Apostoli Pietari profetoi, miten käy niiden, jotka vääntävät apostoli Paavalin kirjoituksia.
”Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota TIETÄMÄTTÖMÄT ja VAKAANTUMATTOMAT VÄÄNTÄVÄT KIEROON NIINKUIN MUITAKIN KIRJOITUKSIA OMAKSI KADOTUKSEKSEEN.”
2 Piet 3:14-16
Vakaantumattomat vääntävät Paavalin kirjoituksia kieroon omaksi kadotuksekseen!
440
1680
Vastaukset
- Anonyymi
Siis kadotus on siitä palkkana. Ei ihan vähäinen palkka.
- Anonyymi
Pietari oli äkkipikainen luonteeltaan ja antoi suunsa joskus Paholaisen käyttöön.
Matt. 16:23
Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"- Anonyymi
Noinko sinä puolustaudut Jumalan tuomioistuimen edessä, kun sinulta kysytään, miksi väänsit pyhiä Kirjoituksia?
- Anonyymi
Pietari muuttui saatuaan anteeksi ja kun Pyhä Henki hänet valtasi.
Sinä et ole sitä vastoin muuttunut. Jatkat hamaan viimeiseen tappiin asti valheitasi. Enää en varoita sinua, säälin vain. - Anonyymi
Noinikkäästeen. Pietari sai sinulta aiemmin madonluvut. Hän kun antoi hyvän lausunnon Paavalista ja sehän on sinulle kauhistus.
- Anonyymi
Matteus 16 Jeesus on vielä ihmisenä ennen ristiä siinä. Montako raamattukoulua on käyty? Vai onko joku luetun ymmärtämisen vaikeus. Sitten tutkitaan kenelle Pietari siinä saarnaa eikö niin.Siellä siihen aikaan kenelle missä.Kun tämän selvität ensin. On hyvä lukea myös ensimmäinen pietun kirje nyt tämä on toinen kirje.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Paulus tuli Jeesuksen todistajaksi vasta Jeesuksen noustua kuolleista jo. Pietu taas oli täs Jeesuksen kanssa ennen ristiä.
- Anonyymi
Vankkumattomat vakaasti uskossa vakuuttunut uskosta uskon varmuus varmasti uskossa varmassa uskossa vakaus ei ehkä ole oikea sana vankkumattomuus vakaa sana ei myös käy nykyään sitä käytetään milloin missäkin.Varmasti uskossa poikaan Jeesukseen.Varmuus ristiin NAULITUSsa. Usko ristiin NAULITUSSA. Luja luottamus ristiin naulittuun.Horjumaton usko.Tiedän että tiedän että tiedän ei mitään alkeisoppeja enää.Jos näitä lestojen harhaoppeja kuuntelee ei kukaan pelastu heille usko katoaa ja ristiin naulittu jo pelkästä oopperan kuuntelusta loppuu Jeesuksen oleminen olemassa et älkää näitä kuunnelko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinikkäästeen. Pietari sai sinulta aiemmin madonluvut. Hän kun antoi hyvän lausunnon Paavalista ja sehän on sinulle kauhistus.
Yksikään apostoleista ei nyt enää ole maan päällä voitte jatkaa sarjakuvien lukemista.
- Anonyymi
Johannes ja Timoteus säilytti oikean uskon loppuun asti.
Siksi toiset karkottivat Johanneksen Patmos -nimiselle saarelle kuolemaan.
Ilmestyskirjassa Jeesus ei tunnusta Paavalia omaksi apostolikseen,
joita oli vain 12 kpl.
Paavali ei kuulu joukkoon.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Jeesus varoittaa Paavalin kaltaisista uusista tyypeistä, joita ilmestyy hänen kuolemansa jälkeen. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuu.
Matt.24:24 " Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."- Anonyymi
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. - Anonyymi

Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.1. Sam. 15:29 "Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi."
Luuk. 16:17 "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." - Anonyymi
Jeesus Kristus itse kutsui ja asetti ja lähetti apostoli Paavalin pakanain apostoliksi.
Ilman Paavalia meillä olisi paljon suppeampi käsitys siitä, mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt.
Nyt saamme kiittää Jumalaa Paavalista.
Miksi sinä ehdoin tahdoin haluat mennä kadotukseen?
Tee parannus niin kauan kuin se vielä on mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus Kristus itse kutsui ja asetti ja lähetti apostoli Paavalin pakanain apostoliksi.
Ilman Paavalia meillä olisi paljon suppeampi käsitys siitä, mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt.
Nyt saamme kiittää Jumalaa Paavalista.
Miksi sinä ehdoin tahdoin haluat mennä kadotukseen?
Tee parannus niin kauan kuin se vielä on mahdollista.Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Paavali pelkäsi paljastuvansa ja piilotteli oikeilta apostoleita Turkin talibaanien alueella (arabiassa) monta vuotta ja vain piipahti Jerusalemissa, mutta piilotteli Damaskossakin kymmen vuotta, eikä kukaan tiedä mitä siellä puuhasteli ja kenenkä lukuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Kukaan ei pelastu lakia noudattamalla, et sinäkään, sillä vähempi ei riitä kuin se, että noudatat ja olet noudattanut lakia 100%. Vähempi ei riitä.
Esim. sinä olet ollut uskoton puolisoasi kohtaan. Olet siis tehnyt huorin. Olet lainrikkoja.
”Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.”
Jaak 2:10 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Voi sinua poloista rukkaa!
Et ole näköjään Raamattua juuri lukenut. Jos jotain olet sieltä lukenut, olet lukenut sitä kuin piru lukee ja ilman minkäänlaista Pyhän Hengen osallisuutta.
Olet rakentanut vähäisen ihmisjärjen avulla teorian, joka on hiekalle rakennettu ja joka sortuu hetkessä, kun Jumalan tuomion hyökyaallot siihen osuvat.
Silloin et voi enää mitään muuta tehdä kuin parkaista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali pelkäsi paljastuvansa ja piilotteli oikeilta apostoleita Turkin talibaanien alueella (arabiassa) monta vuotta ja vain piipahti Jerusalemissa, mutta piilotteli Damaskossakin kymmen vuotta, eikä kukaan tiedä mitä siellä puuhasteli ja kenenkä lukuun.
Talibaneja ei edes ollu Paavalin aikaan. Ei edes muslimeja ollut silloin.
Islam syntyi vasta noin 600-luvulla.
Noin huonolla historian tuntemisella ei voi syntyä muuta kuin roskaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Tiedät hyvin, että Jeesus tunsi Paavalin. Siksi Jeesus juuri käyttikin niin suuresti Paavalia maailmanlaajuisesti ja kautta historian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Se kaikki herja, joita kohdistat Paavaliin, kohdistuu itseasiassa Jeesukseen. Se on sinun tiedettävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Et sinä lakia noudattamalla voi itseäsi Jumalan edessä kelvolliseksi tehdä.
Olet jo monesti rikkonut Jumalan lakia ja sen myötä koko lakia.
” Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.”
Jaak 2:10
Vain Jeesus Kristus on täyttänyt kaiken lain ja siksi hänen sovitustyönsä Golgatan ristillä kelpasi Jumalalle ja on meidän pelastuksemme.
Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
Gal 3:10 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talibaneja ei edes ollu Paavalin aikaan. Ei edes muslimeja ollut silloin.
Islam syntyi vasta noin 600-luvulla.
Noin huonolla historian tuntemisella ei voi syntyä muuta kuin roskaa.Talibaani tarkoittaa isien uskonnon oppilasta.
Islam tarkoittaa niille isien uskonnolle alistumista.
Talibaaneja islamisteje on aina ollut olemassa.
Paavali oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta ja toi sieltä sen naisvihan ja naisten alistamisen kulttuurin mukanaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talibaani tarkoittaa isien uskonnon oppilasta.
Islam tarkoittaa niille isien uskonnolle alistumista.
Talibaaneja islamisteje on aina ollut olemassa.
Paavali oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta ja toi sieltä sen naisvihan ja naisten alistamisen kulttuurin mukanaan.Hoh hoijaa taas. Väitän, että historian opettelu voisi olla sinulle hyödyksi. Mutta voihan olla, että uppiniskaisuutesi pitää sinut visusti tietämättömyydessä.
” Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610–632. Muhammedin välittämä tieto Jumalasta jakautui kahteen osaan: ilmestyksiin ja profeetan antamaan esikuvaan eli sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse.[11] Valtaosa islamin sisällöstä ja šaria-laista on peräisin Muhammedin antamasta esikuvasta (sunna). Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulta alkaen hadith-kokoelmiksi. Koraanin rinnalla ne kuuluvat islamin pyhiin kirjoituksiin.[11]
Islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa esiintyä vasta 800-luvulta lähtien.[12] Nykyisin monet orientalistit katsovat, että 800-luvun islamilainen kirjallisuus kertoo enemmän omasta ajastaan kuin siitä, mitä tapahtui kaksisataa vuotta aikaisemmin.[13] Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi”, ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja.[14] Islamin luovan kehityksen vaihe jatkui 1300-luvulle asti, jolloin vakiintui niin sanottu klassinen islam lakikirjoineen.[15]
Islam kehittyi suuren arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi sen alueella Iberian niemimaalta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi.[16] Islam jatkoi leviämistä myös Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Intiassa se levisi valloitusten myötä,[17] mutta Saharan eteläpuolella lähinnä kauppiaitten tuomana.”
Ja Taliban-liikkeestä.
” Taliban perustettiin 1990-luvun alussa, jolloin Afganistan oli Neuvostoliiton kanssa käydyn sodan ja sisäisten levottomuuksien jäljiltä kaaoksessa. Vuonna 1996 järjestö valtasi pääkaupunki Kabulin ja otti suurimman osan maata hallintaansa. Laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset ja terrorijärjestöille annettu tuki estivät Taliban-hallintoa saamasta kansainvälistä hyväksyntää, ja vain kolme valtiota tunnusti sen Afganistanin lailliseksi hallitukseksi.”
” Talibanin henkiset juuret palautuvat Pohjois-Pakistanin madrasoihin, jotka perustettiin 1980-luvulla afgaanipakolaisia varten.[4] Liikkeen perustaja Muhammad Omar oli yksi miehitystä vastustaneista mujahidin-taistelijoista. Neuvostoliiton vetäydyttyä hän asettui Kandaharin maakunnassa sijainneeseen kylään, missä hän toimi paikallisen madrasan johtajana. Hän väitti saaneensa ilmestyksen, joka kehotti häntä palauttamaan rauhan, ja keräsi ympärilleen seuraajajoukon.[6] Taliban perustettiin 1994 ja kasvoi nopeasti merkittävästi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, joka syrjäytti Afganistanin eteläosia hallinneet sotaherrat. Kannattajat olivat enimmäkseen paštuja, jotka ovat alueen merkittävin etninen ryhmä. Talibania voimisti sen ulkomailta saama vanhoillisten muslimien tuki. Vuoden 1996 lopulla liike oli riittävän vahva miehittämään pääkaupunki Kabulin, ja siitä tuli Afganistanin tosiasiallinen hallitsija.[4]” - Anonyymi
Timoteuksella oli sama kristinoppi kuin Paavalilla. Milloin sinulle sellainen mielenhäiriö iski, että hyväksyitkin Timoteuksen aateliin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Paavali piti lakia hyvänä. Sillä oli tärkeä tehtävä. Mutta kukaan ei pysty lakia täyttämään Jeesuksen lisäksi. Siksi tarvittiin Jeesuksen sovitustyö.
” Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.”
2 Tim 1:8-11 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Sam. 15:29 "Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi."
Luuk. 16:17 "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää."”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.”
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.”
Room 3:19-26 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoh hoijaa taas. Väitän, että historian opettelu voisi olla sinulle hyödyksi. Mutta voihan olla, että uppiniskaisuutesi pitää sinut visusti tietämättömyydessä.
” Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610–632. Muhammedin välittämä tieto Jumalasta jakautui kahteen osaan: ilmestyksiin ja profeetan antamaan esikuvaan eli sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse.[11] Valtaosa islamin sisällöstä ja šaria-laista on peräisin Muhammedin antamasta esikuvasta (sunna). Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulta alkaen hadith-kokoelmiksi. Koraanin rinnalla ne kuuluvat islamin pyhiin kirjoituksiin.[11]
Islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa esiintyä vasta 800-luvulta lähtien.[12] Nykyisin monet orientalistit katsovat, että 800-luvun islamilainen kirjallisuus kertoo enemmän omasta ajastaan kuin siitä, mitä tapahtui kaksisataa vuotta aikaisemmin.[13] Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi”, ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja.[14] Islamin luovan kehityksen vaihe jatkui 1300-luvulle asti, jolloin vakiintui niin sanottu klassinen islam lakikirjoineen.[15]
Islam kehittyi suuren arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi sen alueella Iberian niemimaalta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi.[16] Islam jatkoi leviämistä myös Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Intiassa se levisi valloitusten myötä,[17] mutta Saharan eteläpuolella lähinnä kauppiaitten tuomana.”
Ja Taliban-liikkeestä.
” Taliban perustettiin 1990-luvun alussa, jolloin Afganistan oli Neuvostoliiton kanssa käydyn sodan ja sisäisten levottomuuksien jäljiltä kaaoksessa. Vuonna 1996 järjestö valtasi pääkaupunki Kabulin ja otti suurimman osan maata hallintaansa. Laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset ja terrorijärjestöille annettu tuki estivät Taliban-hallintoa saamasta kansainvälistä hyväksyntää, ja vain kolme valtiota tunnusti sen Afganistanin lailliseksi hallitukseksi.”
” Talibanin henkiset juuret palautuvat Pohjois-Pakistanin madrasoihin, jotka perustettiin 1980-luvulla afgaanipakolaisia varten.[4] Liikkeen perustaja Muhammad Omar oli yksi miehitystä vastustaneista mujahidin-taistelijoista. Neuvostoliiton vetäydyttyä hän asettui Kandaharin maakunnassa sijainneeseen kylään, missä hän toimi paikallisen madrasan johtajana. Hän väitti saaneensa ilmestyksen, joka kehotti häntä palauttamaan rauhan, ja keräsi ympärilleen seuraajajoukon.[6] Taliban perustettiin 1994 ja kasvoi nopeasti merkittävästi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, joka syrjäytti Afganistanin eteläosia hallinneet sotaherrat. Kannattajat olivat enimmäkseen paštuja, jotka ovat alueen merkittävin etninen ryhmä. Talibania voimisti sen ulkomailta saama vanhoillisten muslimien tuki. Vuoden 1996 lopulla liike oli riittävän vahva miehittämään pääkaupunki Kabulin, ja siitä tuli Afganistanin tosiasiallinen hallitsija.[4]”taliban tarkoittaa oppilasta
islam tarkoittaa alistamista
kyllä ne roolit on ollut aina olemessa lähi-idän kulttuureissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taliban tarkoittaa oppilasta
islam tarkoittaa alistamista
kyllä ne roolit on ollut aina olemessa lähi-idän kulttuureissaNo niin. Huomasit, että väärässä olit ja nyt sitten aloit lieventämään ja yleistämään.
Anonyymi kirjoitti:
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Lait oli juutalaisille aikalaisilleen ja niille, jotka lainalla tuomitaan.
Kristuksenoma ON VAPAA LAISTA.
Niin sanoo raamattu.Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Aika typerää pilkkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali pelkäsi paljastuvansa ja piilotteli oikeilta apostoleita Turkin talibaanien alueella (arabiassa) monta vuotta ja vain piipahti Jerusalemissa, mutta piilotteli Damaskossakin kymmen vuotta, eikä kukaan tiedä mitä siellä puuhasteli ja kenenkä lukuun.
Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
- Anonyymi
Apostolien herjaajalle, siis sinulle on tämä:
”Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.”
Juud 1:10 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.”
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.”
Room 3:19-26Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin. Huomasit, että väärässä olit ja nyt sitten aloit lieventämään ja yleistämään.
Semmoista se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus Kristus itse kutsui ja asetti ja lähetti apostoli Paavalin pakanain apostoliksi.
Ilman Paavalia meillä olisi paljon suppeampi käsitys siitä, mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt.
Nyt saamme kiittää Jumalaa Paavalista.
Miksi sinä ehdoin tahdoin haluat mennä kadotukseen?
Tee parannus niin kauan kuin se vielä on mahdollista.Näin on.
- Anonyymi
Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
Anonyymi kirjoitti:
Talibaani tarkoittaa isien uskonnon oppilasta.
Islam tarkoittaa niille isien uskonnolle alistumista.
Talibaaneja islamisteje on aina ollut olemassa.
Paavali oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta ja toi sieltä sen naisvihan ja naisten alistamisen kulttuurin mukanaan.Muslimit olivat alkujaan vain yksi syyrialaiskristillinen lahko, jossa ei tunnustettu Jeesuksen jumaluutta. Muhammad rasul Allah tarkoittaa "Ylistetty jumalan lähettiläs", joka viittasi Jeesukseen. Myöhemmin tämä lahko kuitenkin taantui ja otti liikaa vaikutteita beduiinien aavikkokulttuurista. 800-luvun alussa Muhammad rasul Allah sai uuden merkityksen lauseena "Muhammed on jumalan profeetta".
Anonyymi kirjoitti:
Hoh hoijaa taas. Väitän, että historian opettelu voisi olla sinulle hyödyksi. Mutta voihan olla, että uppiniskaisuutesi pitää sinut visusti tietämättömyydessä.
” Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610–632. Muhammedin välittämä tieto Jumalasta jakautui kahteen osaan: ilmestyksiin ja profeetan antamaan esikuvaan eli sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse.[11] Valtaosa islamin sisällöstä ja šaria-laista on peräisin Muhammedin antamasta esikuvasta (sunna). Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulta alkaen hadith-kokoelmiksi. Koraanin rinnalla ne kuuluvat islamin pyhiin kirjoituksiin.[11]
Islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa esiintyä vasta 800-luvulta lähtien.[12] Nykyisin monet orientalistit katsovat, että 800-luvun islamilainen kirjallisuus kertoo enemmän omasta ajastaan kuin siitä, mitä tapahtui kaksisataa vuotta aikaisemmin.[13] Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi”, ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja.[14] Islamin luovan kehityksen vaihe jatkui 1300-luvulle asti, jolloin vakiintui niin sanottu klassinen islam lakikirjoineen.[15]
Islam kehittyi suuren arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi sen alueella Iberian niemimaalta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi.[16] Islam jatkoi leviämistä myös Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Intiassa se levisi valloitusten myötä,[17] mutta Saharan eteläpuolella lähinnä kauppiaitten tuomana.”
Ja Taliban-liikkeestä.
” Taliban perustettiin 1990-luvun alussa, jolloin Afganistan oli Neuvostoliiton kanssa käydyn sodan ja sisäisten levottomuuksien jäljiltä kaaoksessa. Vuonna 1996 järjestö valtasi pääkaupunki Kabulin ja otti suurimman osan maata hallintaansa. Laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset ja terrorijärjestöille annettu tuki estivät Taliban-hallintoa saamasta kansainvälistä hyväksyntää, ja vain kolme valtiota tunnusti sen Afganistanin lailliseksi hallitukseksi.”
” Talibanin henkiset juuret palautuvat Pohjois-Pakistanin madrasoihin, jotka perustettiin 1980-luvulla afgaanipakolaisia varten.[4] Liikkeen perustaja Muhammad Omar oli yksi miehitystä vastustaneista mujahidin-taistelijoista. Neuvostoliiton vetäydyttyä hän asettui Kandaharin maakunnassa sijainneeseen kylään, missä hän toimi paikallisen madrasan johtajana. Hän väitti saaneensa ilmestyksen, joka kehotti häntä palauttamaan rauhan, ja keräsi ympärilleen seuraajajoukon.[6] Taliban perustettiin 1994 ja kasvoi nopeasti merkittävästi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, joka syrjäytti Afganistanin eteläosia hallinneet sotaherrat. Kannattajat olivat enimmäkseen paštuja, jotka ovat alueen merkittävin etninen ryhmä. Talibania voimisti sen ulkomailta saama vanhoillisten muslimien tuki. Vuoden 1996 lopulla liike oli riittävän vahva miehittämään pääkaupunki Kabulin, ja siitä tuli Afganistanin tosiasiallinen hallitsija.[4]”Muhammedia ei edes ollut olemassa. Kannattaa lukea Profeetta Muhammedin haamu (Ilmari Hiidenlehto)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Matt 6:6
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. - Anonyymi
Timoteus ja Paavali olivat yksimielisiä.
- Anonyymi
Juu parhaat ilmestykset patmoksen Kreikan saarella ja Johannes eli pitkään vanhaksi asti.
- Anonyymi
Arvatkaa minkä uskonnon tiloista näitä vääriä messiaita tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Mitä huoratessa auttaa BORDELLISSA ympärileikattu liitto kuolet synteihisi etkä älyä rikkoneesi käskyjä älä tapa älä tee huorin. Kun ihminen kuolee hänen tilipäivä tulee siinä ja sielusi menee syntiesi kanssa gehennahades.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Jaa lain rikkoja siinä taas osoittaa vihaansa kristittyjä vastaan. Ajatteletko koskaan syntejäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Sam. 15:29 "Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi."
Luuk. 16:17 "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää."Samuel kyllä Jahve katui jopa aiheuttamassa pahaa tai ihmisen luomista joka on paha. Koita nyt helvetissä ensin päättää mitä väännät kieroon sillä olet tehnyt itsellesi oikean epäjumalan. Yhwh .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali yritti saada Juutalaisia luopumaan Jumalan tottelemisesta ja luopumaan käskyistä ja jopa ympärileikkauksesta, mikä käsky ja liitto heille oli Jumalan ikuinen liitto, ei se päättynyt Jeesuksen kuolemaan, vaan liitot on ikuisia liittoja.
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
Ei Jeesus mitään lakeja eikä liittoja kumonnut, kuten eksyttäjät yrittävät saada ihmisiä pelkkien villitsevien hurmoshenkien tekemien henki-ilmiöitten perässä juoksemaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.SYBAGOGALLA SAAT KUULE VIILTÄ ITSEÄSI MULKKUUN MITEN PALJON IKINÄ TAHDOT MUTTA syntejäsi se ei poista. Älä sekaannu muiden tapoihin tai uskontoihin ikinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus Kristus itse kutsui ja asetti ja lähetti apostoli Paavalin pakanain apostoliksi.
Ilman Paavalia meillä olisi paljon suppeampi käsitys siitä, mitä Jeesus on meidän puolestamme tehnyt.
Nyt saamme kiittää Jumalaa Paavalista.
Miksi sinä ehdoin tahdoin haluat mennä kadotukseen?
Tee parannus niin kauan kuin se vielä on mahdollista.Käskyt älä varasta on rikottu älä tapa on rikottu ! Kuka pelastaa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei edes tuntenut Paavalia. Eikä häntä mihinkään lähettänyt.
Jeesus varoitti niistä Damaskontien valejeesuksia, jotka esiintyy hänen kuolemansa jälkeen Jeesuksen nimissä.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Koska Jeesus on Jumala hän tuntee munaskuusi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali pelkäsi paljastuvansa ja piilotteli oikeilta apostoleita Turkin talibaanien alueella (arabiassa) monta vuotta ja vain piipahti Jerusalemissa, mutta piilotteli Damaskossakin kymmen vuotta, eikä kukaan tiedä mitä siellä puuhasteli ja kenenkä lukuun.
Turkki kuului Kreikka Italiaan siihen aikaan se luettiin Aasian maaksi ennen kleopatroja ja arabeja itseasiassa se oli latinan kielistä aluetta. Muistakaa satuja tarinoita Salomon kleopatravaimoista.Sekin on oikein tarinaa vanhassa testamentissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pelastu lakia noudattamalla, et sinäkään, sillä vähempi ei riitä kuin se, että noudatat ja olet noudattanut lakia 100%. Vähempi ei riitä.
Esim. sinä olet ollut uskoton puolisoasi kohtaan. Olet siis tehnyt huorin. Olet lainrikkoja.
”Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.”
Jaak 2:10Jos rabbit joku päivä vaihtaa kirjoittelu tyyliä toisin päin. Elikkä naiset kivittää pettävät miehet porukalla / haareminaiset kivittää SULTTAANIT huoraamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoh hoijaa taas. Väitän, että historian opettelu voisi olla sinulle hyödyksi. Mutta voihan olla, että uppiniskaisuutesi pitää sinut visusti tietämättömyydessä.
” Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610–632. Muhammedin välittämä tieto Jumalasta jakautui kahteen osaan: ilmestyksiin ja profeetan antamaan esikuvaan eli sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse.[11] Valtaosa islamin sisällöstä ja šaria-laista on peräisin Muhammedin antamasta esikuvasta (sunna). Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulta alkaen hadith-kokoelmiksi. Koraanin rinnalla ne kuuluvat islamin pyhiin kirjoituksiin.[11]
Islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa esiintyä vasta 800-luvulta lähtien.[12] Nykyisin monet orientalistit katsovat, että 800-luvun islamilainen kirjallisuus kertoo enemmän omasta ajastaan kuin siitä, mitä tapahtui kaksisataa vuotta aikaisemmin.[13] Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi”, ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja.[14] Islamin luovan kehityksen vaihe jatkui 1300-luvulle asti, jolloin vakiintui niin sanottu klassinen islam lakikirjoineen.[15]
Islam kehittyi suuren arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi sen alueella Iberian niemimaalta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi.[16] Islam jatkoi leviämistä myös Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Intiassa se levisi valloitusten myötä,[17] mutta Saharan eteläpuolella lähinnä kauppiaitten tuomana.”
Ja Taliban-liikkeestä.
” Taliban perustettiin 1990-luvun alussa, jolloin Afganistan oli Neuvostoliiton kanssa käydyn sodan ja sisäisten levottomuuksien jäljiltä kaaoksessa. Vuonna 1996 järjestö valtasi pääkaupunki Kabulin ja otti suurimman osan maata hallintaansa. Laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset ja terrorijärjestöille annettu tuki estivät Taliban-hallintoa saamasta kansainvälistä hyväksyntää, ja vain kolme valtiota tunnusti sen Afganistanin lailliseksi hallitukseksi.”
” Talibanin henkiset juuret palautuvat Pohjois-Pakistanin madrasoihin, jotka perustettiin 1980-luvulla afgaanipakolaisia varten.[4] Liikkeen perustaja Muhammad Omar oli yksi miehitystä vastustaneista mujahidin-taistelijoista. Neuvostoliiton vetäydyttyä hän asettui Kandaharin maakunnassa sijainneeseen kylään, missä hän toimi paikallisen madrasan johtajana. Hän väitti saaneensa ilmestyksen, joka kehotti häntä palauttamaan rauhan, ja keräsi ympärilleen seuraajajoukon.[6] Taliban perustettiin 1994 ja kasvoi nopeasti merkittävästi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, joka syrjäytti Afganistanin eteläosia hallinneet sotaherrat. Kannattajat olivat enimmäkseen paštuja, jotka ovat alueen merkittävin etninen ryhmä. Talibania voimisti sen ulkomailta saama vanhoillisten muslimien tuki. Vuoden 1996 lopulla liike oli riittävän vahva miehittämään pääkaupunki Kabulin, ja siitä tuli Afganistanin tosiasiallinen hallitsija.[4]”Niinkuin huomaatte mohametti tuli vasta Jeesuksen jälkeen ja levisi tietysti arabiaan vaikka arabiheimoja on kaikissa uskonnoissa aina ollut ennen mohamettia sillä Abrahamin syntymäpaikka oli Arabiassa mistä he lähtivät arabit on sekoittunut toisiin heimoihin avioliittojen raiskausten ihmiskaupan kautta ja Egyptiin.Sulttaaneilla oli jo ennen Jeesusta juutalaisia vaimoja ihan kuningattareksi asti ja Egyptin orjia kuten Hagar joka karkotettiin itään arabiaan myös hän oli sijais synnyttäjä. Jeesuksen syntymä taas tapahtui betlehemissä kun mohametin Arabiassa Medina Mekka jotain sellaista. Tässä on siis tavalliset ihmiset ja sitten näitä ukkojen keksimiä sääntöjä ja eri uskontoja. Totuus on että pyöritään samoilla alueilla kaikki.Eri mielipiteet taas johtuu eri kielistä ja heimojen omista kulttuureista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali piti lakia hyvänä. Sillä oli tärkeä tehtävä. Mutta kukaan ei pysty lakia täyttämään Jeesuksen lisäksi. Siksi tarvittiin Jeesuksen sovitustyö.
” Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.”
2 Tim 1:8-11Murhamiehille LAKI ON LAITETTU MURHAMIEHILLE / NAISILLE IHMISKAUPPIAILLE. LUETAAN NYT OIKEIN TARKKAAN MIKÄ ON PAHUUTTA JUMALAN LUOJAN SILMISSÄ TAI HENGESSÄ 2 TIMOTEUS 1 ELIKKÄ TOKA KIRJE TIMPALLE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.”
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.”
Room 3:19-26Otetaan tosta toi KOKO MAAILMA ON SYYLLINEN SYNTEIHIN JUMALAN EDESSÄ EIKÄ KETÄÄN TARVI KIVITTÄÄ !
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Lait oli juutalaisille aikalaisilleen ja niille, jotka lainalla tuomitaan.
Kristuksenoma ON VAPAA LAISTA.
Niin sanoo raamattu.KENELLE TEIDÄN MIELESTÄ ON KÄSKY ÄLÄ TAPA. MOOSES. EIKÖ MURHAAJILLE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
Kumpa aivan viiltelisivät itsensä.
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Muslimit olivat alkujaan vain yksi syyrialaiskristillinen lahko, jossa ei tunnustettu Jeesuksen jumaluutta. Muhammad rasul Allah tarkoittaa "Ylistetty jumalan lähettiläs", joka viittasi Jeesukseen. Myöhemmin tämä lahko kuitenkin taantui ja otti liikaa vaikutteita beduiinien aavikkokulttuurista. 800-luvun alussa Muhammad rasul Allah sai uuden merkityksen lauseena "Muhammed on jumalan profeetta".
Jumalan profeettoja oli alussa lähinnä Egyptin viisaat siellä oli viisautta ja sitten hebrealaisia ennustajia profeetat ja itämaan arabian tietäjät elikkä samoilla alueilla pyörivät.
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Muhammedia ei edes ollut olemassa. Kannattaa lukea Profeetta Muhammedin haamu (Ilmari Hiidenlehto)
Mohaletti uskonto syntyi vasta jälkeen 600 luvun 800 luvulla tekivät omia sääntöjään. Olihan sitä ennen ollut säännöt ja uskonnot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Timoteus ja Paavali olivat yksimielisiä.
Paulus oli Timpan opettaja ja Timppa pauluksen auttaja monessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talibaneja ei edes ollu Paavalin aikaan. Ei edes muslimeja ollut silloin.
Islam syntyi vasta noin 600-luvulla.
Noin huonolla historian tuntemisella ei voi syntyä muuta kuin roskaa.Just näin.
- Anonyymi
Jokin syy on siihen miksi Paavali pitää mitätöidä. Siihen on joku kavala syy ja Paavalin opin tilalle halutaan tuoda joku oma harhaoppi. Sen syöttäminen vai aloitetaan siten että Paavali on valehtelija jos ja kun Paavalin julistama Kristus keskeinen sanoma ei käy omaan oppiin eikä siihen pelastussanomaan mitä yrittää selittää.
Eikä usko lopulta edes ole sitä mitä me siitä selitämme, vaan se milllaiseksi Jumalan armo meidät siinä tekee. Se on Jumalan työ meissä eikä meidän epämääräiset selitykset.- Anonyymi
Jumala heitti Paavalin Saatanan haltuun kuritettavaksi koko lopun elämän ajaksi ja antoi demonin asua hänessä elämän loppuun asti. Ei se mikään mykkä henki ollut, vaan Saatanan henkiolento, eli demoni. King James -käännöksen mukaan "The messenger of Satan" -niminen demoni.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi

Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Jumala antoi Paavalin lihaan, siis LIHAAN pistimen, jotta Paavali ei ylpeilisi suurista kokemuksistaan ja ilmestyksistään.
Tätäkään sinä et ole ymmärtänyt oikein, vaan olet vääntänyt ja vääristellyt siitä oman valheopin.
Miksi olet niin tehnyt? Sitä en tiedä.
Olet jäänyt yksiksesi oman valheteorian kanssa.
Sinulla ei ole minkäänlaista itsekritiikkiä ja koska sinulla ei ole ketään läheistä terveoppista ihmistä lähelläsi, olet kouristuksenomaisesti tarttunut omaan myrkkyysi. - Anonyymi
Tämä Paavalin herjaaja on jo pitkään tehnyt turhaa työtä Paavalin mitätöimiseksi. Hän ei ole siinä onnistunut, koska Pyhä Henki ei ole voinut sitä tukea. Tämä herjaaja jatkaa, vaikka on jo nähnyt sen, mihin se johtaa. Pietari sen sanoi. Se johtaa kadotukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala antoi Paavalin lihaan, siis LIHAAN pistimen, jotta Paavali ei ylpeilisi suurista kokemuksistaan ja ilmestyksistään.
Tätäkään sinä et ole ymmärtänyt oikein, vaan olet vääntänyt ja vääristellyt siitä oman valheopin.
Miksi olet niin tehnyt? Sitä en tiedä.
Olet jäänyt yksiksesi oman valheteorian kanssa.
Sinulla ei ole minkäänlaista itsekritiikkiä ja koska sinulla ei ole ketään läheistä terveoppista ihmistä lähelläsi, olet kouristuksenomaisesti tarttunut omaan myrkkyysi.Paavalissa oli saatanan demoni, eli henkiolento "hän"
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ei henkiolennot saatanan demonit missään ihmisen lihoissa elä, Saatanan enkelit on henkiolentoja, jotka tulee ihmisen mieleen ja sieluun asumaan.
Matt. 12:43
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalissa oli saatanan demoni, eli henkiolento "hän"
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ei henkiolennot saatanan demonit missään ihmisen lihoissa elä, Saatanan enkelit on henkiolentoja, jotka tulee ihmisen mieleen ja sieluun asumaan.
Matt. 12:43
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. "Henkiolento eli demoni ottaa ensimmäiseksi käyttöön ihmisen äänielimet ja alkaa puhua sitä saatanan molotusta eli glossolaliaa, jolla yrittää pitää yhteyttä henkimaailmaan. Se on sitä Baabelin tornin kaatamista edeltänytttä molotusta, pahuuden kieltä.
Henkiolento kun tulee ihmisen aivoihin, ja mieleen, niin yleensä sen ensin häiritsee ihmisen tasapainoelintä ja ihminen voi kaatua maahan suorilta jaloilta seläleen, jotta ihminen kuolisi tai saisi aivotärähdyksen.
"Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalissa oli saatanan demoni, eli henkiolento "hän"
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ei henkiolennot saatanan demonit missään ihmisen lihoissa elä, Saatanan enkelit on henkiolentoja, jotka tulee ihmisen mieleen ja sieluun asumaan.
Matt. 12:43
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. "”Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.”
2 Kor 12:7
Jos välttämättä haluat sen väärin ymmärtää, ymmärrä sitten, mutta vastaa sitten seurauksista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Henkiolento eli demoni ottaa ensimmäiseksi käyttöön ihmisen äänielimet ja alkaa puhua sitä saatanan molotusta eli glossolaliaa, jolla yrittää pitää yhteyttä henkimaailmaan. Se on sitä Baabelin tornin kaatamista edeltänytttä molotusta, pahuuden kieltä.
Henkiolento kun tulee ihmisen aivoihin, ja mieleen, niin yleensä sen ensin häiritsee ihmisen tasapainoelintä ja ihminen voi kaatua maahan suorilta jaloilta seläleen, jotta ihminen kuolisi tai saisi aivotärähdyksen.
"Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi."Sekametelisoppasi on jotenkin hämmentävän tragikoomista luettavaa. Sinulle ei näy oikein mikään olevan pyhää. Jumalan sana on pyhä ja sinä likaat sitä kammottavalla tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala heitti Paavalin Saatanan haltuun kuritettavaksi koko lopun elämän ajaksi ja antoi demonin asua hänessä elämän loppuun asti. Ei se mikään mykkä henki ollut, vaan Saatanan henkiolento, eli demoni. King James -käännöksen mukaan "The messenger of Satan" -niminen demoni.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Valheesi ovat Perkeleestä, kaiken valheen isästä lähtöisin. Voimme lukea apostolien teoista, miten Jumala suuresti johdatti ja käytti Paavalia monien, monien ihmisten pelastukseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.”
2 Kor 12:7
Jos välttämättä haluat sen väärin ymmärtää, ymmärrä sitten, mutta vastaa sitten seurauksista!Saatanan enkeli on henkiolento. Ei sillä ole mitään fyysitä ruumista, käsiä eikä jalkoja, eikä mitään puisia piikkejä, joilla se ihmisiä tökkisi.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanan enkeli on henkiolento. Ei sillä ole mitään fyysitä ruumista, käsiä eikä jalkoja, eikä mitään puisia piikkejä, joilla se ihmisiä tökkisi.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Joo, ei tarvita puupiikkejä ei…
Sinä olet päättänyt käyttää vähäinen ( korkea ikäsi huomioiden ) loppuelämäsi Paavalin herjaamiseen.
Apostoli Paavali oli uskollinen Jeesukselle loppuun asti ja pääsi Jeesuksen luo.
Et sinä voi hänen elämänsä työtä tyhjäksi tehdä. No, omassa pääkopassasi kyllä voit. Oma seurakuntasikin, siis se, mikä oli alullansa, hajosi kuin akanat tuuleen sinun mielettömien oppiesi ja megalomaanisen itsetehostuksesi vuoksi.
Sanoit mm. että Pyhä Henki katosi Maan päältä apostoli Johanneksen myötä ja palasi takaisin eli teki ns. comebackin sinun kauttasi!!!
Paljon muitakin tarinoita kerroit. Onkohan muuten nämä oppisi vielä voimassa? Olisi ihan mielenkiintoista tietää. Jos vaikka tekisit kirjan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanan enkeli on henkiolento. Ei sillä ole mitään fyysitä ruumista, käsiä eikä jalkoja, eikä mitään puisia piikkejä, joilla se ihmisiä tökkisi.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Etkö miesrukka tajua todellakaan, että leikit ikuisuusosallasi??? Kyseessä on se, missä vietät ikuisuuden! Tajuatko ollenkaan?
Paavalin sanojen vääntäminen on Raamatun mukaan kadotukseen johtava synti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Henkiolento eli demoni ottaa ensimmäiseksi käyttöön ihmisen äänielimet ja alkaa puhua sitä saatanan molotusta eli glossolaliaa, jolla yrittää pitää yhteyttä henkimaailmaan. Se on sitä Baabelin tornin kaatamista edeltänytttä molotusta, pahuuden kieltä.
Henkiolento kun tulee ihmisen aivoihin, ja mieleen, niin yleensä sen ensin häiritsee ihmisen tasapainoelintä ja ihminen voi kaatua maahan suorilta jaloilta seläleen, jotta ihminen kuolisi tai saisi aivotärähdyksen.
"Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi."”Henkiolento eli demoni ottaa ensimmäiseksi käyttöön ihmisen äänielimet…”
Näin on kohdallasi totisesti käynyt!
Ja näppäimistö siihen päälle vielä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Henkiolento eli demoni ottaa ensimmäiseksi käyttöön ihmisen äänielimet…”
Näin on kohdallasi totisesti käynyt!
Ja näppäimistö siihen päälle vielä!Näinhä tuo käv!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala heitti Paavalin Saatanan haltuun kuritettavaksi koko lopun elämän ajaksi ja antoi demonin asua hänessä elämän loppuun asti. Ei se mikään mykkä henki ollut, vaan Saatanan henkiolento, eli demoni. King James -käännöksen mukaan "The messenger of Satan" -niminen demoni.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Saatanan enkeli rusikoi paulusta eikä ollut hänen sielussa. Ja tapahtui Kreikassa KORINTTOSSA. Kreikassa. Paulus oli juutalaista taustaa ettei kerskaisi näyillään. Ylpeys on pahasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä Paavalin herjaaja on jo pitkään tehnyt turhaa työtä Paavalin mitätöimiseksi. Hän ei ole siinä onnistunut, koska Pyhä Henki ei ole voinut sitä tukea. Tämä herjaaja jatkaa, vaikka on jo nähnyt sen, mihin se johtaa. Pietari sen sanoi. Se johtaa kadotukseen.
Synagogalla ja hellareissa on huumekuljetukset myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalissa oli saatanan demoni, eli henkiolento "hän"
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ei henkiolennot saatanan demonit missään ihmisen lihoissa elä, Saatanan enkelit on henkiolentoja, jotka tulee ihmisen mieleen ja sieluun asumaan.
Matt. 12:43
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. "Jeesus kertoo juutalaisista joista hän ajoi ulos demoneja voit itse vanhoista kertomuksista löytää miten juutalaisissa oli demoneja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Henkiolento eli demoni ottaa ensimmäiseksi käyttöön ihmisen äänielimet ja alkaa puhua sitä saatanan molotusta eli glossolaliaa, jolla yrittää pitää yhteyttä henkimaailmaan. Se on sitä Baabelin tornin kaatamista edeltänytttä molotusta, pahuuden kieltä.
Henkiolento kun tulee ihmisen aivoihin, ja mieleen, niin yleensä sen ensin häiritsee ihmisen tasapainoelintä ja ihminen voi kaatua maahan suorilta jaloilta seläleen, jotta ihminen kuolisi tai saisi aivotärähdyksen.
"Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi."Arabiassa oli monessa riivaajia Jeesuksen aikana.
- Anonyymi
Paavalin vastustaja on demonipesä, joka näkee demoneita joka puolella, mutta ei Jumalan Pyhää Henkeä missään.
- Anonyymi
Oikeiden ja väärin profeettojen suhde oli ennen 1:450. Yksi oikea ja 450 väärää.
Nyt on suhde ihan samanlainen. - Anonyymi
Aivan. Demoneita kaikkialla. Jumalan pyhien totuuksien demonisoinnista ei mitään hyvää seuraa hänelle.
- Anonyymi
Tämä kyseinen pilkkaaja on omistanut elämänsä demoneille. Koskaan tai ainakaan hyvin pitkään ( noin 20 vuoteen ) hän ei ole julistanut evankeliumia Jeesuksen sovitustyöstä ristillä. Se on aivan vierasta hänelle. Kaikki, mitä hän julistaa ja on julistanut on ”demoni siellä, demoni täällä”- oppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeiden ja väärin profeettojen suhde oli ennen 1:450. Yksi oikea ja 450 väärää.
Nyt on suhde ihan samanlainen.Jumala armahti Paavalin.
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
- Anonyymi
Kuningas Saulille ja Saulus Tarsolaiselle kävi ihan samalla tavalla.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Job 4:18
"Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja."- Anonyymi
Niinpä niin. Samat nimet. Pakkohan niiden on sitten olla samanlaisia, joo epäilemättä ihan loogista…
- Anonyymi
KUNINGAS SAUL OLI JUUTALAINEN NIIN
- Anonyymi
On arvioitu, että Paaalin puheista 20% on valheeellisia ja 80% totouutta.
Mutta ilman Jeesuksen kasteeseen lähettämää omaa Totuuden Henkeänsä ihminen ei pysty niitä erottamaan, vaan nielaisee ne valheet totuuden sisällä, kuin hampurilaisen pihvin kuorien väissä.- Anonyymi
Lahkoissa ihmisiä vittsevät ja kaatavat hurmoshenget eivät ole mikään Jeesuksen Totuuden Henki.
- Anonyymi
Oletpa ovela! ”On arvioitu…” Sinä itse olet arvioinut, koska olet addiktoitunut Paavalin herjaamiseen. Kukaan muu ei ole niin arvioinut. Jos joku sitten olisikin niin tehnyt, esitä viite.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkoissa ihmisiä vittsevät ja kaatavat hurmoshenget eivät ole mikään Jeesuksen Totuuden Henki.
En osaa sanoa lahkoista, mutta profeetta Joel profetoi näin:
” Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.”
Joel 2:28
Myös apostolien teoista voimme lukea saman:
” 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.”
Ap t 2:17 - Anonyymi

Ap t 2:17Ei kaikilla ihmisillä mitään Pyhää Henkeä ole. Älä valehtele.
Se vaihe tarkoittaa vasta tulevaisuutta, kun leijojan ja karista makaa vierekkäin, eikä enää opetella sotimaan. Se Hengen vuodatus on vasta jossain kaukana tulevaisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikilla ihmisillä mitään Pyhää Henkeä ole. Älä valehtele.
Se vaihe tarkoittaa vasta tulevaisuutta, kun leijojan ja karista makaa vierekkäin, eikä enää opetella sotimaan. Se Hengen vuodatus on vasta jossain kaukana tulevaisuudessa.En ole väittänytkään, että olisi.
Profetia koski tulevaa, mutta siitä on saatu kokea jo ”alkupaloja”, kun Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole väittänytkään, että olisi.
Profetia koski tulevaa, mutta siitä on saatu kokea jo ”alkupaloja”, kun Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina.Helluntaina 3000 kastettiin vedestä ja Hengestä ja he saivat kasteen lahjan Pyhän Hengen.
Ei kaikki Jerusalemin ihmiset.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole väittänytkään, että olisi.
Profetia koski tulevaa, mutta siitä on saatu kokea jo ”alkupaloja”, kun Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina.Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntaina 3000 kastettiin vedestä ja Hengestä ja he saivat kasteen lahjan Pyhän Hengen.
Ei kaikki Jerusalemin ihmiset..Ensin opetuslapset olivat odotuksessa.
He odottivat, kuten Jeesus oli kehottanut, Pyhää Henkeä.
He saivat täyttyä Pyhällä Hengellä ja puhuivat kielillä, kuten Jeesus oli luvannut.
Jeesushan EI valehtele.
Tämä yliluonnollinen, jumalallinen tapahtuma herätti ihmisten huomion.
Pietari kertoi, mistä oli kyse ja siteerasi Jooelin profetiaa. Profetian lopuksi sanottiin myös:
”Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”
Pietari julisti voimakkaasti ristin sanomaa.
Yleisö kuultuaan evankeliumin sai piston sydämeensä ja sai kehoituksen tehdä parannus ja ottaa kaste.
Noin kolme tuhatta sielua, ihmistä uskoon.
Jatkossa joka päivä tuli ihmisiä uskoon eli pelastui. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkoissa ihmisiä vittsevät ja kaatavat hurmoshenget eivät ole mikään Jeesuksen Totuuden Henki.
Hinduilla budhalla on omat henget kuin on muissakin uskonnoissa. Okkulttisen hengen kyllä erottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikilla ihmisillä mitään Pyhää Henkeä ole. Älä valehtele.
Se vaihe tarkoittaa vasta tulevaisuutta, kun leijojan ja karista makaa vierekkäin, eikä enää opetella sotimaan. Se Hengen vuodatus on vasta jossain kaukana tulevaisuudessa.Tänne asti on juostu karkuun muita jumalia Jeesuksen vainoajia ja oikein YK johdolla niitä vainoajia tänne tuodaan JEESUS SENTÄÄN Iranin passit venäjän viisumit vainoajilla taas kurdit Iranista. Saadaan joukkoraiskaajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensin opetuslapset olivat odotuksessa.
He odottivat, kuten Jeesus oli kehottanut, Pyhää Henkeä.
He saivat täyttyä Pyhällä Hengellä ja puhuivat kielillä, kuten Jeesus oli luvannut.
Jeesushan EI valehtele.
Tämä yliluonnollinen, jumalallinen tapahtuma herätti ihmisten huomion.
Pietari kertoi, mistä oli kyse ja siteerasi Jooelin profetiaa. Profetian lopuksi sanottiin myös:
”Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”
Pietari julisti voimakkaasti ristin sanomaa.
Yleisö kuultuaan evankeliumin sai piston sydämeensä ja sai kehoituksen tehdä parannus ja ottaa kaste.
Noin kolme tuhatta sielua, ihmistä uskoon.
Jatkossa joka päivä tuli ihmisiä uskoon eli pelastui.Lapsellisen helppoa pelastua JUST BELIEVE
- Anonyymi
Demonipesä tosiaan vauhdissa kun kaikki henget ovat siitä Paavalia myöten.
Toisaalta ei Paavali tai kukaan niinkään siitä että oli Henkeä moittinut, siitä siitä kyllä jos sitä ei ollut kuten galatalaisilla. Tai oli ollut mutta olivat luopuneet siitä lakihenkisen lihallisuuden edessä.
Mutta jos joku uskoo siihen että Paavali herjaamalla pääsee taivaaseen, niin jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Ei se ole kenenkään toisen uskosta tai Paavalista pois, vaan kyllä maailmaan harhaoppeja mahtuu.- Anonyymi
Harhaopit ovat ihmisten eksyttämiseksi. Ei niihin saa suhtautua kevyesti. Ei pidä paikkaansa, että kukin tulisi uskollaan autuaaksi. Sellaista ei ole Raamatussa.
- Anonyymi
Paavali ei kaihtannu keinoja eksyttäessään Juutalaisia pois totuudesta. Hän tekeytyi jopa nasiiriksi, vaikka ei Jeesuksen aikaan mitään nasiireja enää ollut olemassakaan. Johannes Kastaja oli viimeinen nasiiri, mutta hänet tapettiin Herodeksen käskystä.
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][ [4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]
Eikä siellä temppelissä enää ollut edes Pyhää Henkeä, vaan Saatana oli uusi temppelin herra, koska Pyhä Henki poistui teppelin kaikkein pyhimmästä osasta Jeesuksen kuollessa.- Anonyymi
Paavali puolusti raivokkaasti oikeuttaan valehteluun.
Paavali oli ensimmäinen Jesuiitta. Tarkoitus pyhittää keinot.
Siinä vaiheessa Paavalissa oli jo Saatanan enkeli asuvaisena. (The messenger of Satan)
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali puolusti raivokkaasti oikeuttaan valehteluun.
Paavali oli ensimmäinen Jesuiitta. Tarkoitus pyhittää keinot.
Siinä vaiheessa Paavalissa oli jo Saatanan enkeli asuvaisena. (The messenger of Satan)
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?Paavalin kirjeet tulisikin jakaa aikaan ennen Saatanan enkelin saamista, ja Saatanan enkelin saamisen jälkeiseen pahaan aikaan (The messenger of Satan, aikaan)
Korintossa Paavali myöntää, että siellä hänessä oli Saatanan enkeli, demoni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin kirjeet tulisikin jakaa aikaan ennen Saatanan enkelin saamista, ja Saatanan enkelin saamisen jälkeiseen pahaan aikaan (The messenger of Satan, aikaan)
Korintossa Paavali myöntää, että siellä hänessä oli Saatanan enkeli, demoni.2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi
Niin, sinähän olet kertonut aiemmin hurjia tarinoita, kuinka Pyhä Henki poistui Maan päältä Johanneksen kuoleman myötä ja palasi sinun ( !!! ) myötäsi takaisin.
Tarinasi näköjään muuttuvat vinhasti aina tilanteen mukaan. Kovin, kovin ”uskottavaa”! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, sinähän olet kertonut aiemmin hurjia tarinoita, kuinka Pyhä Henki poistui Maan päältä Johanneksen kuoleman myötä ja palasi sinun ( !!! ) myötäsi takaisin.
Tarinasi näköjään muuttuvat vinhasti aina tilanteen mukaan. Kovin, kovin ”uskottavaa”!Jeesuksen kuollessa Pyhä Henki poistui maan päältä ja temppelin kaikkein pyhimmästä osaasta, jonne Saatana meni tilalle uudeksi temppelinherraksi.
Vasta kun Jeesus meni taivaaseen, hän lähetti sieltä kasteseen helluntaina oman Henkensä . Totuuden Hengen, Toisen puolustajan. - Anonyymi
Paavali ei tekeytynyt miksikään. Hän oli aito, rehellinen, vilpitön Jeesuksen seuraaja ja hänen työnsä oli hyvin hedelmällistä.
Paavalin työ oli niin hedelmällistä, että sinun pitäisi syvästi hävetä, että kehtaat herjata häntä, sinä, joka ainoastaan pyrit rikkomaan Jeesuksen Kristuksen omien uskoa, siinä tosin onnistumatta.
Onnistut rikkomaan ainoastaan oman uskosi rippeet.
Joudut teoistasi tekemään tiliä Jumalalle.
Jokainen paha sanasi ja pyrkimykseksi tullaan tutkimaan Jumalan tulisilmien alla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen kuollessa Pyhä Henki poistui maan päältä ja temppelin kaikkein pyhimmästä osaasta, jonne Saatana meni tilalle uudeksi temppelinherraksi.
Vasta kun Jeesus meni taivaaseen, hän lähetti sieltä kasteseen helluntaina oman Henkensä . Totuuden Hengen, Toisen puolustajan.Sanoit:”Jeesuksen kuollessa Pyhä Henki poistui maan päältä ja temppelin kaikkein pyhimmästä osaasta, jonne Saatana meni tilalle uudeksi temppelinherraksi.”
Mitään totuutta ei ole sanoissasi tältä osin.
Olet siis luopunut siltä osin oppisi aiemmista perusteemoista, koska et siitä ensin puhunut. Vaikenit vain. Näin ne ihmisopit muuttuvat.
Oppisi on heiniä ja olkia valtaosin. Ne palavat. Totuutta vain hiukan jotta se voisi joitakin hämätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoit:”Jeesuksen kuollessa Pyhä Henki poistui maan päältä ja temppelin kaikkein pyhimmästä osaasta, jonne Saatana meni tilalle uudeksi temppelinherraksi.”
Mitään totuutta ei ole sanoissasi tältä osin.
Olet siis luopunut siltä osin oppisi aiemmista perusteemoista, koska et siitä ensin puhunut. Vaikenit vain. Näin ne ihmisopit muuttuvat.
Oppisi on heiniä ja olkia valtaosin. Ne palavat. Totuutta vain hiukan jotta se voisi joitakin hämätä.Joh. 14:30 "En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään."
Luuk. 10:18 Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
2. Tess. 2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joh. 14:30 "En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään."
Luuk. 10:18 Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
2. Tess. 2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'Niin kyllä. Saatana on olemassa. Se on totta, mutta Jeesus sai siitä riemuvoiton Golgatan ristillä. Ymmärrätkö sitä ollenkaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen kuollessa Pyhä Henki poistui maan päältä ja temppelin kaikkein pyhimmästä osaasta, jonne Saatana meni tilalle uudeksi temppelinherraksi.
Vasta kun Jeesus meni taivaaseen, hän lähetti sieltä kasteseen helluntaina oman Henkensä . Totuuden Hengen, Toisen puolustajan.Valheversiosi siis vaihtuu kaiken aikaa.
Valheesi vaihtelee kuin heinä tuulessa, mutta Jumalan TOTUUS pysyy murskyssäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin kirjeet tulisikin jakaa aikaan ennen Saatanan enkelin saamista, ja Saatanan enkelin saamisen jälkeiseen pahaan aikaan (The messenger of Satan, aikaan)
Korintossa Paavali myöntää, että siellä hänessä oli Saatanan enkeli, demoni.Miksi teet itsellesi SUUREN VAHINGON Teuvo?
- Anonyymi
PAAVALI PURJEHTI SYYRIAAN MAATA PITKIN OLISI PÄÄSSYT KYLLÄ. 2000 VUOTTA SITTEN PURJELAIVAT. AUTOJA EI OLLUT. MIEHELLÄ saa olla pitkät hiukset miten vaan ei vaikuta pelastukseen ne on maallisia sääntöjä. Kukaan ei mittaa sun hiuksia tai tutki penistä kun kuolet.
- Anonyymi
Mohametit rakensi temppelin päälle moskeijansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kyllä. Saatana on olemassa. Se on totta, mutta Jeesus sai siitä riemuvoiton Golgatan ristillä. Ymmärrätkö sitä ollenkaan?
Ilmestyskirjassa luku 20 kohta 10
- Anonyymi
Kaikki uskonnolliset vanhat kirjoitukset ovat väänneltyjä ja muunneltuja, lisäksi niitä on käännetty lukuisia kertoja eri kielille ja eri aikakausien aikana kieli ja tulkinta on muuttunut ja sitten se politiikka ja vallan tahon muokkaus ja arkoitusperät.
Eli nuo muinaiset satutarinat ovat ihan mitä sattuu.- Anonyymi
Ei ole usko joka miehen. Kaikki eivät pelastu.
- Anonyymi
On väärin vähätellä Saatanan enkelin toimintaa Paavalin kautta.
Usein sanotaan, että Paavalin saama demoni heikensi hänne fyysistä kuntoa ja voimaa.
Päinvastoin. Saatanan enkeli antoi Paavalille lisää voimia.
Paavali harjoitteli nykkeilyä ja juoksua ja olisi tappanut jonkun pariskunnan yhdellä nyrkin luonnillä talokaupan rahojen saamiseksi heiltä.
Fil. 3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä"
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.- Anonyymi
Sinussa on hurjasti komiikkaa. Mutta kun sekoitat komiikkaa valheen, se on surkeata komiikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinussa on hurjasti komiikkaa. Mutta kun sekoitat komiikkaa valheen, se on surkeata komiikkaa.
Tuo nyt vaikuttaa täydeltä trollaukselta.
- Anonyymi
Mitä noita hyödyttää selitellä?
Mitä uskoa tuollainen on?
Miten tuo vaikuttaa ihmiseen, saako synnit anteeksi, tuleeko Jumalan armo osaksi siten että Hengessä sana tulee lihaksi?
Vai mikä noin samojen asioiden toistelulla on tarkoitus?- Anonyymi
1. Joh. 4:1
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.
Johannes sanoi suoraan, että alkuseurakunta on pahojen miesten eli antikristuksien vallassa ja sen aika päättyi noin v.70 jKr. temppelin hajottamisen yhteydessä.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
- Anonyymi
Eikä Paavali mikään ainoa oikea pakanoiden apostoli ollut.
Jeesuksen seurassa kulkeneet oikeat apostolit oli niitä oikeita pakanoiden apostoleita.
Heidät Jeesus käski kastaa kaikki pakanakansat omikseen ja sitten opettaa heille käskyt ja lait.
Matt.28
17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."- Anonyymi
Johanneksen Ilmestyskirjan mukaan Paavali ei ollut Karitsan apostoli ollenkaan.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen Ilmestyskirjan mukaan Paavali ei ollut Karitsan apostoli ollenkaan.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.Apostoli-nimikettä ei ole lukittu ainoastaan kahdentoista alkuperäisen apostolin varaan.
Jumala kun kutsuu jonkun apostolin tehtävään, ei ihminen voi sitä tyhjäksi tehdä.
Vai oletko sinä jokin Jumalan neuvonantaja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apostoli-nimikettä ei ole lukittu ainoastaan kahdentoista alkuperäisen apostolin varaan.
Jumala kun kutsuu jonkun apostolin tehtävään, ei ihminen voi sitä tyhjäksi tehdä.
Vai oletko sinä jokin Jumalan neuvonantaja?Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.Kyllä, oli 12 alkuperäistä apostolia, joista Juudas Iskariot vilpistyi pois, mutta oli myös muita apostoleja, kuten Paavali ja Barnabas.
- Anonyymi
Näitä Sanan vääntäjiä on varoitettu. Nyt he joko nöyrtyvät tekemään parannuksen tai paatuvat ja joutuvat kadotukseen. Näin se on.
- Anonyymi
Jeesus lähetti lainopettajia, mutta ei enää uusia apostoleita.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
Eksyttäjät vain tekeytyy apostoleiksi, profeetoiksi, ihmeparantajiksi, jalavenyttäjiksi, sielunhoitajiksi, ja vaikka miksi.
2.Kor.11
13 Sillä senkaltaiset väärät apostolit ja petolliset työntekijät teeskelevät itsensä Kristuksen apostoleiksi.
14 Ei myös ihmekään ole; sillä itse Saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi.
15 Ei siis se ole suuri, jos myös hänen palveliansa itsensä asettelevat niinkuin he olisivat vanhurskauden saarnaajat, joiden loppu pitää oleman heidän töittensä perään.- Anonyymi
Sinulla ei ole pelastussanomaa Jeesuksen sovitustyöstä ja ylösnousemuksesta kuolleista. Se kertoo erittäin vahvasti, että et ole saanut Jumalalta käskyä, etkä kutsua.
- Anonyymi
Silloin kun Jeesus huusi: Jumalani, Jumalani, miksi miksi minut hylkäsit, niin Pyhä Henki postui Temppelin kaikkein pyhimmästä osasta ja tilanne meni Temppelin harjalla odottanut Saatana ja repäisi esiripun edestään pois, jotta kaikki voivat ihailla hänen kauneuttaan, loistoaan ja viisauttaan.
2. Tess. 2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.- Anonyymi
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama."Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."”Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."
Siinähän on tarkka kuvaus sinusta.
En muista sinun koskaan julistaneen evankeliumia Jeesuksen ristista. Saatanaa ja demoneita olet ahkerasti julistanut. Tottahan sinä isäntääsi julistat.
- Anonyymi
Noihin Raamatunkohtiin pitää joku valhe lykätä että toimivat.
Kyllä jokainen tietää että noin Raamatussa lukee ilman että niitä tänne kopioidaan.
Jos haluaa jotain harhaoppia syöttää, niin pitää keksiä joku oma vale, jota muka se mitä lainaa Raamatusta tukee.
Ei noilla muutoin ole mitään tarkoitusta. Raamattu on jo kaikilla tiedossa kun kirjapainotaito on ollut pitkään keksittynä ja nyt sen saa myös digipainoksena.- Anonyymi
Kaikilla Jenkkilahkoilla on omat pyhät kirjat ja raamatut.
Jehovantodistajilla Vartiotornilehdet, Helluntailaisilla Parhamin oppien mukaiset kansan raamatut ja novumit,kootut selitykset, Mormoneilla Mormonin kirjat, Opin ja liittojen kirjat. Adventisteilla Ellenin kootut selitykset.
- Anonyymi
Jos Paavali olisi ollut oikea apostoli, niin toki Jeesus olisi valinnut hänet jo eläissään apostoliksi ja kouluttanut ja puhunut hänelle kaikki asiat ja salaisuudet, kuten teki oikeille apostoleilleen.
Joh. 15:15
En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.
Aika outoa on sekin, että Jeessus ei eläissään puhunut oikeille apostoleille uuden suuruuden Paavalin ilmestymisestä yhtään mitään etukäteen.
Herra, Herra kun ei tee mitään ilmoittamatta siitä etukäteen opetuslapsilleen.- Anonyymi
Kas kummaa, kun Jeesuksen muut apostolit eivät koskaan varoittaneet Paavalista, jos hän olisi ollut väärä julistaja!
Päinvastoin he tunnustivat hänet Jumalan lähettämäksi!
”Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -
sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa -
ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.”
Gal 2:6-9
- Anonyymi
Mitä salaisuuksia Jeesuksella oli?
Eläessään ainankin sanoi puhuvansa avoimesti kaiken.- Anonyymi
Esim. Jeesuksen oikea nimi on salattu nimi, mikä paljastetaan vasta Jeesuksen tulemuksessa. Joshua- nimi oli tavallinen ihmisen nimi maanpäällistä elämää varten.
Ilm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim. Jeesuksen oikea nimi on salattu nimi, mikä paljastetaan vasta Jeesuksen tulemuksessa. Joshua- nimi oli tavallinen ihmisen nimi maanpäällistä elämää varten.
Ilm. 3:12
Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.Antikristus otti Jeesus-nimen käyttöönsä, eksyttääkseen, jos mahdollista valitut eli Juutalaiset.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antikristus otti Jeesus-nimen käyttöönsä, eksyttääkseen, jos mahdollista valitut eli Juutalaiset.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.
"Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan"
- Anonyymi
Aika salaisia juttuja.
Varmaan niin salaisia ettei Jeesus itsekään niistä tiennyt mitään.- Anonyymi
Ei niitä kaikkia Jeesuksen sanoja ja puheita ole muistiin kirjoitettu.
Joh. 21:25
Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.
- Anonyymi
Damaskontien tapahtumien jälkeen Paavali karttoi ja piiloteli tapaaamasta monta vuotta oikeita Jeesuksen seurassa kulkeneita apostoleita Karitsan apostoleita.
Ilmeisesti odotteli, että pääsisi heistä eroon...
Piilotteli nykyisen Turkin alueella "Arabiassa" kolme vuotta ja vain käväisi kerran Jerusalemissa.
Sitten piilotteli Damaskossa kymmenen vuotta, eikä kukaa tiedä, mitä siellä puuhasteli.- Anonyymi
Saatana vei Jeesuksen erämaahan ja kiusasi tätä 40 päivää.
Veikö Saatana Paavalin Arabian erämaahan kolmeksi vuodeksi ja näytti niitä suuria ilmestyksiä, mikä teki hänet ylpeäksi?
Ylpeyden synti on yksi pahimmista kuoleman synneistä. Mielen synti.
Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure. - Anonyymi

And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.1. Tim. 3:6
Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. - Anonyymi
Paavali piilotteli tapaamasta oikeita apostoleitai monta vuotta. Ei kerro mitään uskottavaa syytä.
" En myös Jerusalemiin niiden tykö palannut, jotka ennen minua apostolit olivat; vaan menin pois Arabiaan ja palasin jällensä Damaskuun. (Gal.1:17) - Anonyymi
24 Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
25 Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna.
- Anonyymi
Ei uutta auringon alla. Eri lohkojen profeetat profetoi toinen toisistaan. Tyhmää
- Anonyymi
Eli tässä korostuu se, että ymmärtää Jumalan sanaa oikein ja että on arka tunto sen edessä.
- Anonyymi
Ja omatunto on poltinraudalla merkitty jos Raamattu on valetta ja pakanain apostoli suurin hairahtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja omatunto on poltinraudalla merkitty jos Raamattu on valetta ja pakanain apostoli suurin hairahtaja.
On arvioitu, että Paavalin puheista 20% on valhetta ja 80% totuutta.
Eihän se lopun ajan eksytys muuten mikään raju ja väkevä eksytys olisikaan, jos joku ei olisi saanut tehtäväkseen sitä sinne Raamattuun kirjoittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On arvioitu, että Paavalin puheista 20% on valhetta ja 80% totuutta.
Eihän se lopun ajan eksytys muuten mikään raju ja väkevä eksytys olisikaan, jos joku ei olisi saanut tehtäväkseen sitä sinne Raamattuun kirjoittaa.Jumala koettelee ihmisiä monella eri tavalla. Antaa kaikki Saatanan seulottavaksi jossain elämänvaiheessa jne.
Antaa vaikka oikean ihmeen tapahtua ja katsoo, miten niihin suhtaanutaan. Antaako ihmeiden vaikuttaa uskon vakaumukseen, pitää Jumalan lait ja käskyt, vai lähteekö ihmeiden ja tunnusmerkkien perässä juoksemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala koettelee ihmisiä monella eri tavalla. Antaa kaikki Saatanan seulottavaksi jossain elämänvaiheessa jne.
Antaa vaikka oikean ihmeen tapahtua ja katsoo, miten niihin suhtaanutaan. Antaako ihmeiden vaikuttaa uskon vakaumukseen, pitää Jumalan lait ja käskyt, vai lähteekö ihmeiden ja tunnusmerkkien perässä juoksemaan.Hurmoslahkot käyttää tätä eksytystä hyväkseen.
5.Ms.13
1 Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
2 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,
3 ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
4 niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
5 Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen KÄSKYNSÄ , häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa. - Anonyymi
Se on just noin ja Jumalan tahto.
- Anonyymi
Seulonta
Dan. 11:35
Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.
Aam. 9:9
Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansain seassa, niinkuin seulalla seulotaan: ei jyvääkään putoa maahan. - Anonyymi
Kyllä harhaoppiset tosiaan haluavat tehdä Raamatusta harhaopin käsikirjan.
Joskin Jumalan tarkoitus on aivan päinvastainen. Pelastus sieltä UT:sta on löydettävissä.- Anonyymi
Totuus on siellä Raamatussa kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen. Ei se kaikille selviä ollenkaan.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on siellä Raamatussa kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen. Ei se kaikille selviä ollenkaan.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.Harhaoppisten mielikohta, minkä he kääntävät siten että Raamatussa ei ole se mitä kirjoitettu on, vaan se miten me sen tutkiskelemme ja millaiseksi muutamme. Ei mitään siitä ilmoituksesta että Henki ohjaa uudessa liitossa ihmistä ja niin Jumalan tahto tapahtuu eikä ihmisten omapäiset tulkinnat ole olevinaan jotain uskoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaoppisten mielikohta, minkä he kääntävät siten että Raamatussa ei ole se mitä kirjoitettu on, vaan se miten me sen tutkiskelemme ja millaiseksi muutamme. Ei mitään siitä ilmoituksesta että Henki ohjaa uudessa liitossa ihmistä ja niin Jumalan tahto tapahtuu eikä ihmisten omapäiset tulkinnat ole olevinaan jotain uskoa.
Kaikilla jenkkilahkoilla (Jehovat, Helluntailaiset, Mormonit) on ihan omat pyhät kirjat, joita he kutsuu raamatuiksi.
Oikea Raamattu on pöydällä vain hämäyksen vuoksi, että uusi tulokas luulisi lahkoa kristityksi seurakunnaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla jenkkilahkoilla (Jehovat, Helluntailaiset, Mormonit) on ihan omat pyhät kirjat, joita he kutsuu raamatuiksi.
Oikea Raamattu on pöydällä vain hämäyksen vuoksi, että uusi tulokas luulisi lahkoa kristityksi seurakunnaksi.On se irvokasta, että tuollaisen ikivanhan lammaspaimenten kehittelemästä tarinanasta kinataan ja syytellään toisia harhaoppisiksi, niin kuin oma uskomus olisi muka parempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla jenkkilahkoilla (Jehovat, Helluntailaiset, Mormonit) on ihan omat pyhät kirjat, joita he kutsuu raamatuiksi.
Oikea Raamattu on pöydällä vain hämäyksen vuoksi, että uusi tulokas luulisi lahkoa kristityksi seurakunnaksi.Muista Jumalan käsky: ”Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi!”
- Anonyymi
Varmin merkki harhaopista on ettei hyväksy Raamattua Paavalin kanssa.
- Anonyymi
Filosofi Rousseau: ”Onko evankeliumien kirjoittajien kertomukset keksitty huvin vuoksi? Hyvä ystävä, semmoista ei keksitä. Sokrateen elämäntyö on vähemmin todistettavissa kuin Jeesuksen.”
"Haloo, onko Matteus puhelimessa. Täällä Johannes. Olisi yksi juttu. Pitäisi keksiä satuolento ja sopia, mitä hänestä kirjoittaisimme elämänkertana."
Johannes: "Hyvä idea. Houkutellaan Luukas ja Markus mukaan, niin saadaan omat aikalaisemmekin vakuuttumaan, että keksimämme satuolento on elänyt meidän aikanamme."
Myöhemmin
Luukas: "Olen keksinyt Jeesukselle nimen ja lapsuuden. Laitan hänet syntymään köyhään perheeseen, joka joutuu verollepanon vuoksi henkikirjoituskaupunkiinsa. Kirjoitan, että kaikki majoitustilat ovat täynnä ja perhe majoitetaan talliin, jossa lapsi syntyy."
Markus: "Hyvä. Minä laittaisin jatkoksi, että pakenevat Egyptiin pelastuakseen Herodeksen lastenmurhalta."
Johannes: "Jotta kyhäelmästämme tulisi uskottavampi, laitetaan perhe sitten asumaan syrjäiseen Nasaretiin turvallisuussyistä."
Matteus: "Jep. Laittaisin isälle ammatiksi puusepäntyöt ja lisään kuusi sisarusta. Lukutaidon annan myös."
Luukas: "Teen hartaita sepittämällä, että käyvät vuosittain 150 km päässä Jerusalemissa lakisääteisessä pääsiäisjuhlassa."
Markus: "Kirjoittaisin yksityiskohdaksi, että Jeesus keskustelee temppelissä pappien kanssa 12-vuotiaana, jolla osoitan hänen olleen kiinnostunut Raamatusta."
Johannes: "Lisäisin, että varttuessaan oli hyvä maine."
Matteus: "No eiköhän tuo riitä lapsuudesta, sillä meillä on iso urakka etsiä Raamatusta kaikki yli 300 messias-ennustusta ja sepittää, miten ne täyttyivät tuossa keksimässämme Jeesuksessa."
Luukas: "Se onkin iso urakka, koska keksimme hänelle kyvyn olla mestarillinen opettaja ja meidän tulisi nyt sepittää ne ja laittaa ne opetukset hänen nimiinsä."
Markus: "Niinpä, ihan tekisi ottaa omiin nimiimme hänen suuhunsa keksimämme huikeat opetukset, jotka tulevat muuttamaan maailmanhistorian."- Anonyymi
Se piti vielä keksiä että Jeesus tapettiin sapattirikkomuksista. Ettei välittänyt juutalaisten tavoista höykäsen pöläystä ja siitä syystä Israelin päälle tuli kirous Jeesuksen verestä. Kuka heistä saattoi niin pahan jutun keksiä omasta päästä? Kelle lankesi syyllisyys siitä. Sekä siitä että roomalaiset olivat uskoneet enemmin Jeesuksen kuin juutalaiset fariseukset. Niinkö juutalaiset itse itsensä munasivat keksimällä tuollaisen sepitteen?
- Anonyymi
Paavali ei kaihtanut valehtelemista, kun tarkoitus oli tarpeeksi hyvä ja sovelias.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Paavali ei pitänyt valehtelemista syntinä.
Room. 7:20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.- Anonyymi
Mikä Raamatun mukaan on ihmisen syntisyyden vastakohta?
Se, että syntiinlankeemuksen eli Luojan vastaisen kapinan jälkeisten kansojen vastenmieliset tavat, sekä juutalaisten niskurointi Luojan lakeja vastaan eivät mitenkään vahingoittaneet itse Jumalaa, vaan ainoastaan ihmisiä itseään.
Todellisuudessa Luojan ehdoton totuudellisuus, puhtaus ja oikeudenmukaisuus ovat jyrkkä vastakohta ihmiskunnalle. Se, että ihmiskunnan väärinteot korostavat Jumalan oikeamielisyyttä entisestään, ei kuitenkaan anna perusteita väitteille, että Jumala olisi epäoikeudenmukainen määrätessään langettavan tuomion väärintekijöille. Koska ihminen on vain luomus, hänelle ei ole annettu valtuuksia ja oikeutta itsensä vahingoittamiseen tekemällä väärin eli syntiä.
Paavali käytti em. perustelua, kun kirjoitti Rooman seurakunnalle:
Room.3 ”Jos jotkut ovat epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä?
Pois se! Jumala on uskollinen, vaikka jokainen ihminen osoittautuisi valhettelijaksi, niinkuin kirjoitettu on: "Jotta sinut (Luoja) havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään (syytetään valehtelijaksi)."
Vrt. Pslm.62 ”Vain tuulen henkäystä ovat ihmiset, vain valhetta ihmisten lapset: kaikki he nousevat vaa'assa ylös köykäisempinä kuin tuulenhenkäys.” **
Room.3 ”Mutta jos meidän vääryytemme (syntisyytemme) tuo ilmi Jumalan vanhurskauden (oikein toimimisen), mitä me siihen sanomme? Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun hän osoittaa suuttumuksensa? Minä puhun ihmisten tavalla.
Pois se! Sillä kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun **valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
Ja miksi emme sano, niinkuin muutamat herjaten väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Heille tuleva tuomio on oikea.”
Jumala on vapauttanut tosi palvojansa pois synnin tekemisestä elämään Luojan normien mukaisesti, jotta se kirkastaisi häntä. Paavali sanoo myöhemmin Room.6 ”Älköön siis enää antako synnin hallita teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen haluille,
älkääkä antako jäseniänne vääryyden (pahuuden) aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne kuolleista eläviksi tulleina Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden (oikein tekemisen) aseiksi Jumalalle.”
Älkäämme siis pettäkö itseämme vääristelemällä Raamattua. Päinvastoin kuin paavin ritarit eli jesuiitat opettivat, tarkoitus ei pyhitä keinoja. Jos valehtelemme siksi, että pidämme valehtelemisesta, ja jos sitten yritämme puolustautua sanoen, että ajan mittaan siitä valehtelusta koituu hyvää, niin me emme selviä sillä. Jumalan vanhurskas tuomio pannaan täytäntöön meitä vastaan siitä huolimatta.
- Anonyymi
Sitten voi itse oman harhaoppinsa mukaan keksiä mitä Paavali aina valehteli ja missä puhui totta. Todella kätevää luoda niin harhaoppi.
- Anonyymi
-92
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Svenska Bibeln 1917
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?
Paavali oli luonteeltaan valheellinen eli epärehellinen.."min lögnaktighet".. eikä Jeesus pidä Paavalia omana apostolinaan.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-92
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Svenska Bibeln 1917
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?
Paavali oli luonteeltaan valheellinen eli epärehellinen.."min lögnaktighet".. eikä Jeesus pidä Paavalia omana apostolinaan.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.Paavalin puheet ja mielipiteet pitää verrata oikeiden 12 apostolin ja Jeesuksn omiin kirjoituksiin, niin selviää, missä Paavali puhuu omiaan.
- Anonyymi
On todella paha virhe korottaa Paavali jalustalle oppeineen, jopa ohi Jeesuksen oppien. Paavali yritti saada jopa Juutalaisia luopumaan monesta Jumalan lain ikuisesta säätämyksestä, vaihtamaan sen henkien perässä juoksemiseen.
Luuk. 16:17
"Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään LAIN piirto häviää."
Jeesus varoitti kuolemansa jälkeen ilmestyvistä Paavalin kaltaisista uusista julistajista, jotka ovat heti Juutalaisten eli valittujen kimpussa uusine oppeineen.
Matt.24:24 "24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."- Anonyymi
Kun Jeesus puhui Luuk.16. seuraajilleen aineellisen rikkauden oikeasta käytöstä, myös fariseukset olivat kuulolla, mutta ärsyyntyivät: Lu.16:14 ”Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä.” Jeesus ei pelästynyt vinoilua, vaan sanoi:
"Te juuri olette ne, jotka teeskentelette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä vastenmielistä.”
Vaikka fariseukset halveksivat tavallista kansaa ja pitivät sitä kirottuna, silti ihmiset olivat pitäneet heitä suuressa arvossa. Mutta parhaillaan oli tapahtumassa osien vaihtuminen, rikkaat uskonnollis-poliittiset johtajat menettäisivät asemansa, mutta hengellisessä köyhyydessä pidetyt tavalliset ihmiset tulisivat ”paranemaan paiseistaan” eli pääsemään Jumalan suosioon.
Lu.3:18 Johannes Kastaja ”julisti kansalle evankeliumia (Lakia ja profeettoja).”
Lu.16:16 ”Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti, siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja monenlaiset yrittävät sinne väkisin. 17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään (Mooseksen) lain piirto häviää.”
Yksi Mooseksen lain päätarkoituksista oli johtaa tavalliset ihmiset ennustetun Messiaan (Jeesuksen) luo. Johannes Kastajan evankeliumi oli, että ”Jeesus on Jumalan Karitsa”. Pykälänikkari-fariseukset raivostuivat suunniltaan, kun Jeesus selitti vertauksessaan lisää osien vaihtumisen valtavuutta ja jyrkkyyttä.
Lu.16:19 ”Oli rikas mies (papisto), joka eli päivä ilossa loisteliaasti. 20 Mutta köyhä Lasarus (kansa) makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita 21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.” 22 rikas ja köyhä kuolivat."
Lasarus-kerjäläisen haluaisi hengellisessä nälässään syödä sitä, mitä putoilee papiston pöydältä. Aivan kuten märkivien haavojen peitossa olevaa Lasarusta halveksitaan, tavalliseen kansaan suhtaudutaan ylenkatseellisesti ikään kuin se olisi hengellisesti sairas.
Jeesus on juuri viitannut muutokseen. Johannes Kastajan ja Jeesuksen saarnaamistyön seurauksena Lasarus ja rikas mies ikään kuin kuolevat aiempiin olosuhteisiinsa eli entiseen tilaansa nähden.
Valtakunnan sanoma auttaa hengellisesti köyhiä, joiden aikaisemmin täytyi tulla toimeen sillä, mitä putoili papiston hengelliseltä pöydältä. Nyt he saavat nauttia elintärkeitä Raamatun totuuksia Jeesuksen opetuksen ansiosta. Nyt nuo ’aliravitut’ tajusivat olevansa Luojan suosiossa.
Sen sijaan fariseukset eivät ota vastaan valtakunnan sanomaa. Tuo sanoma, jossa kerrotaan tulevasta Jumalan langettamasta tulisesta tuomiosta, suututtaa ja piinaa heitä:
Mat.3 "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'. Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois.”
Siitä alkaen vähäosaiset alkoivat kuulla Jumalan valtakunnasta, joten Mooseksen laki oli täyttänyt tarkoituksensa eli johti ihmiset Messiaan luo. Kun Jeesus surmattiin, laki täyttyi viimeistä piirtoa myöten ja juridisesti lakkautettiin. Kenelläkään juutalaisellakaan ei olisi enää velvollisuutta noudattaa sitä.
Ja kun Luoja vuodatti Jeesuksen kuoltua opetuslapsille pyhää henkeä, kävi selvästi ilmi, että hän hyväksyi heidät, mutta ei pöyhkeää papistoa. - Anonyymi

Ja kun Luoja vuodatti Jeesuksen kuoltua opetuslapsille pyhää henkeä, kävi selvästi ilmi, että hän hyväksyi heidät, mutta ei pöyhkeää papistoa.Lakien kumoajat ovat ammattivalehtelijoita ja lahkolaisia, ei kristittyjä.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Synti tarkoittaa kirjoitetun lain rikkomista ja saman lain nojalla tulee viimeinen tuomio jokaiselle.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä SYNTI merkitsee JUMALAN LAIN rikkomista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakien kumoajat ovat ammattivalehtelijoita ja lahkolaisia, ei kristittyjä.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Synti tarkoittaa kirjoitetun lain rikkomista ja saman lain nojalla tulee viimeinen tuomio jokaiselle.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä SYNTI merkitsee JUMALAN LAIN rikkomista.Luuk.16:17 ”Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.”
Jeesus täytti Lain viimeisenkin piirron kuollessaan uskollisena, jolloin Lain kirous juutalaisiin nähden raukesi, koska Laki sanoi, että jos ei pidä Lakia täysin, on kirottu. Koska laki kielsi himoitsemisen, joka oli mahdotonta syntiselle ihmiselle, Lain alainen juutalainen olisi jäänyt vaille lunastusuhrin hyötyä eli ikuista elämää, jos Lakia ei olisi lakkautettu. Muu ihmiskuntahan ei ole koskaan ollut Mooseksen lain alainen.
Uskollisella kuolemallaan Jeesus vapautti koko ihmiskunnan (juutalaiset mukaan luettuna) synnin ja kuoleman orjuudesta ja siunaukset tulevat näkymään sitten, kun Jeesus taivaallisine joukkoineen poistaa pahuuden. Kirjaimelliset taivaat ja maa pysyvät, mutta pahat hallitukset ja jumalattomaksi rakennettu maa (niiden alamaiset) lakkautetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakien kumoajat ovat ammattivalehtelijoita ja lahkolaisia, ei kristittyjä.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Synti tarkoittaa kirjoitetun lain rikkomista ja saman lain nojalla tulee viimeinen tuomio jokaiselle.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä SYNTI merkitsee JUMALAN LAIN rikkomista.Mestariopettaja Jeesus viljeli runsaasti opetuskeinonaan itämaista tapaa hyperbolaa eli liioittelua, mutta vuosisatojen ajan jotkut ovat halunneet vesittää Jeesuksen purevan liioittelun ja ottaneet omia vapauksiaan. Esim. kertoessaan lähes mahdottoman taitavista kuuluisista ihmisistä The Babylonian Talmud mainitsee: ”He vetävät norsun neulansilmän läpi.” Samoin Jeesuskin korosti jonkin mahdottomuutta liioitellulla vastakohtaisuudella.
Matt.19:24, jossa on Jeesuksen hyperbola: ”Helpompi on kamelin päästä neulansilmän läpi.” Jotkut väittävät, että ”kameli” tulisi vaihtaa sanaksi ”köysi”. Mutta koska Matteus kirjoitti aluksi hepreaksi eikä arameaksi, jonka jälkeen, minkä jälkeen käänsi kreikaksi ja koska hepreaksi kameli-sana gamal ei ole sana hevelt (köysi) tai avot (nuora), takuulla Matteus tiesi, minkä sanan valitsi kreikankieliseen käännöksensä. Ja vanhimmissa kreikan käsikirjoituksissa sana on aina kamelos eli kameli.
Jeesus ei tarkoittanut, että rikas ei voisi saada elämää, koska tulihan monia varakkaita hänen seuraajikseen. Mutta monet rakastavat omaisuuttaan enemmän kuin Jeesuksen seuraamista.
Kun Jeesus korosti sen tarpeellisuutta, että piti lakata tuomitsemasta toisia, hän sanoi Matt.7:1–3: ”Miksi katsot kortta veljesi silmässä, mutta et näe hirttä omassa silmässäsi?” Varmasti painui kuulijoiden mieleen, miten typerää on arvostella toisten pieniä puutteita, kun itsellä voi olla suuria puutteita.
Matt.23:24 Jeesus sanoi fariseuksia ”sokeiksi oppaiksi, ”jotka siivilöivät sääsken, mutta nielevät kamelin”, joka painaa 70 miljoonaa kiloa enemmän kuin kameli. Jeesus tiesi, että nuo pykäläsaivartelijat siivilöivät viinin, ettei edes hyttysen koipi ole juomassa, jotteivät he tulisi muka ”epäpuhtaiksi, mutta silti nielivät epäpuhtaan kamelin!
Jeesus opetti siis, että fariseukset noudattivat lain pienimpiäkin vaatimuksia, mutta ”unohtivat painavimmat, eli ”armon, oikeuden ja uskollisuuden”. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakien kumoajat ovat ammattivalehtelijoita ja lahkolaisia, ei kristittyjä.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Synti tarkoittaa kirjoitetun lain rikkomista ja saman lain nojalla tulee viimeinen tuomio jokaiselle.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä SYNTI merkitsee JUMALAN LAIN rikkomista.KRK-1642 Mat.5:18 ”Totisest sanon minä teille: sijhenasti cuin taiwas ja maa cato/ ei pidä wähingän pijrto eikä jocu rahtu Laista catoman/ sijhenasti cuin caicki nämät tapahtuwat.”
Ps.102:26, 27 sekä Hebr.1:10,11 sanotaan taivaitten ja maan ”katoavan” ja ”tulevan muutetuiksi niin kuin vanheneva vaate”. Raamatussa sanat taivas ja maa eivät aina tarkoita sitä kirjaimellisesti. Esim. Ps.96:1 ”maata” käsketään ”veisaamaan”.
Taivaat ja maa kirjaimellisina luomuksina ovat katoavia, jos Luojan tarkoitus olisi se, mutta Raamatun mukaan kirjaimellinen ”maa pysyy iankaikkisesti.”
Ps.168 ”Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, ylistäkää häntä, kaikki kirkkaat tähdet. Ylistäkää häntä, te taivasten taivaat, te vedet taivasten päällä. Ylistäkööt ne Herran nimeä, sillä hän käski, ja ne tulivat luoduiksi.
Ja hän asetti ne olemaan aina ja iankaikkisesti, hän antoi niille lain, josta ne eivät poikkea.”
Korostaessaan ensimmäisen luomuksensa Jeesuksen pysyvyyttä, Luoja kertoo Raamatussa, että hänen Pojallaan on suurempi pysyvyys kuin aineellisella luomakunnalla, joka voisi tuhoutua, mutta jota kuitenkaan ei koskaan tuhota.
Hebr.1 ”Jumala on puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut. Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? …
(jumalattomat) maa* ja taivaat*, ne katoavat, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu."
Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä(Luoja) panen sinun (Jeesuksen) *vihollisesi (vanha' taivas' ja 'maa' sinun jalkojesi astinlaudaksi"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Jeesus puhui Luuk.16. seuraajilleen aineellisen rikkauden oikeasta käytöstä, myös fariseukset olivat kuulolla, mutta ärsyyntyivät: Lu.16:14 ”Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä.” Jeesus ei pelästynyt vinoilua, vaan sanoi:
"Te juuri olette ne, jotka teeskentelette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä vastenmielistä.”
Vaikka fariseukset halveksivat tavallista kansaa ja pitivät sitä kirottuna, silti ihmiset olivat pitäneet heitä suuressa arvossa. Mutta parhaillaan oli tapahtumassa osien vaihtuminen, rikkaat uskonnollis-poliittiset johtajat menettäisivät asemansa, mutta hengellisessä köyhyydessä pidetyt tavalliset ihmiset tulisivat ”paranemaan paiseistaan” eli pääsemään Jumalan suosioon.
Lu.3:18 Johannes Kastaja ”julisti kansalle evankeliumia (Lakia ja profeettoja).”
Lu.16:16 ”Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti, siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja monenlaiset yrittävät sinne väkisin. 17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään (Mooseksen) lain piirto häviää.”
Yksi Mooseksen lain päätarkoituksista oli johtaa tavalliset ihmiset ennustetun Messiaan (Jeesuksen) luo. Johannes Kastajan evankeliumi oli, että ”Jeesus on Jumalan Karitsa”. Pykälänikkari-fariseukset raivostuivat suunniltaan, kun Jeesus selitti vertauksessaan lisää osien vaihtumisen valtavuutta ja jyrkkyyttä.
Lu.16:19 ”Oli rikas mies (papisto), joka eli päivä ilossa loisteliaasti. 20 Mutta köyhä Lasarus (kansa) makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita 21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.” 22 rikas ja köyhä kuolivat."
Lasarus-kerjäläisen haluaisi hengellisessä nälässään syödä sitä, mitä putoilee papiston pöydältä. Aivan kuten märkivien haavojen peitossa olevaa Lasarusta halveksitaan, tavalliseen kansaan suhtaudutaan ylenkatseellisesti ikään kuin se olisi hengellisesti sairas.
Jeesus on juuri viitannut muutokseen. Johannes Kastajan ja Jeesuksen saarnaamistyön seurauksena Lasarus ja rikas mies ikään kuin kuolevat aiempiin olosuhteisiinsa eli entiseen tilaansa nähden.
Valtakunnan sanoma auttaa hengellisesti köyhiä, joiden aikaisemmin täytyi tulla toimeen sillä, mitä putoili papiston hengelliseltä pöydältä. Nyt he saavat nauttia elintärkeitä Raamatun totuuksia Jeesuksen opetuksen ansiosta. Nyt nuo ’aliravitut’ tajusivat olevansa Luojan suosiossa.
Sen sijaan fariseukset eivät ota vastaan valtakunnan sanomaa. Tuo sanoma, jossa kerrotaan tulevasta Jumalan langettamasta tulisesta tuomiosta, suututtaa ja piinaa heitä:
Mat.3 "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'. Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois.”
Siitä alkaen vähäosaiset alkoivat kuulla Jumalan valtakunnasta, joten Mooseksen laki oli täyttänyt tarkoituksensa eli johti ihmiset Messiaan luo. Kun Jeesus surmattiin, laki täyttyi viimeistä piirtoa myöten ja juridisesti lakkautettiin. Kenelläkään juutalaisellakaan ei olisi enää velvollisuutta noudattaa sitä.
Ja kun Luoja vuodatti Jeesuksen kuoltua opetuslapsille pyhää henkeä, kävi selvästi ilmi, että hän hyväksyi heidät, mutta ei pöyhkeää papistoa.Jep
- Anonyymi
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Alkuseurakunta joutui nopeasti antikristuksien valtaan. Eräs pariskuntakin tapettiin talokaupan rahojen saamiseksi heitä. Ruumiit kätkettiin heti hautaamalla heidät ja tapaus laitettiin Pyhän Hengen piikkiin.
Jos tapaus olisi ilmoitettu viranomaisille, niin kyllä Paavali entisenä murhamiehenä olisi ollut pääepälity siitä teosta.- Anonyymi
Raamatussa osoitetaan, että varhaisseurakunnassa tunnustettiin yksityishenkilön omistusoikeus. Kun seurakunta perustettiin helluntaipäivänä, Jerusalemiin oli kokoontunut juhlan viettoon satojatuhansia juutalaisia ja ulkomailta tulleita juutalaiskäännynnäisiä. Kun monet heistä kuulivat apostolien puheen ja alkoivat uskoa Kristukseen.
Tuhannet käännynnäiset jäivät kaupunkiin oppiakseen lisää, joten matkakassansa alkoivat ehtyä. Siksi kristityt alkoivat myydä omaisuuttaan vapaaehtoisesti ja painostamatta omaisuuttaan ja jakelivat saadut varat näiden turistivieraiden auttamiseksi. Koska he oikeasti ja käytännössä ”pitivät kaikkea yhteisenä”, se ei ollut kommunismia eikä sosialismia vaan vapaaehtoista jakamista auttaakseen niitä, jotka olivat kiinnostuneita evankeliumista, ja edistääkseen sen leviämistä.
Lisäsyynä oli myös se, että Jerusalemin hallitusmiehet ja Raamatun vääristelijät vainosivat kristittyjä, joten tätä jakamiskäytäntöä jatkettiin Jumalan hengen ohjauksessa siten, että jotkut möivät peltotilkkujaan ja tuotto vietiin apostoleille, jotka johtivat avustamista.
Koska kunkin omaisuus oli kuitenkin hänen omaansa, hänen oikeuksiaan loukattu, kenenkään ei ollut pakko antaa omaisuuttaan yhteiseen rahastoon. Sen tekemistä pidettiin etuna, ei velvollisuutena ja noiden anteliaiden kristittyjen toiminta tapahtui oikeista vaikuttimista, jota nykyajan Raamatun vääristelijöiden on mahdotonta ymmärtää.
Ananiaan ja Safiiran tapauksessa oli kuitenkin kyse ulkokultaisesta teatterinäytelmästä ihmisten suosion ja kunnian saamiseksi. He juonittelivat yhteistuumin, että he myytyään pellon he antavat apostoleille vain osan summasta, mutta valehtelevat antaneensa yhteiseen rahastoon kaiken omaisuutensa.
Pyhän hengen ohjauksessa Pietari näki, mitä he tekivät. Hän ei tiuskinut, että ”miksi ette antaneet kaikkia rahoja pellon myynnistä?”, ikään kuin heillä olisi ollut velvollisuus sen antamiseen. Heillä ei ollut ”ainoan-lehmän-ulos-mittaus-perinnettä".
Sen sijaan Pietari sanoi Apt.5 : ”Ananias, miksi on Saatana täyttänyt sydämesi, niin että koetit pettää pyhää henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
Kun Safiira tuli 3 tunnin kuluttua tietämättä, mitä oli tapahtunut, hän esitti saman valheen, jolloin Pietari sanoi: ”"Miksi olette yksissä neuvoin käyneet ärsyttämään Herran henkeä?”
Heidän syntinsä oli se, että he valehtelivat Luojalle pitäen Häntä pilkkanaan ja pitäen seurakuntaansa sellaisena, jonka yllä ikään kuin ei olisi Jumalan henki. Eikä heillä ollut kenenkään asettamaa pakkoa luopua omaisuudestaan minkään vertaa yhteiseksi hyväksi. Kaikki oli vapaaehtoista ja piti perustua rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.
Tuohon aikaan Paavali ei vielä ollut kristitty, vaan vasta myöhemmin alkoi vainota heitä, koska oli saanut kasvatuksen fariseuksena.
- Anonyymi
Eihän harhaopisilla ole muuta tekemistä kuin vääntää kieroon kirjoituksia.
He tutkiskelevt kaiken siten kuten kirjoitettu ei ole, vaan siten kuten heidän mielestään on hyvä olla.- Anonyymi
Raamattu itse kehottaa tutkimaan kaikki ja pitämään sen, mikä on hyvä ja oikein.
Ei edes Raamattu kehota koko Raamattua pitämään totena ja oikeana. Mutta tutkimaan se kehottaa kaikki.
Raamatussa saa puheenvuoron kaikki osapuolet. Paratiisissa käärme pitää oman herätyskokouksen julistamalla, että mitään perisyntiä ei ole olemassa, syökää vaan vapaasti kaikista paratiisin puista. Sen julistuksen Eeva nielaisee sellaisenaan.
Jobin väärämieliset ystävät saavat palstatilaa sivukaupalla,, joita moni kopioi täytenä totena.
jne.
Eikä ne kaikki henki-ilmiöt ole Jumalasta, vaikka Jeesuksen nimeä hoettaisiinkin ja aamenia päälle huudettaisiin.
Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. - Anonyymi

Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.1. Aik. 28:8
Ja nyt minä sanon koko Israelin, Herran seurakunnan, läsnäollessa ja meidän Jumalamme kuullen: Noudattakaa ja TUTKIKAA kaikkia Herran, Jumalanne, käskyjä, että saisitte pitää omananne tämän hyvän maan ja jättäisitte sen perinnöksi lapsillenne teidän jälkeenne ikuisiksi ajoiksi.
Ef. 5:10 ja TUTKIKAA, mikä on otollista Herralle
1. Joh. 4:1
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, TUTKIKAA, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja TUTKIVAT joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Aik. 28:8
Ja nyt minä sanon koko Israelin, Herran seurakunnan, läsnäollessa ja meidän Jumalamme kuullen: Noudattakaa ja TUTKIKAA kaikkia Herran, Jumalanne, käskyjä, että saisitte pitää omananne tämän hyvän maan ja jättäisitte sen perinnöksi lapsillenne teidän jälkeenne ikuisiksi ajoiksi.
Ef. 5:10 ja TUTKIKAA, mikä on otollista Herralle
1. Joh. 4:1
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, TUTKIKAA, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja TUTKIVAT joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.Hengellinen ihminen sitä vastoin TUTKISKELEE KAIKEN, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu itse kehottaa tutkimaan kaikki ja pitämään sen, mikä on hyvä ja oikein.
Ei edes Raamattu kehota koko Raamattua pitämään totena ja oikeana. Mutta tutkimaan se kehottaa kaikki.
Raamatussa saa puheenvuoron kaikki osapuolet. Paratiisissa käärme pitää oman herätyskokouksen julistamalla, että mitään perisyntiä ei ole olemassa, syökää vaan vapaasti kaikista paratiisin puista. Sen julistuksen Eeva nielaisee sellaisenaan.
Jobin väärämieliset ystävät saavat palstatilaa sivukaupalla,, joita moni kopioi täytenä totena.
jne.
Eikä ne kaikki henki-ilmiöt ole Jumalasta, vaikka Jeesuksen nimeä hoettaisiinkin ja aamenia päälle huudettaisiin.
Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.Sinänsä erinomaisessa kommentissasi on yksi kohta, joka kaipaa täsmennystä tai korjausta. Oletan että kommenttisi perusteella olet Raamattua Jumalan sanana arvostava henkilö, joten et tarkoita todellisuudessa sitä, mitä kirjoitit:
”Ei edes Raamattu kehota koko Raamattua pitämään totena ja oikeana. Mutta tutkimaan se kehottaa kaikki.”
Oletan kommenttisi asiayhteyden perusteella sinun tarkoittavan vain sitä, että Raamattuun on lainattu ihmisten käsityksiä, jotka eivät ole totta tai oikein.
Jumalan ensimmäinen luomus Jeesus sanoi Raamatusta Joh.17:17 ”Sinun (Luojan) sanasi (Raamattu) on totuus.”
Tässä Jeesus lainasi VT:n kirjoitusta Psalmit 119:151 ”Kaikki sinun (Luojan) käskysi ovat todet.” Ja lainasi Psalmia 119:160 ”Sinun (Luojan) sanasi on kokonansa totuus.”
Koska Luojan ihmisillä kirjoituttama sana on kokonaan totuus, kuten Jeesuskin vahvisti, sellaiset uskottelut, että VT on tarpeeton tai esim. että vain Paavalin muutamalla kirjeellä on merkitystä kristityille, osoittavat joko ymmärryksen puutetta tai tahallista hyökkäystä Luojaa vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu itse kehottaa tutkimaan kaikki ja pitämään sen, mikä on hyvä ja oikein.
Ei edes Raamattu kehota koko Raamattua pitämään totena ja oikeana. Mutta tutkimaan se kehottaa kaikki.
Raamatussa saa puheenvuoron kaikki osapuolet. Paratiisissa käärme pitää oman herätyskokouksen julistamalla, että mitään perisyntiä ei ole olemassa, syökää vaan vapaasti kaikista paratiisin puista. Sen julistuksen Eeva nielaisee sellaisenaan.
Jobin väärämieliset ystävät saavat palstatilaa sivukaupalla,, joita moni kopioi täytenä totena.
jne.
Eikä ne kaikki henki-ilmiöt ole Jumalasta, vaikka Jeesuksen nimeä hoettaisiinkin ja aamenia päälle huudettaisiin.
Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.Mark 9:38
Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
- Anonyymi
On eri asia tutkia asiat hengellisesti, kuin vääntää harhaoppisesti kieroon se mitä kirjoitettu on ja sanoa Raamatusta asioita valheeksi mitkä eivät käy omaa harhaoppiin.
Eikä Raamatussa voi olla neuvoa tutkia UT mitkä kohdat ovat hyviä ja mitkä eivät kun sitä ei ole ollut olemassakaan silloin kun noita asioita puhuttu.
Hengellinen ihminen tutkii tosiaan sitä mikä on hyvää, tuo hyvyyttä esille.
Harhaoppinen taasen löytää vain pahuutta ja pahoja asioita.
Siitä ne voi tutkiskella millä asialla liikutaan.- Anonyymi
Jalommat Juutalaiset vertasivat apostoleilta kuulemiaan uusia oppeja Vanhan Testamentin opetukseen. Mikäli uudet opit oli ristiriitaisia Vanhan Testamentin opetuksiin, ne piti hylätä. vaikka puhuja olisi joku Tarsolainen murhamies.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Ei se Paavalin saama demoni mikään mykkä henki ollut.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Demoni sai Paavalin puhumaan Korintossa sekavilla hurmoskieiillä "glossolaliaa".
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. - Anonyymi

Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.Paha henki levisi Paavalin käsien kautta myös Korinton seurakuntalaisiin.
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
Siitä varoitettiin, mutta varoitukset taisivat mennä kuuroille korville.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paha henki levisi Paavalin käsien kautta myös Korinton seurakuntalaisiin.
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
Siitä varoitettiin, mutta varoitukset taisivat mennä kuuroille korville.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.Alkuseurakunta tuli antikristuksien valtaan hyvin nopeasti ja hajosi temppelin hajottamisen ytheydessä n. vuonna 70Jkr.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Alkuseurakunnan antkristukset karkottivat Johanneksen sieltä pois Patmos -nimiselle saarelle kuolemaan.
Vain Johannes oli arvollinen ottamaan vastaan Ilmestyskirjan sanoman.
Sen mukaan Paavali ei ole Karitsan apostoli.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuseurakunta tuli antikristuksien valtaan hyvin nopeasti ja hajosi temppelin hajottamisen ytheydessä n. vuonna 70Jkr.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Alkuseurakunnan antkristukset karkottivat Johanneksen sieltä pois Patmos -nimiselle saarelle kuolemaan.
Vain Johannes oli arvollinen ottamaan vastaan Ilmestyskirjan sanoman.
Sen mukaan Paavali ei ole Karitsan apostoli.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.Mark 9:38
Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jalommat Juutalaiset vertasivat apostoleilta kuulemiaan uusia oppeja Vanhan Testamentin opetukseen. Mikäli uudet opit oli ristiriitaisia Vanhan Testamentin opetuksiin, ne piti hylätä. vaikka puhuja olisi joku Tarsolainen murhamies.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Ei se Paavalin saama demoni mikään mykkä henki ollut.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Demoni sai Paavalin puhumaan Korintossa sekavilla hurmoskieiillä "glossolaliaa".
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.Saul eli Paavali mainitaan Raamatussa 1. kerran ”nuorena miehenä”joka hyväksyi Stefanoksen murhan, koska hänen intonsa kansansa monopoli-uskonnollisten perinteiden puolesta johti fanaattisuuteen ja harhaan ja hän alkoi ankarasti vainota Kristuksen seuraajia.
Hän raastoi poliisien avulla kristittyjä kodeistaan ja heitätti vankilaan, vaikkakaan hän ei itse koskaan murhannut tai surmannut ketään. Kun heitä oli määrä teloittaa, papiston johtaman Korkeimman oikeuden istunnoissa äänesti heitä vastaan ja yritti pakottaa heidät luopumaan uskostaan.
Apt.26 ”Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.”
Apt.9 ”Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin (Korkeimman oikeuden pj.) luo ja pyysi häneltä kirjeitä (valtakirjoja) Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
Ja miehet (ilmeisesti poliisit), jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.”
Jokin asia (kenties ilmestyksen kirkkaus) aiheutti Paavalille kroonisen näkövamman ja hän rukoili usein sen poistamiseksi. 2.kor 12 hän nimitti tuota vaivaa piikiksi lihassaan, joka ikäänkuin oli Saatanan enkeli, joka löi jatkuvasti häntä. Mutta koska tuosta terveyshaitasta oli se hyöty, että se esti ylpistymisen, sitä ei poistettu.
(Vrt. siihen, että samasta syystä Luojan enkeli painiessaan Jaakobin kanssa sipaisi lonkkajänteen sijoiltaan, jonka vuoksi Jaakob ontui loppuelämänsä ajan. Se suojeli häntä ylpistymiseltä estäen leuhkimisen, että ”on paininut enkelin kanssa ja voittanut.”)
2.kor.12 ”Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, Saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.”
Paavali ei puhunut kielillä demonien vaikutuksesta, kuten kaikki sellaiset ilmiöt nykyään tapahtuvat, vaan se oli pyhän hengen tilapäinen ihmelahja, jonka avulla evankeliumi levitettiin apostolien johdolla vain muutamassa vuosikymmenessä eri kieliä puhuvan Rooman Imperiumin kaikkiin kolkkiin ja sen ulkopuolellekin.
1.kor.14 ”Jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen. Maailmassa on ties kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.
Laissa on kirjoitettuna: "Vieraskielisten kautta ja muukalaisten huulilla minä olen puhuva tälle kansalle, eivätkä he sittenkään minua kuule, sanoo Herra." (Vieraskielisille heidän äidinkielellään puhutut) kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, joille saarnataan.”
Kun aikanaan apostolit sekä ne, joille he olivat siirtäneet tuon lahjan, kuolivat, ihmelahjat lakkasivat jo 100-luvulla täysin.
- Anonyymi
Johannes ei puolustellut Paavalin tavoin synnin tekemistä ja valehteluaan millään vanhoilla aatameilla ja lihoilla. .
Paavali:
Room. 7:17
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Room. 7:20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Johannes:
1. Joh. 3:9
Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.- Anonyymi
Eikä Johanneksessa ollut mitään Saatanan enkeleitä, kuten Paavalissa oli koko lopun elämän ajan.
Korinton kirjeet kannattaa lukea suurennuslasilla, koska heitä Paavali varoittaa hänessä olleesta Saatanan enkelistä, hurmoskielistä ja siellä Roomaan kierjoittamassa kirjeestä, jossa tunnustaa Roomalaisille valehtelevansa tarvittaessa.
"'hän" on Saatanan enkeli eli demoni
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Menisitkö sitä kuuntelemaan saarnamiestä, jossa olisi Saatanan enkeli asuvaisena? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä Johanneksessa ollut mitään Saatanan enkeleitä, kuten Paavalissa oli koko lopun elämän ajan.
Korinton kirjeet kannattaa lukea suurennuslasilla, koska heitä Paavali varoittaa hänessä olleesta Saatanan enkelistä, hurmoskielistä ja siellä Roomaan kierjoittamassa kirjeestä, jossa tunnustaa Roomalaisille valehtelevansa tarvittaessa.
"'hän" on Saatanan enkeli eli demoni
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Menisitkö sitä kuuntelemaan saarnamiestä, jossa olisi Saatanan enkeli asuvaisena?Kommentti 2024-01-30 10:22:55 ”Menisitkö sitä kuuntelemaan saarnamiestä, jossa olisi Saatanan enkeli asuvaisena?”
Vert: Menisitkö sitä kuuntelemaan saarnamiestä, jossa olisi Jumalaa pilkkaavaisena?
Johdanto:
Mat.26 ”Ylipapit ja kansan vanhimmat kokoontuivat Kaifas nimisen ylimmäisen papin palatsiin ja neuvottelivat, kuinka ottaisivat Jeesuksen kiinni kavaluudella ja tappaisivat hänet. …
… Hän sanoi opetuslapsille: "Katso, hetki on lähellä, ja Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin, se on lähellä, joka minut kavaltaa." Ja katso, hänen vielä puhuessaan tuli Juudas ja hänen kanssaan lukuisa joukko ylipappien ja kansan vanhinten luota miekat ja seipäät käsissä.
Jeesuksen kiinniottajat veivät hänet ylimmäisen papin, Kaifaan, eteen, jonne kirjanoppineet ja vanhimmat olivat kokoontuneet. Ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet, vaikka monta väärää todistajaa oli tullut esille. Mutta vihdoin tuli kaksi.
Silloin ylimmäinen pappi nousi ja sanoi hänelle: "Etkö vastaa mitään siihen, mitä nämä todistavat sinua vastaan?" Mutta Jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika."
Jeesus sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."
Silloin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Katso, nyt kuulitte hänen pilkkaamisensa.
Miten teistä on?" He vastasivat sanoen: "Hän on vikapää kuolemaan."
Silloin he sylkivät häntä silmille (ja laittoivat säkin päähän) ja löivät häntä nyrkillä kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä poskelle ja sanoivat: "Profetoi meille, Kristus, kuka se on, joka sinua löi."
Päätelmä: 2024-01-30 10:22:55 kommentin mukaisesti:
”Menisitkö sitä kuuntelemaan saarnamiestä, jossa olisi Jumalaa pilkkaavaisena?”
Päätelmä: 2024-01-30 10:22:55 kommentti on olkiukko.
- Anonyymi
Paavalin käsien alle meneminen saattoi ihmisen osalliseksi Paavalin synneistä.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
Room. 7:20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.- Anonyymi
>10:31 kommentoija: ”Paavalin käsien alle meneminen saattoi ihmisen osalliseksi Paavalin synneistä. 1. Tim. 5:22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.”<
# Osuikohan tuo halkaisukirves nyt pölkyn viereen?
Ihminen voi tulla Jumalan silmissä syylliseksi syntiin myös siten, että on halukkaasti tekemisissä väärintekijöiden kanssa, hyväksyen heidän väärintekonsa tai salaamalla heidän käytöksensä, niin ettei seurakunta tiedä siitä, eikä siten voi toimia suojautuakseen väärintekijöiden vaikutukselta.
Esim. Pslm.50 ”Jumala sanoo: Jos sinä näet varkaan, niin sinä mielistyt häneen, ja sinä pidät yhtä avionrikkojain kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi?” 2.joh.11 mukaan sellainen ”joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.”
Siksi Paavali varoitti Timoteusta tulemasta ”osalliseksi toisten synteihin”. Koska sitä edeltävien sanojen, että ”Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle”, täytyy tietenkin viitata Timoteukselle annettuun valtuuteen nimittää seurakuntiin sellaisia valvojia, jotka täyttävät Raamatun normit riittävässä määrin.
Esim. häntä kiellettiin nimittämästä vastuutehtävään 1.tim.3 mukaan ”äsken kääntynyttä, jottei sellainen ”paisuisi” ylpeydestä. Ja jos Timoteus ei noudattaisi tätä ohjetta, hän tulisi osavastuuseen kaikesta siitä väärästä, mitä sellainen leuhkaksi turvonnut ehkä tekisi.#
-
>10:31 kommentoija: ”Room. 7:20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.”<
# Huomaatko, että tämä pitää paikkansa myös sinusta? Sinua varmaan ilahduttaa ymmärtää, että jopa Paavalillakin oli tuo ongelma, siitä riippumatta, että oli kaikille esimerkkinä siitä, miten kristityn tulee olla kaikessa nuhteeton.
Mikä on luotettava selitys tähän ongelmaan? Mistä synnistä Paavali puhui? Miten hän itse valaisi tätä näennäistä ristiriitaa?
Kirjeessään roomalaisille Paavali oli jo aikaisemmin kirjoittanut Ro.5 ”Niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet. Kuolema on hallinnut Aadamista asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam.”
Siis tuo syy synnynnäiseen epätäydellisyyteen aikaansaa kaikille haasteen pysyä rehellisenä. Nykyään teologit evoluutioteorian vaikutuksesta eivät enää halua puhua ”perisynnistä” eli Aadamilta peritystä synnistä. Mutta vielä 100 vuotta sitten kaikki Raamatun selitysteokset sanoivat, että ”Aadam tahrasi tekemällään synnillä ja sen seurauksilla koko ihmiskunnan hänen jälkeensä.”#
-
>10:31 kommentoija: ”2. Kor. 12:8 Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.”<
# Jos haluat kääntää Raamattua, eikö kannattaisi opiskella, mikä ero on sanoilla "hän" ja "se"?
2. Kor. 12:8 KRK-38 ”Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.” Huomaa, että ei sanota ”hän” vaan ”se”, ts. ”se”, eli terveyshaitta, ei henkipersoona eli "hän", joka muka olisi vallannut Paavalin!#
- Anonyymi
Vanhan liiton kirjoitusten mukaan se Saulus vainosi kristittyjä sapatin vuoksi ja halusi hedät tappaa kuten siitä rikkomuksesta pitääkin.
Voi tosiaan olla ettei Paavali niistä kirjoituksista perustanut.
Oli suurempi voima ohjaamassa ja sitä tarjoaa meille.- Anonyymi
Pyhä Henki tutkii kaikki, jopa Jumalan syvyydetkin. Saatikka jonkun Tarsolaisen murhamiehen puheet ja väittämät.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Aina silloin kun Paavalin opit ovat ristiriitaisia Jeesuksen ja Karitsan apostolien oppien kanssa, niin silloin Paavalin opit tulee laittaa hyllylle.
Paavali ei ollut Karitsan apostoli.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Jeesus varoitti hänen kuolemansa jälkeen ilmestyvistä Damaskontien Jeesuksista ja Paavalin kaltaisista henkilöistä.
Mat:24:24" Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki tutkii kaikki, jopa Jumalan syvyydetkin. Saatikka jonkun Tarsolaisen murhamiehen puheet ja väittämät.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Aina silloin kun Paavalin opit ovat ristiriitaisia Jeesuksen ja Karitsan apostolien oppien kanssa, niin silloin Paavalin opit tulee laittaa hyllylle.
Paavali ei ollut Karitsan apostoli.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Jeesus varoitti hänen kuolemansa jälkeen ilmestyvistä Damaskontien Jeesuksista ja Paavalin kaltaisista henkilöistä.
Mat:24:24" Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
"Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat"... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
"Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat"...Paavali ei ollut eläissään edes tavannut Jeesusta, eikä kuullut Jeesuksen ääntä, joten oli helppo eksytettävä.
Oikaeat Karitsan apostolit tunsivat Jeesuksen äänen ja pystyivät erottamaan sen muista äänistä.
Joh. 10:27
Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. - Anonyymi
Paavalin isä teki jo palveluksia Rooman hirmuvallalle, rikastui ja sai Rooman kansalaisuuden.
Samoin Paavali oli sai Rooman hirmuvallan kansalaisuuden ja teki palveluksia sille.
Jeesuksen murha oli harkittu poliittinen murha, joka laitettiin uskonkiistojen syyksi peittelyn vuoksi.
Raamatussa käsitellään vain uskonnollisia näkökantoa asioiden kulussa.
Jeesus oli uhka Rooman hirmuvallalle, koska puhuttiin, että Jeesuksesta tulee Juutalaisten Kuningas.
Ei Paavali Jeesusta tappanut, vaan Rooman sotilaat.
Joh. 19:34
Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin isä teki jo palveluksia Rooman hirmuvallalle, rikastui ja sai Rooman kansalaisuuden.
Samoin Paavali oli sai Rooman hirmuvallan kansalaisuuden ja teki palveluksia sille.
Jeesuksen murha oli harkittu poliittinen murha, joka laitettiin uskonkiistojen syyksi peittelyn vuoksi.
Raamatussa käsitellään vain uskonnollisia näkökantoa asioiden kulussa.
Jeesus oli uhka Rooman hirmuvallalle, koska puhuttiin, että Jeesuksesta tulee Juutalaisten Kuningas.
Ei Paavali Jeesusta tappanut, vaan Rooman sotilaat.
Joh. 19:34
Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä.Paavali oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta ja toi sieltä naisten alistamisen kulttuurin kristinuskoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta ja toi sieltä naisten alistamisen kulttuurin kristinuskoon.
Mark 9:8
Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, eivät he enää nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen, joka yksinänsä oli heidän kanssaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali ei ollut eläissään edes tavannut Jeesusta, eikä kuullut Jeesuksen ääntä, joten oli helppo eksytettävä.
Oikaeat Karitsan apostolit tunsivat Jeesuksen äänen ja pystyivät erottamaan sen muista äänistä.
Joh. 10:27
Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.Mark 9:12
Niin hän sanoi heille: "Elias tosin tulee ensin ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta kuinka sitten on kirjoitettu Ihmisen Pojasta, että hän on paljon kärsivä ja tuleva halveksituksi?” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki tutkii kaikki, jopa Jumalan syvyydetkin. Saatikka jonkun Tarsolaisen murhamiehen puheet ja väittämät.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Aina silloin kun Paavalin opit ovat ristiriitaisia Jeesuksen ja Karitsan apostolien oppien kanssa, niin silloin Paavalin opit tulee laittaa hyllylle.
Paavali ei ollut Karitsan apostoli.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Jeesus varoitti hänen kuolemansa jälkeen ilmestyvistä Damaskontien Jeesuksista ja Paavalin kaltaisista henkilöistä.
Mat:24:24" Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."Mark 9:37
"Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki tutkii kaikki, jopa Jumalan syvyydetkin. Saatikka jonkun Tarsolaisen murhamiehen puheet ja väittämät.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Aina silloin kun Paavalin opit ovat ristiriitaisia Jeesuksen ja Karitsan apostolien oppien kanssa, niin silloin Paavalin opit tulee laittaa hyllylle.
Paavali ei ollut Karitsan apostoli.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Jeesus varoitti hänen kuolemansa jälkeen ilmestyvistä Damaskontien Jeesuksista ja Paavalin kaltaisista henkilöistä.
Mat:24:24" Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."”Paavali on kirjoittanut ... kaikissa kirjeissään ... yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”
- -
2.piet.3 ”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa*** ja kaikki, mitä siihen on tehty, tulevat esille.
Kun siis nämä kaikki (hallitustaivaat ja hallittavat eli maa) näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista.
Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita (matt.6: tulkoon sinun hallituksesi) ja uutta maata (sille alamaista ihmiskuntaa), joissa vanhurskaus asuu.
Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten (moraalia vailla olevien) eksymyksen (valehtelijoiden) mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne.”
- -
***Jes.13:9 ”Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.”
***Pslm.37:9,10 ”Pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan.
Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa.”
***Sef.1:18 Eivät voi pelastaa heitä heidän hopeansa ja kultansa Herran vihan päivänä: hänen kiivautensa tulessa kuluu koko maa. Sillä lopun, äkkilopun, hän tekee kaikista maan asukkaista (ei kirjaimellisesta maasta).”
***Ilms.6:14 ”ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. ” (Ihmiskunnan hallitustaivaiden historiankirjoitus päättyy, vuorten kaltaiset organisaatiot hajoavat, maapallo pysyy iäti).
- Anonyymi
VT:n Kirjoituksista fariseukset tutkivat mitä pitää tehdä Jeesukselle kun ei viettänyt sapattia. Tappaa piti ja niin alkoivat suunnitella sitä. Roomalaiset hirmuvaltiaat eivät tuominneet Jeesusta, vaan juutalaisten ja sapatin päälle Jeesuksen veri tuli.
Uudessa liitossa ei toimittu noin. Se perustuu aivan muihin seikkoihin kuin VT:n lakiin. Paavali kulki sitä tietä aivan oikein.- Anonyymi
Kyllä kirjnoppineet Juutalaiset ja Paavali tiesivät, että sapatin työnteon kielto ei koskenut pappiskuntaa, Jeesus oli tunnustettu Juutalaisten opettaja eli Rabbi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kirjnoppineet Juutalaiset ja Paavali tiesivät, että sapatin työnteon kielto ei koskenut pappiskuntaa, Jeesus oli tunnustettu Juutalaisten opettaja eli Rabbi.
Luuk. 4:16
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.
Ei Jeesus mitään uutta uskontoa perustanut. Jeesuksen usko on ja oli Juutalaisuus.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuk. 4:16
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.
Ei Jeesus mitään uutta uskontoa perustanut. Jeesuksen usko on ja oli Juutalaisuus.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Lahkosaatana apureineen yrittää kieltää ja kumota Jumalan lait, koska silloin ei olisi syntiäkään, koska synti tarkoittaa Jumalan lain vastaista tekoa. Ei muuta.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Lahkosaatana apureineen yrittää kieltää ja kumota Jumalan lait, koska silloin ei olisi syntiäkään, koska synti tarkoittaa Jumalan lain vastaista tekoa. Ei muuta.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.Raamattu: ”Aabraham on kaikkien uskovien isä.”
Hän toimi oikein vahvan uskonsa mukaan ja siksi Luoja hyväksyi hänet ystäväkseen ja Hän haluaa meilläkin olevan yhtä läheinen suhde. Tämän vuoksi Luoja ohjasi Paavalin ja Jaakobin kirjoittamaan Aabrahamista, lainaten 1.moos.15, että koska Aabraham uskoi Luojaan, Hän piti tätä vanhurskaana, siis sellaisena joka on Jumalan hyväksymä.
Mutta kuten Paavali kirjoitti, että olemme kaikki syntisiä, niin kuinka voimme olla ’syyttömiä’ eli vanhurskaita?
Kysymys: Hankkiko Aabraham asemansa noudattamalla Mooseksen lakia? Ei, koska Laki astui voimaan juutalaisten kanssa vasta 400 vuoden kuluttua.
Siksi Aabrahamin asema Luojan silmissä perustui ”hänen uskoonsa”.
Kirkot ovat vuosisatojen ajan väitelleet siitä, miten usko ja teot ovat yhteydessä toisiinsa. Monet papit väittävät, että Paavalin mukaan pelastumiseksi Room.4:6 ”usko Jeesukseen riittää ilman tekoja”.
Mutta toiset papit vetoavat Jaakobiin 2:24, että ”ihminen tulee vanhurskaaksi teoista, ei ainoastaan uskosta.”
Mutta olivatko Jaakob ja Paavali eri mieltä tästä? Eivät. Jakeiden tekstiyhteys paljastaa sopusoinnun. He vain tarkastelivat samaa asiaa eri näkökulmasta.
Paavali puhui Mooseksen lain teoista, että niitä ei tarvittu kristillisessä seurakunnassa juutalaiskristityiltä, joista monet painostivat jatkamaan Mooseksen lain noudattamista. Paavali perusteli, että eihän sitä vaadittu uskon esimerkiltä Aabrahamiltakaan, vaan usko riitti.
Sen sijaan Jaakob ei puhunut mitään Mooseksen lain teoista, vaan niistä teoista, joita vaaditaan tosi kristityiltä heidän jäljitellessään Jeesuksen esimerkkiä, teoista, jotka osoittavat henkilön omaksuneen kristillisen elämäntavan jokapäiväisen elämän asioissa ja asenteissa toisiin.
Jaakob kirjoitti, että jos ihmiseltä puuttuu lähimmäisenrakkautta osoittavat teot, sellaisen usko on kuollut. Sellainen kuollut usko olisi vain hurskastelevaa teeskentelyä, pelkkä arvotonta sanahelinää.
Jaakob viittasi kanaanilaiseen Raahabiin, että hänkin sai Luojan hyväksynnän, vaikka ei ollut Mooseksen lain alainen juutalainen, koska tosi usko sai hänetkin toimimaan oikein.
- Anonyymi
Ei Paavali ollut mikään vanhan liiton harhaoppinen, vaan uuden liiton puhdashenkinen edustaja
- Anonyymi
Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 4:16
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.
- Anonyymi
Jeesus varoitti Paavalin kaltaisista eksyttäjistä, jotka iskevät heti Valittujen eli Juutalaisten uskon kimppuun.
Matt.24:24 "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, VALITUTKIN"
Joh. 15:16
Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.- Anonyymi
Paavali ei kuulu tuohon valittujen 12 apostolien joukkoon, jotka Jeesus eläissään valitsi ja koulutti siihen tehtävään ja valtuutti ja delegoi heidät tekemään kastamalla itselleen opetuslapsia, ja joille sitten kasteen jälkeen tuli opettaa Jumalan lait ja käskyt ja kehotus niiden pitämiseen.
Jeesuksen seurassa kulkeneet apostolit olivat niitä oikeita pakanoiden apostoleita.
Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 JA OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT teidän pitää. Ja katso, MINÄ OLEN TEIDÄN KANSSANNE joka päivä maailman loppuun asti." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali ei kuulu tuohon valittujen 12 apostolien joukkoon, jotka Jeesus eläissään valitsi ja koulutti siihen tehtävään ja valtuutti ja delegoi heidät tekemään kastamalla itselleen opetuslapsia, ja joille sitten kasteen jälkeen tuli opettaa Jumalan lait ja käskyt ja kehotus niiden pitämiseen.
Jeesuksen seurassa kulkeneet apostolit olivat niitä oikeita pakanoiden apostoleita.
Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 JA OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT teidän pitää. Ja katso, MINÄ OLEN TEIDÄN KANSSANNE joka päivä maailman loppuun asti."Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.Jeesus sanoi: Seuraa sinä minua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi: Seuraa sinä minua!
Jollei usko synny ja säily Jeesuksen opeuksen perusteella, niin sellainen usko joutaa mennäkin.
Jeesus on paras uskon esikuva ja opettaja kaikissa uskon asioissa.. Se riittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jollei usko synny ja säily Jeesuksen opeuksen perusteella, niin sellainen usko joutaa mennäkin.
Jeesus on paras uskon esikuva ja opettaja kaikissa uskon asioissa.. Se riittää.Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani."
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
- Anonyymi
Paavali nimenomaan seurasi Jeesusta eikä vanhan liiton kirjoituksia.
- Anonyymi
Jumala heitti Paavalin Saatanan haltuun koko lopun elämän ajaksi ja lukitsi häneen Saatanan valtaan lähettämällä mieheen Saatanan enkelin eli demonin. Josta King James -käännös käyttää nimeä "The messenger of Satan" -niminen henkiolento eli demoni.
Ei todellakaan ollut mikään mykkä henki, vaan Saatanan viestintäpäällikkö.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala heitti Paavalin Saatanan haltuun koko lopun elämän ajaksi ja lukitsi häneen Saatanan valtaan lähettämällä mieheen Saatanan enkelin eli demonin. Josta King James -käännös käyttää nimeä "The messenger of Satan" -niminen henkiolento eli demoni.
Ei todellakaan ollut mikään mykkä henki, vaan Saatanan viestintäpäällikkö.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Kuningas Saulin ja Saulus Tarsolaisen kohtalo oli ihan samanlainen.
Jumala ei katso henkilöön. Palvelijoihinsakaan hän ei luota ja enkeleissään hän havaitsee vikoja.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuningas Saulin ja Saulus Tarsolaisen kohtalo oli ihan samanlainen.
Jumala ei katso henkilöön. Palvelijoihinsakaan hän ei luota ja enkeleissään hän havaitsee vikoja.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Paavali oli pahan vallassa.
Room. 7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuningas Saulin ja Saulus Tarsolaisen kohtalo oli ihan samanlainen.
Jumala ei katso henkilöön. Palvelijoihinsakaan hän ei luota ja enkeleissään hän havaitsee vikoja.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Paholainen halusi Jobin valelohduttajien suulla vakuutella Jobille (ja meille), että Jumala ei pidä ketään ihmistä vanhurskaana. Saatana haluaa meidän murehtivan virheitämme, olevan itseemme ylikriittisiä ja ajattelevan, että tilanteemme on toivoton, että olemme toivottoman heikkoja saadakseen Jumalan hyväksyntää.
Toisaalta hän haluaa myös, että yliarvioimme Jumalan odotukset ja aliarvioimme Hänen säälinsä, tukensa ja anteeksiantavaisuutensa.
Tekohurskas Elifas syyttää Jobia nuhteettomuuden puutteesta. ”Oikeamieliset eivät ole koskaan menehtyneet”, hän paatostaa. Mutta kaikkein vahingollisin väite oli kuitenkin vielä edessä.
Elifas sanoi jopa, ettei Luoja todellisuudessa välitä siitä, onko Job vanhurskas vai ei. On vaikea kuvitella masentavampaa ja valheellisempaa toteamusta! Mistä lähteestä noin pirullinen saarna kumpusi? Onneksi Elifas paljastaa sen:
Job 4:12,15,16. ”Minulle tuli (yöllä) sana, korvani kuuli kuiskauksen.
Henki hiveli kasvojani (puhalteli kasvoihin), ihoni karvat nousivat (kauhusta) pystyyn. Siinä seisoi - sen näköä en erottanut - haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:”
Millainen henki oli vaikuttanut Elifasin ajatteluun? Hänen seuraavien sanojensa tuomitseva sävy osoittaa, että tuo henki ei varmasti ollut kukaan Jumalan vanhurskaista enkeleistä:
Job 4:17, 18 ”'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas? Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja; saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen.”
Oli siis kyse pahasta henkiolennosta. Miksi muuten Jumala olisi myöhemmin syyttänyt Elifasia ja hänen kahta hurskastelijatoveriaan Job 42:7 valheiden puhumisen vuoksi? Elifas oli siis joutunut demonin vaikutuspiiriin. Hänen sanansa heijastivat jumalatonta ajattelua
Tuossa yöllisessä yliluonnollisessa näyssä demoni valehteli hänelle, että Jumala ei usko palvelijoihinsa, varsinkaan niihin, jotka ovat pelkkää savea, maan tomua. Hän vihjaa, että Jobin kärsimykset ovat kuritusta Kaikkivaltiaalta Jumalalta.
”Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!” kysyi Elifas tekohurskaudessaan. Sitten hän vastasi kysymykseensä demonien valheella:
Job 15 ”Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä, saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä. ”
Todellisuudessa Jumala luottaa niin valtavasti palvelijoidensa häntä rakastavien uskollisuuteen, että pukee Jeesuksen ja hänen tulevat ihmiskunnasta lunastusuhrilla maasta ostetun ”pienen lauman” eli taivaassa olevat hallitustoverinsa kuolemattomuuteen.
Enkelit eivät ole kuolemattomia. Mutta 1.kor.15 ”Tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen.”
Ilms.20:6 ”Jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan.” 20:3 He ”ovat (lunnaiden hinnalla) ostetut maasta”.
Luoja luottaa niin valtavasti uskon koetuksen voittaneisiin Jeesukseen ja hänen ihmisistä ostettuihin hallitustovereihinsa, että antaa heille kuolemattomuuden, jota ei ole annettu edes enkeleille.
Jobin kolme toveria masensivat häntä vielä lisää tuomalla julki omia viisastelevia mielipiteitään jumalisen viisauden sijasta. Ei ihme, että Jumala nuhteli myöhemmin Elifasta ja hänen kumppaneitaan tällaisesta jumalanpilkasta. ”Ette ole puhuneet minusta oikein”, hän sanoi Job 42:7.
Jobin kolme valelohduttajaa olivat toisilleen ”joo”-miehiä ja todennäköisesti saivat siitä hivelyä tekohurskaille itsetunnoilleen.
- Anonyymi
Paavali kirjoitti Korintossa omaatuntoaa rauhoitellakseen tunnustuskirjettä valehtelustaan kaukaiseen Roomaan. Eräs kuriiri vei kirjeen Roomaan.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
-92käännös
Mutta jos minun VALHEELLISUUTENI vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Kyse ei ollut mistään yksittäisestä retorisesta valheen lipsahduksesta, vaan epärehellisyydestä..min lögnaktighet".
Svenska Bibeln 1917
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?
Paavali oli Jesuiitta.- Anonyymi
Anonyymi 2024-01-31 08:19:22 isosi esiin tiedollisen tasonsa: ”Paavali oli Jesuiitta.”
Mutta kertoisitko, kuinka Paavali saattoi mielestäsi olla jesuitta, sillä paavi Loyolan bulla, jolla ”Jeesuksen seura” eli jesuiitat perustettiin vasta vuonna 1540?
Loyolan alkuperäinen aikomus oli käännyttää pienen joukkonsa kanssa Pyhän maan asukkaat. Ja tämä uusi, taisteleva munkkiveljestö näytti tuohon aikaan olevan kuin luotu puolustamaan katolisuutta käynnissä olevissa uskonsodissa.
Mutta he menivät jesuiittamaisuudessaan eli vehkeilyssään niin pitkälle, että 1773 paavi Klemens XIV taipui Ranskan, Portugalin ja Espanjan painostukseen ja lakkautti jesuiittajärjestön ”ikuisiksi ajoiksi”, joka ”ikuisuus” ajallisesti kesti vain joitakin vuosia.
Opetus ja ripittäytyminen olivat jesuiittojen pääaseita taistelussa protestanttisuuden kasvavaa mahtia vastaan. He huomasivat kuin sattumalta, että heidän vastaperustetut koulunsa voisivat juurruttaa katolisuuden kuninkaisiin ja aatelistoon paljon tehokkaammin kuin mikään saarnaamiskampanja. Ylhäisöhän 1500-luvulla päätti alueensa uskonnosta, kuten esim sen jesuiittamaisen lain, että mihin uskontoon suomalaisten oli pakko kuulua.
Monet Euroopan tulevista hallitsijoista saivat jesuiittojen hienostokouluissa aivopesun, joissa heihin istutettiin katolinen usko ja valtaan päästyään he olivat halukkaita tukahduttamaan protestantismin.
Jesuiittarippi-isät hallitsijoiden neuvonantajina olivat suopeita moraaliasioissa, mutta leppymättömiä ollessaan tekemisissä ”kerettiläisyyden” kanssa, yllyttäen mm. hugenotteihiin kohdistuneen kansanmurhan.
Jesuiitoista tuli Loyolan toiveen mukaan ”kaikkea kaikille”, mutta ei mitään Jumalan kunniaksi.
- Anonyymi
Paabalin vääristelijä on 100 prosenttisesti harhaoppinen. Todistaa se itse itsestään.
- Anonyymi
Harhaopit lähtevät juuri sanan vääristelystä. Kuten sapatin pitäminen. Siitä ri ole UT:ssa mitään ja silti harhaoppiselle ykkösasia.
- Anonyymi
Jeesus oli uuden liiton edustaja ja noudatti sapattia siltä osin kuin se kuului pappisluokan Rabille, joka on hän oli. Kaikki eivät hyväksyneet Jeesusta Rabbiksi ja siksi väittelivät asiasta.
Rabbit oli vapautettu sapatin säännön työnteon kiellolta sapattina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli uuden liiton edustaja ja noudatti sapattia siltä osin kuin se kuului pappisluokan Rabille, joka on hän oli. Kaikki eivät hyväksyneet Jeesusta Rabbiksi ja siksi väittelivät asiasta.
Rabbit oli vapautettu sapatin säännön työnteon kiellolta sapattina.Jeesus noudatti sapatin sääntöjä, koska oli Herra.
Mark. 2:28
Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin Herra."
Jeesus Kristus on Herra - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus noudatti sapatin sääntöjä, koska oli Herra.
Mark. 2:28
Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin Herra."
Jeesus Kristus on HerraJumala, Jeesus eikä Pyhä Henki ei koskaan riko Jumalan lakeja, vaan on sidottu niihin.
He ovat yhtä ja pitävät yhtä kaikissa asioissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli uuden liiton edustaja ja noudatti sapattia siltä osin kuin se kuului pappisluokan Rabille, joka on hän oli. Kaikki eivät hyväksyneet Jeesusta Rabbiksi ja siksi väittelivät asiasta.
Rabbit oli vapautettu sapatin säännön työnteon kiellolta sapattina.Jeesus kuului Juudan sukukuntaan, joten ei voinut olla pappi, koska oikeus siihen oli vain leeviläisillä. Esim. Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen jälleenrakennetun temppelin papistosta poistettiin kaikki, jotka eivät voineet henkikirjoista osittaa olevansa leeviläisiä. Jumala löi spitaalilla erästä kuningasta, joka pöyhkeydessään alkoi uhrata alttarilla.
Sanaa ”rabbi” eli ”opettajani, ylhäiseni, suureni”. Joh 1:38 mukaan Jeesusta puhuteltiin rabbiksi eli opettajaksi. Jonkin verran ennen kuin hän syntyi, juutalaiset alkoivat käyttää sanaa sekä puhuttelussa että kunnianosoituksena. Erityisesti uskonnolliset vaikuttajat vaativat, että heille puhuttaessa täytyi käyttää tuota sanaa.
Sen vuoksi, että sana ”rabbi” oli saanut uuden, vääristyneen merkityksen varsinkin uskonnollisena arvonimenä, Jeesus kielsi opetuslapsiaan omaksumasta tuota sanaa itselleen. UT:ssa Jeesusta puhuteltiin tuolla sanalla 12 kertaa.
Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sai Luojaltaan arvonimen ”Ylimmäinen pappi” ja ihmiskunnan ”Kuningas”. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus noudatti sapatin sääntöjä, koska oli Herra.
Mark. 2:28
Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin Herra."
Jeesus Kristus on HerraKun Jeesus naulattiin kidutuspaaluun, hänen kuolintapansa lakkautti Mooseksen lain. Jos olisi surmattu ristillä, juutalaiset olisivat jääneet Lain kiroukseen eli vaille mahdollisuutta ikuiseen elämään.
5.moos.21:22, 23 "Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja ripustat hänet hirteen (‘êṣ ”paalu, hirsi”), niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen (‘êṣ) yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen (‘êṣ) ripustettu."
Gal.3 "Kaikki, jotka perustautuvat (Mooseksen) lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun (xylou ”paalu”) ripustettu".
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu".
Kristus vapautti meidät (juutalaiset) (Mooseksen) Lain kirouksesta."
Luuk.22:33 "Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat (estaurōsan ”paalu”) hänet sekä pahantekijät.”
Useimmissa raamatunkäännöksissä käännetään, että Kristus ”ristiinnaulittiin”, mutta mitä sanaa ne, jotka kirjoittivat UT:n, itse käyttivät?
He käyttivät kreikan kielen substantiivia stau·rosʹ 27 kertaa, verbiä stau·roʹō 46 kertaa, syn·stau·roʹō 5 kertaa, a·na·stau·roʹō kerran. Lisäksi 5 kertaa kreikkalaista sanaa xyʹlon ”puu” siitä kidutusvälineestä, johon Jeesus naulattiin.
Stau·rosʹ ei sisällä kreikassa ajatusta ”rististä”. Se tarkoittaa vain pystysuoraa paalua.
Luukas, Pietari ja Paavali käyttivät sanaa xyʹlon myös sanan stau·rosʹ synonyymina, ja sekin todistaa, että Jeesus pantiin pystysuoraan paaluun, jossa ei ollut poikkipuuta, sillä sitä ksyʹlon tarkoittaa (Ap 5:30; 10:39; 13:29; Ga 3:13; 1Pi 2:24).
Sanaa ksyʹlon käytetään myös kreikkalaisessa Septuagintassa Esran 6:11:ssä, jossa puhutaan hirrestä eli paalusta, johon lainrikkoja oli määrä kiinnittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli uuden liiton edustaja ja noudatti sapattia siltä osin kuin se kuului pappisluokan Rabille, joka on hän oli. Kaikki eivät hyväksyneet Jeesusta Rabbiksi ja siksi väittelivät asiasta.
Rabbit oli vapautettu sapatin säännön työnteon kiellolta sapattina.Jos Jeesus olisi surmattu ristillä, puukolla, ampumalla, hirttämällä, kuristamalla, juutalaiset olisivat pysyneet Lain kirouksen alaisina eli vailla mahdollisuutta ikuiseen elämään.
Koska hänet surmattiin kidutuspaalussa, hän vapautti juutalaiset Mooseksen lain kirouksesta ikuisen elämän mahdollisuuteen.
Jos Jeesus olisi surmattu puukolla tai ammuttu, olisiko kirkon tornien huipuissa kullattuja puukkoja tai ihmisten kauloissa kullattuja kiväärejä?
Gal.3 "Oi te älyttömät galatalaiset! Kaikki, jotka perustautuvat (Mooseksen) lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu".
Kristus vapautti meidät (juutalaiset) (Mooseksen) Lain kirouksesta."
Gal.5 "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne (Lain) orjuuden ikeeseen.
Jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä (tai viettää sapattia jne., että hän on velvollinen täyttämään koko lain.
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus (ei kymmenykset saarnajohtajoille, ei sapatinvietot jne.), vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne (sapattiin, kymmenyksiin jne. Painostajat) saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
Kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Gal.3 "Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin (juutalaisille) lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen (Jeesus), jolle lupaus oli annettu.”
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen (hänen vastaanottamiseksi), (sen osoittamiseksi, ettei kukaan voi toimia niin täydellisesti oikein, että tekojensa kautta saisi ikuisen elämän, vaan), että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme."
Laki koski ainoastaan Israelia, Mooseksen ajasta Jeesuksen kuolemaan. Se ei siis ole ollut käsky edes juutalaisille 2000 vuoteen.
Miksi sitten monilla uskonnoilla on jokin Mooseksen lain käsky velvoitteena omilleen, kuten esim sapatti? Siksi, että se luo illuusion, että Mooseksen lakiin perustuu muka sekin, että on velvollisuus antaa papeilleen 10 % tuloistaan.
Jeesus: "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala, Jeesus eikä Pyhä Henki ei koskaan riko Jumalan lakeja, vaan on sidottu niihin.
He ovat yhtä ja pitävät yhtä kaikissa asioissa.Kommentti 2024-01-31 10:17:12: "He ovat yhtä ja pitävät yhtä kaikissa asioissa."
-
Ja kristikunnan 10 000 lahkon mielestä myös sama persoona!
Ja tuota kummajaista tukemaan on sponsoroitu kääntäjät, jotka todellisuudessa eivät käännä, vaan vääntävät raamatunkäännöksensä tukemaan dogmejansa, vesittäen Raamatun totuuden. Vrt.:
Joh.17 "Kun olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi.
Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi (Raamattu) on totuus.
Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
että he kaikki olisivat yhtä (sama persoonako ?), niinkuin sinä, Isä, olet minussa (kreik: "minun yhteydessäni") ja minä sinussa (kreik: "sinun yhteydessäsi"), että hekin meissä (samassa persoonassako?) olisivat.
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä (samaa persoonaako?), niinkuin me olemme yhtä (samaa persoonaako vai samanmielisiä?) -
minä heissä (samaa persoonaako?), ja sinä minussa (samaa persoonaako?) - että he olisivat täydellisesti yhtä (samaa persoonaako?), niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä (siis ovatko Jeesus ja kristityt sama persoona vai eri persoonia, mutta rakkauden motivoimina samanmielisiä?)."
- Anonyymi
Kyllä sapatin sääntö koskee muitakin kuin Juutalaisia.
Jes. 56:6
Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, [1. Kun. 8:41-43; Jes. 14:1]- Anonyymi
Suurta lopun ajan eksytystä puhua pelkistä "henkiuskonnoista", joissa Jumalan käskyt ja lait heitetään romukoppaan ja eletään pelkkien henki-ilmiöitten ja hengellisten kokemuksien mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurta lopun ajan eksytystä puhua pelkistä "henkiuskonnoista", joissa Jumalan käskyt ja lait heitetään romukoppaan ja eletään pelkkien henki-ilmiöitten ja hengellisten kokemuksien mukaan.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurta lopun ajan eksytystä puhua pelkistä "henkiuskonnoista", joissa Jumalan käskyt ja lait heitetään romukoppaan ja eletään pelkkien henki-ilmiöitten ja hengellisten kokemuksien mukaan.
Ap t 2:4
Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
- Anonyymi
Kyllä harhaoppiset jaksaa vääntää. Jeesus ei ollu rabbi, vaan puusepän poika. Olisi pitänyt sapatti viettää, mutta ei kiinnostanut kum laki oli johannekseen niille, jotka uskoivat. Siksi Johannes ei kastanut fariseuksia kun eivät luopuneet laista.
- Anonyymi
Jeesus (m.kreik. Ἰησοῦς, Iēsoûs; lat. Iesus; lähteenä aramean יֵשׁוּעַ, Yēšûa; noin 4 eaa. – 30 tai 33 jaa.), usein myös Jeesus Nasaretilainen tai Jeesus Kristus,[b] on maailman suurimman uskonnon kristinuskon mukaan Jumalan Pojan tuleminen ihmiseksi ja Vanhassa testamentissa ennustettu messias eli Kristus, joka ristinkuolemallaan sovitti ihmisten synnit.[5][6] Uuden Testamentin evankeliumeissa hän on ensimmäisellä vuosisadalla Rooman hallitsemassa Judaeassa elänyt juutalainen rabbi.
- Anonyymi
Johannes ei kastanut fariseuksia, koska he eivät tunnustaneet syntisyyttään kasteen edellä.
Kaste on katusmuskaste syntisille, ei itsensä uskoviksi ja sen perusteella vanhurskaisksi julistaneille tekopyhille. Heitä Johannes kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus (m.kreik. Ἰησοῦς, Iēsoûs; lat. Iesus; lähteenä aramean יֵשׁוּעַ, Yēšûa; noin 4 eaa. – 30 tai 33 jaa.), usein myös Jeesus Nasaretilainen tai Jeesus Kristus,[b] on maailman suurimman uskonnon kristinuskon mukaan Jumalan Pojan tuleminen ihmiseksi ja Vanhassa testamentissa ennustettu messias eli Kristus, joka ristinkuolemallaan sovitti ihmisten synnit.[5][6] Uuden Testamentin evankeliumeissa hän on ensimmäisellä vuosisadalla Rooman hallitsemassa Judaeassa elänyt juutalainen rabbi.
Mark. 11:21
Silloin Pietari muisti Jeesuksen sanat ja sanoi hänelle: "Rabbi, katso, viikunapuu, jonka sinä kirosit, on kuivettunut". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mark. 11:21
Silloin Pietari muisti Jeesuksen sanat ja sanoi hänelle: "Rabbi, katso, viikunapuu, jonka sinä kirosit, on kuivettunut".Joh. 1:49
Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johannes ei kastanut fariseuksia, koska he eivät tunnustaneet syntisyyttään kasteen edellä.
Kaste on katusmuskaste syntisille, ei itsensä uskoviksi ja sen perusteella vanhurskaisksi julistaneille tekopyhille. Heitä Johannes kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi.Mark. 1:5
"Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, KUN HE TUNNUSTIVAT SYNTINSÄ."
"Uskovien upotuskaste" on itsensä vanhurskaiksi julistaneiden kyykäärmeitten kaste. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus (m.kreik. Ἰησοῦς, Iēsoûs; lat. Iesus; lähteenä aramean יֵשׁוּעַ, Yēšûa; noin 4 eaa. – 30 tai 33 jaa.), usein myös Jeesus Nasaretilainen tai Jeesus Kristus,[b] on maailman suurimman uskonnon kristinuskon mukaan Jumalan Pojan tuleminen ihmiseksi ja Vanhassa testamentissa ennustettu messias eli Kristus, joka ristinkuolemallaan sovitti ihmisten synnit.[5][6] Uuden Testamentin evankeliumeissa hän on ensimmäisellä vuosisadalla Rooman hallitsemassa Judaeassa elänyt juutalainen rabbi.
Matt.12:5 "Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mark. 1:5
"Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, KUN HE TUNNUSTIVAT SYNTINSÄ."
"Uskovien upotuskaste" on itsensä vanhurskaiksi julistaneiden kyykäärmeitten kaste.Vauvat ei pysty tunnustamaan syntejänsä. Mieti sitä.
- Anonyymi
Ei Jeesus koskaan luopunut Juutalaisesta uskosta ja uskonnosta.
Luuk. 4:16
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.
Joh. 4:31
Sillä välin opetuslapset sanoivat Jeesukselle: "Rabbi, tule syömään." - Anonyymi
Paavali keksi ihan uuden uskonnon.
- Anonyymi
Ei Johannes kastanut lakihenkisiä fariseuksia.
Olisi ollut outoa kastaa heidät ja pian tuomitsivat Jeesuksen sapattirikkomuksista kuolemaan.
Lakihenkiselle ei ole olemassa kastetta jossa saavat synnit anteeksi ja Pyhän Hengen.- Anonyymi
Fariseuksilla on kymmeniä lisäyski sapattilakeihin, josta tuli kinaa. Jeesus tiesi paremmin mitä alkuperäinen laki tarkoitti. Ei siellä ollut esim. kieltoa viljan tähkien ottamisesta sapattina.
Sen tason kiistoja ne oli. Ei Juutalaiset sentään toisiaan tappaneet.
Jeesuksen tappoi Rooman sotilas, joka oli liitossa Paavalin kanssa, koska Paavalilla oli Rooman kansalaisuus.
Joh. 19:34
Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti
verta ja vettä.
Yksikin heluntailainen sanoi, että tuossa jakeessa on kääännösvirhe, siinä pitäisi lukea "verta ja sanoja", toinen heistä selitti, että siinä pitäisi lukea "verta ja henkeä", mutta ei missään tapauksessa "verta ja vettä". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fariseuksilla on kymmeniä lisäyski sapattilakeihin, josta tuli kinaa. Jeesus tiesi paremmin mitä alkuperäinen laki tarkoitti. Ei siellä ollut esim. kieltoa viljan tähkien ottamisesta sapattina.
Sen tason kiistoja ne oli. Ei Juutalaiset sentään toisiaan tappaneet.
Jeesuksen tappoi Rooman sotilas, joka oli liitossa Paavalin kanssa, koska Paavalilla oli Rooman kansalaisuus.
Joh. 19:34
Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti
verta ja vettä.
Yksikin heluntailainen sanoi, että tuossa jakeessa on kääännösvirhe, siinä pitäisi lukea "verta ja sanoja", toinen heistä selitti, että siinä pitäisi lukea "verta ja henkeä", mutta ei missään tapauksessa "verta ja vettä".Juutalaiset noudatti lain käskyä "älä tapa", mutta se ei sitonut Rooman kansalaisia, kuten Paavalia tai Jeesukselle kuoliniskun antanutta Rooman sotilasta.
Lopullinen kuolinisku Jeesukselle tuli Roomalaisen sotilaan miekasta.
Joh. 19:34
Yksi SOTILAISTA kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti
verta ja vettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset noudatti lain käskyä "älä tapa", mutta se ei sitonut Rooman kansalaisia, kuten Paavalia tai Jeesukselle kuoliniskun antanutta Rooman sotilasta.
Lopullinen kuolinisku Jeesukselle tuli Roomalaisen sotilaan miekasta.
Joh. 19:34
Yksi SOTILAISTA kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti
verta ja vettä.Rooman kansalaisena Paavalin sympatiat oli sinne suuntaan. Siksi hän tunnusti heille valehtelevan Korintossa, missä kirjoitti herkkänä hetkenään tuon tunnustuskirjeensä heille.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Jonka kirjee eräs naiskuriiri vei Roomaan. Mutta Korinttolaisilta tuo kirje salattiin siihen aikaan. Ei mitään Uutta Testamenttia ollut kasattu valikoiduista kirjeistä yhdeksi kirjaksi.
Juutalaisten Rabbi Jeesus ei koskaan lukenut mitään Uutta Testamenttia tai Paavalin kirjeitä, vaan Tooraa ja muita Juutalaisten pyhiä kirjoituksia.
Luuk. 4:16
Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rooman kansalaisena Paavalin sympatiat oli sinne suuntaan. Siksi hän tunnusti heille valehtelevan Korintossa, missä kirjoitti herkkänä hetkenään tuon tunnustuskirjeensä heille.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Jonka kirjee eräs naiskuriiri vei Roomaan. Mutta Korinttolaisilta tuo kirje salattiin siihen aikaan. Ei mitään Uutta Testamenttia ollut kasattu valikoiduista kirjeistä yhdeksi kirjaksi.
Juutalaisten Rabbi Jeesus ei koskaan lukenut mitään Uutta Testamenttia tai Paavalin kirjeitä, vaan Tooraa ja muita Juutalaisten pyhiä kirjoituksia.
Luuk. 4:16
Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja LAINOPETTAJIA. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
Jeesuksen lähettämät profeetat ja opettajat olivat ja ovat edelleen LAINOPETTAJIA. Siitä heidät tuntee.
Eivät he ole mitään hurmoshenkien voimavaikutuksia metsästäviä lahkolaisia ja sekavia molotuksia puhuvia hihhuleita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja LAINOPETTAJIA. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
Jeesuksen lähettämät profeetat ja opettajat olivat ja ovat edelleen LAINOPETTAJIA. Siitä heidät tuntee.
Eivät he ole mitään hurmoshenkien voimavaikutuksia metsästäviä lahkolaisia ja sekavia molotuksia puhuvia hihhuleita.Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
Mark. 12:40 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]
MOT-ohjelman mukaan isommilla uskonlahkoilla on palkattuja päätoimisia testamentin metsästäjiä ja testamenttitulot ovat niiden suurin tulonlähde nykyisin.
- Anonyymi
Jeesus kuten Stefanos tapettiin sapatin vuoksi ja Saulus, myöhempi Paavali vainosi alkuseurakuntaa kun eivät viettäneet sapattia. Siksi Paavali ei oikein innostunut sapatista kun näki Stefanoksen kivityksen.
- Anonyymi
Sulla on jokin Adventisteja kohtaan oleva fobia tai lapsuuden trauma, kun hoet koko ajan sapatista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on jokin Adventisteja kohtaan oleva fobia tai lapsuuden trauma, kun hoet koko ajan sapatista?
Esim. insesti voi saada vihaamaan omia vanhempiaan ja heidän uskoaan ja lapsena saatua kristillistä kastetta.
- Anonyymi
Joku väitti ettei juutalaiset juutalaisia tappaneet, mutta Stefanos tapettiin sapatin vuoksi että heilahti. Raamatun totuus. Vai pitäiskö valehdella että Stefanos itse juoksi kiviä päin. Juutalaiset vain piti niitä kädessään.
Valehteluksiko kaiken pitäisi muuttua. Eikö kestetä kuulla totuutta?- Anonyymi
Murhien takana on murhan henki, ei mitkään opilliset erilaiset tulkinnat.
Paavali oli liikkeellä tappohommissa Rooman himuvallan asialla, koska oli Rooman kansalainen.
Todelliset syyt haluttiin peittää uskonkiistoiksi, kuten tehdään nytkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murhien takana on murhan henki, ei mitkään opilliset erilaiset tulkinnat.
Paavali oli liikkeellä tappohommissa Rooman himuvallan asialla, koska oli Rooman kansalainen.
Todelliset syyt haluttiin peittää uskonkiistoiksi, kuten tehdään nytkin.Juutalaiset oli sidottuja lakiin "älä tapa", jota he noudattivat. Ei oikea Juutalainen uskonveljeä tappanut, vaikka kiistelivätkin yksityiskohtien tulkinnoista.
Jeesus tunsi kaikkein parhaiten lain sisällön ja merkityksen, koska oli sidottu Jumalan lain noudattamiseen. Vain siten Jeesus säilyi synnittömänä ja viattomana uhrikaritsana.
Synti tarkoittaa lain vastaista tekoa. Synnin merkitys on ihan sama edelleen tänä päivänäkin. Aina viimeiselle tuomiolle asti.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset oli sidottuja lakiin "älä tapa", jota he noudattivat. Ei oikea Juutalainen uskonveljeä tappanut, vaikka kiistelivätkin yksityiskohtien tulkinnoista.
Jeesus tunsi kaikkein parhaiten lain sisällön ja merkityksen, koska oli sidottu Jumalan lain noudattamiseen. Vain siten Jeesus säilyi synnittömänä ja viattomana uhrikaritsana.
Synti tarkoittaa lain vastaista tekoa. Synnin merkitys on ihan sama edelleen tänä päivänäkin. Aina viimeiselle tuomiolle asti.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.Mark 9:2
Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään;
- Anonyymi
Jumalan lain pilkkaajat, kieltäjät, kumoajat ja vähättelijät on kirouksen alaisia.
Matt. 5:19
Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]- Anonyymi
Jumala muutti nimen Saulus (=suuri) nimeksi Paulus (=pieni) ja heitti miehen Saatanan haltuun kuritettavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala muutti nimen Saulus (=suuri) nimeksi Paulus (=pieni) ja heitti miehen Saatanan haltuun kuritettavaksi.
Paavalille kävi juuri niin kuin uhkasi muille tekevänsä.
"Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi"
Ei ihmisellä sellaista valtaa ole toisiin ihmisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalille kävi juuri niin kuin uhkasi muille tekevänsä.
"Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettaviksi"
Ei ihmisellä sellaista valtaa ole toisiin ihmisiin.2. Kor. 12:7
Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
Och för att jag icke skall förhäva mig på grund av mina övermåttan höga uppenbarelser, har jag fått en törntagg i mitt kött, en Satans ängel, som skall slå mig i ansiktet, för att jag icke skall förhäva mig.
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, The messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
Saatanan enkeli on henkiolento eli demoni. Ei demonilla mitään fyysistä ruumista ole.
Eikä sillä mitään puisia piikkejä ja pistimiä ole, jolla se olisi tökkinyt Paavalia takapuoleen, kuten se kohta usein leikkisästi ohitetaan.
"hän" =demoni
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Paavali oli fyysisesti täysin terve ja voimakas. Harrasti taistelulajia nyrkkeilyä.
Fil.3:4 " vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä"
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala muutti nimen Saulus (=suuri) nimeksi Paulus (=pieni) ja heitti miehen Saatanan haltuun kuritettavaksi.
Miksi valehtelet?
Jumala ei mitään heittänyt.
Jos olet Raamattua tarpeeksi lukenut, tiedät varmaan, miten valehtelijoille lopuksi käy? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi valehtelet?
Jumala ei mitään heittänyt.
Jos olet Raamattua tarpeeksi lukenut, tiedät varmaan, miten valehtelijoille lopuksi käy?2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Paavalin saama demoni "hän" kulkee koko ajan ihmisen mukana. Paavalin demoni oli koko ajan mukana lähtysmatkoilla. Varmuudella jo Korintossa, missä Paavali puhui sekavilla hurmoskielillä samalla tavalla kuin siellä ollut Delfoin oraakkeli niitä "enkelin kieliä" eli glossolaliaa.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2. Kor. 12:7
Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
Och för att jag icke skall förhäva mig på grund av mina övermåttan höga uppenbarelser, har jag fått en törntagg i mitt kött, en Satans ängel, som skall slå mig i ansiktet, för att jag icke skall förhäva mig.
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, The messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
Saatanan enkeli on henkiolento eli demoni. Ei demonilla mitään fyysistä ruumista ole.
Eikä sillä mitään puisia piikkejä ja pistimiä ole, jolla se olisi tökkinyt Paavalia takapuoleen, kuten se kohta usein leikkisästi ohitetaan.
"hän" =demoni
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Paavali oli fyysisesti täysin terve ja voimakas. Harrasti taistelulajia nyrkkeilyä.
Fil.3:4 " vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä"
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.Ei Saatanan demonienkeli eli paha henki ja Pyhä Henki ole ihmisessä yhtä aikaa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Pirun henki sitä pahaa tekee, ei mitkään lihat ja vanhan aatamit. Ne on pelkkiä tekosyitä
Room. 7:20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala muutti nimen Saulus (=suuri) nimeksi Paulus (=pieni) ja heitti miehen Saatanan haltuun kuritettavaksi.
Mark 9:6
Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi".
- Anonyymi
Miten laissa voi olla käsky tappaa sapattirikkomuksista jos ei saisi kuitenkaan tappaa.
Aika selkeästi Raamattu kertoo että kun Jeesus paransi sairaan sapattina, alkoivat fariseukset tavoitella tappaakseen Hänet. Ei roomalaiset.
Roomlainen hirmuhallitsija pesi kätensä Jeesuksen tuomitsemisesta. Juutalaiset huusivat ristiinnaulitse.
Miksi selkeä asia pitää valehdella? Onko joku mennyt lapsuudessa pieleen ja valehteluvaihde jäänyt päälle?- Anonyymi
Armo on aina mukana käskyissä "älä tapa". Käskyt on Jumalan rakkauden osoitus syntistä ja rikkonutta ihmistä kohtaan.
1. Aik. 16:34
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.
Jumalan armo on Jumalan luonteessa, ei se rajoitu vain tähän aikaan, kuten usein hoetaan, että nyt eletään armon aikaa. Kyllä sitä armonaikaa ovat ihmiset aina saaneet elää ennenkin.
Ps. 103:8
Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri. - Anonyymi
Oikeat syylliset yleensä pesee ne kätensä tavalla tai toisella ja saa muut näyttämään syyllisiltä.
- Anonyymi
Jeesuksen kuolemaa edeltävät ja seuranneet tapahtumat kansan kiihotuksineen oli ainutkertaisia tapahtumia, joista on turha viritellä mitään pysyviä opinkappaleita. Sen tilanteen ei ole enää tarkoitus toistua.
- Anonyymi
Sinänsä ei maailma siihen kaadu vaikka rooman hirmuhallitsijat olisi Jeesuksen tappaneet. Ei siihen mitään oppia liity. Vain miten asia on Raamatussa. Johannes Kastajan Herodes tapatti mutta ei sitäkään omasta tahdostaan. Muihin liittyi juutalaisten opilliset kiistat. Eikä siinä mitään oppia ole. Asia on vain niin kerrottu.
Jos pitää tieten tahtoen pyrkiä asia valehtelemaan, silloin takana on oppi. Yleensä harhaoppi.
- Anonyymi
Oma todistus on tärkeä. Vaikka ihan niin että pyrkii elämään ihmisiksi tarvittavalla säällisyydellä. Kyllä se siitä.
- Anonyymi
Sinänsä tärkeä huomio että oman uskon todistaminen on tärkeää, se että uskoo ja usko on elämää ja vaikuttavaa.
Harhaopissa taasen yleensä unohdetaan ihminen kokonaan, se ihmisen usko ja keskitytään opinkappaleisiin kauhealla vimmalla . Ne ovat niin hirveän tärkeitä, mutta ei ihminen siinä uskossaan ja siinä mitä uskostaan saa. Muutakin kuin riitelyä.- Anonyymi
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
- Anonyymi
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Jeesus varoitti tästä ajasta, kun vaan julistetaan, että lait ja profeetat ovat historiaa ja pelkän julistukset riittää ja niiden perusteella jokainen tunkeutuu VÄKISIN sisälle taivaaseen omilla uskonratkaisuillaan.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Jumalan lait ja käskyt ja niiden kunnioittaminen ja totteleminen on se pysyvä kristinoppi, mikä ei muutu eikä vanhene.
Yksittäiset erikoistapaukset ja tilanteet tai ihmisen huudahdukset eivät ole mikään pysyvä oppi, ne liittyy aina siihen tilanteeseen ja niihin ihmisiin, joita se koskee ja joille ne on tarkoitettu eli siihen kontekstiin. - Anonyymi
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Jeesus oli uskoltaan Juutalainen.
Ei mikään hurmoshenkien perässä juokseva hihhuli.- Anonyymi
Jeesus on paras esikuva kaikissa uskonasiossa.
Jeesus sanoi: Seuraa sinä MINUA ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on paras esikuva kaikissa uskonasiossa.
Jeesus sanoi: Seuraa sinä MINUA !Miten sitä seuraa, kun mies piileksii ties missä. Luihuilee kai siksi, kun ei tullutkaan takaisin vaikka valehteli tulevansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sitä seuraa, kun mies piileksii ties missä. Luihuilee kai siksi, kun ei tullutkaan takaisin vaikka valehteli tulevansa.
Jeesus ei valehdellut mitään, ei pienissä eikä isoissa asioissa. Jeesuksella oli Totuuden Henki, jonka hän lupasi lähettää kasteeseen veden lisäksi helluntaina ja niin 3000 syntistä sai sen kasteessa. Eikä hekään enää voi valehdella.
Raamattu on iso kokoelma eri aikana kirjoitetuista kirjeistä, joita on sovitettu sinne ja valittu, mitä sinne on hyväksytty.
Siihen aikaan niitä puheita on laitettu kuuluisien hennkilöiden nimiin. Jopa Jeesuksen suuhun on laitettu puheita, joita hän ei todellakaan ole puhunut.
Törkein esimerkki siitä on Makukse evankeliumin loppusaoasa Mark.16:9 alkaen.
Täysin tuntematon henkilön satojen vuosien perästä kirjoittama teksi on summassa laitettu Jeesuksen puhumaaksi.
Ei Jeesus kuolemansa jälkeen kehota naisia juomaan myrkkyä ja pistättämään itseään käärmeilla ja lupaa ettei mitään tapahdu kun vaan uskotaan ja kastetaan ja siitä ne ihmeet vasta alkaa tapahtumaan.
Asiasta on varoitus v. -92 painoksessa, siksi eksyttäjät vihaa sitä painosta
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei valehdellut mitään, ei pienissä eikä isoissa asioissa. Jeesuksella oli Totuuden Henki, jonka hän lupasi lähettää kasteeseen veden lisäksi helluntaina ja niin 3000 syntistä sai sen kasteessa. Eikä hekään enää voi valehdella.
Raamattu on iso kokoelma eri aikana kirjoitetuista kirjeistä, joita on sovitettu sinne ja valittu, mitä sinne on hyväksytty.
Siihen aikaan niitä puheita on laitettu kuuluisien hennkilöiden nimiin. Jopa Jeesuksen suuhun on laitettu puheita, joita hän ei todellakaan ole puhunut.
Törkein esimerkki siitä on Makukse evankeliumin loppusaoasa Mark.16:9 alkaen.
Täysin tuntematon henkilön satojen vuosien perästä kirjoittama teksi on summassa laitettu Jeesuksen puhumaaksi.
Ei Jeesus kuolemansa jälkeen kehota naisia juomaan myrkkyä ja pistättämään itseään käärmeilla ja lupaa ettei mitään tapahdu kun vaan uskotaan ja kastetaan ja siitä ne ihmeet vasta alkaa tapahtumaan.
Asiasta on varoitus v. -92 painoksessa, siksi eksyttäjät vihaa sitä painosta
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]Raamattuun valitut tekstit on erimielisten ihmisten tekemän kompromissin tuloksena syntynyt kirjakokoelma, josta se totuus pitää kaivaa esiin, kuten peltoon kätketty aarre.
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sitä seuraa, kun mies piileksii ties missä. Luihuilee kai siksi, kun ei tullutkaan takaisin vaikka valehteli tulevansa.
Jeesuksen kuolemasta on kulunut Jumalan kalenterin mukaan vasta kaksi päivää.
Ihmisen tuhat vuotta on taivaan kalenterin mukaan vasta kaksi päivää.
Ei ole vielä uusi Jerusalem, temppeli ja valittujen asunnot valmiita lastettavaksi tänne maan päälle.
Ilm. 3:12
Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen kuolemasta on kulunut Jumalan kalenterin mukaan vasta kaksi päivää.
Ihmisen tuhat vuotta on taivaan kalenterin mukaan vasta kaksi päivää.
Ei ole vielä uusi Jerusalem, temppeli ja valittujen asunnot valmiita lastettavaksi tänne maan päälle.
Ilm. 3:12
Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.Naurettavia nuo uskonharhaisten selitykset.🤣 20 000 vuoden päästä ne luultavasti väittää, että jumalan kalenterissa 20 000 vuotta tarkoittaa 2:ta päivää. Eiköhän olisi jo aika myöntää, että teitä kustu silmään.
- Anonyymi
Ano Turtiaiselle oli pyhähenki ilmoittanut, että saa mennä autotalliin juomaan lonkeroa.
Varmaan ilmoittaa sitten, kun pitää lopettaa juonti, että pääsee omin jaloin sänkyynsä. - Anonyymi
Paavali puolusteli synnin eli pahan tekemistään, ettei voi sille mitään. Jokin muu voima ohjasi häntä.
Room. 7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Johanes sanoo ihan toisella tavalla. Ei ihme, että toiset karkottivat hänet sieltä pois Patmos-nimiselle saarelle.
1. Joh. 3:9
Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.
1. Joh. 5:18
Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta.
Silloin kun Jumala vetää oman Henkensä ihmisestä pois, niin silloin paha saa sen otteen ihmisestä, eikä ihminen voi vastustaa tekemästä pahaa, kuten Paavali sanoo tekevänsä.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Sauli ja Saulus kokivat ihan saman kohtalon.
Jumala ei katso henkilöön.- Anonyymi
Ja eikös se Paavali ollut yhteydessä vainajahenkiin Salulin tavoin?
Sehän näki niitä haamuja ja kertoi puhuneensakin niiden kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja eikös se Paavali ollut yhteydessä vainajahenkiin Salulin tavoin?
Sehän näki niitä haamuja ja kertoi puhuneensakin niiden kanssa?2. Kor. 12:3
Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua.
Jeesuksen mukaan kukaan ei ole noussut taivaaseen hänen lisäkseen.
Joh.3:13 " Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."
- Anonyymi
Saulus Tarsolaisen puheet on valmiiksi "kirkastettua" totuutta.
Saulus pisti vielä paremmaksi kuin itse Jumala tai Jeesus Nasaretilainen.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä.- Anonyymi
Paavali taisi pitää Jumalaakin hämärämiehenä, jonka sanoja pitäisi kirkastaa?
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä.
Ei ihme ollenkaan, että Jumala lähetti Paavaliin Saatanan enkelin koko lopun elämän ajaksi.
Ei Jumalan ja Jeesuksen sanoja tarvitse kenenkään kirkastaa, kyllä ne ovat selviä ja kirkkaita sanoja sellaisenaan. Eikä niitä pidä Korinton hurmoskielillä ja molotuksilla sotkea (glossolalia),
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.
Ps. 12:7
Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.
