Niinistö tuomitsee myös Israelin raivon

Niinistö kritisoi myös Israelin jatkuvaa naisten ja lasten tappamista.
8196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei tuomitse, KTS!

Mutta Hamasin brutaaliin terrorismin tuomitsi.

1Äänestä

Montako naista ja viatonta lasta Yhdysvallat tappoi WTC-tornien terrorin jälkeen? Kyse oli kuitenkin toisen luokan hyökkäyksestä maan ydinkeskustaan.

Yhdysvaltoja kritisoitu siitä että muutamia ihmisiä on ollut odottamassa syytteiden nostamista hieman pahamaineisissa vankiloissa turhan kauan, mutta ei siellä kai yhtään naista tai lasta ole ollut eikä heitä tapettu sinne.

Vietnamin sota oli Yhdysvalloilta todellinen virheliike, mutta ei siellä edes ollut ketään maan vihollista joka olisi jotain pahaa tehnyt, vaan sota oli vain jälleen ihmisen mielettömyyden osoitus kuten sodat yleensä ovat ja kertovat miten hienosti ja taitavasti evoluutio tekee ihmisellä kokeita mihin suuntaan olisi kiva mennä.

Äänestä

Milloin ja millä sanoin Niinistö tuomitsi Israelin menettelyn?

Äänestä
  • Sanoi vihaisella äänellä että "ainoa ratkaisu on kahden valtion malli".
    Ilmoitti näin olevansa Jumalan säätämystä vastaan.
    Ilmaisi kannattavansa terroristien vaatimuksia ja heidän tahtoon alistumista. Terroristit kun ei ikinä tule hyväksymään edes israelin olemassaoloa.
    Ne jotka luulee että 2 valtiota on ratkaisu, myöntyvät vain vihaan ja valheeseen.
    Heidän loppu on kerrottu Raamatussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sanoi vihaisella äänellä että "ainoa ratkaisu on kahden valtion malli".
    Ilmoitti näin olevansa Jumalan säätämystä vastaan.
    Ilmaisi kannattavansa terroristien vaatimuksia ja heidän tahtoon alistumista. Terroristit kun ei ikinä tule hyväksymään edes israelin olemassaoloa.
    Ne jotka luulee että 2 valtiota on ratkaisu, myöntyvät vain vihaan ja valheeseen.
    Heidän loppu on kerrottu Raamatussa.

    "Sanoi vihaisella äänellä että "ainoa ratkaisu on kahden valtion malli"."

    Eli vastusti voimakkaasti Hamasta, sillä Hamas ajaa yhden valtion mallia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Sanoi vihaisella äänellä että "ainoa ratkaisu on kahden valtion malli"."

    Eli vastusti voimakkaasti Hamasta, sillä Hamas ajaa yhden valtion mallia.

    Niinistö onkin aina ollut mestari puhumaan niin että jutun voi jokainen ymmärtää omalla tavallaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niinistö onkin aina ollut mestari puhumaan niin että jutun voi jokainen ymmärtää omalla tavallaan.

    Niinistö harrastaa samaa tyyliä kuin aikoinaan Koivisto. Tällaisia presidenttejä emme tarvitse. Tekosyvällisyyttä voi pitää myös tarpeena korostaa itseään.

    Äänestä

  • Brasil kirjoitti:

    Niinistö harrastaa samaa tyyliä kuin aikoinaan Koivisto. Tällaisia presidenttejä emme tarvitse. Tekosyvällisyyttä voi pitää myös tarpeena korostaa itseään.

    Niinistö on napakymppi pressana. Ajaa Suomen virallista Lähi-idän politiikkaa, joka alkoi jo Kekkosen aikana!

    HYVÄ!

    KTS

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niinistö kritisoi myös Israelin jatkuvaa naisten ja lasten tappamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu