takanapäin

kasvoin lapsuuteni herännäisperheessä ja isäni oli melko tunnettu saarnamies seuroissa. opin lapsesta jo näkemään sen miten uskovat puhuvat mielellään toisistaan takanapäin ja poikkeuksetta vain pahaa. mielellään korjattiin muiden vääryyksiä eikä omassa elämässä ollut vikaa. kun isälleni tuli opillisia erimielisyyksiä hän ei niitä yleensä halunnut alkaa setvimään vaan takanapäin yleensä ihmetteli toisten tyhmyyttä. kun en jaksanut enempää sitä teennäistä elämää ei isäni halunut puhua enää kanssani. ei edes selvittää asioita joista olin eri mieltä. olen kuullut hänen takanapäin kertovan minun joutuneen saatanan vangiksi eikä hän ole kyennyt vapauttamaan minua valtavista ponnisteluistaan huolimatta. tekopyhä takanapäin touhuuminen ja tosiasioiden pakoilu ovat tyypillisiä merkkejä uskossa eläville.

täällä olen nyt mielenkiinnolla lueskellut erilaisia näkemyksiä ja saanut paljon uutta ajateltavaa ja tietoa. se mikä minua täällä naurattaa on taas se uskossa elävien takanapäin tyylinen toiminta. jotkut koittaa selitellä omia oppejaan miten pystyy mutta jotkut vain heittävät vittuilevia kommentteja eikä osallistu itse muuten asioista puhumiseen. ne ovat säälittäviä ihmisiä ja toivoisin niidenkin joskus oppivan ajattelemaan omilla aivoillaan.
8140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nyt on aivan pakko vielä nimetä tähän tuon yhden joka täällä mielestäni häiriköi.
nimellä utelias ja ilmeisesti myös nimellä havainto kirjoittava uskovainen edustaa juuri tälläistä uskossa olijaa joka osoittaa sen henkisen mielentilan missä olen nähnyt monien uskossa olevien elävän.
tekopyhiä takanapäin puhujia ja toisten herjaajia. olen alkanut pitämään noita hyvin vastenmielisinä ihmisinä jotka eivät kykene mitään hyvää rakentamaan vaan pelkästään oman henkisen pimeytensä vallassa rikkovat.

varsinainen jeesuksen ja pyhän hengen armon ilmentymä ja niiden kirkastaja !

Äänestä

aika surkimus ja luuseri.

Äänestä

aika surkimus ja luuseri.

Äänestä

aika surkimus ja luuseri.

Äänestä

aika surkimus ja luuseri.

Äänestä

aika surkimus ja luuseri.

Äänestä

aika surkimus ja luuseri.

Äänestä

ovat oikeassa.

t. aito "havainto"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtija kirjoitti:

kasvoin lapsuuteni herännäisperheessä ja isäni oli melko tunnettu saarnamies seuroissa. opin lapsesta jo näkemään sen miten uskovat puhuvat mielellään toisistaan takanapäin ja poikkeuksetta vain pahaa. mielellään korjattiin muiden vääryyksiä eikä omassa elämässä ollut vikaa. kun isälleni tuli opillisia erimielisyyksiä hän ei niitä yleensä halunnut alkaa setvimään vaan takanapäin yleensä ihmetteli toisten tyhmyyttä. kun en jaksanut enempää sitä teennäistä elämää ei isäni halunut puhua enää kanssani. ei edes selvittää asioita joista olin eri mieltä. olen kuullut hänen takanapäin kertovan minun joutuneen saatanan vangiksi eikä hän ole kyennyt vapauttamaan minua valtavista ponnisteluistaan huolimatta. tekopyhä takanapäin touhuuminen ja tosiasioiden pakoilu ovat tyypillisiä merkkejä uskossa eläville.

täällä olen nyt mielenkiinnolla lueskellut erilaisia näkemyksiä ja saanut paljon uutta ajateltavaa ja tietoa. se mikä minua täällä naurattaa on taas se uskossa elävien takanapäin tyylinen toiminta. jotkut koittaa selitellä omia oppejaan miten pystyy mutta jotkut vain heittävät vittuilevia kommentteja eikä osallistu itse muuten asioista puhumiseen. ne ovat säälittäviä ihmisiä ja toivoisin niidenkin joskus oppivan ajattelemaan omilla aivoillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu