kukaan ns. normaali ihminen ei ollut voinut edes kuvitella että matkustajakoneesta tehtäisiin ihmisohjus. Se oli niin rankasti yli kaiken aiemmin koetun.
Paljossa siitä syystä se oli mahdollista toteuttaa ja vastaavan toistaminen on onneksi oleellisesti vaikeampaa nyt.
Kukaan ei näytä enää muistavan että useampia päiviä vallitseva käsitys oli että puikoissa oli Microsoft Flight Simulaattorilla harjoitelleita amatöörejä ja telkussa esiintyneet finskin kipparitkin pitivät sitä mahdollisuuksien rajoissa. Valtava yllätys oli että tekijät olivatkin hankkineet lentokoulutusta raskaalla kalustolla, tuokin oli juuri tarkoittamaani täysin käsityskyvyn ylittävää toimintaa. Nyt siihenkin osataan varautua.
Paljossa siitä syystä se oli mahdollista toteuttaa ja vastaavan toistaminen on onneksi oleellisesti vaikeampaa nyt.
Kukaan ei näytä enää muistavan että useampia päiviä vallitseva käsitys oli että puikoissa oli Microsoft Flight Simulaattorilla harjoitelleita amatöörejä ja telkussa esiintyneet finskin kipparitkin pitivät sitä mahdollisuuksien rajoissa. Valtava yllätys oli että tekijät olivatkin hankkineet lentokoulutusta raskaalla kalustolla, tuokin oli juuri tarkoittamaani täysin käsityskyvyn ylittävää toimintaa. Nyt siihenkin osataan varautua.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mutta loistavat amerikkalaisetpa keksivät ajatuksen jo 60-luvulla. Pentagon jopa muodosti 70-luvulla työryhmän suunnittelemaan kyseisenlaista operaatiota. 60-luvulla oltiin vasta suunnitelma-asteella, joten kuubalaisien nimiin tehtäviä provokaatioiskuja ei toteutettu.
Tämä on totinen tosi ja jokainen vastaan purnaava epäamerikkalainen voi huoletta huudella mitä haluaa, sillä Freedom of Information Act on tuonut päivänvaloon salaisia asiakirjoja, jotka todistavat tämän todeksi.
"kukaan ns. normaali ihminen ei ollut voinut edes kuvitella että matkustajakoneesta tehtäisiin ihmisohjus."
...samankaltainen suunitelma (nimeltä Project Bojinka) paljastui jo 1995. Kukaan ns. normaali ihminen ei siis väittäisi mitään noin typerää kuin sitä tässä väität, ellei sattuisi olemaan ns. tietämätön.
kertoa että tapahtunut oli ns. odotettu?!
eikö projekti sadut pahasti tuhoa jenkki viranomaisten muka tekemät teot...
lähinnä siinä että "synteettinen terrorismi" on liian monimutkaista sinun ja alteregojesi ymmärrettäväksi. Teidän logiikkanne tuntuu menevän näin: sieltä löytyy arabeja - aha siis virallinen stoori on täyttä totta. Opettelisitte ajattelemaan.
PS. Tiedetään jopa että NORAD oli järjestänyt reippaasti ennen syyskuun 11. harjoituksia, joissa kaapattuja lentokoneita lennettiin rakennuksia päin. Puhumattakaan 90-luvulla sattuneesta tapauksesta, jossa erotettu työntekijä yritti kaapata koneen ja lentää sen yhtiön päämajaan.
Anyway, voit joko pitäytyä typeryydessäsi tai ottaa asioista selvää ja kehittyä ihmisenä.
"PS. Tiedetään jopa että NORAD oli järjestänyt reippaasti ennen syyskuun 11. harjoituksia, joissa kaapattuja lentokoneita lennettiin rakennuksia päin."
Autojen valmistajatkin järjestävät "reippaasti ennen" maantiellä sattuvia kolareita harjoituksia, joissa autoja törmäytetään sekä toisiin autoihin että kiinteisiin esteisiin.
