Rikkuri tekee työtään saa palkkaa. Lakkoilijat eivät. Lakot päättyy aikanaan, mahdolliset edut saavat kaikki, rikkurit, vastustajat, ym. Lomaltapaluu raha esim, kelpaa kaikille.
Lakkoilu on perseestä, ok, silti lakkoilemalla saadut edut kelpaa.
Anonyymi-ap
38360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Palauttaako perheet Orpo, Purra lakkoilemalla saadut lomarahat, verirahat.
Lomarahan laskemisessa pitää ensin selvittää keskimääräinen päiväpalkka lomanmääräytymisvuoden ajalta. Keskimääräinen päiväpalkka kerrotaan vuosilomalain lomapäivien lukumäärää vastaavalla kertoimella. Kertoimen avulla saadaan laskettua loma-ajan palkka, josta saadaan lomarahan määrä, kun se kerrotaan 0.5:llä.
verta pakkiin.
Missä voisin ilmoittautua rikkuriksi?
Työtön pummi ei voi.
Juu, duunarin pitää olla rätinki mies,että pysyy kärryillä. Ay miehet on siinä samassa juonessa. Ei ay henkilöt enää aja duunarien etuja. Esim Annika Rönni- Sällinen tulot 0li 2023
niin hirmuinen summa 13300 e kuukaudessa minimissään.
Köyhät kyykkyyn.
Muutan Ruotsiin.
Kaikki joutuvat kärsimään lakkoilulla aiheutetuista haitoista. Työpaikat katoaa, tehtaat siirtyy ulkomaille...
Kuulemma joo, joten työt ovat kadonneet täältä tyystin jo vuosikymmeniä sitten.
Kaikki joutuvat kärsimään, jos työntekijät lakkaavat huolehtimasta omista eduistaan ja hyväksyvät kaiken, mitä työnantaja tahtoo. Tervetuloa takaisin orjatyö, lomattomat vuodet, seitsenpäiväiset työviikot sun muu kiva. Ei niitä hyvää hyvyyttään ole lahjoiteltu, ja koko ajan käydään vääntöä työolojen heikentämisestä jokaisella TES-kierroksella. Jatkossa toki ei käydä, jos tämä hallitus saa pitää pintansa. Jatkossa työntekijä sitten vaan hyväksyy tai saa kenkää.
Typerää kirjoitusta. Sanelu loppuu, lakko on näyte.
Sittenhän kaikki voivat siirtyä kortistoon nauttimaan kaikista korvauksista! Sama oikeushan se on kaikilla! Se vain, että mistäs sitten saadaan rahat kun ei olekaan enää elättäjiä!!
Onhan ne elättäjien rahat. Ne otetaan sitten seuraavaksi.
Asiaa puhut
Vihreän siirtymän investointeja ei saada Suomeen koska maa on liian lakkoherkkä.
Liimaa itsesi häpyhulistas manskuun.Tulloo paskaka, kaki kin teille. Lisää investointejaSuomeen.
Palauta lakkoherkkä lomarahat, siis koko perheen, ok et palauta. paskaa saa jauhaa jopa syödä, joten syö.
Paitsi että lomaltapaluurahaa ei ole lakkoiltu. Se on työnantajien vaatimuksesta erotettu lomarahasta maksettavaksi vasta sen jälkeen kun on palannut lomalta. Tämä silloin kun työpaikkoja oli ja väkeä lähti Ruotsiin, moni vaihtoi työpaikkaa lomallaan eikä palannut entiseen työpaikkaan.
Äitii pyyhkmään. Olen ollut 7 viikkoa.
Lopeta jo muljun juonti . Kohta aukee pillerikaupat ja alko, kukkaakin rupeat saamaan.
Jep, 5-päiväinen työviikkokin kelpaa ja 8-tunnin työpäivät. Nykytollakat ei tiedä historiasta ja luulee asioiden olevan pysyviä.
Ay liikkeet kuitenkin ovat kehitykseen itsekin osallisia. Korjattavaa riittää, toivottavasti vielä ehtii.
Lomarahoista samaa. Sale kuittaa, Jenni kuittaa. Kaikille kelpaa.
Mitkä ihmeen edut? Satojen miljoonien lasku siitä tulee ja syyttömät maksaa. Lakkoilusta hyötuy korkeintaan AY mafiapomot.
Maksatte vaikkapa Pamille reilun tonnin palkastanne ja ihmettelette pieinituloisuutta. Saman edun saisitte Loimaan kassasta 200 eurolla. Kuulumatta liittoihin laisinkaan teille jäisi enemmän rahaa työstä. Ei tarvis jatkuvasti kitistä et hallitus riistää. Totta sekin, mutta liitot riistää vielä enemmän.
Paljon, mutta sekavaa, paljon sitäkin.
Orpon mamuihin 50 miljardia, muutama milli hui hai. Itäraja tuottaa miljoonien menot, typerää asian hoitoa. Hallitus toiminnassa 6kk, ollaanko tyytyväisiä,kysyn, siis normeilta.
Hallitus ei huomioi työpoliittisten uudistustensa yhteydessä työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa sanallakaan. Työpaikat ovat eri puolella Suomea tai ulkomailla tai työnhakijan koulutus ei kelpaa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010086903.html
Ydinasia tulee kirjoituksen viimeisessä kappaleessa.
Työpaikka on otettava vastaan toiselta paikkakunnaltakin! Nytkin työntekijät tekevät niin kaiken aikaa eikä se ole ongelma, Asennekysymys!!
LOIMAANKADSA ON TYÖNANTAJIEN PERUSTAMA LOUKKU..HUONOSTI KÄY ROTALLEKKIN LOUKUSSA LUULLESSAAN SAAVANSA HELPOLLA SUUPALAN..SAMOIN KÄY LOIMAANLIITTOLAISILLE..LOIMAANLIITON TARKOITUSPERÄ ON MURTAA AMMATTILIITOT. VOI SITÄ PÄIVÄÄ KUN SEN HUOMAATTE..TÖITÄ ON MUTTEI ETUUKSIA🤣🤣
Ihanan kaunis Riikka!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-46.png
Tiedoksi sinulle Riikka Suomen kansa tukee sinua ja sinun säästötoimiasi. Seisomme sinun takanasi kaikenmaailman kommari viherpiipertäjiä vastaan!!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010062829.html
Nyt on aika näyttää kirjaimellisesti KAAPIN PAIKKA noille kommareille! Olemme SODASSA kansainvälistä kommunismia vastaan ja sen suoraan sanoen pitäisi alkaa jo näkyä! Nyt äkkiä voimaan poikkeuslaki! On aika pidättää kommari AY-liikkeen johtajat ennenkuin on liian myöhäistä!!!
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010059603.html
Tarvittaessa armeija ja Nato joukot mukaan peliin jos ei muuten osaa lopetaa ajoissa!!!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-45.png
Tästä tulee lakko jossa ainakin 10% öakkoilijoista saa niin kovan taloudellisen iskun että kestää 20 vuotta ennen kuin ovat samassa nollatilanteessa kuin syntyessään.
Menee kämpät, kesämökit, autot, jopa muijat ja perheenkin menee monelta.
Sitten parutaan suu vääränä Orpon hallitukselta apua kun ensin itse aiheutetaan oma tuho.
Olet varmaan ainoa, joka pyytää Orpoa, yleensä mihinkään. Syy 50 000 mamua seuraa.
Tarkoitus on myös vaikuttaa pressa kisaan , tuodaan esille se että AY :liike on se joka määrää pysyykö hallitukset koossa .
AY-liike ei määrää yhtään mistään tässä maassa! Eikä sille hallituksen päätökset myöskään kuulu tippaakaan! Meillä eduskunta päättää ei muut!!!
Koko laakkoon yllyttäminen on paitsi AY-jäärien, niin työttömien loiseläjien akitoimaa touhua! Heikennyksethän koskevat ensikädessä juuri heitä!! Duunarien ei pitäisi mennä nyt halpaan ja alkaa lakkoilemaan loiseläjien puolesta!!
Vilkaisepa huviksesi, mitä se hallitus on pusaamassa. Kirjoituksesi täytyy johtua silkasta tietämättömyydestä, sillä jos se olisi ollut yritys saada työtä tekeviä halpaan, niin olisi luokattoman huono. Muut kun seuraavat asioita ja tietävät, mistä on kyse.
Kerropa nero miten työttömät aktivoivat mitään lakkoja. Voivat kirjoitella suoli24:ssa ja se siitä.
Duunarien pitää nimenomaan lakkoilla loisien puolesta koska koskaan ei tiedä milloin loiseläminen osuu omalle kohdalle.
Lakkoilijoiden palkkoja alennetaan erillisellä lakkoverolla.
Jatkossahan tämä hallitus tahtoo niin, että jos vaikka työnantaja ilmoittaa syyskuussa, että loppuvuosi tehdään kuusipäiväistä työviikkoa, niin sinä teet tai tulee lähtö. Lakkoilla et saa, siitä tulee henkilökohtainen sakko. Että eräänlaista lakkoveroa ovat siellä säätämässäkin varmistaakseen, että työnantajalla on saneluoikeus jatkossa. Entäs kun on aika säästömielessä laskea palkkoja? Entäs, kun kuusipäiväistä työviikkoa tarvitaan koko kevätkin? Sinä niiat, kumarrat, kiität ja teet, koska lakkoilu on niin harmillista puuhaa, eikös vaan.
Näin se menee
Tosiasiat on kohdattava Suomijuntit! Velalla elämisen ON LOPUTTAVA!!!
https://www.suomenuutiset.fi/purra-tosiasiat-on-nyt-kohdattava-elintaso-perustuu-valheelle-ja-velalle-ja-sen-maksun-aika-on-tulossa
Kaikki possut vikisevät aina vähän ennen teuraalle joutumista mutta se ei muuta miksikään sitä karua tosiasiaa että kulutusjuhlat ovat nyt virallisesti OHI!!!
https://www.suomenuutiset.fi/valtiovarainministeri-purra-pyrimme-tekemaan-jarkevia-ja-oikeudenmukaisia-paatoksia-mutta-emme-voi-valttya-hyvinkin-hankalilta-leikkauksilta
Sitäpaitsi se ei meille käy ;=))
https://mega.nz/file/9cIwXRhA#YOCjdkji0wizEP07AJJ3lWeLW7OC8uSczqwpDeX9tnk
Valtion velka on muodostunut kertakaikkiaan KESTÄMÄTTÖMÄKSI!!!
https://www.youtube.com/watch?v=9CVqA7FGeuI
Ainoa tie eteenpäin on AY-liikkeen totaalinen ALASAJO!!! Vain siten voi Suomalaisen kilpailukyvyn vielä pelastaa ;P
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b82a14f-2dc0-4f72-8677-38954112c221
Olen aina ollut rikkuri, ja tehnyt hyvät liksat kun pöljät lakkoilee. Ja mitään ongelmia ei ole koskaan tullut vaikka lakkoilijat ovat uhkailleet. Ja jatkossakin olen rikkuri ja kerään hyvät liksat