Osa helluntailaisista uskoo modalismiin, joka on harhaoppi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Modalismi
Modalismi on yleisnimitys heresioille, joiden mukaan Kolminaisuuden persoonat ovat vain saman persoonan pelastushistoriassa esiintyviä eri ilmenemismuotoja. Modalismin vastakohta on triteismi. Modalismia voi verrata unitarismiin, joka kieltää kolminaisuusopin kokonaan.
Modalisti uskoo, että Jumalalla on vain yksi persoona, joka on ilmoittanut itsensä kolmessa eri muodossa Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Modalistit sekoittavat toisiinsa Jumalan eri persoonat ja uskovat esimerkiksi että Jeesus on Isä ja että Isä on Pyhä Henki. Raamatussa nämä on eroteltu toisistaan esimerkiksi siten, että Isä lähetti/ antoi Poikansa ja Isä lähettää Pyhän Hengen.
Poika ei antanut/ lähettänyt Isää, eikä Pyhä Henki lähettänyt Isää.
Isä ei myöskään kuollut ristillä, mutta modalistin mukaan Isä kuoli ristillä (ja miksei myös Pyhä Henki?).
Modalistin mukaan voi olla myös niin, että Isä heräsi kuolleista sen sijaan, että Isä herätti Poikansa kuolleista.
Kaikki tuollaiset sekavat ja Raamatun vastaiset näkemykset ovat tuttuja tai mahdollisia modalistille, joka sekoittaa Jumalan eri persoonat toisiinsa.
Kolminaisuusopin mukaan Jumalan persoonia ei saa sekoittaa toisiinsa (eikä erottaa väärällä tavalla toisistaan kolmeksi eri jumalaksi).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Modalismi
Modalismi on yleisnimitys heresioille, joiden mukaan Kolminaisuuden persoonat ovat vain saman persoonan pelastushistoriassa esiintyviä eri ilmenemismuotoja. Modalismin vastakohta on triteismi. Modalismia voi verrata unitarismiin, joka kieltää kolminaisuusopin kokonaan.
Modalisti uskoo, että Jumalalla on vain yksi persoona, joka on ilmoittanut itsensä kolmessa eri muodossa Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Modalistit sekoittavat toisiinsa Jumalan eri persoonat ja uskovat esimerkiksi että Jeesus on Isä ja että Isä on Pyhä Henki. Raamatussa nämä on eroteltu toisistaan esimerkiksi siten, että Isä lähetti/ antoi Poikansa ja Isä lähettää Pyhän Hengen.
Poika ei antanut/ lähettänyt Isää, eikä Pyhä Henki lähettänyt Isää.
Isä ei myöskään kuollut ristillä, mutta modalistin mukaan Isä kuoli ristillä (ja miksei myös Pyhä Henki?).
Modalistin mukaan voi olla myös niin, että Isä heräsi kuolleista sen sijaan, että Isä herätti Poikansa kuolleista.
Kaikki tuollaiset sekavat ja Raamatun vastaiset näkemykset ovat tuttuja tai mahdollisia modalistille, joka sekoittaa Jumalan eri persoonat toisiinsa.
Kolminaisuusopin mukaan Jumalan persoonia ei saa sekoittaa toisiinsa (eikä erottaa väärällä tavalla toisistaan kolmeksi eri jumalaksi).
Vastaukset 31
Vanhimmat
Aloittaja tekee jatkuvasti kaikenlaisia aloituksia, joissa on enemmän ja vähemmän sekavaa selostusta. Välillä aloitukset ovat hyvinkin provosoivia.
Mitä tulee Jumalan kolminaisuuteen, niin Raamattu ilmoittaa, että on olemassa vain yksi Jumala. Ei ole olemassa kolmea Jumalaa.
Jesajan kirja ilmoittaa, että Isä Jumala syntyy poikalapseksi. Jeesus sanoi, että joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Ei ole väärin sanoa, että Jumala ilmaisee itseään Isä, Pojan ja Pyhän Hengen kautta. Kun Isä lähettää Poikansa, hän lähettää sen osan itsestään, joka toimia lähettiläänä.
