Täydellinen Evankeliumi ON MENESTYSTEOLOGIAA.
Kristuksessamme meillä ON VOITTO.
saatana on ikuinen häviäjä.
Väärämielinen ihminen EI SAA JUMALALTAMME SIUNAUKSIA.
Siksi hän ei haluaisi suoda niitä muillekaan.
(Esim.aukkohakkuiden sairaalloinen kieltäminen,nk"ilmastonmuutoksen" nimissä.
Raamattu Sanoo,että meillä On Kristuksessamme Täydellinen Menestys.
Epäusko ON SYNTIÄ.
Epäuskoinen nurisee ja nurkuu kohtaloaan,syyttää Jumalaamme vaikka on itse syypää omiin synteihinsä.
Köyhyys ja sairaudet ovat merkki ihmisen LAISKURUUDESTANSA JUMALAMME EDESSÄÄN.
Kohtalonsa nurkuja pilkkaa aina Jumalaa.
45
362
Vastaukset
- Anonyymi
Jos ihminen rukoilisikin ja lopettaisi pelkän valittamisen.
- Anonyymi
Anna sitä anna tätä ja ota tuota vähän tai kokonaan pois, niin ja anteeksi jo etukäteen jos ei jälkikäteen muista.
Eikö se Jumalan suuri suunnitelma uskovaisille kelpaakkaan kun niin kovin siihen koko ajan muutoksia pyytelevät ?
- Anonyymi
Menestysteologia on raamatullista silloin kun kyse on evankeliumin menestyksestä eikä uskovan. Paavali ei omassa elämässään menestynyt, mutta hän vaelsi voittosaatossa Kristuksessa.
Olen kuullut että tuo voitto saatto tarkoitti sitä, että Paavali oli ikäänkuin vangiksi otettu, eikä voittaja itse. Kuten roomalaiset veivät voittosaatossa juutalaisia Roomaan, samoin Kristus johti Paavalia voittosaatossa. Se ei siis ollut Paavalin voittosaatto, vaan Jeesuksen. - Anonyymi
Ensiksi RISTI, ja sen kantaminen, kaikkinainen kurjuus ja köyhyys ja nälkä ja vilu, ahdistukset, sairaudet ja onnettemuudet.
SITTEN VOITTO eli Kruunu,
tämä on vanha sananlasku:
Ensiksi risti sitten kruunu.
Risti eli kaikki ongelmat tulee ottaa joka päivä ja kantaa päivän helteet!
Tämä tie, Herra Jeesus vie perille kun sitä vaeltaa!
eli kulkee Herran jäljessä. - Anonyymi
Älkää uskoko helluntailaista eksyttäjää.
Kristityn tie on Jeesuksen (sekä aiempien kristittyjen apostolien ja marttyyrien) elämän ja kuoleman kaltainen Ristintie.
Kristitty seuraa Jeesusta, ei menestysteologien Saatanaa:
"Tämän kaiken minä annan sinulle, jos vain kumarrat minua..."
Hulppeasti menestynyt "kristitty" todistaa ihan muusta herrasta kuin Jeesuksesta.
Kristityn elämään kuuluu myös turvallisuus, Jumalan siunaukset ja esim. enkelivartio.
Mutta nk. menestysteologia, jota aloittaja julistaa ei tarkoita tätä Kristuksen suomaa, tähän liittyvää, rauhaa ja tietynlaista hyvinvointiakin, vaan menestysteologia opettaa jotain vielä suurempaa menestystä: ei lainkaan ongelmia, ei taisteluita vaan ulkoista menestystä, mm. kalliita autoja, omaisuutta rahaa taskut täynnä...
Jeesuksen sekä kristittyjen marttyyrien tiet edustavat nk. Jeesus Tietä, joka on: Tie, Totuus ja Elämä. Tällä Tiellä tulee vastaan monenlaista koettelemusta sekä kärsimystäkin.
Osa-lainaus toisen foorumin eräästä aloituksesta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/13846051/kaikki-apostolit-kuolivat-julmalla-tavalla
>>Miten Apostolit kuolivat?
PIETARI - ristiinnaulittiin Neron aikana omasta pyynnöstään pää alaspäin
FILIPPUS - kärsi marttyyrikuoleman Hierapoliksessa Fryygiassa. Hänet ruoskittiin,
heitettiin vankilaan ja myöhemmin ristiinnaulittiin v. 54 jkr.
TUOMAS - kärsi marttyyrikuoleman Intiassa sen jälkeen kun hän oli saanut osakseen pakanallisten pappien vihan. Hänet keihästettiin Madrasissa.
LUUKAS - kreikkalaiset epäjumalain papit hirttivät hänet öljypuuhun.
MATTEUS - useimmat varhaiset kirjoittajat sanovat hänen kuolleen Etiopiassa. Hänet surmattiin pertuskalla Naalabahin kaupungissa v. 60 jkr.
MARKUS - työskenteli ja kärsi marttyyrikuoleman Egyptissä. Aleksandrialaiset repivät hänet kappaleiksi suuressa Serapis-jumalan juhlassa.
ANDREAS - ristiinnaulittiin Edessassa Turkissa.
BARTOLOMEUS - kärsi marttyyrikuoleman Armeniassa. Hänet nyljettiin elävänä ja
ristiinnaulittiin pää alaspäin.
JAAKOB - kärsi marttyyrikuoleman Herodes Agrippan toimesta 10 vuotta Stefanuksen kivittämisen jälkeen. Kleemens Aleksandrialaisen kertoman mukaan
Herodes oli nostattanut vainot kristittyjen johtajia vastaan toivoen saavansa
täten pyyhkäistyksi kristinuskon pois. Jaakob johdettiin mestauspaikalle ja
kun hänen syyttäjänsä näki apostolin epätavallisen rohkeuden, polvistui hän Jaakobin jalkojen juureen, pyysi anteeksi tekoaan, tunnustautui kristityksi ja päätti, ettei Jaakob yksinään vastaanottaisi marttyyriuden kruunua. Heidät molemmat mestattiin samalla kertaa.
JOHANNES - vaipui kuolon uneen Efesossa oltuaan vankina Patmoksen saarella useita vuosia.
JUUDAS - teki itsemurhan.
NATANAEL - ei ole tietoa kuolintavasta.
BARNABAS - todennäköisesti kärsi marttyyrikuoleman, vaikka siitä ei ole todisteita.
PAAVALI - teloitettiin Neron toimesta mestaamalla.
MATTIAS- valittiin Juudaksen paikalle. Hänet kivitettiin Jerusalemissa ja sen jälkeen mestattiin.<<
Tällaista tietoa edellä. Netistä voi löytyä aiheesta enemmänkin.- Anonyymi
Tämä laulu kuului oleellisesti aiempaan helluntailaisuuteen:
Samuli Siren ja Kouvolan Betania-seurakunnan kitarakuoro, johtajana Valtter Luoto - Kautta kärsimysten voittoon:
https://www.youtube.com/watch?v=7rlFOPJeQNg
🌿👑🔥 - Anonyymi
Jeesuksen Itsensä elämä ja kuolema löytyvät historiallisesti Hänen omiensa kuvaamana neljästä eri evankeliumista: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen.
Matteus 1:1
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+1:1&rnd=1704011953676
👑 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen Itsensä elämä ja kuolema löytyvät historiallisesti Hänen omiensa kuvaamana neljästä eri evankeliumista: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen.
Matteus 1:1
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 1:1&rnd=1704011953676
👑Tässä linkki evankelista Luukkaan toiseen kirjeeseen korkea-arvoiselle Teofilukselle:
Apostolien teot, 1:
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+1:1&rnd=1704013819766
Apostolien teot on siis kreikkalaisen, kristityn lääkäri Luukaksen toinen kirje ystävälleen Teofilukselle, joka oli pyytänyt Luukasta tutkimaan tätä asiaa: kuka Jeesus oli ja mitä Juudeassa sekä yleensäkin ympäri Rooman Lähi-idän alueiden kristityt tiesivät Hänestä kertoa. Luukkaan evankeliumi on hänen tutkimustyönsä tulosta.
Apostolien teot-kirjeen kohdalla Luukas itse on kaiketi ollut mukana Jerusalemin ja ympäristön seurakuntien toiminnassa:
https://www.ortodoksi.net/index.php/Luukas_Evankelista
📜✨ - Anonyymi
Olet perkeleen käsikassara vastustaessasi menestystä,eli Evankeliumin Puhdasta Oppia.
Paavalia EI KUKAAN MURHANNUT.
Näytä minulle siihen Raamatunpaikka,äläkä valehtele.
Menestyvä Teologia PITÄYTYY RAAMATTUUMME.
Valehtelet myöskin opetuslapsien kohtalosta.
Kuka kertoo,miten "Pietari murhattiin"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet perkeleen käsikassara vastustaessasi menestystä,eli Evankeliumin Puhdasta Oppia.
Paavalia EI KUKAAN MURHANNUT.
Näytä minulle siihen Raamatunpaikka,äläkä valehtele.
Menestyvä Teologia PITÄYTYY RAAMATTUUMME.
Valehtelet myöskin opetuslapsien kohtalosta.
Kuka kertoo,miten "Pietari murhattiin"?No niin. Tässä näemme nyt esimerkin helluntailaisten "opeista". Teologisesta sivistystasosta.
Tulee ihan mieleen se jenkkilän vapaakirkollinen (joku Westboro, tmv kylän nimi) huijarisaarnaaja (jos netissä viitsi kuunnella). Äijä ei tuntenut kristinoppia ja Raamatustakin osasi vain muutamia irrallisia iskulauseita.
Huomioitavaa on, että nyt tuo valheesta kiinnijäänyt aloittaja, parannuksen sijasta ainoastaan raivostui.
Hän kiistää jopa apostolien kokemat kärsimykset. Tuo kaikki on tunnettua kristinuskon historiaa.
Helluntaihuijarit vetoavat aina tekohurskaasti "Raamattuun" : jos jokin ei sovi heidän valheoppeihinsa ja jotain ei ole nimenomaan Raamatussa mainittu, he kieltävät sen.
Kuitenkin heille, aiemmin, kelpasi noiden "valehtelevien, kristittyjen teologien" jo joskus 300-luvulla apostolien kirjeistä koostama Pyhä Raamattu. Tuon Raamatunhan he tänä päivänä kieltävät ja ovat luoneet oman "Raamatun uuden käännöksen", johon ovat muuttaneet alkutekstejä heidän omiin vapaamuurari-oppeihinsa sopivimmiksi.
Luvatta Raamatun nimeä käyttävä, nk "Raamattu kansalle" -kirja on siis kohdennettu kansalle = on rahvaalle. Mutta laajemman muinaiskielten ja -historian tuntevia tuo tekele ei ole eksyttänyt.
Koska UT on koostettu apostolien omista kirjeistä, eivät he sentään kyenneet kuolleina täydentämään tietoja omista kuolemistaan. Nuo kuolemat tunnetaan muiden, kirkkohistorioitsijoiden kertomina, mutta joita ed. "profeetta" ehdottomasti kieltää uskomasta! Miksi? Koska ne todistavat Jeesuksen seuraajien Ristintiestä.
Jota vastaan tuo vääräprofeetta nyt äänekkäästi hyökkäsi. Painakaa mieleenne (ja tallentakaa ketju, sillä julkiseen mediaan kirjoitettu teksti on todiste).
Tämän tasoinen "raamatunopettaja" lahkolaisilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin. Tässä näemme nyt esimerkin helluntailaisten "opeista". Teologisesta sivistystasosta.
Tulee ihan mieleen se jenkkilän vapaakirkollinen (joku Westboro, tmv kylän nimi) huijarisaarnaaja (jos netissä viitsi kuunnella). Äijä ei tuntenut kristinoppia ja Raamatustakin osasi vain muutamia irrallisia iskulauseita.
Huomioitavaa on, että nyt tuo valheesta kiinnijäänyt aloittaja, parannuksen sijasta ainoastaan raivostui.
Hän kiistää jopa apostolien kokemat kärsimykset. Tuo kaikki on tunnettua kristinuskon historiaa.
Helluntaihuijarit vetoavat aina tekohurskaasti "Raamattuun" : jos jokin ei sovi heidän valheoppeihinsa ja jotain ei ole nimenomaan Raamatussa mainittu, he kieltävät sen.
Kuitenkin heille, aiemmin, kelpasi noiden "valehtelevien, kristittyjen teologien" jo joskus 300-luvulla apostolien kirjeistä koostama Pyhä Raamattu. Tuon Raamatunhan he tänä päivänä kieltävät ja ovat luoneet oman "Raamatun uuden käännöksen", johon ovat muuttaneet alkutekstejä heidän omiin vapaamuurari-oppeihinsa sopivimmiksi.
Luvatta Raamatun nimeä käyttävä, nk "Raamattu kansalle" -kirja on siis kohdennettu kansalle = on rahvaalle. Mutta laajemman muinaiskielten ja -historian tuntevia tuo tekele ei ole eksyttänyt.
Koska UT on koostettu apostolien omista kirjeistä, eivät he sentään kyenneet kuolleina täydentämään tietoja omista kuolemistaan. Nuo kuolemat tunnetaan muiden, kirkkohistorioitsijoiden kertomina, mutta joita ed. "profeetta" ehdottomasti kieltää uskomasta! Miksi? Koska ne todistavat Jeesuksen seuraajien Ristintiestä.
Jota vastaan tuo vääräprofeetta nyt äänekkäästi hyökkäsi. Painakaa mieleenne (ja tallentakaa ketju, sillä julkiseen mediaan kirjoitettu teksti on todiste).
Tämän tasoinen "raamatunopettaja" lahkolaisilla.Pyytäen anteeksi vapaakirkollisilta.
Westboron äijä ei ollut vapaakirkollinen, vaan perustamansa ("primitiivisen") baptistikirkon pääpamppu, nimeltä Fred Waldron Phelps sr. Jo (k. 2014) herransa luona, jossakin.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Fred_Phelps
https://youtu.be/bVQk32CQ6us?si=x5RmMBYhVs-unc93
Annamunkaikkestää... 🫣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin. Tässä näemme nyt esimerkin helluntailaisten "opeista". Teologisesta sivistystasosta.
Tulee ihan mieleen se jenkkilän vapaakirkollinen (joku Westboro, tmv kylän nimi) huijarisaarnaaja (jos netissä viitsi kuunnella). Äijä ei tuntenut kristinoppia ja Raamatustakin osasi vain muutamia irrallisia iskulauseita.
Huomioitavaa on, että nyt tuo valheesta kiinnijäänyt aloittaja, parannuksen sijasta ainoastaan raivostui.
Hän kiistää jopa apostolien kokemat kärsimykset. Tuo kaikki on tunnettua kristinuskon historiaa.
Helluntaihuijarit vetoavat aina tekohurskaasti "Raamattuun" : jos jokin ei sovi heidän valheoppeihinsa ja jotain ei ole nimenomaan Raamatussa mainittu, he kieltävät sen.
Kuitenkin heille, aiemmin, kelpasi noiden "valehtelevien, kristittyjen teologien" jo joskus 300-luvulla apostolien kirjeistä koostama Pyhä Raamattu. Tuon Raamatunhan he tänä päivänä kieltävät ja ovat luoneet oman "Raamatun uuden käännöksen", johon ovat muuttaneet alkutekstejä heidän omiin vapaamuurari-oppeihinsa sopivimmiksi.
Luvatta Raamatun nimeä käyttävä, nk "Raamattu kansalle" -kirja on siis kohdennettu kansalle = on rahvaalle. Mutta laajemman muinaiskielten ja -historian tuntevia tuo tekele ei ole eksyttänyt.
Koska UT on koostettu apostolien omista kirjeistä, eivät he sentään kyenneet kuolleina täydentämään tietoja omista kuolemistaan. Nuo kuolemat tunnetaan muiden, kirkkohistorioitsijoiden kertomina, mutta joita ed. "profeetta" ehdottomasti kieltää uskomasta! Miksi? Koska ne todistavat Jeesuksen seuraajien Ristintiestä.
Jota vastaan tuo vääräprofeetta nyt äänekkäästi hyökkäsi. Painakaa mieleenne (ja tallentakaa ketju, sillä julkiseen mediaan kirjoitettu teksti on todiste).
Tämän tasoinen "raamatunopettaja" lahkolaisilla.Jokainen,joka lisää Raamatun Sanaan jotakin,mikä ei sinne kuulu,olkoot vaikka Jumalamme Enkeli,niin hän olkoot kirottu.
Näin Sanoo Raamattu,eli:
KIRJOITETTU ON!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen,joka lisää Raamatun Sanaan jotakin,mikä ei sinne kuulu,olkoot vaikka Jumalamme Enkeli,niin hän olkoot kirottu.
Näin Sanoo Raamattu,eli:
KIRJOITETTU ON!!!Missä noin on kirjoitettu? Ei ainakaan Raamatussa.
Raamatun Ilmestyskirjassa on tuo lause, viitaten Johanneksen saamaan ilmestykseen.
Ilm. 22: 18, 19
18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Tarkoituksellasiko eksytät?
Raamattu on kristittyjen teologien, joskus 300-luvulla eri VT:n kirjoista, sekä todistetuimmin apostolien itsensä lähettämistä kirjeistä koostettunk Pyhä Raamattu.
Raamattu ei laskeutunut alas Taivaasta. On olemassa satoja muitakin alkuajan kirjoituksia, kirjallisesti ja hengellisesti eri tasoisia. UT:iin koostettiin vain nuo hengellisesti arvokkaimmat tekstit. Muut tekstit löytyvät nk. Raamatun "ulkopuolelta", esim. nk. apokryfikirjoista, joten vaatii suurta hengellistä ymmärrystä osata erottaa mikä teksti on missäkin hengessä ja voimassa kirjoitettua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä noin on kirjoitettu? Ei ainakaan Raamatussa.
Raamatun Ilmestyskirjassa on tuo lause, viitaten Johanneksen saamaan ilmestykseen.
Ilm. 22: 18, 19
18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Tarkoituksellasiko eksytät?
Raamattu on kristittyjen teologien, joskus 300-luvulla eri VT:n kirjoista, sekä todistetuimmin apostolien itsensä lähettämistä kirjeistä koostettunk Pyhä Raamattu.
Raamattu ei laskeutunut alas Taivaasta. On olemassa satoja muitakin alkuajan kirjoituksia, kirjallisesti ja hengellisesti eri tasoisia. UT:iin koostettiin vain nuo hengellisesti arvokkaimmat tekstit. Muut tekstit löytyvät nk. Raamatun "ulkopuolelta", esim. nk. apokryfikirjoista, joten vaatii suurta hengellistä ymmärrystä osata erottaa mikä teksti on missäkin hengessä ja voimassa kirjoitettua.Tuo "enkeli Taivaasta" -lause taas liittyy Paavalin sanoihin:
Gal. 1: 6-9
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
*
Olen vakaasti sitä mieltä,, ed. raivoava "saarnaajaprofeetta" itse vääristelee Raamatun sanaa, selittää sitä oman Lihansa mukaisesti, TOISIN, KUIN ON KIRJOITETTU.
- Anonyymi
>> Täydellinen Evankeliumi ON MENESTYSTEOLOGIAA. >>
Kyllä se on.
Mutta ei noin, kuten sinä sitä esität.
Pelastuksen evankeliumia alettiin julistamaan jo n. 2000 vuotta sitten, eikä missään mainita, että se on tässä ajassa menestyviä, menestyneitä varten.
Ensinnäkin ilosanoma ilmoitettiin kaikkein halvimmille ihmisten menestysmittarin asteikolla, paimenille.
Ei ollut myöskään alkuseurakunnan keskuudessa menestyneitä.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. ( 1Kor 1)
Jeesus toteaa köyhät autuiaksi:
20 Ja hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Autuaita olette te, köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. ( Luuk 6)
Rikkaudessa on suuri vaara lankeemukseen.
17 Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.
19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
20 Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
21 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua".
22 Mutta hän synkistyi siitä puheesta ja meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
23 Silloin Jeesus katsoi ympärilleen ja sanoi opetuslapsillensa: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!"
24 Niin opetuslapset hämmästyivät hänen sanoistaan. Mutta Jeesus rupesi taas puhumaan ja sanoi heille: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jotka luottavat tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan!
25 Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26 Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?"
27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista".
( Mark 10)
10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. ( 1Tim 6)
Evankeliumi on menestys, koska se on Jumalan voima, mikä aikaansaa sydämen kääntymyksen Herran puoleen.
Ja evankeliumi Herrasta Jeesuksesta on menestys, koska se on Jumalasta.
Eikä siinä ole erotusta.
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. ( Room 3)
Se on armosta, ei teoistamme.
8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
( Ef 2)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Ei kylläkään pidä valittaa toisen köyhyyttä ja sairautta. Oikeastaan jos joku on rikas, niin jonkin on pakko olla köyhä, koska kommunismi ei toiminut. Pitää vain iloita siitä että itsellään on massia millä mällätä.
Toisaalta sanassa ei kyllä lupaillaan vuoria siirrettävän sekä kaiken tapahtuvan, mutta vähemmän niin käy, ainoastaan tulivuoret joskus purkautuvat.
Ja sitä viisauttakin luvataan jopa auliisti Jumalan antavan, mutta silti tehdään tyhmiä aloituksia. Joskin sitähän se epäusko teetättää. - Anonyymi
Tietenkin jos ei ole vielä täysin epäuskon lumoissa, niin voi pyytää kuitenkin sitä viisautta Jumalalta ettei tekisi pöhköpäisiä ja höyrypäisiä aloituksia.
Tässä hetkessä se olisi suurin menestys mitä voi kuvitella.- Anonyymi
Se olisi kyllä sellainen menestys, että olisi taivas avoinna.
Mutta kun on se epäusko.
Todennäköisesti vain sama tyhmä tarpominen vain jatkuu - Anonyymi
Aloitus on provo eikä se ole helluntailaisen tekemä.
- Anonyymi
Jotkut nurkuu sen tähden että maapallon luonto tuhoutuu asukkaidensa voittokulun tähden.
Karitsa Ilmestyksen mukaan avaa sinetit kun 144000 on merkitty ja se on Jumalan vihastusta täynnä luontoakin kohtaan.
Ilmestys kertoo että kaikkia puita suojellaan siihen asti kunnes 144000 on merkitty.
Puita alettiin teollisesti tuhota 1800 luvun loppupuolella. Silloin alkoi Ilmestyskirjan aika.
Emme voi asialle mitään mutta nurkuumme kuitenkin. - Anonyymi
Daavid oli menestysteologi.
- Anonyymi
Ei varmasti ollut.
Daavidin aikaan ei moista oppisuuntausta edes ollut.
- Anonyymi
Meidän tulee alkaa opettamaan menetysteologiaa
jotta ihmiset saisivat menestyksen.
Jos ihmisille opetetaan menestysteolgiaa, he voivat
pudota korkealta. Mutta jos heille opetetaan menetys-
teologiaa, he voivat nousta korkealle.
Mvh J - K- Anonyymi
Sinun omalla kohdallasi voimme todeta sen, että tuo itse keksimäsi oppi ei ole sinua hyödyttänyt.
Olet yhä vain maitoa nauttiva, vaikka aikaa olisi ollut oppia nauttimaan vahvaa ruokaa.
12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.
Maitoa maitoa, muu ei maistu yhäkään... - Anonyymi
"Vaikka tekisit pesäsi tähtiin,sieltäkin Minä Herra Survaisen sinut alas".
Raamattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka tekisit pesäsi tähtiin,sieltäkin Minä Herra Survaisen sinut alas".
Raamattu.Tuo kuvastaa todella hyvin nikkiä Mvh J - K, eli ex Jaikalia !
Luetaanpa se. että kuinka korkealle hän on itse itsensä nostanut:
------------------------
" Minun käsittääkseni minun ei tule seurata ihmisiä eikä antautua ihmisen ojennettavaksi
eikä ottaa vastaan ojennusta keneltä tahansa ihmiseltä. Minun tulee seurata Jeesusta ja Jumalan Sanaa. Jumalasta tulleessa Sanassa on Henki ja elämä. Sitä Sanaa minun tulee seurata, ei muita sanoja. "
-------------------
Siis "Mvh J - K "on siis nostanut itse itsensä kakkien yläpuolelle, hänen ei omien sanojensa mukaan tarvitse kuunnella toisten uskovien kehoituksia / nuhteita / kehoituksen sanoja oppien / toiminnan / sydämen asenteen suhteen !
Puolijumala on siis kyseessä, kaikkien ihmisten ja heidän arvioiden yläpuolella !
Pesä on tähtiin tehty !
Ja sydämen väärä asenne paljastetaan tässä:
1. Kor. 14:36 Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka tekisit pesäsi tähtiin,sieltäkin Minä Herra Survaisen sinut alas".
Raamattu.Voitko laittaa tuon raamatunkohdan?
Sinun pelkillä sanoillasi kun ei ole mitään totuusarvoa.
Etsin hakusanoilla: missään kohdin Raamattua ei tuollaista sanota...
Löysin tällaisen kohdan:
Obadjan kirja 1: 1-4
1 Obadjan näky. Herra, Herra sanoo Edomista näin: Me olemme kuulleet sanoman Herralta, ja sanansaattaja on lähetetty kansakuntiin: "Nouskaa, nouskaamme sotaan sitä vastaan!"
2 Katso, vähäiseksi minä teen sinut kansojen seassa, ylen halveksittu olet sinä oleva.
3 Sinun sydämesi ylpeys on pettänyt sinut, joka asut kallionrotkoissa, istut korkealla ja sanot sydämessäsi: "Kuka voi syöstä minut maahan?"
4 Vaikka tekisit pesäsi korkealle niinkuin kotka ja vaikka sen sija olisi tähtien välissä, minä syöksen sinut sieltä alas, sanoo Herra.
*
Tällainen uhkaus ylpeälle Eedomille.
- Anonyymi
Ei se hyödytä mitään opettaa ellei tule sitä viisauden menestystä.
Jos silti aloitukset ja tekstit ovat tautisen tyhmiä, niin mitä hyötyä opetuksesta silloin on. Pitää oikeasti tulla sitä viisauden menestystä siten että ihmisen sanat soluvat kuin kaunis puro ihanassa metsämaisemassa eivätkä olet kuin riivaajien hulluudesta reväistyjä.
Jos ei tapahdu kuten opettaa, niin silloin julistaa vain epäuskoa. Silloin ei ole Jumalan asialla, vaan onkin niiden riivaajien puolella ja hulluus vain lisääntyy ja jutut entistä hullumaksi. - Anonyymi
John Bunyanin 1600-luvulla kirjoittama hengellinen kirja, 'Kristityn vaellus':
https://www.adlibris.com/fi/kirja/kristityn-vaellus-9789519869162
Opillisesti tämä kirja edustaa kalvinismia. RistinTietä.
Matteus 16: 21-27
21 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.
22 Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko". (= "Menestysteologiaa")
23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".
24 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
25 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. (= RistinTie)
26 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?
27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
* - Anonyymi
Kyllä se Raamattu kieltämättä lupaa viisautta jopa auliisti. Tosin sen jälkeen on varoitus että ette saa kun anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
Ehkä sen epäuskon vuoksi ollaan vielä pähkähulluissa jutuissa. - Anonyymi
Menestysteologia on suuri harhaoppi eli eksytys.. Jeesus ei luvannut menestystä eikä rikkautta tänne meille...Taivaassa vasta on kärsimys pois ja sairaus.. Mennarit opettaa sairaudenkin olevan oma vika..Lukekaa raamattua eikä vaan osia siitä.
- Anonyymi
Sitä ei tosin voi kieltää ettei Raamattu lupaa Jaakobin kirjeesssä viisautta, jopa auliisti.
Mutta kun sekään ei tapahdu. Siinä se ongelma juuri onkin. Kun niin ei tapahdu kun luvataan, niin turha on lisää tuottaa tyhmille pettymyksiä.
Toisaalta Paavali kirjoittaa että siitä miten vaikka olisi kaikki tieto, usko joka siirtää vuoria ja viisaus puhua enkelten kielillä, niin ei mitään olisi ilman rakkautta.
Joskin rakkaus sitten onkin kaikista tärkeintä. Se menee kirkkaasti yli kaiken muun ja sitä pitää sitten aivan ensimmäisenä rukoilla ja kaikki muu on roskaa, jota tulee jos on tullakseen.
Ja tietenkin, kyllä pöhköpäisyydenkin jotenkin ymmärtää jos on rakkautta.
Tympeys ja viha pöhköpäisyyden kanssa on kammottava yhdistelmä.
Siksi rakkaus ensin ja sitten mitä sattuu tulemaan.- Anonyymi
Olet väärässä, kyllä minä ainakin olen saanut Herralta viisautta, mutta täydestä armosta, ilman mitään omia ansioita.
Olen jopa ihmetellyt sitä, että miksi minulle, joka en mitään ole?
On vain turhauttavaa se, että tässä pahassa maailmanajassa sitä Herralta saatua viisautta ja Jumalan sanan aarteita ei pääse jakamaan, kun tätänykyä uskovatkaan eivät Rakasta Sanaa ja siten liian useiden Raamatun tuntemus on täysin olematonta.
Tämä taas johtaa siihen, että uskovat eivät pyhity eivätkä puhdistu, sillä pyhittyminen toteutuu vain Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta ja avulla.
Sanaa käydään kuulemassa vain muiden opettamana, eikä siis tulla Jumalan opettamiksi, kuten uudessa liitossa olisi tarkoitus.
Ja siksi ja siitä johtuu siis uskovien ja siten seurakuntien heikko tila.
Olen surrut tätä Suomen uskovien ja siten seurakuntien tilaa ja tilannetta hyvin paljon.
- Anonyymi
Ikävä kyllä Paavali pitää rakkautta kaikista tärkeäimpänä. Viisaus, tavara, usko, eikä mikään ole sen tärkeämpää kuin rakkaus. Usko määritellään siis rakkauden mukaan eikä muiden höpinöiden. Siis jos uskoo sitä valehtelevaa Paavalia.
- Anonyymi
Ensinnäkin kyse ei ole Paavalin mielipiteestä, vaan Jumalan Sanasta, jonka hän antoi Paavalille. Toiseksi rakkauteen sisältyy kaikki tarvittava. Jopa uskokin muuttuu kerran näkemiseksi, tavara lahoaa jne. Mutta rakkaus ei koskaan häviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin kyse ei ole Paavalin mielipiteestä, vaan Jumalan Sanasta, jonka hän antoi Paavalille. Toiseksi rakkauteen sisältyy kaikki tarvittava. Jopa uskokin muuttuu kerran näkemiseksi, tavara lahoaa jne. Mutta rakkaus ei koskaan häviä.
Kovin kuitenkin Paavali sanoi että vaikka minulla olisi usko, jolla vuoria siirtää, niin jos minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Joten ei se uskon kautta menestyminen ilman rakkautta, ole mitään.
Siksi on parempi olla tyhmä rakastavana kuin viisas ilman rakkautta.
Tosin ikävä juttu kun uskossa olisi kiva tehdä juuri kaikkea muuta kuin rakastaa.
- Anonyymi
Jos ihminen TOTTELEE JUMALAA,hän EI VOI JÄÄDÄ KÖYHÄKSI.
Moni näyttelee uskovaa,vaikka on uppiniskainen.
..."Minun mukanani tulevat vauraus ja kunnia"...- Anonyymi
Uusi liitto alkoi Jeesuksessa , 2000 vuotta sitten, Jeesus sanoo:
"Älkää kootko ITSELLENNE aarteita maan päälle , missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat
murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen , missä ei koi ja
ruoste raiskaa ja missä ei varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta."
Matt: 6: 19-21
- Anonyymi
Kinastelukin on epäuskoa, jos pitää jotenkin kinastelemalla vakuutella sitä että on jotain suurempaa kuin usko, joka siirtää vuoria.
Että on suurin, rakkaus.
Joskin jos kinastelee, vaikuttaa siltä, että juuri se puuttuu. Ja silloin ei ole mitään. - Anonyymi
Tavoitelkaa Viisautta.
- Anonyymi
"Pastoriprofeetta" nurkuu kohtaloaan.
- Anonyymi
Paavo Ruotsalainen oli kyllä väärässä kun sanoi:”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisällinen tunto."
Pitäisi sanoa että rakkaus sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.
Se on suurinta menestystä Raamatun mukaan.
- Anonyymi
Väärämielisyydestä olet oikeassa, sillä Jumala on synonyymi totuudelle tai meidän totuudenmukaisuudelle ja vilpittömyydelle. Muuten valehtelet.
- Anonyymi
Tuolla menetelmällä kasvatetaan epäaitoja robotteja. Elämä on lahja ja tarkoitettu elettäväksi. Elämä ei ole yhtä voittokulkua. Siihen kuuluvat niin ylä- kuin alamäetkin. Sairaudet ovat osa elimistön luonnollista rapistumisprosessia. Jotkut sairaudet periytyvät suvussakin. Harva täältä nuorena ja terveenä lähtee. Tunteet ovat osa elämää, mutta niistä osattava päästää myös irti, ja mennä eteenpäin. Usko ei ole tunteiden vispaamista. Se on pohjimmaltaan rauhallista luottamusta siihen, että kaikissa olosuhteissa kannetaan.
- Anonyymi
Menestysteologia on nimenä täydellinen Jumalan meilla Lahjoittamalle Tiellemme,mutta Suomen rohveetta sanoi sen olevan vanhanaikainen nimi,koska se on otettu laajalti väärään käyttöön.
Suomen rohveetta kehoitti käyttämään nimitystä:
Täydellisen Evankeliumin,Kristuksen Vereen upotetun Ristin teologia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485356
- 483728
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963376- 313136
- 592894
- 582746
- 532400
- 381854