Hänen ja toisen tyhmän ministerin takia maa ajautuu kriisiin.
https://www.is.fi/taloussanomat/
https://www.is.fi/taloussanomat/
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
ELINKEINOELÄMÄN keskusliiton (EK) työelämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala kritisoi Teollisuusliittoa.
Oksala kysyy, miksi turhaan järjestää eduskuntavaaleja, kun kerran enemmistöhallitus ei Teollisuusliiton mielestä saa toteuttaa ohjelmaansa.
ÄÄNESTÄJÄ puolestaan kysyy saako valheiilla varastaa vallan ?
Oksalalta pitäisi kysyä, että oikeuttaako muka hallitusvalta mielivaltaisuuksiin eli ohittamaan perustuslain kirjaukset, jotka suojaavat kansalaisia poliittisen mielivallan käytöltä? Tätä diktatuuriajatusta on vilauttanut nykyinen valtionvarainministerimmekin Perussuomalaisten viimeisimmässä puoluekokouksessa. Tästä kirjoitti rautalampilainen opettaja.
"No, nyt hyveellinen Purra on kuitenkin laittamassa kaiken kuntoon. Puheessaan Purra toteaa, että hyvinvointivaltio on niin monimutkainen rakenne, että järjestelmän muuttaminen kestää useamman vaalikauden, vaikka oikeastaan se pitäisi purkaa. Hyytävää luettavaa on puheen kohta, jossa Purra harmittelee, että demokraattisissa järjestelmissä valta voi vaihtua neljän vuoden välein, “mutta mikäli haluamme saattaa suomalaisen talouden terveelle uralle, enää niin ei voi tapahtua.” En halua lukea tätä suorana uhkauksena demokratialle, vaikka puhunkin Purran puheen fasistisista piirteistä. Niin hullu edes Riikka Purra ei voi olla?"
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhopahajoki/riikka-purran-fasistinen-rasistinen-ja-taivaanrantoja-maalaileva-puhe-tyhjaa-taynna/
Vai putinin malli paras, muut siperiaan että vasukot saavat mellastaa ja lakkoilla, miten se vasujen mölisemä demokratia silloin toteutuu.
Persutollo pyöräytti taas Kremlin taktiikkaoppaaseensa nojaten asian ylösalaisin. Putin on persun aateveli.
On se ihmeellistä miten maailma pysähtyi kun Suomen perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000, eikä sen jälkeen mikään muutos ole enää mahdollista.
Purralle ja Orpolle alkoi tulla kylmää kyytiä ja lunta tupaan. . . .
EK tietenkin päättää, ei Orpo eikä Purra. EK:n ehdoilla hallitus toimii.
Äänestäminen on turhaa, ei tässä demokraattisessa maassa ole demokratiaa. Ihan sama vaikka luovuttaa vallan pysyvästi vasemmistolle ja teollisuusliitolle, niin on kaikki hyvin.
Persumaista uhriutumista, kun mielivaltaisuus ei saakaan kansalaisten ymmärrystä.
Mikä uhriutuminen, mikä mielivaltaisuus ? Kaikelle on perustelut esitetty.
Kyllähän demokratiasta itkeminen ja äänestäminen menee aika turhaksi, jos kansa osoittaa mielipiteensä, halunsa ja äänestää. Sen jälkeen ulkodemokraattiset voimat, pyrkivät kumoamaan kansan valitseman hallituksen toimet.
Kyllä tuollainen aikamoista demokratian kintuille kusemista.
Meneekö persut lakkoon vai ovatko rikkureita?
Purra puhuu EK:n suulla ja EK Purran suulla.
Öljynjalostuksen alasajo kestää useita viikkoja. Tieto lakoista haluttiin antaa hyvissä ajoin etukäteen. Työtaistelut alkaisivat helmikuussa. Liitot antavat hallitukselle
aikaa harkita neuvottelujen aloittamista, joissa kuunnellaan työntekijäosapuolia
eikä vain "kuulla".