Tästähän ei tietenkään voida tehdä muunlaista päätelmää kuin että kolarin sattuessa kyse on autotehtaan järjestämästä salaliitosta?
Eli kun näette kolarin maantiellä, niin selvittäkää onko kyseisiä automalleja törmäytetty valmistajansa laboratoriossa. Jos on, kyseessä on ilman muuta salaliiton aiheuttama kolari.
Jos ette usko, on teidän syytä "kehittyä ihmisenä."
olisi pitänyt olla ottaen huomioon että lähes kaikki läntisenmaailman tiedusteluvirastoto varoittivat usaa.
ensimmäinen diisseli toimi jollain vitun pähkinämehulla. ekolookista? ehkä. tuottoisaa? ei ainakaan öljyyhtiöille.
suuryhtiöt valitsivat moottoriksi bensiinimoottorin öljypohjaisella polttoaineella. tuli sitten poltoaineen rajat vastaan. joku ehdotti että lisätään lyijyä. joku toinen ehdotti etyyliä. lyijy on vitun myrkyllistä. etyyliä oli jo valmiiksi saatavilla ja jopa käytössä joissain maissa. arvaa kummasta sai paremmat voitot? 50 vuotta myöhemmin rupes ihmisiä ja elukoitta sairastuu niin oli pakko siirtyä pois lyijystä ja yksi parhaimpia ehdokkaita lyijyn korvikkeeksi on edelleen etyyli alkoholi. salaliitto? ehkäpä. riippuen määritelmästä. kysessä oli moraaliton voittojen tavoittelu ihmishenkiä säästelemättä. samat yhtiöt ovat vieläkin olemassa.
Varoittihan USA itsekin...
Eikö CIA antanut siinä kesällä ennen iskuja varoituksia mahdollisista terrori-iskuista lentokoneisiin?
Tuskin kukaan (ainakaan suuresta yleisöstä) silti uskoi lentokonekaappauksiin ja koneiden lentämiseen päin rakennuksia.
Isku oli niin röyhkeä, että itse ainakin yllätyin. En ollut moista asiaa koskaan edes tullut ajatelleeksi. Vaatihan se myös osallistujien oman hengen uhraamisen ja valtavat valmistelut.
"Autojen valmistajatkin järjestävät "reippaasti ennen" maantiellä sattuvia kolareita harjoituksia, joissa autoja törmäytetään sekä toisiin autoihin että kiinteisiin esteisiin.
Tästähän ei tietenkään voida tehdä muunlaista päätelmää kuin että kolarin sattuessa kyse on autotehtaan järjestämästä salaliitosta?"
Kuka sellaista johtopäätöstä teki? Kirjoittaja (eli minä) vastasi aloittajan väitteeseen, joka siis oli vain toistoa tästä heti iskujen jälkeen runtatusta väitteestä, ettei "kukaan voinut ajatella" että lentokoneita käytettäisiin ohjuksina.
Opettele lukemaan. Ja hanki elämä.
Netistä löytää kymmenittäin eri miaden etukäteistietoja iskuista. Suuren yleisön uskomiskyvyllä ei ole mitään tekemistä iskujen estämisen kanssa. Salaliitot ovat mahdollisia juuri siksi että suuri yleisö ei usko niihin "eihän kukaan hallituksen jäsen voisi tehdä noin""eihän ne kehtaisi valehdella""eihän ne tällä kertaa valehtele""en halua uskoa"
Itsekin katsoin televisiosta koneen iskeytymistä torniin monttu auki. Siitä on jo monta vuotta enkä jäänyt ihmetysasteelle niin kuin suurin osa ihmisistä vaan rupesin ottamaan selvää maailman menosta.
