HS 1.1. 2024:"Tässä pysähtyneessä tilanteessa Venäjän voimaa ja uhkaa on tapana vuoroin aliarvioida, vuoroin taas yliarvioida. Viime aikoina niskan päällä on ollut jälkimmäinen tunnetila. Tätä arvosteli Helsingin Sanomien haastattelussa 28.12. myös Yhdysvaltojen Euroopan-joukkojen entinen komentaja, kenraaliluutnantti Ben Hodges.
”Venäjä on itse asiassa pahoissa vaikeuksissa. Se on menettänyt yli 300 000 sotilasta kaatuneina ja haavoittuneina ja yli 3 000 panssarivaunua ja panssaroitua ajoneuvoa. Maan puolustusteollisuus on pulassa. Venäjä joutuu tuomaan heikkolaatuisia tykistöammuksia Pohjois-Koreasta. Heidän logistiikkajärjestelmänsä on hauras”, Hodges arvioi.
Hodges korosti, ettei Venäjällä ole voimaa ratkaisevaan läpimurtoon. ”Heillä ei ole isoa asevoimaa jossakin odottamassa lähtöä Harkovaan tai Kiovaan”, Hodges huomautti. ”He saattavat saavuttaa paikallista menestystä, mutta siinä kaikki.”
Kenraalin sanat kannattaa kuunnella tarkasti myös Suomessa, jossa ainakin osa kansalaisista tuntuu ihan vakavissaan odottavan venäläispanssarien vyöryvän rajan yli millä hetkellä tahansa. Yleisradion presidentinvaalitentissä asiasta järjestettiin jopa käsiäänestys. Kysyttäessä ehdokkaat sentään sanoivat pitävänsä Venäjän hyökkäystä Nato-maahan hyvin epätodennäköisenä.
Sitä se onkin. Venäjä on kohta kahden vuoden ajan yrittänyt turhaan nujertaa Ukrainaa – yli neljä kertaa itseään pienempää ja maastoltaan suojatonta maata, johon Venäjä pääsi vielä hyökkäämään kolmesta suunnasta. Sodan alussa Ukrainalla ei ollut mainittavaa laivastoa, varsinaisia ilmavoimia eikä suoraan sanottuna kovin kummoisia maavoimiakaan.
Venäjää pidettiin vielä ennen sotaa maailman toiseksi vahvimpana sotilasvoimana. Maan sotilaallinen suorituskyky on kuitenkin osoittautunut paljon odotettua heikommaksi. Siitäkin suorituskyvystä se on hukannut suuren osan Ukrainassa. Sodan menestysten korvaamiseen kuluu eri arvioiden mukaan 5–10 vuotta. Se antaa länsimaille aikaa paikata oman varustautumisensa laiminlyöntejä.
Kun sodat pitkittyvät, ratkaisevaksi tulee talouksien suorituskyky. Nato-maiden ostovoimakorjattu bruttokansantuote on noin kymmenen kertaa Venäjän kokoinen. Länsi voi hävitä tämän sodan vain, jos se päättää sen hävitä. Sellaisen heikkouden hinta maksettaisiin myöhemmin korkojen kera.
Suomen kohdalla puolustuksen laiminlyönnit eivät onneksi ole suuria olleetkaan. Vuonna 2026 Suomi saa vielä huipputehokkaat F-35-hävittäjäkoneet. Oman vahvan puolustuskyvyn tueksi on saatu Nato-jäsenyys ja Yhdysvaltojen kanssa solmittu DCA-sopimus, joka tuo Yhdysvaltojen voiman Suomen suojaksi. Samaan aikaan aiemmin Suomen rajoille sijoitetuista venäläisten joukko-osastoista suuri osa on siirretty Ukrainaan, jossa ne ovat kärsineet valtavia tappioita. Suomi on suhteessa itänaapuriinsa historiallisesti katsoen poikkeuksellisen vahvassa asemassa."
”Venäjä on itse asiassa pahoissa vaikeuksissa. Se on menettänyt yli 300 000 sotilasta kaatuneina ja haavoittuneina ja yli 3 000 panssarivaunua ja panssaroitua ajoneuvoa. Maan puolustusteollisuus on pulassa. Venäjä joutuu tuomaan heikkolaatuisia tykistöammuksia Pohjois-Koreasta. Heidän logistiikkajärjestelmänsä on hauras”, Hodges arvioi.
Hodges korosti, ettei Venäjällä ole voimaa ratkaisevaan läpimurtoon. ”Heillä ei ole isoa asevoimaa jossakin odottamassa lähtöä Harkovaan tai Kiovaan”, Hodges huomautti. ”He saattavat saavuttaa paikallista menestystä, mutta siinä kaikki.”
Kenraalin sanat kannattaa kuunnella tarkasti myös Suomessa, jossa ainakin osa kansalaisista tuntuu ihan vakavissaan odottavan venäläispanssarien vyöryvän rajan yli millä hetkellä tahansa. Yleisradion presidentinvaalitentissä asiasta järjestettiin jopa käsiäänestys. Kysyttäessä ehdokkaat sentään sanoivat pitävänsä Venäjän hyökkäystä Nato-maahan hyvin epätodennäköisenä.
Sitä se onkin. Venäjä on kohta kahden vuoden ajan yrittänyt turhaan nujertaa Ukrainaa – yli neljä kertaa itseään pienempää ja maastoltaan suojatonta maata, johon Venäjä pääsi vielä hyökkäämään kolmesta suunnasta. Sodan alussa Ukrainalla ei ollut mainittavaa laivastoa, varsinaisia ilmavoimia eikä suoraan sanottuna kovin kummoisia maavoimiakaan.
Venäjää pidettiin vielä ennen sotaa maailman toiseksi vahvimpana sotilasvoimana. Maan sotilaallinen suorituskyky on kuitenkin osoittautunut paljon odotettua heikommaksi. Siitäkin suorituskyvystä se on hukannut suuren osan Ukrainassa. Sodan menestysten korvaamiseen kuluu eri arvioiden mukaan 5–10 vuotta. Se antaa länsimaille aikaa paikata oman varustautumisensa laiminlyöntejä.
Kun sodat pitkittyvät, ratkaisevaksi tulee talouksien suorituskyky. Nato-maiden ostovoimakorjattu bruttokansantuote on noin kymmenen kertaa Venäjän kokoinen. Länsi voi hävitä tämän sodan vain, jos se päättää sen hävitä. Sellaisen heikkouden hinta maksettaisiin myöhemmin korkojen kera.
Suomen kohdalla puolustuksen laiminlyönnit eivät onneksi ole suuria olleetkaan. Vuonna 2026 Suomi saa vielä huipputehokkaat F-35-hävittäjäkoneet. Oman vahvan puolustuskyvyn tueksi on saatu Nato-jäsenyys ja Yhdysvaltojen kanssa solmittu DCA-sopimus, joka tuo Yhdysvaltojen voiman Suomen suojaksi. Samaan aikaan aiemmin Suomen rajoille sijoitetuista venäläisten joukko-osastoista suuri osa on siirretty Ukrainaan, jossa ne ovat kärsineet valtavia tappioita. Suomi on suhteessa itänaapuriinsa historiallisesti katsoen poikkeuksellisen vahvassa asemassa."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.