Jes 9:6 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Joh 14:9 Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?
10 Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.
Sitten on vielä Sakarjan profetia Jehovasta, joka ristiinnaulitaan. Jeesus oli siis Jehova.
Sak 12:10 Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan.
Tuo on sinun bränhämiläistä tulkintaa eivätkä Raamatun opettajat jaa tätä näkemystä kanssanne.
Uskovan tulee puhua Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä samalla tavalla kuin näistä on kirjoitettu Uuteen testamenttiin. Uusi testamentti perustuu Vanhaan testamenttiin ja selittää sitä. Mutta Uudessa liitossa puhutaan Uuden testamentin sanoin eikä sekoiteta Jumalan persoonia toisiinsa. Niinpä
Isä lähetti Poikansa (ei niin, että Isä tuli alas taivaasta).
Poika kuoli ristillä (ei niin, että Isä kuoli ristillä)
Isä herätti kuolleista Poikansa (ei niin, että Isä ei herättänytkään Poikaansa, koska Poika on itse Isä)
Ja niin edelleen. On lukuisia tapoja, miten modalistit puhuvat vastoin Uuden testamentin kirjoituksia, mutta eivät he itse sitä ymmärrä, eivätkä ole huomaavinaan virheitään, ja ojennusta ja nuhteita eivät ota kuuleviin korviinsa.
Olet väärässä. Kyse ei ole branhamilaista tulkinnasta.
Käsitykseni mukaan William Branham opetti, että Jeesus on yksin Jumala. Hän siis ajatteli, että Jeesus oli tavallainen ihminen, josta tuli Jumala. Näinhän ei ole. Jeesus on Isän lähettämä Poika, joka on samaa olemuasta Isän kanssa.
Sinun logiikkasi mukaan Jesaja olisi ollut branhamilainen, mikä osoittaa, että olet väärässä. Toisaalta taidan tunnistaa sinut taas, joten sinulla ei taida olla edes aikomusta pysyä totuudessa.
Jes 9:6 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Aika usein kuulee että Jeesus nousi kuolleista omin voimin, eli Isä ei herättänyt häntä, vaikkakin Isä oli taivaassa. Ihmetyttää että mitä se Isä sitten teki toimettomana, jos ei kerran edes Poikaansa nostanut ylös, vaikka Raamattu näin selvästi sanoo.
Hänen nimensä on... ei että hän on. Yksikään Uuden testamentin kirjoittaja ei kutsu Jeesusta isäksi. Miksi se ei kelpaa?
Branham opetti, että Jeesus on Isä. Jumala on yksi persoona, joka ilmoittaa itsensä Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä. Tämä yksi Jumala on Herra Jeesus Kristus: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Mutta nämä ilmenemismuodot (huom. modalismi) eivät ole kolme eri persoonaa vaan Jumalan kolme tapaa ilmoittaa itsensä eri muodoissa.
Sinä et ole nyt ymmärtänyt Jumalan olemusta oikein.
Isä ja Poika ovat samaa Jumalan olemusta. Jeesuksen ihmisruumis kuoli, mutta hänen Henkensä ei kuollut. Sen takia Jumala saattoi herättää oman ihmisruumiinsa kuolleista.
Se, miksi Isän ei sanota herättäneen kuolleista Poikaansa Jeesusta, vaan sanotaan Jeesuksen herättäneen itse itsensä eli palanneen omin voimin Jumalana takaisin ruumiiseensa, on harhaoppia, jossa Isä menettää kokonaan merkityksensä ja Jeesus on korvannut hänet kaikessa: luojana, rukoilun ja ylistyksen kohteena, kuolleista herättäjänä, jne. Tässä harhaopissa kartetaan puhumasta Jeesuksesta ihmisenä, koska sen harhaopin mukaan Jeesus kristus ei ole ihminen. Sen harhaopin mukaan Jeesus on "Jumala ihmisen ruumiissa", mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että Jeesus ei ole täydellisesti ihminen.
Ja tämä harhaoppi on jopa kolminaisuusoppia vastaan! Se on hyvin yleinen helluntaiseurakunnissa, joissa puhutaan vain Jeesuksesta ja ylistetään vain Jeesusta ja rukoillaan vain Jeesusta ja sanotaan vain se, miten Jeesus voittajana palasi ruumiiseensa, mutta Isästä ei puhuta mitään. Tunnet tämän harhaisen hengen jo siitä, miten hoetaan yhtä sanaa tai kahta sanaa:
Jeesus, Jeesus, Jeesus,...
Kiitos Jeesus, kiitos Jeesus, kiitos Jeesus...
Missä on kiitos Isälle ja Isän Jumalan ylistys?
Sitä ei helluntaissa ole, koska se on villitsevien henkien temmellyskenttä.
>>>jossa Isä menettää kokonaan merkityksensä ja Jeesus on korvannut hänet kaikessa: luojana, rukoilun ja ylistyksen kohteena<<<
Sinä nyt haluat ymmärtää kaiken tahallaan väärin.
Jumalan kolmesta persoonasta Isä on yksi, jolla on oma roolinsa. Kukaan ei ole väittänyt, että Jeesus itse herätti itsensä kuolleista. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat saman yhden Jumalan olemusta. Meidän ei tarvitse tietää muuta kuin, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. On turha saivarrella tämän asian kanssa enempää.
Raamatun mukaan Jeesus loi maailman. Jumalan Poika on luoja. Tästä asiasta ei ole mitään epäselvää.
Joh 1:1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
3 Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.
Heb 1:1 Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla,
2 mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.
Raamattu ei opeta rukoilemaan Jumalan Poikaa vaan Isää taivaassa. Tämä asia on päivän selvä:
Matt 6:6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
---
9 Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
"Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. "
Jumala ja Jeesus ovat siis kaksi eri persoonaa. Miksi sitten hellarit vähän väliä sanovat, että Jeesus palasi Jumalana ruumiiseensa eivätkä sitä, että Jumala (eri persoona) herätti hänet kuolleista. Olen törmännyt tähän sanomisen tapaan monta kertaa .
Olet asian ytimessä mitä olen täällä yrittänyt kysellä juurikin triniteeteiltä, jotka siis uskovat myös että Jeesus oli ihminen ja jumala molemmat maan päällä, mutta sitä en ymmärrä mihin se Isä unohtuu kun Jeesuskin herättää itse itsensä, ja vaikka Isä herättäisikin hänet, niin silti Jeesus saa itse kaiken kunnian. Ja sitten kuitenkin he rukoilevat ISÄÄ Jeesuksen nimessä, joka siis ei ole Jeesus... Ota näistä nyt selvää..Tämä on niin rasittavaa yrittää ymmärtää ja aina tulee vastaus jostain ihan muusta kuin siitä mistä kysyn.
"Kukaan ei ole väittänyt, että Jeesus itse herätti itsensä kuolleista. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat saman yhden Jumalan olemusta. Meidän ei tarvitse tietää muuta kuin, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. On turha saivarrella tämän asian kanssa enempää."
Sori nyt vain mutta se ei ole mitään saivartelua vaan minusta ihan uskon ydintä, tietää siis Jumalan "olemus". En taas ymmärrä miksi sitä on niin vaikea selittää, ei sen tarvitse mitään ydinteologiaa olla, vaan oma näkemyksesi asiasta. Ja tuohon että kukaan ei ole väittänyt että Jeesus herätti itsensä niin ainakin näillä palstoilla on ja moni!
Tätä juuri olen itsekin miettinyt. "Jeesus ei ole Isä mutta sitten kuitenkin on tai ei sillä nyt väliä ole kun kuitenkin rukoillaan samaa Jumalaa oli persoona mikä hyvänsä.." Kyllä sillä ON väliä! Ainakin minulle.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18194056q
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Minä väitän, ettei aloitusta ole tehnyt tunnusksellinen kristitty vaan hän vain matkii kristittyä. Oikea kristitty kirjoittaisi tarkemmin ja rakentavammin asiasta. Hän vain yrittää taas haastaa helluntailaisia.
Minä kehotan kaikkia olemaan keskustelematta tämän kristityksi tekeytyneen henkilön kanssa niin kauan, kun hän todistaa henkilöllisyytensä, mitä hän ei tule tekemään.
Tämä keskustelu on varoittava esimerkki siitä, ettei pidä käsitellä uskonkysymyksiä anonyymien kommentoijien kanssa, koska he voivat vain tekeytyä kristityiksi.
Tässä on päivän sanaa aiheeseen liittyen:
Luukas 4:
1 Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä. Hengen johdattamana hän kulki autiomaassa
2 neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä.
3 Silloin Paholainen sanoi hänelle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi."
4 Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.'"
5 Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat
6 ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon.
7 Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
8 Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"
9 Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas.
10 Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua.
11 He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'"
12 Jeesus vastasi: "On myös sanottu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"
13 Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan.
Ainakin jos haluaa keskustella opista, tulisi kysyä mihin uskoo. Toisaalta monet julistajat nimenomaan kumosivat vastaansanojien väitteitä. Se on tärkeä osa evankeliointia. Mutta vaatii viisautta, että osaa lopettaa ajoissa, kun näkee, että toisen tarkoitus on ainoastaan toistaa samaa turhaa levyä. Näitä trolleja liikkuu muutamia täällä. Henkivallat heitä hallitsevat. Toki ovat omasta mielestään paljon älykkäämpiä kuin me uskovat. Kuitenkin, me tunnemme heidät ja he eivät tunne meitä. Uskova tuntee langenneen ihmisen, koska on itse ollut sellainen, mutta langennut ihminen ei lopulta voi ymmärtää uskovaa, vaan ylimielisyyksissään helposti kuvittelee olevansa jotain enemmän.
Tilanne ei ole muuttunut paavalin päivistä ainakaan parempaan päin.
Paavali keskusteli hellenistien kanssa mutta he tahtoivat tappaa hönet #
Helluntaissa uskotaan, että Jeesus on Isä.
Siellä on myös "Jeesus yksin" harhaoppia. (Branhamiläisyys)
Helluntailiike on villitsevien henkien temmellyskenttä.
Siellä ei ole tervettä oppia. Eikä terveitä uskovaisia.
>>>Helluntaissa uskotaan, että Jeesus on Isä.<<<
Niin Raamattu ilmoittaa.
Jesajan kirjassa lukee, että Isä Jumala syntyy poikalapseksi. Tässä ei ole mitään branhamiläisyyttä!
Jes 9:6 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Jeesus sanoi, että joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän.
Joh 14:9 Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?
10 Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.
Ei ole väärin sanoa, että Jumala ilmaisee itseään Isä, Pojan ja Pyhän Hengen kautta. Kun Isä lähettää Poikansa, hän lähettää sen osan itsestään, joka toimia lähettiläänä.
Jesaja 9:6 on käännösvirhe. Syntyvä poika on iankaikkisuuden isä. Ja vaikka ei olisi käännösvirhe, niin Uuden testamentin kirjoituksista yksikään ei sano Isän syntyneen ihmiseksi. Kaikki puhuvat pelkästään Pojasta.
Joh 14 Jeesus ei sano itseään Isäksi.
On väärin sanoa, että Jumala lähetti osan itsestään. Jumala ei jaa itseään osiin. Hän on yksi eheä kokonaisuus, Jumala.
Olet ilmeisesti Jehovan todistaja, koska vääristelet Raamattua. Kuten Jeesus sanoi, joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Se on täysin selvää suomea.
Paavalissa puhui Kristus. Ei se sitä tarkoita, että olisi kuullut Jeesuksen puhuvan omalla äänellään.
Jeesus sanoi Johanneksen ev:n mukaan:
14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Hän sanoi "Isä on minussa", ei "Minä olen Isä".
Suuresti sinä eksyt, kun et tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa!
Kiistelyn ja riitojen aikakausi on menossa joka välittyy jo itse raamatun teksteissä. Sen tähden ne ei ole mahdollisia ratkaisuksi kiistoihin.
..... On ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä KRISTILLISESSÄ USKOSSA . Sitä on noudatettava KOKONAISUUDESSAAN ja väärentämättä.......
Kuka teistä arvostelijoista tähänkään kykenee.
Kolme uskontunnustusta jotka eivät liity Raamatun tekstin tarkkaan ilmaisuun, vaan ovat teologien sorvaamat osittain on se perususko ja minimi jossa on pysyttävä.
Se että Pyhä Kolminaisuus ilmeni Isänä 490-0 ekr, Poikana 0-490 jkr, Pyhänä Henkenä 490-980 jkr. Esim. Ei oikeastaan ole mikään oppi tms. Vaan muiden aikalaskelmien ja listojen tekijöiden matkimista. Yritetään tuoda Pyhään asiaan jotakin omaa lisuketta. Kovin hyvin menestymättä. Athanasioksen tunnustus on jälkikäteen ottanut kannan että .....
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää.....
Se lause ei perustu mitenkään raamattuun vaan päätökseen vastustaa modalistien ajatusta.
Eli se on tarkoitettu uskon asiaksi ja modalistien äänen vaimentamiseksi.
Protestantit tai eräät heistä piti Raamattua tärkeänä ohjeena. Mutta alkuseurakunnalla ei ollut Raamattua vielä käytössään.
Eikä raamattu ollut kirkon tärkein perusta. Oli paljon muutakin. Esim. Sakramentit. Ja Pyhän Hengen vuodatus.
Kumpaa tulee totella omaa raamatun tulkintaansa vai kirkkoa? Ne jotka antoi koko omaisuutensa kirkolle tottelee sitä. Mutta ne jotka olivat vain vähän mukana ja pienellä panoksella mieluummin omia raamatun tulkintojaan noudattaa. Lampaat ja sudet......
Sitä en tiedä tämänkään ketjun perusteella mikä on Helluntailaisten käsitys kolminaisuudesta.
Todellisuudessa. Ehkä he tukeutuu raamattuun ja rukoukseen ja jättävät kiistat kolminaisuudesta teoloogien asiaksi.
Raamattu ei voi ratkaista asiaa vaan eri käännöksin vain sekoittaa pakkaa lisää.
En tunne ketään tuollaista.
Olen helluntailainen, enkä ole kuullutkaan modalistisista. Kuka näitä juttuja keksii.Ovatko ihmiset niin höynäytettäviä, että uskovat näihin ( yhteen tai muutamaan )satu-setään
Miten sinä näet kolminaisuuden? Jeesus ei ole Isä? Kuka/mikä Isä on?
Luterilaiset eksyttäå kristittyjä.
Turha väittää harhaopiksi, kun koko kolminaisuus-oppikin on vain ihmisten keksimään tarinointia.
Miten Isän persoona eroaa Jeesuksen persoonasta?
Isällä on eri tehtävät kuin Pojalla ja nämä molemmat ajattelevat itsenäisesti, niin että voivat puhua toisilleen. He eivät ole erimielisiä keskenään paitsi että Jeesus ei olisi tahtonut kuolla ristillä ja pyysi Isää ottamaan häneltä pois "sen maljan", mutta tyytyi sitten osaansa ja sanoi:
"Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun!"