Koneet olivat mahdollisesti kaukoohjauksessa. Vaikka koneissa olis ollut kaapparit niin siltikin koneet olisi voitu lentää automaatilla loppumatkan. Kaapparit olisivat luulleet selviävänäs hengissä. Moni "kaappareista" on ilmaantunut hengissä. Ennen 911 ja kaappausten aikana saatiin kiinni mahdollisia lentokonekaappareita jotka 911-kaapareiden tapaan olivat liikkeellä monilla väärillä henkilöllisyyspapereilla.
joku kaappari joka on löytynyt hengissä.
Mohammed Atta oli soittanut isälleen 12 syyskuuta. En muista ulkoa muita nimiä. Pari oli siirtynyt Saudi-Arabiaan piloteiksi. Kaapapreiden käyttäytymisessä on epäilyttäviä piirteitä. Silminnäkijät kertovat että he ryyppäsivät, oleskelivat strippiluolissa ja käyttäytyivät huomiota herättävästi. Monet kaappareista on yhdistetty tiedustelupalveluihin. Osa todisteista on naurettavia. Kaapparit muka ottivat ajomatkalle lentokentälle mukaan lentoohjeet joita he kertasivta autossa ja sopivasti unohtivat ne autoon. Sattumalta kaikkien kaappareiden kohdale sattui sama israelilainen turvayhtiö joka mokasi joka kerralla ja päästi heidät koneeseen.
sekin ettei yhdelläkään maalla ollut ennen tapahtumaa toimintaohjeita ohjuksena käytetyn matkustajakoneen alasampumisesta.
Kertonee aika paljon siitä ettei moista tapahtumaa osattu edes kuvitella.
miten eroaa kaapatun koneen alasampuminen ohjukseksi kaapatun koneen alasampumisesta. joka maalla on toimintaohjeet ilmatilaan tunekutuneen koneen tunnistamiseksi ja käännyttämiseksi. muistaakseni usall oli ohjeet myös matkustajakoneen alsampumiseen siitähän on usassa iso poru kun hävittäjät eivät saaneet koneita kiinni. kukaan iso herra ei ole puolustautunut sillä että ei olisi ollut toimintaohjeita matkustajakoneiden tiputtamiseen. cia/armeija ajatelivat asiaa jo ajt sitten http://www.codenamegrillfire.com. wtc:n rakentajatkin ajattelivat asiaa ja rakensivat tornit kestämään matkustajakoneen iskun.
Milloin on ammuttu kaapattu matkustajakone alas, missään päin maailmaa?
Sellaisen alasampuminen kun on sellainen kynnys että sitä ei kukaan halua tehdä ilman täydellistä varmuutta siitä että matkustajat ovat muutoinkin tuhoon tuomittuja ja sellaista varmuutta ei edes meedioiden kautta saada...
Kyllä asiat muuttuivat ratkaisevasti vasta 11.9.2001, sitä ennen koko ajatus olisi torjuttu jyrkästi.
New procedure targets civilian jets
Published: Friday, October 3, 2003
The Associated Press
WASHINGTON - At least twice a week, the military practices what two years ago would have been nearly unthinkable: shooting down a civilian airliner hijacked by terrorists.
Tässä jo aika hyvät kommentit tulikin Jurputtajalta ja copypastelta...
>siitähän on usassa iso poru kun hävittäjät
>eivät saaneet koneita kiinni.
Ei ollut mikään tavallinen käytäntö, että hävittäjiä lähetettiin matkustajakoneiden perään.
Popular Mechanicsissa sanottiin näin:
"In the decade before 9/11, NORAD intercepted only one civilian plane over North America: golfer Payne Stewart's Learjet, in October 1999. With passengers and crew unconscious from cabin decompression, the plane lost radio contact but remained in transponder contact until it crashed. Even so, it took an F-16 1 hour and 22 minutes to reach the stricken jet. Rules in effect back then, and on 9/11, prohibited supersonic flight on intercepts. Prior to 9/11, all other NORAD interceptions were limited to offshore Air Defense Identification Zones (ADIZ). "Until 9/11 there was no domestic ADIZ," FAA spokesman Bill Schumann tells PM. After 9/11, NORAD and the FAA increased cooperation, setting up hotlines between ATCs and NORAD command centers, according to officials from both agencies. NORAD has also increased its fighter coverage and has installed radar to monitor airspace over the continent."
