Monet maalliset tutkijat hokevat jatkuvasti evankeliumeissa mainittu turmioniljetyksen sotajoukot (Matt. 24:15, Mark. 13:14, Luuk. 21:20) ja siihen liitetyt lopunajan merkit sekä Jerusalemin piiritys on kopioitu sanasta sanaan Josephuksen teoksista koska siihen aikaan ei ole ollut olemassa muuta kirjallista lähdettä josta evankeliumien kirjoittajat olisivat voineet saada tietonsa. Mutta minä rohkenen väittää vastaan ja sanoa että minun mielestäni he ovat valitettavasti väärässä koska evankeliumien mainitsema turmioniljetys ei tule Josephuksen Juutalaissodasta eikä Juutalaisten muinaisajoista vaan itseasiassa se tulee oikeasti Danielin kirjasta joka oli jo olemassa ja kirjoitettu ns. Jeesuksen päivinä.
Danielin kirjassa kerrotaan seuraavaa ja tämä on siis todella se mitä Jeesus tai ainakin evankeliumien nyymit kirjoittajat oikeasti tarkoittivat ja uskoivat:
Dan. 11:29-12:3
Aikanaan Pohjoisen kuningas hyökkää taas Etelään, mutta tällöin ei käy niin kuin ensimmäisellä ja toisella kerralla. Lännestä tulevat laivat hyökkäävät hänen kimppuunsa, ja hän kääntyy peloissaan takaisin ja purkaa suuttumuksensa Pyhää liittoa vastaan. Kotiin palattuaan hän suhtautuu suopeasti niihin, jotka hylkäävät Pyhän liiton. Hänen lähettämänsä sotajoukot tulevat ja saastuttavat pyhäkön ja pyhän vuoren, lakkauttavat päivittäisen uhrin ja asettavat pyhäkköön turmion iljetyksen. Liiton rikkojat hän houkuttelee luopioiksi juonillaan, mutta ne, jotka tuntevat Jumalan, pysyvät lujina ja täyttävät tehtävänsä. Kansan oikeat opettajat neuvovat monia, mutta kauan heitä sorretaan miekalla ja tulella, vankeudella ja ryöstöllä. Keskellä sortoa he saavat apua, mutta vain vähän, ja monet liittyvät heihin petollisesti. Oikeista opettajista jotkut lankeavat, ja niin heidät kaikki seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan lopun ajaksi, sillä vielä on aikaa määrähetkeen. Ja kuningas tekee mitä tahtoo, pyrkii korkealle ja ylvästelee jokaista jumalaa vastaan, puhuu ennenkuulumattomia jumalien Jumalaa vastaan ja menestyy, kunnes vihan aika päättyy, sillä se tapahtuu, mikä on päätetty. Hän ei välitä isiensä jumalista, ei naisten lempijumalasta eikä muistakaan jumalista, vaan ylvästelee kaikkia vastaan. Sen sijaan hän kunnioittaa vuorilinnojen jumalaa; tuota jumalaa, jota hänen isänsä eivät ole tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, kalliilla kivillä ja ihanilla lahjoilla. Hän miehittää lujat linnat väellä, joka palvelee outoa jumalaa. Niille, jotka suostuvat tähän, hän jakaa kunnianosoituksia; hän panee heidät hallitsemaan monia ja antaa heille maata palkaksi. Lopun hetkellä Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssaan. Ja Pohjoisen kuningas käy Etelän kuninkaan kimppuun vaunuin, ratsuin ja lukuisin laivoin, valtaa maan toisensa jälkeen ja pyyhkäisee tulvan tavoin kaiken yli. Hän hyökkää myös Ihanaan maahan, ja kymmenettuhannet sortuvat. Mutta Edom, Moab ja useimmat ammonilaiset pelastuvat hänen käsistään. Hän tunkee kätensä maahan toisensa jälkeen, eikä edes Egypti pelastu. Hän ottaa haltuunsa kulta- ja hopeakätköt ja kaikki Egyptin ihmeelliset rikkaudet, ja libyalaiset ja nubialaiset seuraavat häntä saattueena. Sitten idästä ja pohjoisesta tulevat sanomat pelästyttävät hänet, ja hän lähtee vihoissaan tuhoamaan ja perin pohjin hävittämään monia. Hän pystyttää telttapalatsinsa meren ja ihanan pyhäkkövuoren välille. Sitten hän tapaa loppunsa, eikä kukaan auta häntä. Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan. Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.
Dan. 12:9-13
Totisesti, nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saakka. Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät. Siitä ajasta, jolloin päivittäinen uhri lakkautetaan ja turmion iljetys pystytetään, on kuluva 1290 päivää. Onnellinen se, joka jaksaa odottaa ja kestää 1335 päivää! Mutta mene sinä siksi kunnes loppu tulee, lepää ja nouse saamaan osasi aikojen lopussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.