Mun pienessä työeläkkeessä ainakin 1.2. NOUSEE vero 0,5%
siihen päälle ALV:n verotuksrn nosto ja inflaatio. Hienoa osaamaton äärioikeistohallitus. Lisäksi teette kuitenkin velanoton kaikkien aikojrn ennätyksen.
Toki onhan suurin osa valtionvelasta muutenkin kokoomuksen ja oikeiston tekemää. Milloin te äänestäjät opitte?
Ette milloinkaan, vaikka osaamaton oikeisto aiheuttaa aina laman ja tuhoja joudutaan korjaamaan monia vaalikausia.
Oikeisto on kaiken tuhon alku ja täysin osaamaton. Persutkin kuuluvat oikeistoon
siihen päälle ALV:n verotuksrn nosto ja inflaatio. Hienoa osaamaton äärioikeistohallitus. Lisäksi teette kuitenkin velanoton kaikkien aikojrn ennätyksen.
Toki onhan suurin osa valtionvelasta muutenkin kokoomuksen ja oikeiston tekemää. Milloin te äänestäjät opitte?
Ette milloinkaan, vaikka osaamaton oikeisto aiheuttaa aina laman ja tuhoja joudutaan korjaamaan monia vaalikausia.
Oikeisto on kaiken tuhon alku ja täysin osaamaton. Persutkin kuuluvat oikeistoon
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pelkkää kusetusta koko homma.
- Minulla Verotus Laskee 1.2.2024 , 0,5% -
- nii että Hyvä Hallitus Kokoomusja PerusSuomalaiset + KD + RKP
Onneksi Ei ole SDP:n ja LaitaVasemmiston "HimoVeroHallitusta" enää !
Heeeeeeh heheheheh heeee
Oletkos persu minkä ikäinen?
Tämän hallituksen holtitonta velanottoa ja rahojen Ukrainaan työntämistä siis kannatat? Ihan vain tuon 0,5%:n takia?
Voisitko oikein aikuisten lailla perustella edellisen hallituksen himoverotusta, joka on täysi myytti ja vale. Teille on vain isi, tai suuri johtaja valehdellut.
Eivät halua, että ajattelisitte itse.
Mun vero putoaa helmikuusa 0,5prosenttia ja kyllä se on iha hyvä juttu.
Pensan hintakin laski ja eläke nousi 5,7prosenttia , mun eläkeesä +100 euroa
Tottakai mullakin nousi. Mutta miks vtu kaikilla muilla laskee, mutta mulla nousee?
Noh, nousi mulla nettona 75€. Mutta kun se verotus nousee 0,5% niin taitaa mennä nollille. Vitun sinimusta koijarihuijari pskhallitus.
minäkin olen eläkkeellä ja eläke nousi 96,74 euroa ja lisäksi vero laskee 1.2-24 ja silloi saan vielä 6,76 euroa lisää, eli yhteensä tälle alkuvuodelle tulee lisää 103,50€
kiitosta vaan tälle PerusSuomalaisille ja koKoomukselle ja kristilliset hallitukselle
Tosiasia on, että VelkaTaakan Teki 4vuodessa - yli 40Miljardia, SDP:n Vasemmistoliiton ja Vihreät ja Keskusta ! - Sieltä ed.hallituksesta nämä TalousVaikeudet Johtuvat , Ei Suinkaan Nyt istuvasta hallituksesta ! - Tämä On Se TosiAsia !
- Mutta SDP:läiset ja ÄäriVasemmisto sekä Vihreät Ei Halua Tätä Tunnustaa, vaikka itse ovat TalousAhdingon Aiheuttaneet ! -Muiden syyttäminen on vain Oman Naamansa PesuYritystä !
- Lisänä vielä -Miksi SDP:n Marin Lähti Karkuun omaa ja hallituksensa Vastuuta ?
Kukka Peppiina 14 v
Älä änkkää asioista joita et ymmärrä.
https://www.youtube.com/watch?v=k8cN_FhQk7o&t=620s
Kuuntele tuo.
Kommari- Kapilla on täydellisen tietämättämyyden tuomaa täydellistä ammattitaitoa.
Paljonkos se inflaatio olikaan?
Toissavuoden satanen ei ole ny kauppaan mennessä satanen.
Samaa . Itsellä nousi vero 3.5 %, kun ennemmin ,viimme vuonna ei veroa . Kun eläke on niin pieni .alle 1200 e kk .
Paskapuskaurpon , hallitus .
Onko tämä "veroale" huomioitu viime vuoden lopulla saadusta verokortissa? Vai pitääkö hakea uusi verokortti "alennusta" varten. Ei hyvää päivää!
Mun toimeentulotuki pieneni 10 eurolla ja työmarkkinatuki 60 eurolla. Eli 70 euroa/kk pienemmillä tuilla täytyy nyt selvitä ja se on iso osuus tuen määrästä. Muutenkin rahat loppuu lähes aina n. viikkoa ennen kuun vaihdetta, joten ihan vitun tarkkaan on laskettava jokainen ostos ja nyt entistä tarkemmin, ettei tarvii olla pitkään nälissään. Just pari kuukautta sitten kolme päivää ennen "liksapäivää" söin kuivaa mysliä, kun ei ollu rahaa edes maitopurkkiin XD Jos tupakoisin ja joisin olutta, tai yleensä alkoholia, tulisi aikamoisia taisteluhetkiä, että ostaako turhakkeita vai ruokaa.
Kyllä, taas alenee perusprossa 0,5 ja tätähän on jatkunut meillä töissä käyvillä jo pitkään.
Henkilökohtaisesti voisin maksaa veroa sen 0,5% enemmän jatkossakin , jos sillä olisi jotain vaikutusta näihin sos turvan leikkauksiin. Mutta tuskin on...
Ukrainan tukeminen ja välttämätön maanpuolustus/NAto ei tähän liity mitenkään, eikä venäjältä ole odotettavissa "ystäville" ilmaista leipää, pelkkää riistoa. Että sitä korttia on turha käyttää venäjämielisen...