Kolminaisuusoppi hämärtää ihmisen ymmärrystä kun puhuu kolmestä eri persoonasta, jotka eivät kuitenkaan ole kolme eri olevaista. Käytännössä nämä ovat kuitenkin kolme eri olevaista, sillä jokaisella on oma tahto, ajatukset, mieli ja kaikki, mitä persoonaan kuuluu. Toisaalta persoonaa on selitetty niin, että se on kuin antiikin ajan näyttelijän naamari, jota vaihdetaan näytelmän aikana. Sen takana on vain yksi persoona, mutta se esiintyy tässä tapauksessa kolmena eri persoonanana.
Tämä viimeksi mainittu tulkinta on modalismia ja se on tuomittu katolisessa kirkossa harhaopiksi ja on sitä kolminaisuusopin mukaan. Mvh J - K edustaa tätä modalimin harhaoppia ja myös Jeesus yksin -oppia, jonka mukaan Jeesus on Isä, Jeesus on Poika ja Jeesus on Pyhä Henki. Tässähän ei ole enää kolmea eri persoonaa vaan yksi, joka ilmoittaa itsensä tai esiintyy kolmessa muodossa. Tämä on tietenkin täyttä puppua tämänkin aivan niin kuin kolmiyhteisen jumalan oppi muutenkin puppua on.
Se kaatuu jo siihen toteamukseen, että Jeesus kristus on ihminen. Hän on ihmisenä kokonaan eri olevainen kuin Jumala. Tätä selvää asiaa on yritetty kumota ja selittää Kristuksen kaksiluonto-opissa, mutta ei siitä tällä kertaa enempää. Ihminen menee sekaisin jo pelkästä kolminaisuusopista ilman tätä lisää, mutta ilman sitä ei kolminaisuutta ja Jeesuksen kahta eri "luontoa" voida alkuunkaan ymmärtää. Ei sitä kyllä selitystenkään jälkeen ymmärretä.
Kolminaisuusoppi on mysteeri, jota ei voida ymmärtää. Tämän tunnustavat opin kannalla olevat teologit ja vaativat sen totena pitämistä tai muuten joutuu helvettiin. On siis vain sokeasti uskottava ja pidettävä se oppi totena, tai muuten joutuu kadotukseen. Melkoinen uhkavaatimus opille, jota ei voida ymmärtää, mutta tämä nyt on vain katolisen kirkon asettama uhka, jota tosin lähes kaikki protestantit kannattavat, eikä sitä tule pelätä. Miksi pelkäisimme ihmisten käskyjä ja opetuksia?
Järkevintä on ajatella Jeesusta pelkästään ihmisenä, joka tuli Isänsä nimessä ja edusti häntä ihmisenä maan päällä. Ja tämän ihmisen Jumala herätti kuolleista, ja korotti taivaissa ylemmäksi kaikkia luotuja, Herraksi ja kuninkaaksi. Ja tämän ihmisen valtaan on tuleva maailma alistettu. Näin Raamattu selvästi opettaa, mutta siellä on myös paljon vaikeatajuista, jota trinitaarit vääntävät vinoon oman oppinsa tueksi. Ja kun kristityt tutkivat Raamattua kolminaisuusopin silmälasien lävitse, niin eivät näe ilmiselvää asiaa:
Jeesus kristus on ihminen.
Monet ovat menneet niin pitkälle, että kieltävät Jeesuksen olevan ihminen. Uskovat hänen olevan Jumala ihmisen ruumiissa. Sellainenhan ei ole ihminen ollenkaan!
Aloittaja- tuuliviirinä ja tyhmänä keksii jyviä, kuten edellämainitun sanan ja siinä tarinan.
Sitten typeryys, jossa ei ole älyä, tiivistyy- helluntai sitä ja tätä.
Toisella kertaa on tuuliviiri löytänyt uuden ideaalisen sanan, ja homma jatkuu.
Kun ei ole ideaalista elämää itsellä - eikä perustaa elämässä, kuin tämä pään aukoninen, tavalla tahi toisella, panetteluhenki nousee pienien herneitten ja sikolättien porsailla näin elämään.
Tällainen sielumaiseman köyhyys näkyy aloituksen hengellisessä sanomassa.
Tavallaan, siinä leikitään jumalaa, jolla on ikäänkuin sana, mistä pitäisi elää ja mihin uskoa.
.....
Tätähän se koko maailma on. Uskonnoissa ja ateismissa.
Kun katselette elokuvia, juoni perustuu siihen valtaistuimen hallintaan. Niin rikospuolen kuvauksissa, rakkaudessa ja siitä välistä vedettyjä aiheita.
Etsitään ikäänkuin paratiisia ja on näitä Ahaa"! tarinatupia.
Uskontokin - uskonnollisuudessa, hihastavedettynä niitä kortteja- ajansaatossa.
Ne ovat kahlitsevia- näin pitää uskoa jokereita. Niissä näytetään oma käsi, että tällä voittaa. Mutta, käsi on kuin Putinilla naapurissa. Siellä pelataan omaa peliä ja sen hinta on kova, niin kansalle itselleen, kuin vastapuolelle. Valtajakkara- ja aika, sekä Lucifer- on kaiken takana. Ja tämän voi levittää puolelle ja toiselle, missä valtaa- ikäänkuin jaetaan.
Olkoon rikollista puuhaa- kuinka korkealta, aivan katujengiyteen asti.
Sekä pyhänkin puolella. Valtajakkara, ja hyvän, sekä pahantiedonpuu.
Siinähän tekin pieninä pelinappuloina- uskonnollisestikin pelaatte typerää peliä ja sika ei sitä karsinassaan tajua. Se eläin. Luullaan, että paratiisi on rautaisessa valtikassa.
Ateistikaan ei ole jyvällä asioista, hyvin harva.
Mistä koostuisi se Rakkauden Valtakunta? Se ei koostu näistä valtajakkarataisteluista, ei maailmassa, eikä uskonnollisuudessakaan.
Se rakenttuu pelkästään -vapaassa- sydämessä ja idea siinä sisällä on Valtakunnan sisäinen vapaus ja sieltä löytyy se perustuslaki - joka on ikuinen - ja jotka ovat sen löytäneet kaidan tien päästä, tähän se rakentuu- Rakkauden Vallan ja haluulisuuden elämäntapaan.
Kun tässä elämässä katsoo tätä sotaa- mitä käydään eri rintamilla, niin siihen voi vain todeta, että kuinka sokeaa, pimeää, tyhmää kaikki ihmisen hapuilema perkeleellinen elämä on- uskovaisuudessakin. Sikoja kaikki tyynni ja polkevat vallanhalussa jalokivet jalkoihinsa ja kyllä tällä palstalla osataa röhkiä kovasti- ajasta - päivistä- viikoista - kuukausista toiseen - eikä järki tavoita päätä, ei ymmärrä, ja pimeää on korvieväleissä itse kullain.
Tapelkaahan - kyllä Lucifer - teitä taluttaa ja sydän teissä haluaa vain sakramentteja, valtaa- verta ja ruumiita. Itsehän te taistelunne teette- jatkuvasti.
Siksihän nämä palstat voi hyvin, koska sitä halutaan.
Kiitos, itseä se ei kiinnosta. Joskus pitää pimeyteen tuoda jotain mietittävää, että missä se kenttänne, missä pelaatte- fariseuksina- olette.
Jos ei Ylipappi kiinnosta, niin palsta elää kauttanne edelleen sitä saatanallista henkeä.
Puhallelkaahan kekäleitä. Aabraham- teki kauppaa - pelastaakseen elämän, mutta ei löytynyt edes kymmentä vanhurskasta... Siitä voi miettiä, että näikö pieni se joukko on ja pohtia, kummalla puolen itse olen. Puhuuko sielun tappava tuli ja tuhka mitään.
Ei ole mitään rakkauden valtakuntaa eikä tulekaan. Evoluutio ei vie ihmiskuntaa sitä kohti. Pikemmin tuhoa kohti. Paljonko jää ihmisiä jäljelle ydinsodan jälkeen?