Myös ylösajo kestää pitkään, jos on edes aiheellista ajaa sitä Suomessa ylös. Mieluiten siirretään työpaikat muualle.
No ei varmastikaan siirretä. Samaa työnantajapuolen kiristyspuhetta on kuultu jo vuosikymmenet.
Sen päättää omistajat, ja heillä painaa puntarissa kustannukset ja toimitusvarmuus. Meillä ei noista ay;n vuoksi kumpikaan asia kunnossa.
Samaa EK-jargonia.
Juuri näin tulee monen yrityksen kohdalla käymään. Vientiyrityksillä ovat asiakkaat muualla ja lakkoilemattomat työntekijät voivat nostaa yritykset huippuunsa. Tänne on turhaa kenenkään sijoittaa, kun maata hallitsee ammattiyhditysliikkeet ja kurjistavat omien jäsentensä elinolot. Suomipoika kulkee aina jälkijunassa ennen kuin järki kertoo toista.
Purra ja Orpo ovat vain hiirulaisia, onnettomia EK:n sätkynukkeja.
Ennemmin hiirulainen kuin rotta.
On aika tyhmää luulla, että Suomessa valheilla pääsee diktaattoreiksi.
EK ja hallitus elävät menneisyydessä. Työntekijöilläkin on jo vuosikymmeniä
ollut oikeutensa..
Ay pomot vit#t välitää. Nillä kuminkin 10000kk liksa
Orpo ja Purra saavat 14000 € kk siitä, että ajavat Suomen kaaokseen.
Paljonkos EK-pamput tienaavat kuussa? Miksi syyttävä sormi osuu jatkuvasti ay-liikkeen johtajien ansioihin? Herätys!
Ei kuitenkaan mitään ikuista sellaisiin, joihin ei ole varaa maailman muuttuessa.
Kuka mahtaa elää menneisyydessä? Samaten kuin meidän lait vaativat päivityksiä, niin myös kaikki työmarkkinalait.
Kaksi henkilöä ja siitä kaaos! Onpas aikoihin eletty. Vihervasemmisto ja nyt ammattiliitot järjestävät katastroofin aiheuttaen suomalaisten työpaikkojen loppumisen ja uusien työntekijöiden tuomisen ulkomailta. Näin sitä pitää toimia isänmaan hyväksi!
Koska te ette maksa EK-pamppujen palkkoja, vaan oman liittonne johtajistolle.
Hallitus ja EK pitävät palkansaajia Suomen eekereinä, joita voi kohdella
mielivaltaisesti.
Mielivaltaisesti ? Ei vaan sääntöjen mukaan, ja kun vanhoihin sääntöishin ei riitä rahat, pitää laatia sellainen säännöstö johon rahat riittävät.
Jaa, miten tuohon kuvioon istuu sitten työntekijöiden oikeuksien polkeminen sekä rikkaiden verohemmottelu velkarahalla?
Ei työntekijöillä ole mitään ikuisia oikeuksia, vaan ne sopeutuvat siihen, mihin on varaa. Toki on varmastikin mahdollista, että nostetaan esim. työntekijöiden maksuja työntekijälle kohdistettuna, ja kerätään kustannuksia sillä peittoon. Ei rikkaita hemmotella verovaroin.
Etkös muuta keksinyt kuin toistaa vanhaa kulunutta fraasia.
Eikö PS olekaan "Suomen suurin työväenpuolue" ?
Eikös sen pitänyt olla?Ei kyllä yhtään näytä siltä.
eroan SAK:n liitosta SAK ajaa SUOMEN konkurssiin
Sama miettinyt tässä. En tälläiseen paskaan rahojani viitsi kantaa.
Et sinä mihinkään SAK:hon ole koskaan kuulunutkaan, koska SAK on ammattiliittojen keskusjärjestö. Onneton provo!
Häkämiehen porukka määrää ja häärää.
Orpo ja Purra ovat nöyriä alamaisia,jotka kumartavat,
häkämiehen leiriin päin.🤡👀⛄💩💩💩
Tällä lakkoilulla nämä kanssainväliset firmat vievät viimeisetkin tehtaansa täältä pois. KIITOS
Kommareiden ainoa ase on lakkoilu.
Paskan marjat! Kyllä niissä tiedetään, että hallitus ja EK lähtivät epävakauttamaan työelämän tilannetta ja odottavat paluuta takaisin seesteisempiin päiviin. Tämä hallituksen sekä EK:n jyrätouhu pitää pysäyttää ja käynnistää aidot työelämää koskevat uudistusneuvottelut. Sanelemalla ei tule kuin sanomista.
Miksi oikeisto haluaa Suomesta pohjolan Albanian?
Missäs laissa on kirjoitettu, että SAK ajaa lasten etua? Vai sallitaanko meillä jo lapsityövoima!
Valehtelemalla vaalit voitetaan Venäjälläkin mutta seinä tulee vastaan ennen pitkää.
Tarkoitit "venäjälläkin".
Kuten tiedämme Purra ja Orpo ajavat EK:n toiveita, esim. paikallista sopimista.
He toivottaisivat bulgarialaiset ja romanialaiset hitsarit tervetulleeksi polkemaan työnhintaa !
Bulgaria ja Romania ovat EU:n köyhimpiä maita. Suomessa heille tarjottaisiin
viiden euron tuntipalkkaa, joka vastaa heidän kotimaassaan päivän palkkaa.
Hallitus ja EK yrittävät pakottaa suomalaisen työttömän samaan palkkatasoon.
Kokoomuksen äänitorvi pieni ilkeä mies on sanonut, että "pienimpiäkin
palkkoja voi laskea, KELA (veronmaksaja) maksaa loput (työnantajan puolesta).
Kyllä täällä joutuu maksamaan ihan palkkaa. Ei noin kuin väität.
Paikallinen sopimus mahdollistaa laajan palkkahaitarin.Mitä luulet,
miksi EK sitä haluaa ? Palkkojahan saa vapaasti nostaa, muttei alentaa....
EK on täynnä kokoomuslaisia vaikuttajia. Ei nauramatta voinut seurata tässä taannoin, kun Satonen ja Häkämies selittelivät A-Studiossa, ettei EK ole hallituksen asialla ja päinvastoin. Millaista kansalaisten älyn aliarvioimista Kokoomuksen sikariportaalta!
Rydman uhoaa pikkupojan äänellä että hallitus ei peräänny mutta tällekin poloiselle tulee vielä äitiä ikävä.
Suomi on täynnä suojatyöpaikkoja.
Persupoika Joulutontuksi?
Suomen syöksy alkoi vappusatasella saadusta vilpillisestä vaalivoitosta ja vilpillisestä Rinteestä, Rinne änkytti itsensä paitsioon ja hatusta vetäistiin Sanna Marin, tarvitseeko loppuja edes kertoa.
Suomen syöksy alkoi Ahon hallituksesta kun ajettiin Suomi tahallaan lamaan ja toteutettiin rikkaita suosiva verouudistus 1993 ja saman teki Thatcher UK:ssa 10 vuotta aikaisemmin.
Demari on kuin pystyyn nostettu mato, ei pysy pystyssä ilman tukea.
Ja häkämies jaksaa jauhaa paskaa.
Persut hakevat yhteentörmäystä AY liikkeen kanssa hinnalla millä hyvänsä. Nyt asialla on myös persujen elinkeinoministeri Rydman, tuo kokoomuksen lahja persuille.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010084901.html
Miten persuihin suhtaudutaan työmailla?Iskeekö joku tunnustaa olevansa persu?