- Anonyymi
Paavali oli totinen hengen mies, joka oli kääntynyt lakihenkisestä farisealaisuudesta Jeeuksen uskon puoleen. Hänellä oli Jeesuksen usko eikä lakihenkinen harhaoppinen usko omituisine selityksineen miten lakia pitäisi muka noudattaa että taivasten valtakunnan perisi.
Paavalilla oli selkeä käsitys miten Jeesuksen usko Jumala Hengessä pelastaa ja antaa ihmiselle elämän sekä tässä ajassa että iäisyydessä.- Anonyymi
Room. 2:13
Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Paavali oli sitoutunut aluksi Jumalan lakiin, mutta hänen saamansa uusi henkiopas Saatanan enkeli suisti miehen raiteiltansa hurmoshenkien valtaan puhumaan sekavia hurmoskieliä kuten Delfoin oraakkelin tavoin. Korintto koitui Paavalin kohtaloksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Room. 2:13
Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Paavali oli sitoutunut aluksi Jumalan lakiin, mutta hänen saamansa uusi henkiopas Saatanan enkeli suisti miehen raiteiltansa hurmoshenkien valtaan puhumaan sekavia hurmoskieliä kuten Delfoin oraakkelin tavoin. Korintto koitui Paavalin kohtaloksi.Jumala ei ottanut Paavalista pois uutta henkiopasta, vaikka kuinka sitä rukoili.
Tuo pirun henkiolento vei Paavalin teloituskuolemaan asti Roomassa. Paavali koki pahan äkkikuoleman, kuten muutkin luvattuun maahan pääsemisestä väärin puhuneet ennen häntä. Samoin kävi Ylivainiolle, joka kuoli pahan äkkikuoleman Espanjassa vain 61-vuotiaana.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ei lähtenyt demoni pois Paavalista, vaikka kuinka yritti sitä rukoila ja anella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Room. 2:13
Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Paavali oli sitoutunut aluksi Jumalan lakiin, mutta hänen saamansa uusi henkiopas Saatanan enkeli suisti miehen raiteiltansa hurmoshenkien valtaan puhumaan sekavia hurmoskieliä kuten Delfoin oraakkelin tavoin. Korintto koitui Paavalin kohtaloksi.Paavali puhui Korintossa demonin vallassa hurmoskielillä samalla tavalla kuin siellä vaikuttanut Delfoin oraakkeli. Erityiset selittäjät palkattiin selittämään hurmoskieliä.
Eikä siitä hyvää seurannut.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. - Anonyymi
Aamen!
- Anonyymi
Paavali nimenomaan kääntyi pois vanhan liiton lakihenkisyydestä, mikä oli uudessa liitossa harhaoppi. Hän on menossa vainoamaan uuden liiton uskovia, jotka eivät vietä sapattia ,kun Jeesus ilmestyi hänelle.
Jumala kasvatti hänestä hengen miehen, joka ei sortunut vanhan liiton lakihenkisyyteen ja sai siitä jo eläessään juutalaisten vihat päälleen ja tietenkin myös myöhempien aikojen harhaoppisten vihat.- Anonyymi
Lait pitää Jumalan valtakunnan voimassa. Lakien noudattaminen ja niiden rikkomisesta tulevat rangaistukset on laillisen yhteiskunnan perustus niin Jumalan valtakunnassa kuin maallisessakin valtakunnassa.
Ei pelkät opit ja tunnelmoinnnit ja kokemukset pidä valtakuntaa pystyssä
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lait pitää Jumalan valtakunnan voimassa. Lakien noudattaminen ja niiden rikkomisesta tulevat rangaistukset on laillisen yhteiskunnan perustus niin Jumalan valtakunnassa kuin maallisessakin valtakunnassa.
Ei pelkät opit ja tunnelmoinnnit ja kokemukset pidä valtakuntaa pystyssä
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.Biblia 1776
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biblia 1776
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.Jumala on järjestyksen Jumala.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala on järjestyksen Jumala.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Laillinen yhteiskuntajärjestys perustuu voimassaolevaan lainsäädöntöön, ei mihinkään pelkkiin oppeihin eikä hurmoshenkien perässä juoksemiseen ja tunnelmointiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laillinen yhteiskuntajärjestys perustuu voimassaolevaan lainsäädöntöön, ei mihinkään pelkkiin oppeihin eikä hurmoshenkien perässä juoksemiseen ja tunnelmointiin.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Raamatussa uskolla tarkoitetaan uskon kuuliaisuutta ja tottelemista Jumalan lakien ja käskyjen noudattamista.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Kaksi rakentajaa
"Jokainen, joka kuulee nämä sanani JA TEKEE NIIDEN MUKAAN , on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle."
Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, TE LAITTOMUUDEN TEKIJÄT." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biblia 1776
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.Lakirosvot julistaa, että lait on kumottu. Nyt vaan eletään kuin ellun kanat.
Jer. 29:26
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.
Raamattu varoittaa uskonlahkoista ja ns. vapaista suunnista, niihin sotkeentumasta.
2. Piet. 2:19
He lupaavat teille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakirosvot julistaa, että lait on kumottu. Nyt vaan eletään kuin ellun kanat.
Jer. 29:26
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.
Raamattu varoittaa uskonlahkoista ja ns. vapaista suunnista, niihin sotkeentumasta.
2. Piet. 2:19
He lupaavat teille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
Jumala nauraa lakirosvoille.
Ps. 2
"Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä.
Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä."
"Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra."
- Anonyymi
Paavali tosiaan kääntyi lainkiivailusta ja sapatin vuoksi vainoajasta, elävän Jumalan puoleen ollen voimallinen hengessä ja johdattaen monet Kristuksen luo.
Siitä saame UT:sta lukea sanan vääristelemätontä leipää.- Anonyymi
Paavali väänsi totuutta kieroon ja Jumala lähetti mieheen Saatanan enkelin koko lopun elämän ajaksi.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali väänsi totuutta kieroon ja Jumala lähetti mieheen Saatanan enkelin koko lopun elämän ajaksi.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?Demoni oli voimakas henkiolento. mikä ei lähtenyt pois vaikka Paavali sitä rukoili.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demoni oli voimakas henkiolento. mikä ei lähtenyt pois vaikka Paavali sitä rukoili.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.Ja sama eksytyslevy vaan soi ja soi…
Mitä luulet tuolla saavasi?
Etkö ole tosiaan tajunnut mitä apostoli Pietari sanoi sinun kaltaisistasi?
- Anonyymi
Paavali oli täydellinen uuden liiton uskova ja vain harhaoppiset haluavat nähdä toisin. Jos niin tekee, pitää kirjoitukset tosiaan kääntää kieroon.
- Anonyymi
Paavali oli luonteeltaan valheellinen ja taustaltaan murhamies.
Paavalia seuraamalla saa sisälleen Saatanan enkelin koko lopun elämän ajaksi.
Jeesus saanoi: Seuraa sinä minua!
Jeesus ei edes hyväksy Paavali omaksi Karitsan apostoliksi.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. - Anonyymi
Paavali oli murhamies luonteeltaan. Paha mies. Pahan enkelin vallassa. "The messenger of Satan" -niminen demoni, King James- käännöksen mukaan. Demoni ei lähtenyt pois.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Room. 7:19
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli murhamies luonteeltaan. Paha mies. Pahan enkelin vallassa. "The messenger of Satan" -niminen demoni, King James- käännöksen mukaan. Demoni ei lähtenyt pois.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Room. 7:19
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.3. Joh. 11
Minun rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää: joka hyvin tekee, se on Jumalasta; mutta joka pahoin tekee, ei se ole nähnyt Jumalaa.
11 Rakas ystävä, älä ota esimerkkiä pahasta, vaan hyvästä. Joka tekee hyvää, on Jumalasta, mutta se, joka tekee pahaa, ei ole Jumalaa nähnyt. [1. Joh. 3:6]
11 Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli murhamies luonteeltaan. Paha mies. Pahan enkelin vallassa. "The messenger of Satan" -niminen demoni, King James- käännöksen mukaan. Demoni ei lähtenyt pois.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Room. 7:19
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.Hei kaveri! Sinä olet päässyt Raamatun sivuille! Oletko nyt ylpeä itsestäsi?
2 Piet 3:3
Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei kaveri! Sinä olet päässyt Raamatun sivuille! Oletko nyt ylpeä itsestäsi?
2 Piet 3:3
Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan…Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.
Charles Fox Parham's Arrest
William Branham Historical Research
On July 20, 1907, Charles Fox Parham and J. J. Jourdan, a Jewish boy, were charged with sodomy in the court of Justice Ben Fisk.
Charles Fox Parham was the father of modern Pentecostalism - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.
Charles Fox Parham (1873-1929)
Revival Library
https://www.revival-library.org › par...
Käännä tämä sivu
The report said Parham, about 40 and J.J. Jourdan, 22, had been charged with committing 'an unnatural offence' (sodomy),
- Anonyymi
Harhaoppisen tunnusmerkistöjä ovat Raamatun vääristely ja herjaaminen.
Ne ovat harhaopin hengen hedelmät. - Anonyymi
Ortodoksinen=oikeaoppinen
Ortodoksit toivat alkuperäisen kristinuskon sakramentteineen Suomeen nykytiedon mukaan jo noin v. 500 jKr. Kainuun korkeudella asuville suomea puhuville ihmisille. Andreas -nimisen munkin johdolla. - Anonyymi
Kaikilla Jenkkilahkoilla: Jehovantodistajat, Helluntailaiset, Mormonit, Adventistit
on ihan omat pyhät kirjat, lehdet ja "Raamatut", joihin ne omat oppinsa perustaa.
Siksi lahkot ovat jatkuvasti törmäyskurssilla perinteisten Kristillisten kirkkojen kanssa.- Anonyymi
Pahinta on jos Raamattua väännetään kieroon ja sen tekstiä valheeksi. Se ylittää kaikki rajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahinta on jos Raamattua väännetään kieroon ja sen tekstiä valheeksi. Se ylittää kaikki rajat.
Raamatussa on se totuus ja valhe on sekaisin. Siksi kaikki pitää tutkia ja pitää vain se, mikä on totta ja oikein. Totuus on kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen. Ja harvat sen sieltä Raamatusta edes löytävät.
Raamatun alkulehdillä heti käärme valehtelee, että mitään perisyntiä ei ole olemassa, syökää vaan vapaasti kaikista paratiisin puista.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Paavalin puheet pitää tutkia ja koetella erityisen tarkasti, koska Paavalissa asui väkevä demoninen Saatanan enkeli, joka oli miehen mukana kaikilla lähetysmatkoilla, eikä lähtenyt pois pyynnöistä huolimatta.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
King James- käännöksen mukaan demoni oli oikein Saatanan viestintuoja ja viestinnän ammattilainen..."The messenger of Satan" -niminen demoni.
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on se totuus ja valhe on sekaisin. Siksi kaikki pitää tutkia ja pitää vain se, mikä on totta ja oikein. Totuus on kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen. Ja harvat sen sieltä Raamatusta edes löytävät.
Raamatun alkulehdillä heti käärme valehtelee, että mitään perisyntiä ei ole olemassa, syökää vaan vapaasti kaikista paratiisin puista.
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Paavalin puheet pitää tutkia ja koetella erityisen tarkasti, koska Paavalissa asui väkevä demoninen Saatanan enkeli, joka oli miehen mukana kaikilla lähetysmatkoilla, eikä lähtenyt pois pyynnöistä huolimatta.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
King James- käännöksen mukaan demoni oli oikein Saatanan viestintuoja ja viestinnän ammattilainen..."The messenger of Satan" -niminen demoni.
2. Kor. 12:7
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.Luuk. 11:24 -25
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna.
Kuningas Saulin ja Saulus Tarsolaisen kohtalo oli samanlainen.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuk. 11:24 -25
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna.
Kuningas Saulin ja Saulus Tarsolaisen kohtalo oli samanlainen.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Job 4
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa!
- Anonyymi
Kyllä Raamatussa on kuvauksia vääristä asioista. Mm lakihenkisestä harhaopista. Mutta mitään jaloutta sen tutkimiseen ei tarvita. Lukee vain kuten kirjoitettu on.
- Anonyymi
Apt.17
KR 33/38
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
-92 painos nykykieltä
Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. - Anonyymi
Jumalan laki ei ole koskaan harhaoppia. Laki on pysyvää ja ikuista totuutta ja opetusta, johon voi aina uskoa luottaa.
Ps. 119:163
Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun LAKIASI minä rakastan.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Ei ole vielä taivas ja maa eikä laki kadonnut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan laki ei ole koskaan harhaoppia. Laki on pysyvää ja ikuista totuutta ja opetusta, johon voi aina uskoa luottaa.
Ps. 119:163
Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun LAKIASI minä rakastan.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Ei ole vielä taivas ja maa eikä laki kadonnut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Laki ei pelasta, vaan se kertoo, miten avuton sinä olet pelastamaan itseäsi. Sinä tarvitset Jeesusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan laki ei ole koskaan harhaoppia. Laki on pysyvää ja ikuista totuutta ja opetusta, johon voi aina uskoa luottaa.
Ps. 119:163
Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun LAKIASI minä rakastan.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Ei ole vielä taivas ja maa eikä laki kadonnut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.Laki EI pelasta. Jeesus pelastaa.
- Anonyymi
Jeesuksen lähettämät uuden liiton profeetat ja opettajat ovat LAINOPETTAJIA,
ei mitään hurmoshenkien voimasta kaatuilevia lahkolaisia.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja LAINOPETTAJIA. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. " - Anonyymi
Kyllä Raamattu tosiaan kertoo myös eksytyksestä, mutta sanasta käy selkeästi ilmi milloin sellaisesta on kyse, eikä tarvitse itse arpoa. Galatalaiskirje esim. kertoo miten he ovat luopuneet hengen uskosta ja siirtyneet lihalliseen uskonnollisuuteen, älä maista älä koske ja siten Kristus on heidän edestään turhaan kuollut. Eivät he ole luopuneet uskosta Kristukseen, vaan Pyhän Hengen johdatuksesta.
Aivan selkeästi Raamattu näistä eksytyksistä kertoo jos vain uskaltaa lukea eikä väännä niitäkin kieroon kuten Paavalin kirjoituksia.- Anonyymi
Hienoa, että on hengellisesti terveitäkin henkilöitä, kuten sinä. Kiitos ja siunausta!
- Anonyymi
Palstoilla liikkuu yksikin harhaoppien kieroilija, joka väittää, että Jumalan lakien noudattaminen olisi syntiä. Lienee helluntailainen agitaattori.
Room 7:7 Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. - Anonyymi
Syntiä on olla erossa Jumalasta. Mitä Jeesus sanoi lakihenkisistä fariseuksista.
- Anonyymi
Hirvittävästi Jeesus ei ylistänyt lakihenkisiä fariseuksia, ei sanonut että ompa tosiaan hyvä juttu kun teillä on Jumalan käskyt.Muutoinkaan UT ei korosta lakia hengen kustannuksella. Se ihmislähtöistä oppia, joka on uudessa liitossa lakannut olemasta. Ihmisenlähtöisten oppien tilalle on tullut hengen johdatus.
- Anonyymi
Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki pitävät yhtä. Ei niillä mitään omia lakeja ja oppeja ole. Lait on samat, joihin Jumalan Kolme Persoonaa ovat sitoutuneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki pitävät yhtä. Ei niillä mitään omia lakeja ja oppeja ole. Lait on samat, joihin Jumalan Kolme Persoonaa ovat sitoutuneet.
Matt. 5:18
Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.
Älä usko hurmahenkien puheita, että lait on kumottu ja nyt mennään pelkkien villitsevien henkien mukana taivaan iloihin.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Esim. helluntailaiset luottavat pelkkiin villitseviin henkiin ja niiden voimavaikutuksiin.
- Anonyymi
Paavali on kyllä kärsivällisesti uskoville opettanut, että lain mukaan maailma tullaan tuomitsemaan. Pahantekijät, joita varten laki on, tullaan lain kautta tuomitsemaan. Eihän paha saisi palkkaansa jos yksikin piirto laista, vaikka pieninkin seremonialaki olisi poistettu niin ei kaikkea pahuutta voisi tuomita. Laki on voimassa, mutta vain tuomioksi. Pelastusta se ei tuo kellekään.
Pelastus tulee Kristuksen kautta Jumalan Pyhässä Hengessä, kun ihminen saa armosta Pyhän Hengen sinetin eikä hänelle lueta lakia. Hänet tuomitsee vapauden laki kuten Paavali asian kertoo. Muut saavat lain kautta tuomion.- Anonyymi
Viimeisellä tuomiolla kaikki tuomitaan tekojen ja lakien mukaan.
Kun kirjat avataan ja teot punnitaan, niin moni joutuu häpeään.
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
- Anonyymi
Ilm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ilm. 20:13
Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
Ilm. 22:12
Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. - Anonyymi
Lahkolaiset on demonisten väärien henkien vallassa, kun ne julistaa, etttä lait on kumottu, nyt vaan eletään kuin ellun kanat henkien voimasta.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.- Anonyymi
Isä, Poika ja Pyhä Henki pitävät yhtä.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isä, Poika ja Pyhä Henki pitävät yhtä.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviäLaki ei pelasta. Sitä ei ole siihen tarkoitettu.
Jeesus pelastaa. Hänet lähetettiin sitä varten.
- Anonyymi
Tässä Paavali kuvaa sitä mikä on lain ja hengen suhde uskovassa.
"Sanotko sinä itseäsi juutalaiseksi, tukeudutko Mooseksen lakiin ja ylpeiletkö Jumalastasi? Laista sinä opit tuntemaan Jumalan tahdon ja erottamaan, mikä on tärkeää. Luotat itseesi ja uskot olevasi sokeiden opastaja, pimeydessä elävien valo. Olet omasta mielestäsi ymmärtämättömien opettaja ja pikkulasten kasvattaja, jolla on hallussaan laiksi kiteytynyt tieto ja totuus. Kun siis opetat muita, etkö opetakaan itseäsi? Varastatko, vaikka opetat muita olemaan varastamatta? Teetkö aviorikoksen, vaikka kiellät muita tekemästä sitä? Ryöstätkö temppelin, vaikka inhoat epäjumalankuvia? 23Sinä ylpeilet laista mutta häpäiset Jumalan rikkomalla lakia. »Teidän vuoksenne vierasuskoiset pilkkaavat Jumalan nimeä», niin kuin on kirjoitettu. Lain määräämästä ympärileikkauksesta on hyötyä, jos noudatat lakia. Jos sen sijaan olet lainrikkoja, on ympärileikkauksesi yhtä tyhjän kanssa. Jos ympärileikkaamaton noudattaisi lain oikeudenmukaisia käskyjä, eikö hän kävisikin ympärileikatusta? Lakia noudattavalla ympärileikkaamattomalla on varaa tuomita sinut, joka rikot lakia, vaikka tunnet sen pykälät ja olet ympärileikattu. Oikea juutalainen ei ole juutalainen ulkoisesti, eikä ruumiillinen ympärileikkaus tee kenestäkään oikeaa juutalaista. Oikea juutalainen on juutalainen sisimmässään. Häntä ei tee juutalaiseksi lain mukainen ympärileikkaus vaan Henki, joka on ympärileikannut hänen sydämensä. Hän saa kiitoksen Jumalalta eikä ihmisiltä. Room. 2: 17-29
Siinä lainkiivailijoille sanan leipää.- Anonyymi
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?Room. 3:31
Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Ei usko korvaa Jumalan lakien noudattamista. - Anonyymi
valheita tarjoilet oikein urakalla
- Anonyymi
Jeesus on Ylimmäinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, Rabbi, jota meidän tulee uskoa ja totella.
Paavalin nostaminen Jeesuksen yläpuolelle opettajana johtaa samaan kohtaloon hänen kanssaan. Jumala lähettää Saatanan enkelin eli demonin, eikä ota sitä pois rukouksista huolimatta.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta. - Anonyymi
Kyllä koko UT:n saa vääntää kieroon jos kuvittelee että lakia noudattamalla ihminen vanhurskautetaan. Ei se vain parilla samalla jakeella selviä. Koko UT:n saa tutkia miten se pitää lukea eri tavalla kuin kirjoitettu on.
Mutta pitäpä paholainen ei tekisi eksyttäessään ihmisiä.- Anonyymi
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Lahkolaisille ja hihhuleille synnin merkitys selviää vasta taivaanportilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Lahkolaisille ja hihhuleille synnin merkitys selviää vasta taivaanportilla.Kommentti 2024-02-08 12:03:06: "Lahkolaisille ja hihhuleille synnin merkitys selviää vasta taivaanportilla."
-
Tarkoitatko, että luterilaisilla ja muilla protestanttisilla kirkkoväellä sekä ortodokseilla ei ole käsitystä synnin merkityksestä ennen taivaanportti-uskomuksesi tapahtumaa, koska nehän ovat katolisen kirkon lahkoja?
Entä mitä mieltä olet ihmisistä, jotka ovat omavanhurskaita ja siksi tuomitsevat toiset hihhuleiksi? Vrt.:
Lu.18 "Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo hihhuli." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentti 2024-02-08 12:03:06: "Lahkolaisille ja hihhuleille synnin merkitys selviää vasta taivaanportilla."
-
Tarkoitatko, että luterilaisilla ja muilla protestanttisilla kirkkoväellä sekä ortodokseilla ei ole käsitystä synnin merkityksestä ennen taivaanportti-uskomuksesi tapahtumaa, koska nehän ovat katolisen kirkon lahkoja?
Entä mitä mieltä olet ihmisistä, jotka ovat omavanhurskaita ja siksi tuomitsevat toiset hihhuleiksi? Vrt.:
Lu.18 "Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo hihhuli."Fariseukset meni sinne helluntailaisten uskovien upotuskasteelle, mutta Johannes ei kastanut heitä ollenkaan, koska tarjolla oli vain syntisten kaste, vaan kutsui heitä kyykäärmeitten sikiöiksi. Käärme kun kielsi paratiisissa koko perisynnin. Jenkkilahkojen harhaopin mukaa he ovat syntyissään täysin synittömiä Jeesuksen kaltaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Lahkolaisille ja hihhuleille synnin merkitys selviää vasta taivaanportilla.Luuk. 16:17 "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää."
-
Kun luet lainaamasi jakeen asiayhteyden huolellisesti, sekä Raamatun ennustukset siitä, että Siinailla säädetty Laki piti olla voimassa vain siihen saakka, kun tulee Messias, joka kumoaa Lain, voit havaita, että Jeesuksen sanat pitivät paikkansa:
Jokainen Lain piirto eli kirjoitettu kirjain täyttyi. Lain mukaan "Laki oli kirous juutalaisille", koska he eivät kyenneet sitä pitämään.
Paavali valaisi asiaa siten, että ihminen ei tajunnut olevansa syntinen, mutta lukiessaan Laista käskyn, että "Älä himoitse", ihminen tajusi olevansa sellainen, joka "himoitsee". Vaikka Lain alainen juutalainen kuinka yrittäisi totella Lakia ja olla "himoitsemasta" eli estää väärien halujen nousemista mieleen, ei pystynyt siihen. Siten Mooseksen Laki langetti kuolemantuomion juutalaisille.
Laki sanoi, että jos ei noudata 100 %:sti Lakia, "on kirottu". Mutta koska Jeesus oli synnitön, hän noudatti Lakia 100 %:sti, koska täydellisenä ihmisenä kykeni olemaan "himoitsemasta" eli syntiset ajatukset eivät nousseet hänen mieleensä.
Hän oli siis ainoa, joka noudatti 100 %sti Lakia, eli hänessä täyttyi sen "viimeinenkin piirto". Koska Laki sanoi, että "kirottu on se, joka on paaluun ripustettu", Paavali kirjoitti, että tuolla kuolintavalla "Jeesus tuli kiroukseksi puolestamme, vapauttaen meidät (juutalaiset) Lain kirouksesta."
Kuolintavallaan "Jeesus vapautti juutalaiset Lain kirouksesta", joten hekin ovat samalla viivalla muiden kansojen kanssa saamaan ikuisen hyödyn maan päällä muiden kansojen ihmisten kanssa, Jeesuksen lunastusuhrin perusteella.
Kenelläkään ei ole ollut 2000 vuoteen mitään perustetta ja oikeutta vaatia keneltäkään sapatinviettoa eikä hätkisti vaatia kymmenyksiä harhautetuilta laumoiltaan, koska Mooseksen Laki lakkasi olemasta voimassa samalla hetkellä, kun Jeesus kuoli kidutuspaalussa.
- Anonyymi
Jumalan sana tekee sen, minkä se lupaa eikä se tyhjänä palaja.
3. Moos. 18:5
Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra.
Älä lähde helluntailaisten ja sellaisten lahkolaisten hurmoshenkien perässä hakemaan mitään henkikokemuksia autuuden perusteeksi. Se on sitä hiekalle rakentamista. - Anonyymi
Raamatu alkukielen mukaan uskominen tarkoittaa Jumalan lakien ja käskyjen noudattamista, ei mitään pelkkää Jumalan ja Jeesuksen olemassaolon hyväksymistä.
- Anonyymi
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?Kommentti 2024-02-08 13:20:29: "Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?"
- - -
Mitä tekoja?
Matt.3 "Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei TEE hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen."
Matt.7 "Jokainen hyvä puu TEKEE hyviä hedelmiä, mutta huono puu TEKEE pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
Jokainen puu, joka ei tee HYVÄÄ hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen." (Vuonna 70 Rooman legioonat "ottivat kirveen puun juurelta" ja hakkasivat pysyvästi pois juutalaisen palvontamuodon tuhoamalla Jerusalemin, temppelin ja leeviläisen papiston).
Matt.7 "Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka TEKEE minun taivaallisen Isäni tahdon.
Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta TEHNEET monta voimallista tekoa?'
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
Monien mielestä nuo Jeesuksen ennustuksen sanat on osoitettu niille uskovaisille, jotka luopuvat uskosta, mutta huomaa, että Jeesus sanoi: "En ole KOSKAAN teitä tuntenut." He ovat tehneet kaikkea muuta kuin totelleet Jeesuksen käskyä jalkautua ihmisten pariin julistamaan evankeliumia.
Vrt.: Maatilan isäntä lähtee pitkälle matkalle kaukaiseen maahan ja sanoo lähtiessään palveluväelleen: "Kyntäkää keväällä pelto, kylväkää ja kastelkaa ja syksyllä korjatkaa sato aittaani!"
Pitkän ajan kuluttua isäntä havaitsee, että aitta on tyhjä. Hän kysyy syytä. Palvelusväki selittää innoissaan: "Olemme olleet nii-in ahkeria! Katso Isäntä, miten komeassa maalissa rakennukset ovat, Meillä meni kaikki aika siihen!"
Miten Isäntä reagoi? "Kaikkea muuta olette tehneet, mutta ette sitä, mitä käskin. Poistukaa heti maatilaltani, te tottelemattomat!"
- Anonyymi
Uuden liiton Yhdessä Kasteessa pestään synti pois saadaan Pyhä Henki johtamaanJumalan lakien ja käskyjen mukaista elämää. Siihen Jumala mielistyy.
Hes. 36:27
Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.- Anonyymi
Hes. 36:27 ”Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.”
Jumala ilmaisi selvästi Hesekielille, että hänen oma pyhä nimensä ja sen maine oli tärkein huomioon otettava asia, ei nk. pelastuminen.
Hes.36 ”En tee minä teidän tähtenne sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin. Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty kansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra*, sanoo Herra**, Herra***,
kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun säädöksiäni ja pidätte ne.”
Tuon ennustuksen oli määrä täyttyä vasta ”lopun aikana”, jolloin Luoja kokoaisi kaikkien kansojen sukukuntien ihmisistä maailmanlaajuisen kansan nimelleen.
Sen vuoksi, että Jumalan nimi on ennustuksen täyttymyksessä niin huomattavalla tavalla yhdistetty Luojan persoonanimen pyhittäjiin, kristikunnan raamatunkääntäjät jättävät niistä pois Luojan persoonanimen ja korvaavat sen sanalla ”HERRA” tai ”JUMALA”.
Ennustuksen mukaisesti kansat sen vuoksi tulevat ahdistelemaan ja vainoamaan Jumalan nimelleen ottamaa maailmanlaajuista ”kansaa”.
Mitä tulee tuohon ennustettuun kansaan, se ei ole Israel, vaan hengellisessä yltäkylläisyydessä asuva kansa, hengellinen Israel, jossa etnisyydellä ei ole mitään merkitystä.
”Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä teidät puhdistan kaikista pahoista teoistanne, (sydämienne) autiomaa viljellään. Silloin sanotaan: ’Tästä (hengellisestä) maasta, joka oli autiona (epäraamatullisten oppien ja dogmien vuoksi), on tullut kuin Eedenin puutarha. Niin tulevat pakanakansat tietämään, että minä, Herra, olen puhunut, ja minä teen sen.”
-
”*Herra (alkukielessä tässä on sana ”täydellisen riippumaton”), sanoo **Herra (alkukielessä tässä on arvonimi), ***Herra (alkukielessä tässä on Luojan persoonanimi hepreaksi).”
- Anonyymi
Miksi Johannes Kastaja ei sitten halunnut kastaa lakihenkisiä fariseuksia, jotka aivan varmasti halusivat elää kaikkien lakien ja säädösten mukaan. Yhtään piirtoa he eivät halunneet siitä poistaa ja siten Jeesuskin tuli tuomituksi sapattirikkomuksista. Jos heidät olisi kastettu, niin sitten he olisivat vielä paremmin noudattaneet lakia, heistä olisi tullu vielä parempia fariseuksia kuin mitä olivat. Mikä Johannesta oikein vaivasi kun ei halunnut suorittaa heille juuri sitä kastetta, joka olisi tehnyt heistä entistäkin lainkuuliaisempia.
Sehän on fariseusten kaste sellainen, joka saa ihmisen noudattamaan lakia. Eikä ihminen siten edes itse ole syyllinen mihinkään, jos kaikki tapahtuu kasteen kautta. Ihminen vain tekee sen mihin se kasteen henki johdattaa. Jos herjaa muita, niin sitten herjaa eikä sille mitään voi tai tekee sitten mitä tahansa. Se henki on saatu mikä on saatu.
Joskin Raamattu ei oikein tunne tälläistä fariseusten kastetta. Se pitää keksiä omasta päästä.- Anonyymi
Fariseukset oli aikansa helluntailaisia. Niiden oppinen mukaan kasteella ja ehtoollisella ei ole mitän tekemistä ihmisen syntiongelman kanssa.
- Anonyymi
Mat.3"Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?”
Raamatussa on useita esimerkkejä erilaisista pakenemisista. Esim. Jeesus ennustus kannusti kirjaimelliseen pakenemiseen lähitulevaisuudessa tapahtuvasta Jerusalemin tuhosta Rooman legioonan käsissä.
Mutta Raamattu puhuu paljon kuvaannollisesta pakenemisesta, kuten esim. em. fariseusten tapauksessa. Johannes Upottajan (Kastaja) luokse tuli myös ulkokultailijoita, joiden täytyi katsoa sanakirjasta, mitä tarkoittaa sana ”katua”. He olivat tavallista kansaa halveksivia uskonnollisia johtajia, fariseuksia, joita Kastaja myöhemmin Jeesus sanoi heille Joh.8:44 "Te olette isästä paholaisesta.”
Kuvauksellaan Gehennan kaatopaikasta Jeesus paljasti, että papit eivät saa ylösnousemusta. Koska myöhemmin jotkut papit tulivat kristityiksi, Jeesus tuomitsi papiston luokkana, josta yksilöillä oli mahdollisuus katumalla tulla uskoon ja saada aikanaan ylösnousemus sen jälkeen, kun Jumalan hallitus on puhdistanut maan pahuudesta.
Kastaja varoitti heitä tulevasta tuomiosta, vihastuksen päivästä, ja osoitti uskonnollisille johtajille, että jos he mielivät pelastua tuona päivänä, heidän täytyisi osoittaa aitoa katumusta elämässään.
Kun papit vainosivat Jeesuksen seuraajia, heidän syntivelkansa kasvoi edelleen. ”Tulevainen viha” kohtasi Jerusalemia v. 70, jolloin kaupunki ja temppeli tuhottiin ja papit surmattiin verilöylyssä, jossa sai surmansa yli miljoona ihmistä. Vain pieni määrä pelastui.
Raamatun mukaan tuo oli ennakkotapaus, jossa koko maapallon papistot ja uskonnot lakkautettaisiin. Mm. 20 vuotta em. tuhon jälkeen apostoli Johannes viittasi Ilms.7: 9 tulevaisuudessa tapahtuvaan ”suureen ahdistukseen”, josta joitakin pelastuu.
Mitä asioita nuo lähitulevaisuudessa pelastettavat ovat nykyaikana paenneet, jotta saisivat pelastuksen tulevasta vihasta?
He ovat paenneet eli lähteneet valtakirkoista, moskeijoista, temppeleistä ja niiden lahkoista ja alkaneet maailmanlaajuisesti täyttää Mat.24:14 ennustusta. He ovat myös 1.kor.6:18 kehotuksen mukaisesti ”paenneet haureutta”.
He ovat paenneet epäjumalanpalvelusta hyläten kaikki uskonnolliset esineet, mutta myös hylänneet ahneuden, jota Kol. 3:5,6 kuvataan ”epäjumalanpalvelukseksi.
- Anonyymi
Hengen tehtävä on johtaa Jumalan lakien mukaiseen elämään. Ei hurmostelemaan lahkolaisten tavoin.
Hes. 36:27
Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.
Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra.- Anonyymi
Nämä jotka kuvittelevat olevansa muka jotain oikeaoppisia kristittyjä, eivät ole yhtään sen parempia, kuin jotkut lahkolaiset. Kumpienkin kanssa kaveeraamista on syytä välttää.
- Anonyymi
Onneksi Jerusalemissa ei ollut 2000 v. sitten nykyisiä lahkolaisia ja anabaptisteja.
Nehän olisi tehnyt juutalaispojille sen ympärileikkauksen toiseen kertaan ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä jotka kuvittelevat olevansa muka jotain oikeaoppisia kristittyjä, eivät ole yhtään sen parempia, kuin jotkut lahkolaiset. Kumpienkin kanssa kaveeraamista on syytä välttää.
Kommentti: 2024-02-08 15:48:20: "Nämä jotka kuvittelevat olevansa muka jotain oikeaoppisia kristittyjä, eivät ole yhtään sen parempia, kuin jotkut lahkolaiset. Kumpienkin kanssa kaveeraamista on syytä välttää."
.................
"Minä kiitän sinua Herra, että en ole niinkuin nuo muka oikeaoppiset kristityt ja varsinkaan kuin jotkut lahkolaiset, koska minä annan kymmenykset mintusta, tillistä ja kuminasta. Minä vältän heitä kuin spitaalisia, etten saastuisi heistä.
Oi Herra, kunpa olisi edelleen kaikkialla luostareita, että voisin hurskaasti vetäytyä sinne eristyksiin muista, jotten vahingossakaan tulisi epäpuhtaaksi noista tavallisista ihmisistä ja jos joku heistä yrittäisi tulla luokseni kertomaan, mitä Raamattu heidän mielestään opettaa, läimäyttäisin oven kiinni heidän edessään niin että tuntuu, aaamen!"
- Anonyymi
Mutta kuitenkaan se Johannes Kastaja kastoi ne ympärileikatut ja sanoi vielä että hänen jälkeensä tulee toinen kastaja, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Aika epeli.
Lakihenkiset fariseukset eivät saaneet kastetta siksi että eivät ymmärtäneet että laki ja profeetat olivat Johannekseen asti eikä lakia noudattamalla enää saavuttanut vanhurskautta. Piti olla avoin uuteen hengen liittoon eikä lihalliseen uskonnollisuuteen. Johannes ei halunnut kastaa sellaisia joille kaste olisi ollut vain kinasteleva muotomeno että minutkin on kastettu. Sama syy miksi Paavali ei ollut kovin innokas kastamaan ihmisiä, että eivät voineet kiistellä että minä olen Apollon kastama ja minä Paavalin. Paavali ei pitänyt sitä ollenkaan tärkeänä kinastella kasteesta, vaan tärkein ole ristiinnaulittu Kristus. Toisille on täysin päinvastoin.- Anonyymi
Puhe Hengellä kastaminen liittyi Helluntaina alkaneeseen uuden liiton kasteeseen, jossa yhdessä ja samassa kasteessa on mukana Henki, vesi ja sovintoveren osallisuus syntien pois pesemiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhe Hengellä kastaminen liittyi Helluntaina alkaneeseen uuden liiton kasteeseen, jossa yhdessä ja samassa kasteessa on mukana Henki, vesi ja sovintoveren osallisuus syntien pois pesemiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.
Apt.2:38
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teille ja teidän lapsille tämä lupaus on annettu."
Ef.4:5 Yksi kaste.
1.Joh.5
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat. - Anonyymi
"2024-02-08 17:33:31: "Mutta kuitenkaan se Johannes Kastaja kastoi ne ympärileikatut ja sanoi vielä että hänen jälkeensä tulee toinen kastaja, joka kastaa pyhällä hengellä ja Tulella.
Paavali ei pitänyt sitä ollenkaan tärkeänä kinastella kasteesta, vaan tärkein ole ristiinnaulittu Kristus."
- -
Messiaan kuolema kidutuspaalussa oli tärkeämpi asia kuin kaste, mutta myös kaste oli välttämätön. Vrt. lentomatkaan Suomesta ulkomaille. Vaikka lentokone on tärkeämpi kuin matkalippu, ilman matkalippua ei pääse Suomen lentoasemaa kauemmaksi!
Mutta oliko Jeesuksen kuolema tärkein asia? Monille tärkein asia tuntuu olevan se, että hänet surmattiin babylonilaisen Tammus-jumalan uskonnollisen symbolin puisessa versiossa eli pystypaalussa, johon oli naulattu poikkihirsi, jolloin kuvio takasi sen, että perhe ja karja sai Tammus-jumalalta suvunjatkamiskyvyn.
Kuten tiedetään, risti-symboli levisi kieltensekoituksessa kapinallisen ihmiskunnan heimojen mukana ympäri maapallon.
Joh.17 luvun mukaan Jeesuksen kuolema oli tärkeä asia, mutta ei tärkein. Mikä Raamatun mukaan oli vieläkin tärkeämpi syy, miksi Jeesus-enkelin elämänvoimalla hedelmöitettiin neitsyt-Marian munasolu ja siten synnytettiin täydellisenä ihmisenä maapallolle?
Annetaan Raamatun itsensä vastata ilman tulkintoja:
Joh.17:3 "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet tosi Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Koska Jeesuksen Isän eli Luojan tunteminen antaa mahdollisuuden ikuiseen elämään, oliko tuo tärkein syy, miksi Jumalan 1. luomus lähetettiin tänne? Kyllä, kuten seuraava jae paljastaa:
Joh.17:4 "Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni."
Minkä työn? Miksi Jeesus lähetettiin tänne? Olemme kiitollisia, että Jeesus vastaa tähän tärkeään kysymykseemme:
Joh.17:6 "Minä olen ilmoittanut sinun (persoona)nimesi ihmisille."
Mitä hyötyä on siitä, että Jeesuksen tosi seuraajat tuntevat Luojan persoonanimen? Jeesus vastaa:
Joh.17:7 "Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta."
Tuon mukaan, jos ihmiset eivät tiedä, mikä on Luojan persoonanimi, he voisivat erehtyä jopa luulemaan Jeesusta Luojaksi! Siksi seuraavassa jakeessa Jeesus korostaa painokkaasti, että hän ei ole Luoja, vaikka hänenkin arvonimi on Herra:
Joh.17:8 "Sillä ne sanat, jotka sinä (Luoja) minulle (ensimmäiselle luomuksellesi) annoit, minä (luomus) olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun (luomuksen) lähteneen sinun (Luojan) tyköäsi ja uskovat, että sinä (Isä) olet minut (poikasi) lähettänyt." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apt.2:38
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teille ja teidän lapsille tämä lupaus on annettu."
Ef.4:5 Yksi kaste.
1.Joh.5
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.Kommentti 2024-02-09 08:53:22: 1.Joh.5
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
- - -
KRK-1548
1.joh.5 ”:7 Sille ette colme on iotca todhistauat Taiuahasa/ Ise/ Sana/ ia se pyhe Hengi/ ia ne Colme ychtene ouat.
(Sillä että kolme on jotka todistawat taiwaassa/ Isä/ Sana/ ja se Pyhä Henki/ ja ne kolme yhtenä owat.)
5:8 Ja colme ouat/ iotca todhistauat Maan päle/ Hengi/ Wesi ia Weri/ Ja ne * colme ychtene ouat.
(Ja kolme owat/ jotka todistawat maan päällä/ Henki/ Wesi ja Weri/ Ja ne kolme yhtänä owat.”)
KRK-1642
5:7 ”Sillä colme todistawat Taiwasa : Isä Sana ja Pyhä Hengi ja ne colme yxi owat.
5:8 Ja colme todistawat maan päällä : Hengi Wesi ja Weri ja ne colme yxi owat.”
KRK-1776 (jae 7 on pappien asiakirjaväärennös, sitä ei ole varhaisissa jäljennöksissä)
5:7 ”Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
5:8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.”
KRK-1938
5:7 ”Sillä kolme on, jotka todistavat:
5:8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.”
KRK-1992
5:7 ”Todistajia on näin kolme:
5:8 Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.”
-
Pappien omasta päästään keksimästä opetuksesta, että pyhä henki on muka persoona ja osa Jumalasta, tuli kirkon virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla. Ensimmäiset nk. ”kirkkoisät” eivät tällä tavalla puijanneet seurakuntia. Esim. 100-luvulla Justinus Marttyyri opetti Raamatun mukaisesti, että pyhä henki on Jumalan vaikutus tai toimintatapa. Myös Hippolytos opetti Raamatun mukaisesti, että pyhä henki ei ollut persoona.
Raamattu itse osoittaa kaikkialla loogisesti, että Jumalan pyhä henki ei ole persoona vaan Jumalan käyttämä voima, jolla hän toteuttaa tarkoituksensa ja tahtonsa.
Sanat ”taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat” (KR-1776), jotka löytyvät em. vanhemmista käännöksistä 1.joh.5:7:stä, ovat todellisuudessa väärennettyjä lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin.
”The Jerusalem Bible”-nimisen katolisen kirkon käännöksen alaviitteessä paljastetaan, että näitä sanoja ”ei ole ainoassakaan varhaisissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa eikä yhdessäkään varhaisissa käännöksissä eikä itse Vulgatankaan parhaissa käsikirjoituksissa”.
Kirjassa ”A Textual Commentary on the Greek New Testament” kerrotaan yksityiskohtia myöten tuon väärennetyn kohdan historian. Siinä tuodaan esille karu tosiasia, että tuo väärennetty kohta kohta löytyy ensi kerran 300-luvulta peräisin olevasta ”Liber Apologeticus”-tutkielmasta, ja ilmaantuu 200 vuotta myöhemmin Raamatun vanhoihin latinalaisiin ja Vulgatan käsikirjoituksiin eli 500-luvulta alkaen.
Tätä kohtaa ei ole varsinaisessa tekstissä ainoassakaan nykyisissä katolisten ja eikä protestanttisten kirkkojen käännöksissä, koska he tunnustavat sen väärennetyksi.
Kun Suomen luterilainen kirkko poisti kolminaisuutta tukevan väärennöksen vuoden1938 käännöksestä, vanhoilliset raivostuivat ja julistivat, että tästä lähtien heille ainoa oikea Raamattu on nk. ”Vanha Kirkkoraamattu”, eli vuoden 1776 käännös, jossa siis on vielä tuo siihen lisätty Luojaa, Hänen käyttämäänsä voimaa eli pyhää henkeä sekä ja Luojan luomaa poikaansa Jeesusta häpäisevä väärennös.
- Anonyymi
Mitä tuosta jupisemaan. Tärkeää on se, että saa todella sen Pyhän Hengen ja sen kaikki lahjat mitä lupaus on. Turha olisi kitistä ja vikistä asiasta jos sitä ei edes tapahdu.
Se olisi kuin riitelyä siitä mitä tehdään lottovoitolla mitä ei ole edes voitettu.- Anonyymi
Niitä henkilahjoja ja "Jeesuksia" kun on antamassa monet erilaiset henget sielä uskonlahkoissa.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä henkilahjoja ja "Jeesuksia" kun on antamassa monet erilaiset henget sielä uskonlahkoissa.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. - Anonyymi
Jeesuksen uhrikuolemaakin tärkeämpi asia oli se, että hän ilmoitti Isänsä persoonanimen ihmisille, koska papit olivat ponnistelleet vuosisatojen ajan sen salaamiseksi ja jopa kieltäneet sen mainitsemisen ääneen!
Joh.17:4 "Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni."
Minkä työn jonka vuoksi Jeesus lähetettiin tänne, hän oli täyttänyt jo ENNEN uhrikuolemaansa? Jeesus vastasi:
Joh.17:6 "Minä olen ilmoittanut sinun (persoona)nimesi ihmisille."
Jeesus myös arvosteli uskonnoitsijoita siitä, että "jos joku tulee omissa nimessään, hänet te otatte vastaan, mutta kun minä tulen Isäni (persoona)nimessä, te tahdotte tappaa minut!"
- Anonyymi
Raamatussa on aivan selkeä kuvaus siitä millainen on eksynyt lakihenkinen fariseus. Millaisia arvoja edustaa, miten tuomitsee, herjaa ja panettelee muita.
Ei tarvitse keksiä itse mitään mielikuvitususkovaa jota herjaa. - Anonyymi
Monella lahkolaisella on pitkä vankilatausta, josta ne oppinsa ammentaa, että lait on kumottu.
"Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan."
Room. 7:12
Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut.- Anonyymi
Kukaan ei ole lakia kumonnut. Se on pyhä ja hyvä. Sen kautta ei silti voi pelastua. Vain Jeesus Kristus voi pelastaa.
1 Kor 3:11
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
- Anonyymi
Kyllä tosiaan fariseuksen elämästä, arvoista ja toimintatavoista on Raamatussa selkeä kuvaus, miten fariseus kyylää ihmistä miten viettää sapatin, miten pyrkii samaan sanoistaan ansaan eikä millään tavalla pysty tajuamaan sitä, että Jumala on Henki ja että uuden liiton usko on uskoa Jumalaan hengen kautta. Jeesus on siinä välimies, joka poisti vihollisuuden, lain kirouksen ihmisen ja Jumalan väliltä.
Tietenkin Raamatussa kuvataan myös hengellisiä ihmisiä sekä sitä miten he ovat vaarassa hairahtua lakihenkisyyteen, pois Jumalan yhteydestä ja tekevät Kristuksen ristinkuoleman turhaksi tekopyhyydellään. - Anonyymi
Jeesus haluttiin tappaa juuri sen vuoksi ettei viettänyt sapattia. Fariseukset seurasivat lain jokaista piirtoa siinä että Jeesus piti tappaa sapattirikkomuksista. He eivät vain ymmärtäneet sitä että uskoville laki ja profeetat olivat Jeesukseen asti ja kun Johannes alkoi kastaa ihmisiä, siitä alkoi uusi liitto, jossa ei enää uhrattu eläimiä, jossa ei enää tapettu sapatin vuoksi, vaan jossa ihminen kastettiin Pyhällä Hengellä ja tulella kuten Johannes Kastaja sanoi tapahtuvan myöhemmin.
Raamatun vääristelijät ovat juuri sellaisia, että he vääristelevät kaiken hengen uskosta kertovan. Se mitä siitä kerrotaan Raamatussa on silkkaa valhetta ja hurmoksellisuutta mitä ei ihmisen pidä harrastaa, mutta kun mainitaan sana laki, niin siitä vedetään suorat johtopäätökset että vielä pitää viettää sapatti jokaisen piirron mukaan, vaikka mitään sellaisia ohjeita ei ole eikä Jeesus edes viettänyt sapattia.
Se on niin selkeää harhaoppia, että selkeämpää saa tosiaan etsiä.- Anonyymi
Saatana tuli ja tappoi Jeesuksen. Rooman hirmuhallinto viimeisteli tehtävän.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Joh. 19:34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
Poliittininen murha, mikä puettiin uskonnon syyksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana tuli ja tappoi Jeesuksen. Rooman hirmuhallinto viimeisteli tehtävän.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Joh. 19:34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
Poliittininen murha, mikä puettiin uskonnon syyksi.Sinun ja minun ja meidän kaikkien syntien tähden Jeesus ristiinnaulittiin.
- Anonyymi
Pilatus teki poliittisen murhan siten että pesi kätensä Jeesuksen syyllisyydestä ja kiihkomieliset lakihenkiset fariseukset sanoivat että heidän päälleen Jeesuksen veri voidaan ottaa. Fariseusten suorittamalla huutoäänestyksellä Jeesus tuomittiin sen vuoksi kun ei ollut viettänyt sapattia.
- Anonyymi
Kyllä Pilatus oli tehnyt päätöksen Jeesuksen tappamisesta paljon ennen äänestystä. Huutoäänestykset oli pelkkää kulissia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Pilatus oli tehnyt päätöksen Jeesuksen tappamisesta paljon ennen äänestystä. Huutoäänestykset oli pelkkää kulissia.
Tapahtumajärjestys:
1 > > Juutalainen oikeus kokoontuu laittomasti yöllä:
Mat.26 ”Jeesuksen kiinniottajat veivät hänet ylimmäisen papin, Kaifaan, eteen, jonne kirjanoppineet ja vanhimmat olivat kokoontuneet (lain mukaan yölliset oikeudenkäynnit olivat laittomia)".
2 > > Oikeus oli päättänyt, että syytetty tapetaan ja enää piti vain keksiä, millä perusteella:
"Ylipapit ja koko neuvosto (Korkein Oikeus) etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet, vaikka monta väärää todistajaa oli tullut esille.
Ylimmäinen pappi (Korkeimman Oikeuden puheenjohtaja) sanoi: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika."
Jeesus sanoi: "Sinäpä itse sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."
3 > > Oikeuden puheenjohtaja ottaa roolin yleisenä syyttäjänä ja keksii omasta päästään syytöksen:
Silloin ylimmäinen pappi kiljui: "Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me todistajia tarvitsemme? Miten teistä on?"
4 > > Tuomarit ulvovat kuorossa yksimielisen kuolemantuomion tekaistuun syytökseen:
”He karjuivat: "Hän on vikapää kuolemaan."
5 > > Uskonnolliset johtajat tuomarin asemassa pahoinpitelevät oikeussalissa oikeusmurhan kohteensa:
”Silloin he sylkivät häntä silmille ja löivät häntä nyrkillä kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä poskelle.”
6 > > Rooman laki salli kuolemantuomion ainoastaan roomalaisen oikeuden päätöksellä, joten Jeesus luovutettiin roomalaisen maaherran tuomittavaksi.
Mat.27 ”Aamun koittaessa ylipapit ja kansan vanhimmat sitoivat hänet ja antoivat hänet maaherran, Pilatuksen, käsiin.
Joh.18 ”Pilatus sanoi: "Mikä syytös teillä on tätä miestä vastaan?"
He vastasivat (väistivät kysymyksen kieroillen vastakysymyksellä) : "Jos tämä ei olisi pahantekijä, emme olisi antaneet häntä sinun käsiisi."
Pilatus sanoi: "Ottakaa ja tuomitkaa hänet lakinne mukaan." Juutalaiset sanoivat: "Meidän ei ole lupa ketään tappaa";
7 > > Pilatus toteaa Jeesuksen syyttömäksi:
Luuk.23 ”Pilatus sanoi: Minä olen teidän läsnäollessanne häntä tutkinut enkä ole havainnut tätä miestä syylliseksi mihinkään, mistä te häntä syytätte. Hän ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsee kuoleman.
8 > > Papit ja heidän villitsemä roskajoukko uhkaa Pilatusta maanpetossyytöksellä:
Joh.19 ”Pilatus koetti päästää hänet irti. Mutta juutalaiset huusivat: "Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan." Ylipapit kirkuivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari."
9 > > Pilatus vieritti raukkamaisuutensa joukkopainostuksessa juutalaisten syyksi:
Mat.27 "Pilatus otti vettä ja pesi kätensä ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen."
Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle."
10 > > 36 vuotta myöhemmin Jeesuksen ja Danielin ennustuksen mukaisesti Jerusalem, sen temppeli ja papisto tuhottiin, 1,1 miljoonaa sai surmansa Rooman legioonan kansanmurhassa.
- Anonyymi
Joh 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”- Anonyymi
Kommentti 2024-02-10 08:48:06: "Joh 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
............
Tuo on erittäin ymmärrettävä jae ilman tulkintamahdollisuuksia, mutta silti moni kommentoija väittää, että Jeesus ja Luoja ovat sama persoona!
Ovikello soi ja isäntä sanoo pojalleen, että menisitkö päästämään vieraat sisään.
Poika avaa oven, mutta vieraat eivät halua tulla sisälle. Vieraanvarainen isäntä kysyy pojaltaan, että "miksi vieraani eivät tule minun luokseni?"
Poika sanoo isälleen, että joku koiranleuka on tulijoille väittänyt, että "meillä on kuulemma sääntö, että vieraiden täytyy jäädä ulko-ovelle minun luokseni, eikä siksi tarvitse tulla sinun tykösi."
- Anonyymi
Fariseuksilla ja Saddukeuksilla on tehtynäJumalan lakeihin omia lisäyksiään, mitkä eivät pitäneet paikkaansa, niitä kutsuttiin perinnäissäännöksi. Niitä vastaan Jeesus oli, ei Jumalan lakeja vastaan tietenkään.
Luuk. 16:17
Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.- Anonyymi
Sinulla näyttää olevan yksi sääntö:
Pilkkaa Paavalia mahdollisimman paljon.
- Anonyymi
Ihmeellinen tapa vääntää kieroon Raamatun kirjoituksia. Esim. siitä että nimenomaan Pilatus ei halunnut Jeesusta tuomita ja sanoi ettei näe tässä miehessä mitään syytä pesten kätensä siinä kaikkien edessä että minä olen syytön tämän miehen vereen. Lakihenkiset fariseukset, jotka halusivat Jeesuksen sapattirikkomuksista ristille, huusivat että tulkoon se veri meidän päällemme.
Selkeä Raamatun kertomus jossa ei kuvittelisi olevan mitään syytä vääntää sitä kieroon eikä valehdella vastoin totuutta.
Kovin hyvinä lupauksia ei Raamattu anna siitä joka väärentää sanaa ja opettaa vastoin sitä. - Anonyymi
jenkkilahkoihin ei pidä mennä...(Jehovantod. Helluntaintod.Mormonintod.Adventintod.)
Gal.5 "sillä lihan teot ovat ilmeiset....LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa.- Anonyymi
Kommentti: 2024-02-10 15:36:32 "jenkkilahkoihin ei pidä mennä...(Jehovantod. Helluntaintod.Mormonintod.Adventintod.)
Gal.5 "sillä lihan teot ovat ilmeiset....LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa.
- - - - -
Gal.5 ”Vapauteen (Mooseksen Laista) Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne (Mooseksen Lain) orjuuden ikeeseen. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain (esim. sapatin vieton) kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne (lahkolaisiksi haukkujanne) saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Mutta HENGEN HEDELMÄ on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.”
Sattuisiko kenelläkään olla tiedossa esim. jokin maailmanlaajuinen ”lahko”, jonka jäsenet tunnetaan rakkaudesta keskuudessaan ja jotka ovat kieltäytyneet tappamasta jopa rajan toisellakin puolella asuvia uskontovereitaan?
Sellainen ”lahko” varmasti loistaisi kuin majakka tässä sotahullussa laitosuskojen ja lahkojen maailmassa. Itse asiassa Jeesushan ennusti, että hänen aidot seuraajansa, jotka tottelevat mm. mat.24:14 käskyä mennä viemään ihmisille ”Jumalan valtakunnan evankeliumia”, tunnistettaisiin juuri rakkauden ominaisuudesta:
Joh. 13:35 ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”
Mistä Raamatun mukaan voidaan nähdä, kenessä on Jumalan henki? Raamatun mukaan ei ihmelahjoista, koska voodoo-uskonnoissakin puhutaan kielillä ja ’parannetaan’ sairaita. Kumpi on mielestäsi helpompaa: Alkaa puhua tuntematonta kieltä vai tuottaa ”Jumalan hengen hedelmiä”?
Ilman Jumalan hengen voimaa kukaan ei voi tuottaa hengen hedelmiä, vaan hän jatkaa lihan tekojaan, vaikka suu kuinka suoltaisi halveksivaa tekohurskautta ”jenkkiläisiä lahkolaisia” vastaan: ”Hei, minä haukun toiset lahkolaisiksi, joten olen tosi uskossa!” - Niinkö?
Apt.24 ”Sitä tietä vaeltaen, jota he LAHKOKSI sanovat, palvelen Jumalaa ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, sekä vanhurskasten että vääräin.
Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.”
- Anonyymi
Sinänsä outoa että selkeät asiat Raamatussa halutaan vääntää kieroon. Joskus tietenkin saattaa käydä niin, että on käännösvirhe ja voi olla eri tulkintoja, mutta jostain selkeästä tapahtumasta kun halutaan väkisin vääntää eri käsitys, niin ei voi olla kyse mistään muusta kuin siitä että se johtuu harhaopista ja kyseinen tapahtuma ei käy harhaoppiin ja se tulee siksi yrittää vääritellä. Kuten yleensä Raamatun vääristely liittyy harhaoppiin. Ei Pyhän Hengen tarvitse Raamattua vääristellä ja tutkia että mitähän tässä oikein tarkoitettu kun oikein väänellään mutkalle sana. Pyhä Henki ihmisessä voi lukea siten kuten kirjoitettu on.
- Anonyymi
Apt.8 ”Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti (opetti) evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
Filippukselle puhui Herran enkeli# sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio."
Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan (oli käännynnäinen) ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajaa.
Niin #henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja." Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Jesajaa ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?"
Niin hän sanoi: "KUINKA MINÄ VOISIN YMMÄRTÄÄ, ELLEI KUKAAN MINUA OPASTA?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
Ja se kirjoitus (800 vuotta vanha ennustus), jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa… Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."
Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti (opetti) hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi (upottamalla) hänet. Ja hoviherra jatkoi matkaansa iloiten. Mutta Filippus vaelsi ja julisti (opetti) evankeliumia kaikissa kaupungeissa (julkisesti ja yksilöille).” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apt.8 ”Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti (opetti) evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
Filippukselle puhui Herran enkeli# sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio."
Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan (oli käännynnäinen) ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajaa.
Niin #henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja." Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Jesajaa ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?"
Niin hän sanoi: "KUINKA MINÄ VOISIN YMMÄRTÄÄ, ELLEI KUKAAN MINUA OPASTA?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
Ja se kirjoitus (800 vuotta vanha ennustus), jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa… Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."
Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti (opetti) hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi (upottamalla) hänet. Ja hoviherra jatkoi matkaansa iloiten. Mutta Filippus vaelsi ja julisti (opetti) evankeliumia kaikissa kaupungeissa (julkisesti ja yksilöille).”Aamen! Selvää sanaa!
Evankeliumin julistus
Kuuleminen, vastaanottaminen ja usko
Uskovan kaste
Näin se menee! 😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamen! Selvää sanaa!
Evankeliumin julistus
Kuuleminen, vastaanottaminen ja usko
Uskovan kaste
Näin se menee! 😁Lahkolaiset, Jehovantodistajat, Helluntailaiset, Mormonit, Adventistit julistaa eksyttäväistä julistusta, jonka tarkoitus on eksyttää kristityksi Jeesuksen omaksi lapsena kastetut kristityt lahkolaisten joukkoon saatanallisilla uudestikasteilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaiset, Jehovantodistajat, Helluntailaiset, Mormonit, Adventistit julistaa eksyttäväistä julistusta, jonka tarkoitus on eksyttää kristityksi Jeesuksen omaksi lapsena kastetut kristityt lahkolaisten joukkoon saatanallisilla uudestikasteilla.
Ennenvanhaan kun tuli vieraita ja heille tarjottiin kahvit ja sen kanssa pulapitkoa, joka oli leikattu siivuiksi. Usein noissa olosuhteissa siivut olivat kuivahtaneita, joten emäntä sanoi: "Olkaa hyvä ja kastakaa." Tapana oli, että ensin pulla kastettiin kahviin, annettiin hieman liota ja sitten vasta haukattiin palanen.
Siis sana "kastakaa" tarkoitti, että "upottakaa veteen". Emäntä ei sanonut vierailleen, että "olkaa hyvä ja pirskottakaa!".
Sinä, rakas kommentoija 2024-02-10 20:38:36, kommentistasi päätellen sinut on pirskotettu vauvana. Kun pirskotustilaisuudessa sinulta kysyttiin, että "uskotko Herraan Jeesukseen, vauvana vastasit papille, että "uskon", jolloin pappi sanoi, että nyt sinut voidaan kastaa kirkkoni jäseneksi."
Koska sinua, rakas kommentoija, ei ole koskaan kastettu, vaan ainoastaan pirskotettu, niin jos menet sen jälkeen kun sinusta on Raamatun opetuksen seurauksena tullut Jeesuksen opetuslapsi ja menet Raamatun käskyn mukaisesti upotuskasteelle osoittaaksesi muille julkisesti, että olet vihkiytynyt Luojan tahdon tekijäksi, sinua ei suinkaan kasteta uudelleen.
Miten niin? No siten, että eihän sinua ole koskaan kastettu, pappisi vain pirskotteli sinuun vettä, ei sinua upotuskastettu, kuten Raamatun mukaan täytyy. Ja vaikka sinut olisi vauvana upotettukin, silti tuollainen kaste olisi mitätön, koska vauva on pelkkä lapsi, ei opetuslapsi eli sellainen, joka on Raamatullisen tiedon kautta vapautettu kirkon pakanallisista dogmeista.
Mat.28: ”Menkää ja tehkää opetuslapsia ja (vasta sitten) kastakaa heidät.” - Anonyymi

Mat.28: ”Menkää ja tehkää opetuslapsia ja (vasta sitten) kastakaa heidät.”Sehän se vielä tässä pirskottamisessa on erikoista, että kummit uskoo vauvan puolesta!
Ennen oli vieläpä hätäkaste! Huh huh! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaiset, Jehovantodistajat, Helluntailaiset, Mormonit, Adventistit julistaa eksyttäväistä julistusta, jonka tarkoitus on eksyttää kristityksi Jeesuksen omaksi lapsena kastetut kristityt lahkolaisten joukkoon saatanallisilla uudestikasteilla.
Raamatun kaste on upotuskaste. Se tehdään niille, jotka uskovat Jeesukseen. Ei-uskovia ei kastettu alkuseurakunnan aikana. Se vasta onkin saatanallinen kaste, sillä sen kautta annetaan ei-uskovan luulotella, että nyt on kaikki hyvin, kun on vettä pirskotettu päälaelle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaiset, Jehovantodistajat, Helluntailaiset, Mormonit, Adventistit julistaa eksyttäväistä julistusta, jonka tarkoitus on eksyttää kristityksi Jeesuksen omaksi lapsena kastetut kristityt lahkolaisten joukkoon saatanallisilla uudestikasteilla.
Olipa lyhyt lista! Ennen sinulla oli paljon pidempi lista.
- Anonyymi
Johannes Kastaja ei edes suostunut kastamaan kaikkia uskovia. Ei edes kiihkofariseuksia, jotka jos ketkä olivat uskovia, joilla oli Jumalan laki. Ei sen tekohurskaampia ihmisiä edes ollut olemassa. Ja Johannes Kastaja ei suostunut kastamaan sanoen vielä pahasti päälle.
Joten ei pidä mennä umpimähkään kastamaan ketään. Ei vaikka miten olisi Jumalan käskyt ja tietäisi kaiken tiedon ja osaisi kaikki selittää. Ei sekään edes vielä riitä.- Anonyymi
Lahkolaiset julistivat itsensä tosiuskovaisiksi ja vanhurskaiksi, ei he mitään syntisten kastetta halunneet ottaa. Johannes kutsui lahkolaisia kyykäärmeitten sikiöiksi eikä kastanut hetiä ollenkaan.
Helluntailaisten opit on ihan samoja, ne julistaa itsensä tosiuskovaiseksi ja puhuu uskovien eli vanhurskasten kasteesta.
Raamatun mukaan kaste on syntisten kaste, syntien pois pesemiseksi ja uskon Hengen lahjan saamiseksi tapahtuva Jumalan armoteko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaiset julistivat itsensä tosiuskovaisiksi ja vanhurskaiksi, ei he mitään syntisten kastetta halunneet ottaa. Johannes kutsui lahkolaisia kyykäärmeitten sikiöiksi eikä kastanut hetiä ollenkaan.
Helluntailaisten opit on ihan samoja, ne julistaa itsensä tosiuskovaiseksi ja puhuu uskovien eli vanhurskasten kasteesta.
Raamatun mukaan kaste on syntisten kaste, syntien pois pesemiseksi ja uskon Hengen lahjan saamiseksi tapahtuva Jumalan armoteko.Harhaoppinen kyllä nyt täysin väärässä.
Ei fariseuksilla ollut mitään kastetta. Heillä oli eläinuhrit. Kun he eivät kuitenkaan, kun ei kukaan pystynyt lakia täyttämään, niin eläinuhrilla sitten hyvitettiin Jumala.
Ja fariseukset nimenomaan tulivat kasteelle, he halusivat ottaa Johanneksen kasteen, mutta kun he olivat omasta mielestään täyttäneet lain tai jos eivät sitä olleet, heidän mielestään piti uhrata eläinuhri, ei Johannes suostunut heitä kastamaan.
Fariseukset eivät halunneet ottaa uuttaa liittoa vastaan, joka alkoi jo Johanneksesta kun laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Fariseukset olivat vielä kasteen jälkeenkin noudattaneet lakia ja siten vanhurskautuneet. Tosin Johanneksen kaste oli vielä vajavainen, siihen ei liittynyt Pyhän Hengen kastetta minkä Johanneskin myönsi että myöhemmin tulee se katse, jossa tiedät kastetaan Pyhällä Hengellä ja tulella. Ja se on sitten se oikea kaste, se on se kaste, jossa lopullisesti farisealaiset naamarit riisutaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaoppinen kyllä nyt täysin väärässä.
Ei fariseuksilla ollut mitään kastetta. Heillä oli eläinuhrit. Kun he eivät kuitenkaan, kun ei kukaan pystynyt lakia täyttämään, niin eläinuhrilla sitten hyvitettiin Jumala.
Ja fariseukset nimenomaan tulivat kasteelle, he halusivat ottaa Johanneksen kasteen, mutta kun he olivat omasta mielestään täyttäneet lain tai jos eivät sitä olleet, heidän mielestään piti uhrata eläinuhri, ei Johannes suostunut heitä kastamaan.
Fariseukset eivät halunneet ottaa uuttaa liittoa vastaan, joka alkoi jo Johanneksesta kun laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Fariseukset olivat vielä kasteen jälkeenkin noudattaneet lakia ja siten vanhurskautuneet. Tosin Johanneksen kaste oli vielä vajavainen, siihen ei liittynyt Pyhän Hengen kastetta minkä Johanneskin myönsi että myöhemmin tulee se katse, jossa tiedät kastetaan Pyhällä Hengellä ja tulella. Ja se on sitten se oikea kaste, se on se kaste, jossa lopullisesti farisealaiset naamarit riisutaan.Ja loppujen lopuksi tai alun aluksi:
juutalaiset kirjoittivat vanhan-testamentin
ja roomassa kirjoitettiin uusi-testamentti.
Mitkään apostolit eivät kirjoittaneet siis mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahkolaiset julistivat itsensä tosiuskovaisiksi ja vanhurskaiksi, ei he mitään syntisten kastetta halunneet ottaa. Johannes kutsui lahkolaisia kyykäärmeitten sikiöiksi eikä kastanut hetiä ollenkaan.
Helluntailaisten opit on ihan samoja, ne julistaa itsensä tosiuskovaiseksi ja puhuu uskovien eli vanhurskasten kasteesta.
Raamatun mukaan kaste on syntisten kaste, syntien pois pesemiseksi ja uskon Hengen lahjan saamiseksi tapahtuva Jumalan armoteko.Kommentti 2024-02-11 18:12:22” Lahkolaiset julistivat itsensä tosiuskovaisiksi ja vanhurskaiksi, ei he mitään syntisten kastetta halunneet ottaa. Johannes kutsui lahkolaisia kyykäärmeitten sikiöiksi eikä kastanut hetiä ollenkaan. ...