Asian voi tarkistaa onnettomuusraportista:
http://www.ntsb.gov/publictn/2000/AAB0001.htm
>cia/armeija ajatelivat asiaa jo ajt sitten
>http://www.codenamegrillfire.com.
Tuostakin on jo keskusteltu ja juttussa on epäselviä asioita. Mahtoikohan kyseinen tutkimus edistää lentoturvallisuutta...
>wtc:n rakentajatkin ajattelivat asiaa ja
>rakensivat tornit kestämään matkustajakoneen
>iskun.
Eivät ajatelleet. Koneen törmäys otettiin huomioon lähinnä sillä tavalla, että esim. sumussa läheiselle lentokentälle laskeutuva matkustajakone eksyisi reitiltään ja törmäisi alhaisella nopeudella torniin.
"Kyllä asiat muuttuivat ratkaisevasti vasta 11.9.2001, sitä ennen koko ajatus olisi torjuttu jyrkästi."
Varmasti toimintavalmiutta tällaisen skenaarion varalta lisättiin, mutta aivan takuuvarmasti protokolla kaapatun lentokoneen alas ampumisesta oli olemassa ennen sitä. Se että armeija harjoittelee sitä kaksi kertaa vuodessa nykyään ei millään tapaa merkitse etteikö aiemmin
Ja täsmälleen vastaavia skenaarioita on NORAD harjoitellut ennenkin, vähän ennen iskuja jopa. En voisi kyllä kuvitella ettei koneen alas ampumista olisi otettu huomioon harjoituksessa.
Vaikka skenaariosta oltiin hyvin tietoisia ja Ricet ja muut puhuvat tässä täyttä paskaa, on tietysti äärimmäisen epäuskottavaa että 19 tyyppiä sekä tulisi itsemurhatehtävään mukaan että jopa onnistuisi siinä, mutta tästähän ei ollutkaan kyse kuten suurin osa 11.9-skeptikoista uskoo.
Lainailet tuota Popular Mechanicsin artikkelia kuin se olisi Jumalan sanaa, joten kannattaisi ehkä myös vilkaista sitä kohtaan esitettyä kritiikkiä:
http://www.911research.com/essays/pm/index.html
Hävittäjien lähettäminen kurssista harhautuneen ja vastaamaan kykenemättömän koneen perään on ollut rutiinitoimenpide jo ennen 911 iskuja.
Olen kyllä hyvin tietoinen esimerkiksi linkittämästäsi kritiikistä. Halusinkin tuoda esille eriävän mielipiteen. Mikä siis onkaan loppujen lopuksi totta? Salaliittojen kannattajien mielestä tietysti heidän mielipiteitään mukaileva versio ja virallisen teorian kannattajien mielestä päinvastainen....
Sen tuo onnettomuuspöytäkirja nyt ainakin todistaa, että hävittäjillä kesti tunnin ja 20 minuuttia saavuttaa se Learjetti vuonna 1999.
Olisivatko ne olleet nopeampia vuonna 2001? Hävittäjäthän lähetettiin välittömästi kun NORAD sai tiedon kaappauksista. Missä siis on ristiriita?
tässä tapauksessa varmuus oli saatu sen jälkeen kun ensimmäinen kone tormäsi WTChen.Meedioitakaan ei tarvita sillä tiedustelupalveluilla oli tietoa asiasta hyvissä ajoin. miksi USAn hallitus ei ole käyttänyt tekosyynä toimintaohjeiden puutumista tai matkustajakoneiden ampusien mahdottomuutta?
Muutama kriittinen eroavuus Stewartin onnettomuuden ja syyskuun 11. tapahtumien välillä:
- Kyseessä oli yksityiskone. Näin ollen kaappaus ei ollut edes mahdollisuus
- Kone lensi keskellä ei mitään - pienempi onnettomuusriski. Kaikki neljä syyskuun 11. konetta lensivät maan vilkkaimmassa ilmatilassa
- Itärannikon pohjoisosat ovat myös parhaiten suojattua ilmatilaa
- Jo hyvin varhaisessa vaiheessa tiedettiin että kyse oli kaappauksesta ja että mukana on useampia koneita
NORADin silloinen komentaja Ralph Eberhart sanoi peittelykomissiolle että kaikki koneet olisi saatu kiinni ja pystytty ampumaan alas jos vain FAA olisi ilmoittanut tarpeeksi aikaisin. Selvää on että FAA:sta tehdään syntipukki muiden asioiden peittelemiseksi, mutta tämän pitäisi havainnollistaa sitä kuinka tehokkaasti ilmavoimat olisi normaalissa tilanteessa toiminut. Sitä miksi tilanne ei ollut normaali on käsitelty muualla.
Popular Mechanicsin paskajutulla ei ole muutakaan tarjottavaa. Jos joku 11.9-skeptikko kirjoittaisi noin harhaanjohtavan ja yksipuolisen jutun, sitä ei arvostettaisi yhtään.
selvittäisit itsellesi hävittäjien toimintaohjeet ongelmatapauksessa. Voimassa oleva ohje löytyy Yli-Karjanmaan sivuston linkeistä. Kannattaa lukea ne ohjeet,eikä tulkintoja.
... ja siis kaikista näistä syistä hävittäjät laittoivat jarrut päälle Stewartin tapauksessa?
Olisi tosiaan mukava saada tietää, mitkä ne todelliset toimenpiteet tällaisessa tilanteessa olivat vuonna 2001.
>Jos joku 11.9-skeptikko kirjoittaisi noin
>harhaanjohtavan ja yksipuolisen jutun, sitä ei
>arvostettaisi yhtään.
Myönnän, että PM:n juttu on kirjoitettu voimakkaalla ennakkoasenteella ja hyvin yksipuolisesti. Pyrinkin vain tuomaan esille muita mahdollisia näkökulmia (siis kuin se, että NORAD tuntemattomasta syystä epäonnistui täysin).
Itse en tiedä, mitä todella tapahtui...tai mitä olisi pitänyt tapahtua.
Vai saatiin varmuus....varmaa ei ole mikään muu kuin jälkiviisaus.
Muistan vallan hyvin ensimmäisen uutisen: Pienkone törmännyt pilvenpiirtäjään.
Ehkä sillä perusteella olisi pitänyt tulittaa kaikki liikkuva taivaalta?
Ja edelleen, matkustajakoneen alasampuminen on liian iso kynnys, ole sinä ihan mitä mieltä vain.
Luuletko että kukaan haluaa ottaa vastuuta alasampumisesta kun tasan tarkkaan tiedetään että käskyn antajalta tullaan kysymään päätöksen perusteita ja siinä ei silloin riitä selitykseksi että "tiesin" sen aikovan syöksyä taloon...
Taas tullaan niin tuttuun ilmiöön tällä palstalla, teoreetikkoja riittää ja kaikki ovat omasta mielestään oikeassa ja yhdelläkään ei tunnu olevan pienintäkään käsitystä ihmisen toiminnasta kriiseissä, arkipäivästä puhumattakaan...ei näy riittävän mielikuvitus edes sellaisen hahmottamiseen.
Helpompaa lienee katsoa mallit elokuvista tajuamatta eroa todellisuuden ja fiktion välillä...
Oli tosiaan ensimmäinen kerta sitten 1940-luvun kun lentokoulutusta annettiin PELKÄSTÄÄN itsemurhaiskuun valmistautuvalle porukalle ja se edellinen kerta tapahtuikin täysin toisenlaisissa olosuhteissa.
Eihän tuota kukaan käsittänyt ja siksi alkuun yleisesti luultiin tekijöiden treenanneen MS FS2000:lla.