Rydman on vaaleilla valittu. Hän varmasti tietää mikä on hyväksi tämänkin palstan duunareille. Antaa hänen päättää.
"Päivän vitsi"
Mitä se ministeriaitiossa tutkii kännystään .... ?
EI TAIDA YKSIKÄÄN EDELLÄ MAINITUISTA YKSIN USKALTAA LIIKKUA JA PAREMPI ONKIN SILLÄ NOUTAJA VOI TUULLA MISTÄPÄIN HYVÄNSÄ. ÄLKÄÄ PITKÄSTYKÖ KOK, EK, SY, ETLA, NIINISTÖ KYLLÄ VENÄJÄN ULJANOV LUPAUKSENSA PITÄÄ PAKKO PAKOTTEISSA. HUHUUU NIINISTÖ JOKO PELKO HYYTÄÄ JA PAKOON ET PÄÄSE.
Heti minulle rahaa, asumistukea, ansiosidonnaista, päivärahaa, lapsilisiä, kuntoutustukea, ruokakuponkeja, uimalippuja ja lappuja, rahaa rahaa, olen ahkera? Ai niin enhän minä käy edes töissä, olenhan demari?
Persu sinä olet, eittämättä.
Rydman,tuo pedofiili.
Joskus oltiin tyytyväisiä että ylipäänsä oli työpaikka.Palkalla sitten maksettiin viulut.Nyt ilmeisesti pitäisi saada rahaa lisää tai sitten rahaa tekemättä mitään.
Niin, työnantaja haluaa lisää ja haluaa ottaa sen työntekijän osuudesta pois.
Perussuomalainen duunari laitetaan kilometritehtaalle ja otetaan romanialainen tilalle.
Todella hyvä valinta. Romanialainen nimittäin tekee työtä, eikä revi naamaansa niinkuin persut. Ja mikä parasta puolta pienemmällä palkalla.
Persulle iha oikein
Persuduunarilla on joku harha. Se kusee työntekijän muroihin, niistä moni luulee olevansa jotain muuta kuin palkansaaja, duunari. Se luulee kai olevansa herra.
Aatelkaa, tällaistakin kannattaa ilmeisesti yrittää:
PS-puolue yrittää mainostaa (aivopestä) duunarikannattajiaan olemaan
Purran eli työnantajien puolella eli haluamaan duunaria heikentämään
omia työehtojaan.
Persut työväenpuolue vailla omaatuntoa ja empatiaa duunareita kohtaan.
PS todella uskoo, että se voi muovata kannattajiensa aivoja miten haluaa.
Wannabe-porvareihinhan tuollainen uppoaa, kun aatteen palo on niin kova, että sitä antaa siitä hyvästä vaikka koko omaisuutensa työnantajalle, jotta olisi se "hyvä työntekijä" työnantajan silmissä. Nöyrä, kumarteleva palvelija.
Onhan se tiedetty,ei persut ole älykkäitä
...olisitte ääneti , ...keleen tollot ... nousukauden ja korkeasuhdanteenkin aikana sossumokraatit elivät kuin pellossa , tuhlaten holtittomasti julkisen sektorin älyttömään paisuttamiseen ja matujen rajattomaan haalimiseen ympäri maailman , teoriaherrat ja ...herrattaret kun olivat keksineet että elättejä tulisi olla tietty prosentti väestöstä , lainkaan huomioimatta että oma väestörakenne oli muuttumassa koska näitä "suvakkitätejä" kiinnosti vain ulkomaan matkailu ja Välimeren maiden biletys ...
nyt kun maksun aika on koittanut , hillitön rääkyminen ja rajaton protestointi kuuluu kaikkialle , ikäänkuin entisen kaltainen meno olisi vielä mahdollista vaikka rahoittajat ovat jo nähneet riskit ja rajoitetut mahdollisuudet holtittomasti otettujen velkojen takaisinmaksuun .. ja syy on tietysti heidän jotka pakon edessä joutuvat jarruttelemaan näiden Gambian ja Senegalin matkaajien reissaamista ... kriisiin ollaan todella menossa ellei jo olla ... saa nähdä avautuvatko näiden lakkoilijoiden silmät ennen kuin todella ehtivät juosta seinää päin ... sillä se on todella edessä , monellakin tapaa ... ellei kurssi muutu ..
Persut tekevät kaikkensa ajaakseen Suomen sekasortoon, kaaokseen, perikatoon, konkurssiin ja sisällissotaan. Kauheaa.
Miten Gambia kuuluu työehtosopimusneuvotteluihin ?
Persut ilmeisesti haluavat gambialaiset työehdot Suomeen.
Jos on tyhmiä niin yleensä ay pomot on niitä
Vai olisiko se niin, että sinä itse olet se tyhmä? Kova kiima antaa pois kaikki työntekijälle vuosikymmenten aikana neuvotteluilla aikaansaadut tulokset?
Lamput tosin ei syty itsestään, etenkään pöytälamput pöydille vaikka kuinka raapisi
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/asteroidilta-tuodusta-näytteestä-löytyi-tuntematonta-materiaalia-tutkijat-raapivat-päätään-ja-lähtevät-juhlimaan/ar-AA1m5T6w?ocid=hpmsn&cvid=6e217680452d43f1b91f9fa69d4ac1ad&ei=103
Toivottavasti syttyy, ja toimet ay-liikkeen veroetujen poistoon käynnistyvät. On aika älyvapaata tukea verovaroin mafian toimintaa suomessakin. Mehän tuemme jo Italian mafiaa EU;n kautta.
Porvarin veroetuihin koskematta tottakai? Tiedätkös kuka pitää huolta Italian mafian nykyisestä hyvinvoinnista? Persujen aatesisko, pääministeri Giorgia Meloni!
Luonnollisestikin myös työnantajapuolen edusnvalvonta menee omaan piikkiin, kuten työntekijöillä ay-liikkeen ylläpito. Sitä en tiedä miten saat tähän sekoitettua nyt Italiankin.
Ja Riikka Purra. Hän lähettää EU:lle rahaa nikottelematta. Ja Ukrainaan rahaa sekä aseita. Se kaikki otetaan pois Suomen köyhiltä lapsilta.
Ministeri Rydman nimitteli oikeuksiaan puolustavia työntekijöitä torstaina
mafiaksi ja Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen vertasi heitä Venäjään.
Nämä ovat täysin ala-arvoisia kommentteja sivistyneinä itseään pitäviltä
henkilöiltä.
Ei nimitellyt, vaan ay-liikettä. Ei työntekijöillä, sen paremmin kuin muillakaan, ole mitään pysyviä oikeuksia, kuin oikeus elämään.
Ei ole myöskään työnantajilla pysyviä oikeuksia eikä hallituksella diktaattorin
oikeuksia.
Onko sellaisia joku vaatinyt, tai väittänyt olevan ?
Hallitus ja EK yrittävät ottaa diktaattorin oikeudet..
EK-mafia ja hallitus-mafia yrittää jyrätä työntekijöitten oikeudet,
ne ovat tulevan kriisin alkuunpanijat.
Kerrankin on Harkimokin oikeassa: Hallitus on vienyt talouden kriisiin.
"Ei nimitellyt, vaan ay-liikettä. Ei työntekijöillä, sen paremmin kuin muillakaan, ole mitään pysyviä oikeuksia, kuin oikeus elämään."
Suppea on oikeistolainen ihmisoikeustaju.
Jäkäti jäk plap, plap, plap laa, suu yhtä mittaa käy. Tyhmyys heijastuu sieltä toisesta päästä, tyhjät tynnyrit vain kolisevat.
Tyhjät hallitustynnyrit.
Lamppu on tainnut sammua jo aikaa päiviä.