan.Olet muuten aivan oikeassa että uskovien yhteys on kateissa.Nämä edellämainitut asiat juuri osaltaan jakaa kristikansan kahtia< puolesta tai vastaan.

Tämän tulet näkemään edelleenkin tälläkin keskustelufoorumilla.
Jumalan Henki ei nimittäin yhdy mihinkään sellaiseen oppiin, mitä Hän ei itse ole ilmoittanut sanassaan.

” Ei yli sen mitä kirjoitettu on”.

Toivon että tämä vaatimaton kirjoitukseni olisi avuksi sinulle ja muillekin lukijoilleni!
Toivotan ja rukoilen Jumalan siunausta ja enenevää armoa Jumalan sanan äärellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämillään kirjoitti:

Rakastan lukemista ja olenkin kolunnut lähikirjaston hengellisen kirjallisuuden hyllyt melko tarkkaan. Tiedän todella monia tapauksia, joissa on nähty enkeli-ilmestyksiä tai koettu elävästi Jumalan läsnäolo, nähty Jeesus näyssä tai kuultu sisäisesti Jumalan puhetta. Täällä jotkut tuntuvat olevan kiivaasti sitä mieltä, että KAIKKI tämäntapaiset kokemukset tulevat sielunvihollisesta tai ihmisestä itsestään, että Jumala ilmoittaa itsensä vain sanan ja evankeliumin julistuksen kautta. Tämähän tarkoittaisi sitä, että valtava osa uskovista olisi jonkinlaisessa harhassa kokiessaan Jumalan läsnäoloa elävässä elämässään em. tavoilla. Olisiko niin, että saatana voisi mellastaa näkyineen, ilmestyksineen ja ihmeineen elävien uskovien keskuudessa? Kirjoituksenne ahdistavat ja saavat varomaan seurakuntayhteyttä. Täällä varoitetaan milloin kenestäkin evankelistasta tai parantajasta harhaoppisena. Mistä tietää, kuka on oikeassa, kun jokainen sanoo olevansa Jeesuksen asialla? Ei pahalla, mutta uskovien keskinäinen yhteys näyttää olevan vähän kateissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu