Lekkeri tarkoittaa puista viinatynnyriä. Lekkeripeli hölmöilyä.
Lekkerimäki sukunimi
20
1081
Vastaukset
- Anonyymi
Viinatynnyrimäen miehiä selvästi.
- Anonyymi
Itse olet aasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olet aasi
No älä nyt loukkaannu noin, faabelipoeetta.
- Anonyymi
Ihan kuin olisi ollut muitakin samalla sukunimellä Ruotsin pelaajissa. Eivät halua kertoa olevan suomalaista sukua, vaikka tietäähän sen kaikki nimestäkin.
https://sv.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Lekkerimäki
Aika paljon Ruotsissa suomalaisia pelaamassa eri lajeissa moukarinheittäjöästä lähtien, Suomessa paljion vähemmän ruotsalaisa, mutta olihan meillä Curre ja olikin varmasti paljon hyötyä.- Anonyymi
Isoäiti muuttanut Ruotsiin, erikoista että on suomalainen sukunimi edelleen. Ei ole tainnut isoäiti mennä vihille ollenkaan.
- Anonyymi
SM-liigassakin pelasi Lekkerimäki joskus. Ei tainnut olla samaa sukua kuitenkaan.
- Anonyymi
Eikö suomalaisista taustoista ole kuitenkin tässä tapauksessa ihan selkeästi ja ylpeästikin kerrottu?
Muuttoliike on tietty viime ajat suuntautunut enimmäkseen länsinaapuriin päin eikä toiseen suuntaan. Ja nationaalisuuskin yhdenmukaistavuuksineen on yhtä hienoa myös muualla kuin kotimaassaan Korvatunturilla.
Nimi on melko harvinainen, mahdollisesti yhtä ja samaa sukua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö suomalaisista taustoista ole kuitenkin tässä tapauksessa ihan selkeästi ja ylpeästikin kerrottu?
Muuttoliike on tietty viime ajat suuntautunut enimmäkseen länsinaapuriin päin eikä toiseen suuntaan. Ja nationaalisuuskin yhdenmukaistavuuksineen on yhtä hienoa myös muualla kuin kotimaassaan Korvatunturilla.
Nimi on melko harvinainen, mahdollisesti yhtä ja samaa sukua.Missä siinä kerrotaan? Suomen wikipediassa kerrotaan,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä siinä kerrotaan? Suomen wikipediassa kerrotaan,
No mm. haastatteluissa ja lehtijutuissa on kai ollut esillä. Näkyy englanninkielisessä wikissäkin olevan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mm. haastatteluissa ja lehtijutuissa on kai ollut esillä. Näkyy englanninkielisessä wikissäkin olevan.
Nyt olikin kyse hurrien wikipediasta ja siellähän se pelaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt olikin kyse hurrien wikipediasta ja siellähän se pelaa.
No mene täydentämään Wikipediaa sitten.
- Anonyymi
kun änärii piäsee ni varmaan vaikia sukunimi lausua hih lol lool =)
Siin on änäriselostajil tekemistä!
Oisko jotenki ameriikan ja kanadalaisselostajien lekkerimäki = lekerimaki - Anonyymi
Meni lekkeriksi, olen kuullut joskus lapsena.
- Anonyymi
Onhan siellä Pellikkakin ja varmaan monta millä sukunimi muuttunut ruotsalaiseksi, vaikka äiti tai molemmat isovanhemmista tulleet Suomesta.
- Anonyymi
ripulipierun haju täs keskuustelussa
- Anonyymi
Taidat olla ammattilainen, mistä pierusta tykkäät eniten?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla ammattilainen, mistä pierusta tykkäät eniten?
Sebastian Aho on ammattilainen, Laine ja puljujärvi höntsää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sebastian Aho on ammattilainen, Laine ja puljujärvi höntsää
Aho ja Puljujärvihän ovat myöskin ruotsalaisia syntyperältään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sebastian Aho on ammattilainen, Laine ja puljujärvi höntsää
No hyvä että edes Aholla pierut tuoksuu mielestäsi hyvälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aho ja Puljujärvihän ovat myöskin ruotsalaisia syntyperältään.
Eikä kukaan tiennyt. No mene täydentämään Wikipediaa sitten.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116