Raamatun mukaan kaste on syntisten kaste, syntien pois pesemiseksi...”
- . -
Johannes Kastaja moitti fariseuksia aivan oikein heidän Isänsä Käärmeen eli Saatanan jälkeläisiksi, mutta ei suinkaan kutsunut heitä lahkolaisiksi. Miten niin. Siksi, että fariseukset muodostivat, nykytermiä käyttääksemme, valtionkirkon monopolin. He eivät olleet valtionkirkosta irrottautunut ryhmä eli lahko.
Tiesitkö, että katolisen kirkon mukaan ortodoksit ja protestantit ovat katolisen kirkon lahkoja?
Entä pitääkö sekään väitteesi paikkaansa, että ”Raamatun mukaan kaste on syntisten kaste syntien pois pesemiseksi”? Ei pidä.
1.Piet.3 ”Kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.”
Siis kaste ei ole syntien pois pesemistä, vaan ”hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.” Mitä se tarkoittaa selkosuomeksi?
Kaste on yksi vaatimus sille, joka haluaa pelastua, mutta se ei itsessään pelasta ketään, koska pelastus saadaan ”Kristuksen ylösnousemuksen kautta”.
Siis kastettavan täytyy uskoa, että pelastus on mahdollinen vain siksi, Jeesus kuoli uhrina, ja kun hänet herätettiin kuolleista, hän ”on Jumalan oikealla puolella” ja hänellä on valta eläviin ja kuolleisiin.
Tällaiselle uskolle perustuva kaste vastaa 8 ihmisen pelastamista Vedenpaisumuksessa ikäänkuin ”veden läpi” ja myöhemmin Israel kulki Punaisenmeren ”veden läpi”.
Entä hyvän omantunnon vaatimus pelastettaville? Kun Kristus ”tulee takaisin” taivaallisen enkeliarmeijansa kanssa puhdistamaan maan pahuudesta, ketkä pelastetaan? Ne, joilla on silloin hyvä omatunto hänen edessään.
Keillä on silloin hyvä omatunto? Tietenkin niillä, jotka ovat totelleet Jeesuksen käskyjä, mm. Mat.24:14 julistaa ”uskollisesti loppuun saakka evankeliumia”:
Room.1 ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran (Luojan persoona)nimeä, pelastuu." Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat (jalkautuneet seurakuntaansa kuulumattomien luokse), jotka hyvää sanomaa julistavat!" Mutta eivät kaikki ole kuuliaisia evankeliumille. Jesaja sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
Usko tulee siis kuulemisesta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentti 2024-02-11 18:12:22” Lahkolaiset julistivat itsensä tosiuskovaisiksi ja vanhurskaiksi, ei he mitään syntisten kastetta halunneet ottaa. Johannes kutsui lahkolaisia kyykäärmeitten sikiöiksi eikä kastanut hetiä ollenkaan. ...
Raamatun mukaan kaste on syntisten kaste, syntien pois pesemiseksi...”
- . -
Johannes Kastaja moitti fariseuksia aivan oikein heidän Isänsä Käärmeen eli Saatanan jälkeläisiksi, mutta ei suinkaan kutsunut heitä lahkolaisiksi. Miten niin. Siksi, että fariseukset muodostivat, nykytermiä käyttääksemme, valtionkirkon monopolin. He eivät olleet valtionkirkosta irrottautunut ryhmä eli lahko.
Tiesitkö, että katolisen kirkon mukaan ortodoksit ja protestantit ovat katolisen kirkon lahkoja?
Entä pitääkö sekään väitteesi paikkaansa, että ”Raamatun mukaan kaste on syntisten kaste syntien pois pesemiseksi”? Ei pidä.
1.Piet.3 ”Kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.”
Siis kaste ei ole syntien pois pesemistä, vaan ”hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.” Mitä se tarkoittaa selkosuomeksi?
Kaste on yksi vaatimus sille, joka haluaa pelastua, mutta se ei itsessään pelasta ketään, koska pelastus saadaan ”Kristuksen ylösnousemuksen kautta”.
Siis kastettavan täytyy uskoa, että pelastus on mahdollinen vain siksi, Jeesus kuoli uhrina, ja kun hänet herätettiin kuolleista, hän ”on Jumalan oikealla puolella” ja hänellä on valta eläviin ja kuolleisiin.
Tällaiselle uskolle perustuva kaste vastaa 8 ihmisen pelastamista Vedenpaisumuksessa ikäänkuin ”veden läpi” ja myöhemmin Israel kulki Punaisenmeren ”veden läpi”.
Entä hyvän omantunnon vaatimus pelastettaville? Kun Kristus ”tulee takaisin” taivaallisen enkeliarmeijansa kanssa puhdistamaan maan pahuudesta, ketkä pelastetaan? Ne, joilla on silloin hyvä omatunto hänen edessään.
Keillä on silloin hyvä omatunto? Tietenkin niillä, jotka ovat totelleet Jeesuksen käskyjä, mm. Mat.24:14 julistaa ”uskollisesti loppuun saakka evankeliumia”:
Room.1 ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran (Luojan persoona)nimeä, pelastuu." Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat (jalkautuneet seurakuntaansa kuulumattomien luokse), jotka hyvää sanomaa julistavat!" Mutta eivät kaikki ole kuuliaisia evankeliumille. Jesaja sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
Usko tulee siis kuulemisesta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin."Koittakaa nyt helv*tissä päättää kenen lahko se on paras. Eihän tuosta teidän jankkaamisesta tule lasta eikä p*skaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koittakaa nyt helv*tissä päättää kenen lahko se on paras. Eihän tuosta teidän jankkaamisesta tule lasta eikä p*skaa.
Onko tuollainen 2024-02-12 14:41:24 kommentti pakollinen saadakseen papin viran?
Papistolaisen opetuksen hedelmästä on nyt saatu näyttö. Kun globaalisti paineet ovat kasvaneet perheitä ja yksilöitä vastaan, on saatu näyttö siitä, mistä aineksista on koottu papistolainen opetus: Kestääkö se tilanteessa, jossa tarvitaan sisäistä voimaa pysyä pystyssä eettisesti, moraalisesti, tunneperäisesti, hengellisesti?
Tuloksista nähdään, että opetuksen taso on kuin kuivat risut nuotiossa: Tuhkaksi palavat. Perheet hajoavat, nuoret oireilevat. Turhautuneisuus ja pessimismi lisääntyy. Kaikki hajoaa ympärillämme. Lintukoto on tuhottu. Ulko-oviin on luudan sijaan tullut ovikoodilukot. Elämä pyörii remuisten juhlien ympärillä.
On siis käynyt ilmi, että opetuksen hyöty ei ole sitä, mitä olisi Raamatun mukaan pitänyt olla: Tulenkestäviä aineksia, jotka maallistumisen hyökyaallossa tuhoutumisen sijaan jalostuisivat. Papistolla ei ole ollut antaa muuta kuin palavia kuivia heiniä. Ja nyt kun paineet yhä lisääntyvät, vaaditaan lisää samaa!
Mikä teillä meni pieleen? Toiko papistolainen opetus, että vapaa seksi kaikkien kanssa, joiden kanssa homma teknisesti hoituu, on sallittua? Onko se opetus toiminut, että syrjähypyt eheyttävät ja piristävät parisuhdetta? Entä se, että lapsista on tehty niitä, jotka määräävät perheessä kaapin paikan? Että läheisimmistä naapureista tiedetään vain tämä:
-Forresterin perheen isähahmo, Stephanien entinen aviomies. Ericillä on kuusi lasta: Ridge, Thorne, Kristen ja Felicia yhdessä Stephanien kanssa ja Rick ja Bridget avioliitostaan Brooken kanssa.
-Ridge on oikeasti Massimon ja Stephanien vanhin poika. Ridge on ollut naimisissa Carolinen, Brooken ja Taylorin kanssa, joista kahden viimeksi mainitun kanssa useampaan eri otteeseen. Hänellä on neljä lasta.
-Brooke on Stephen ja Beth Loganin vanhin lapsi. Brooke on ollut naimisissa kolmen Forresterin miehen kanssa (Ridgen, Ericin ja Thornen), sekä Nick Maronen ja Whip Jonesin. Ja hänellä on ollut muutenkin kosolti miessuhteita. Hänellä on viisi lasta: Rick ja Bridget Ericin kanssa, Ridge Junior eli RJ Ridgen kanssa, Jack Nick Maronen kanssa ja Hope Deacon Sharpen kanssa, joka oli Bridgetin aviomies, jonka kanssa Brookella oli salasuhde. Jack on Brooken ja Nick Maronen biologinen lapsi, mutta Taylorin kantama ja synnyttämä. Brooke oli naimisissa Ridgen kanssa.
Entä kun papisto on opettanut satoja vuosia kansaamme, tiedätkö mikä oli Jeesuksen isäpuolen nimi? Entä kuka oli Jeesuksen biologinen isä? Montako sisarusta Jeesuksella oli? Missä maassa Jeesus oli pakolaisena? Ketkä opetuslapsista olivat Jeesuksen sukulaisia?
Mikä oli Jeesuksen tärkein opetus? Miten häntä jäljitellään jokapäiväisessä elämässä? Miten hänen opetuksessaan kunnioittamaan niitä, jotka ovat eri mieltä kanssasi ja tulemaan toimeen heidän kanssaan?
- Anonyymi
Juutalaisilla on käytössä monenlaisia kasteita, pesuja ja pesoja.
Mikve-pesu, jonka helluntailaiset kopioi, oli fyysisen lian saastan pesemimistä varten tehtävä alapesu kuukautisten ja yhdynnän jälkeen.
Se oli ainoa "kaste" , missä mentiin kokonaan veden alle katseilta piiloon.
Proselyyttikaste, vierasmaalainen perhe kokonaisuutena, lapset mukaan lukien kastettiin tuolla käännynnäiskasteella juutalaiseksi. Pojat lisäksi ympärileikattiin.
Se kaste oli käytössä paljon ennen Jeesuksen aikaa.
Sitten oli kahluuallas Juutalaisille, Jossa muistettiin Israelin kansan pelastusta kaste/vesi-ihmeen kautta Punaisen meren ylityksen aikana.
Koko perhe, lapset sylissä, kahlasi altaan päästä päähän.- Anonyymi
Erilaiset pyhät paikat kuten Siiloan lammikko, missä sitä vettä tarvittiin sairauksien pesua varten.
Temppelissä oli kiinteä kasteallas, ns. pesoastia, missä sitä kastevettä säilytettiin kun kasteita tehtiin temppelissä.
Pyhitettyä vettä käytettiin syntien pesemiseksi pois jo vanhan liiton aikana.
Veden käyttö kasteissa, pesoissa, syntien puhdistamisessa oli Juutalaisille tuttuja asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erilaiset pyhät paikat kuten Siiloan lammikko, missä sitä vettä tarvittiin sairauksien pesua varten.
Temppelissä oli kiinteä kasteallas, ns. pesoastia, missä sitä kastevettä säilytettiin kun kasteita tehtiin temppelissä.
Pyhitettyä vettä käytettiin syntien pesemiseksi pois jo vanhan liiton aikana.
Veden käyttö kasteissa, pesoissa, syntien puhdistamisessa oli Juutalaisille tuttuja asioita.Jes. 12:3
Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
Ei sinne peso/kasteastiaan ketään kokonaan painettu sitä vettä likaamaan.
2. Moos. 40:7
Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä.
- Anonyymi
Kastaa ja upottaa on täysin eri sanat ja niillä on eri merkitys.
Raamatussa upotus liittyy aina johonkin pahaan.
Egyptin sotajoukot upotettiin meren syvyyteen, kun he yrittivät seurata Israelin kansan kaste/vesi-ihmettä Puanisen meren ylitystä päästä ja pelastui toiselel puolelle meren.- Anonyymi
2024-02-12 19:52:14 väite: Kastaa ja upottaa on täysin eri sanat ja niillä on eri merkitys.
Raamatussa upotus liittyy aina johonkin pahaan.
-----
Nuo em. omakeksityt väitteet eivät pidä lainkaan paikkaansa.
Matteus 1: Kastaja: ”Upottaja” βαπτιστὴς baptistēs. Tämä oli Johanneksen lisänimi, joka osoitti, että hänelle oli tunnusomaista kastaa ihmisiä upottamalla heidät hetkeksi veteen. Juutalainen historioitsija Flavius Josefus mainitsi kirjoituksissaan ”Johanneksen, joka oli lisänimeltään Kastaja”.
Markus 6: Kastaja: ”Upottaja” βαπτιστὴς baptistēs. Kreiklal. alkutekstissä on tässä ja Mr 6:14, 24:ssä verbin baptízō partisiippimuoto, joka voitaisiin kääntää myös vastineella ”kastava”. Mr 6:25; 8:28:ssa sekä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa käytetään substantiivia baptistḗs ’kastaja’. Verbin partisiippimuotoa ja substantiivia käytetään kreikkalaisessa alkutekstissä synonyymisesti Mr 6:24, 25:ssä.
Kirkon Ulkomaanapu: ”Johannes Kastaja on oikeastaan 'upottaja' painaessaan omakätisesti kastettavat pinnan alle.” https://www.kirkonulkomaanapu.fi/wp-content/uploads/2014/02/Juhannuksen-2014-jumalanpalvelusaineisto.pdf
Vielä keskiajalla kirkoissa oli suuret kastealtaat nimeltään babtisteriot. Kts. google kastekappeli tai kuvahaku babtisterio, esim. El baptisterio paleocristiano de Grado
Sitä mukaa kun kilpailu kiristyi, mihin uskontoon keskenään kilpailevat ja toisiaan tappavat eriseuraiset, kuten katoliset, ortodoksit ja protestanttiset kirkkokuntien johtajat haalivat ihmismassoja pakanoista, vaatimuksista tingittiin. Siksi kirkkoja alkoi vaivata raamatullisen upotuskasteen vertauskuva kuolemisesta entiselle elämäntavalle ja keksittiin korvata kaste pirskottamisella, koska sellainen oli kelvollinen Kristuksen seuraajaksi, vaikka edelleen harrasti myös lihan tekoja.
Kiovan dynastian perustaja Valdemar (Vladimir) Suuri, josta tuli ortodoksi poliittista syistä, oli kovan luokan organisaattori: Hän määräsi palokunnat ruiskuttamaan vettä kaupunkien talojen yli, jolloin kokonaiset korttelit ’kastettiin’ hetkessä ortodokseiksi.
- Anonyymi
Matt. 18:6
Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]
Siellä ne anabaptistisen upotuskasteen saaneet jo odottelee seuraajiaan.
Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta nuorten poikien kanssa. - Anonyymi
Upotuskasteen malli on kopioitu Hindujen kasteesta Gagnes-virralta.
Ylivainio kopioi myös Hindujen rituaalin kaataa ihmisen selälleen nopealla tönäisyllä otsaan.
googlaa: shaktipat- Anonyymi
>Kommentti 2024-02-12 21:36:00: ”Upotuskasteen malli on kopioitu Hindujen kasteesta Gagnes-virralta.
Ylivainio kopioi myös Hindujen rituaalin kaataa ihmisen selälleen nopealla tönäisyllä otsaan."<
----
Ylivainio ja kirkollinen papisto ei ole kopioinut spiritistisiä tapojaan hinduilta, vaan kaikki muutkin perusopetuksensa sekä kirkoilla että hinduilla ovat alkuperältään pakanallisista babylonilaisesta lähteestä.
Oudoksuttaa väitteesi, että ”Upotuskasteen malli on kopioitu Hindujen kasteesta Gagnes-virralta.” Nimittäin hinduillahan on tulinen helvetti ”puhdistumisen” vertauskuvana, ei upotuskaste veteen!
Grolier Universal Encyclopedia: ”Hinduilla ja buddhalaisilla helvetti tarkoittaa paikkaa, jossa tapahtuu hengellinen puhdistuminen ja lopullinen uudistuminen. Islamilaisten mukaan helvetti on ikuisen rangaistuksen paikka.”
Samoin Danten ”helvetti” kuvataan ikuisen kidutuksen paikaksi. Se on vuosisatojen ajan ollut kristikunnan perusopetuksia. The Encyclopedia Americana: Varhaisten kirkollisten kääntäjien itsepäinen tapa kääntää heprean Šeol (hauta) ja kreikan Haades (hauta) ja Gehenna (kuolema vailla ylösnousemusmahdollisuutta) sanalla ’helvetti’ on johtanut suuriin sekaannuksiin ja väärinymmärryksiin.
Vaikka nykyään yhä useammat Raamatun tarkistettujen laitosten kääntäjät ovat jättäneet nuo alkukielen sanat kääntämättä, niin saarnapöntöistä ja ylivainiolaismaisten hurmossaarnaajien vaikutuksen vuoksi se ei ole riittävästi poistanut tuota valheeseen perustuvaa ja Luojaa häpäisevää kirkollista dogmia.
Miksi papistot ovat hurmaantuneet Babylonin pappien helvetintuli-keksintöön? Siksi, että papistot ovat aina olleet vallan- ja rahanhimoisia. Oppi, että syntinen ihminen joutuu kuoltuaan ikuiseen kidutukseen, mutta maksua vastaan papin maagisen rukouksen voima vapauttaa sieltä ikuisen iloon, toi papistoille suunnattomat ökyrikkaudet.
Kristikunnan vallanhimoinen papisto oli liian ahne jättääkseen tuon rikastumiskeinon käyttämättä ja siksi alkoivat väärentää Raamattuun pakanallista helvetintulioppia, jolla kiristivät tietämättöminä pitämänsä laumansa ökyelämänsä rahoittajiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>Kommentti 2024-02-12 21:36:00: ”Upotuskasteen malli on kopioitu Hindujen kasteesta Gagnes-virralta.
Ylivainio kopioi myös Hindujen rituaalin kaataa ihmisen selälleen nopealla tönäisyllä otsaan."<
----
Ylivainio ja kirkollinen papisto ei ole kopioinut spiritistisiä tapojaan hinduilta, vaan kaikki muutkin perusopetuksensa sekä kirkoilla että hinduilla ovat alkuperältään pakanallisista babylonilaisesta lähteestä.
Oudoksuttaa väitteesi, että ”Upotuskasteen malli on kopioitu Hindujen kasteesta Gagnes-virralta.” Nimittäin hinduillahan on tulinen helvetti ”puhdistumisen” vertauskuvana, ei upotuskaste veteen!
Grolier Universal Encyclopedia: ”Hinduilla ja buddhalaisilla helvetti tarkoittaa paikkaa, jossa tapahtuu hengellinen puhdistuminen ja lopullinen uudistuminen. Islamilaisten mukaan helvetti on ikuisen rangaistuksen paikka.”
Samoin Danten ”helvetti” kuvataan ikuisen kidutuksen paikaksi. Se on vuosisatojen ajan ollut kristikunnan perusopetuksia. The Encyclopedia Americana: Varhaisten kirkollisten kääntäjien itsepäinen tapa kääntää heprean Šeol (hauta) ja kreikan Haades (hauta) ja Gehenna (kuolema vailla ylösnousemusmahdollisuutta) sanalla ’helvetti’ on johtanut suuriin sekaannuksiin ja väärinymmärryksiin.
Vaikka nykyään yhä useammat Raamatun tarkistettujen laitosten kääntäjät ovat jättäneet nuo alkukielen sanat kääntämättä, niin saarnapöntöistä ja ylivainiolaismaisten hurmossaarnaajien vaikutuksen vuoksi se ei ole riittävästi poistanut tuota valheeseen perustuvaa ja Luojaa häpäisevää kirkollista dogmia.
Miksi papistot ovat hurmaantuneet Babylonin pappien helvetintuli-keksintöön? Siksi, että papistot ovat aina olleet vallan- ja rahanhimoisia. Oppi, että syntinen ihminen joutuu kuoltuaan ikuiseen kidutukseen, mutta maksua vastaan papin maagisen rukouksen voima vapauttaa sieltä ikuisen iloon, toi papistoille suunnattomat ökyrikkaudet.
Kristikunnan vallanhimoinen papisto oli liian ahne jättääkseen tuon rikastumiskeinon käyttämättä ja siksi alkoivat väärentää Raamattuun pakanallista helvetintulioppia, jolla kiristivät tietämättöminä pitämänsä laumansa ökyelämänsä rahoittajiksi.Kyllä Jeesus varoitti kaltaisiasi väärämielisiä helvetistä, ei se ole pelkkä pappien keksintöä.
Matt. 10:28
Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. [Viis. 16:13,14; 2. Makk. 6:26; Jaak. 4:12]
Mark. 9:43
Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen [Matt. 5:30]
Mark. 9:45
Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin [
Mark. 9:47
Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, [Matt. 5:29] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Jeesus varoitti kaltaisiasi väärämielisiä helvetistä, ei se ole pelkkä pappien keksintöä.
Matt. 10:28
Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. [Viis. 16:13,14; 2. Makk. 6:26; Jaak. 4:12]
Mark. 9:43
Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen [Matt. 5:30]
Mark. 9:45
Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin [
Mark. 9:47
Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, [Matt. 5:29]”Jumala on rakkaus”
”Jeesus puhui heille kaiken vertauksilla, ilman vertauksia hän ei puhunut heille mitään.”
Jeesus käytti Gehenna-kaatopaikalla ylläpidettyä tulta jätteiden hävittämiseksi edustamaan Luojan langettamasta epäsuotuisasta tuomiosta johtuvaa perusteellista tuhoa, josta ei ole mitään mahdollisuutta ylösnousemukseen elämään sieluna. Jeesus tuomitsi papiston jumalattomana ihmisluokkana ’Gehennan (KRK-käännöksen väärennös:’ helvetin’) tuomion alaisiksi’, siis kuolemaan vailla ylösnousemusta.
Välttyäkseen ikuiselta tuholta Jeesuksen seuraajien piti poistaa elämästään kaikki, mikä aiheuttaisi hengellistä kompastumista. Opetustyylinsä mukaisesti Jeesus käytti hyperbolaa eli liioittelua, kuinka tärkeää oli pakottaa itsensä kuolettamaan syntiin houkuttelevia vääriä haluja, vaikka siitä koituva tuska olisi verrattavissa tuskaan, joka aiheutuisi kirjaimellisen ’käden tai jalan hakkaamisesta pois’ ja ’silmän pois repäisemisestä’.
Mark. 9
43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut ’Gehennaan (KRK-käännöksen väärennös: ’helvettiin’), sammumattomaan tuleen,
44 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään ’Gehennaan (KRK-käännöksen väärennös: ’helvettiin’),
46 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu
47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään ’Gehennaan (KRK-käännöksen väärennös: ’helvettiin’),
48 jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
49 Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava.
50 Suola on hyvä; mutta jos suola käy suolattomaksi, millä te sen maustatte? Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha."
Jos epäraamatullinen Helvetti olisi totta, silloin kaikki muukin täytyy teidän uskoa fundamentalistinne mukaisesti. Miksi valikoitte jotkut kohdat kirjaimellisina kuin rusinat pullasta? Miksi että kaikkia kohtia?
Esim. täytyykö teidän seurakunnassanne ”jokainen ihminen kirjaimellisesti suolata tulella?”
Ja jos fundamentalistinen hehkutuksenne helvetin tulesta on totta, niin tällöinhän myös teidän seurakuntanne täytyy olla täynnä kädettömiä, silmättömiä ja jalattomia ihmisiä? Jos ei, niin myös tehän olette täydellisiä, synnittömiä! - Jos ei, niin helvetintulioppinnekin on väärä, eikö totta!
Gehenna vs. rakas Helvettinne:
Jerusalemin muurin yli heitettiin ge-Hinnomin eli ”Hinnomin poikien” laaksoon jätteet ja eläinten raadot sekä sellaisten rikollisten ruumiit, joiden ei katsottu saavan ylösnousemusta. Kaatopaikalle lisättiin rikkiä joka poltti kaiken sinne heitetyn.
Mark. 9: 44, 46, 48 ”jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.”
Tarkoittiko Jeesus, että Helveissänne madotkin ovat kuolemattomia? Ei. Vaan Gehennan kaatopaikan reunan lauhkealla vyöhykkeellä sadat miljoonat madot söivät sinne vyöryvän saastan.
Voidaan vain kuvitella, millaisen raivon nostatti Jeesuksen vertaus, että papisto kuoltuaan heitetään, ei ikuiseen kidutukseen, vaan tuohon kaatopaikkaan!
”Jumala on rakkaus”
- Anonyymi
Jos kikkulisi houkuttelee sinua lammastarhaan niin leikkaa se pois.
- Anonyymi
Hyvä paimen panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.
Mutta paha paimen panee lampaita henkensä edestä. - Anonyymi
Hellarit lukee Etiopialaisen eunukin kastetapausta ja julistaa voitonriemuisasti: Ei mainittu lapsia kastetun!
- Anonyymi
Jos kynäsi houkuttelee sinua veronkiertoon eli varastamaan meiltä muilta, heitä se pois, sillä parempi on rehellisenä mennä hyvällä omallatunnolla nukkumaan, kuin kynä tallessa joutua lainrikkojana esivallan vankilaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä paimen panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.
Mutta paha paimen panee lampaita henkensä edestä.Halusitko kertoa tuossa 2024-02-13 14:28:47 kommentissasi ilosi sen johdosta, että hyvien paimenten ansiosta lampaita on saatavilla niityltä?
- Anonyymi
Puhut varmaankin omasta kokemuksestasi, kun noin vakuuttava olet.
- Anonyymi
Jeesus käytti vertauksia kansalle puhuessaan, kuten vuorisaarnassa. Mutta ei jättänyt ketään epätietoisuuden varaan mitä tarkoitti, vaan aina selitti vertauksien käytön.
Mutta omille apostoleille ei enää tarvinnut käyttää vertauksia, eikä toiselle Juutalaiselle Nikodemukselle, jolle puhui ihan suoraan kun Nikodemus tuli kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.
Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. "
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin." - Anonyymi
Uudestisyntymästä Nikodemus ja Jeesus keskusteli eikä Nikodemus oikein ymmärtänyt asiaa kun sanoi että pitääkö mennä äidin mahaan takaisin että voi uudestisyntyä.
Voi nykyisin olla hämärän peitossa miten tapahtuu.- Anonyymi
Siinä puhutaaa vauvoista.
Nikodemus käsitti, että vauvankin tulee syntyä uudeksi vedestä ja Hengestä.
Jeesus kun sanoi, että kaikkien ihmisten ikään katsomatta, on synnyttävä uudeksi vedestä ja Hengestä. Molemmat pitää olla yhtä aikaa läsnä sekä maallinen vesi (primary element) ja Pyhä Henki.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Jeesus itse oli myös ihminen, joten se ehto koski myös Jeesusta itseään. Kuten se koskee kaikkia ihmisiä.
Siksi Jeesuskin piti kastaa, jotta hän sai ylösnouseusruumiin kasteessa. Ei niitä enää haudassa valmisteta.
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä puhutaaa vauvoista.
Nikodemus käsitti, että vauvankin tulee syntyä uudeksi vedestä ja Hengestä.
Jeesus kun sanoi, että kaikkien ihmisten ikään katsomatta, on synnyttävä uudeksi vedestä ja Hengestä. Molemmat pitää olla yhtä aikaa läsnä sekä maallinen vesi (primary element) ja Pyhä Henki.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Jeesus itse oli myös ihminen, joten se ehto koski myös Jeesusta itseään. Kuten se koskee kaikkia ihmisiä.
Siksi Jeesuskin piti kastaa, jotta hän sai ylösnouseusruumiin kasteessa. Ei niitä enää haudassa valmisteta.
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.Alkuseurakunnassa kastettiin vain uskovia. Heille julistettiin evankeliumi, he ottivat sen vastaan, eli uskoivat sen, jonka jälkeen heidät kastettiin upottamalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuseurakunnassa kastettiin vain uskovia. Heille julistettiin evankeliumi, he ottivat sen vastaan, eli uskoivat sen, jonka jälkeen heidät kastettiin upottamalla.
Ei nyt sentään. Kakkapyllyjen seurakunta se oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt sentään. Kakkapyllyjen seurakunta se oli.
Lapsilla on etuoikeus kasteessa saatavaan Pyhän Hengen lahjaan ja sinettiin uuden liiton jäsenyydestä.
Perheenpää määräsi pienemmistäkin asioista, kuin siitä mihin uskoon koko perhekunta on kasteessa liitetty.
Pentecostalismi lahkokasteineen on homppelimiesten perustama harhaoppinen uskonlahko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä puhutaaa vauvoista.
Nikodemus käsitti, että vauvankin tulee syntyä uudeksi vedestä ja Hengestä.
Jeesus kun sanoi, että kaikkien ihmisten ikään katsomatta, on synnyttävä uudeksi vedestä ja Hengestä. Molemmat pitää olla yhtä aikaa läsnä sekä maallinen vesi (primary element) ja Pyhä Henki.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Jeesus itse oli myös ihminen, joten se ehto koski myös Jeesusta itseään. Kuten se koskee kaikkia ihmisiä.
Siksi Jeesuskin piti kastaa, jotta hän sai ylösnouseusruumiin kasteessa. Ei niitä enää haudassa valmisteta.
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.Jeesus sanoi: ”Teidän täytyy syntyä uudelleen”. Lukuisat USA:n presidentit ovat kertoneet olevansa uudestisyntyneitä ja Gallup-tutkimuksessa puolet aikuisista ja teini-ikäisistä sekä papeista amerikkalaisista kertoo kokeneensa sen. Menestyneet liikemiehet ja urheilijat kertovat onnistuneensa samasta syystä ja tv-kanavat, jotka tavoittavat lompakot sydämet, saavat rahoituksen uudestisyntyneiltä.
On yleinen käsitys, että uudestisyntyminen on sama asia kuin vihkiä elämänsä Jumalalle ja Jeesukselle. Mutta miksi Jeesus itse sanoi matt.7, että ”se polku on kapea joka johtaa elämään” ja että ”vain harvat löytävät sen”? Lisäksi sanoi Joh.15, että ”hänen seuraajansa eivät ole tästä osa maailmasta”.
Edelleen, jos puolet amerikkalaisista ovat uudestisyntyneitä, miksi heillä on valtavasti korruptiota, rasismia, moraalittomuutta, rikollisuutta, väkivaltaa, laittomuutta ja minä-minä- asennetta? Opettaako raamattu, että jos alat uudestisyntyneeksi, varmistat bisneksiesi onnistumisen? Tai tulet kuuluisaksi urheilusankariksi? Voisitko kuvitella Jumalan ja Jeesuksen hurraavan katsomossa, kun uudestisyntyneet voittavat ottelunsa?
Joh.3 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti.”
Mitä hän tarkoitti? Menestyä liikemiehenä? Urheilusankarina? Vai mikä on uudestisyntymisen tarkoitus ja velvoitteet? Vastauksen saamiseksi täytyy ymmärtää Raamatun opetus siitä, mikä on Luojan tarkoitus Maan ja ihmiskunnan suhteen.
Jeesus sanoi Johannes Kastajasta Mat.11, että ”vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” Mitkä tapahtumat historian alussa sai Luojan tekemään järjestelyt joidenkin uudestisyntymiseksi? Alussa Aadam ja Eeva olivat ”Jumalan lapsia” ja käskettiin lisääntyä ja vallita ekosysteemiä, mutta sitten kapinoivat.
Kapinan vuoksi karkotettiin Luojan maallisesta perheestä ja tuomittiin kuolemaan. Koska ”kaikki tulee lajinsa mukaan”, jälkeläiset ”perivät synnin ja kuoleman”. Epäonnistuiko Luoja? Ei. 1.moos.3:15 ennusti, että tarkoituksensa tullaan toteuttamaan ”Vaimon siemenen ja hänen jälkeläistensä” toimesta.
Tuota Vaimon siementä (Jeesus) ja jälkeläisiä (Jeesuksen hallitustovereita taivaassa) sanotaan ”Jumalan valtakunnaksi” eli taivaalliseksi hallitukseksi. Sen alaisuuteen alistetaan aikanaan kaikki.
Kun täydellinen ihminen Jeesus kuolemallaan osti eli adoptoi ihmiskunnan ”lapsikseen”, hän avasi paluutien ihmiskunnalle tulla Luojan maallisen perheen lapsiksi. Kun Jeesus kastettiin, hän ”syntyi uudelleen” tullen Luojan hengelliseksi pojaksi, ”Jumalan lapseksi”, jolloin hänelle avattiin pääsy taivaaseen. Siksi hänet kuoltuaan herätettiin henkiolennoksi, koska ”liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa”.
Mutta hän ei tule hallitsemaan ihmiskuntaa yksin. Jeesus vakuutti apostoleilleen, että he tulevat myös saamaan ”lapseksiottamisen hengen” eli uudestisyntyvät, ja heistä tulee Jumalan valtakunnan hallitus taivaaseen. Luuk.12:32 ”Sinä piskuinen lauma; teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Siis hallituksen jäsenet ovat pieni määrä verrattuna alamaisiin. Vrt. Eduskunta: vain 200 valtuutettua.
Entä muu ihmiskunta eli, joilla ei ole valtakirjaa eli eivät ole uudestisyntyneet mennäkseen taivaaseen? Kuka tahansa voi Suomessa väittää olevansa uusi kansanedustaja, mutta Eduskunnassa heidän valtakirjansa tarkastetaan. Samoin Jumala valtuuttaa määräämänsä tietyn suuruisen joukon menemään kuoltuaan henkiolennoiksi taivaaseen Jeesuksen hallitustovereiksi. Vrt. Juudas Iskariot-luopion tilalle valittiin toinen.
Alamaisista eli maan päälle ylösnousemuksen saavista Jeesus kertoi Joh.10:16 ”Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä (taivaaseen menevästä) lammastarhasta.”
Mistä sitten joku tietää, että Luoja on valinnut hänet menemään taivaaseen Jeesuksen hallitustoveriksi, eli on uudestisyntynyt?
1. Raamatun totuuden tietoa hankkimalla omaksunut vihkii elämänsä Luojan tahdon tekemiseen ehdoitta. Mutta se ei vielä tarkoita ”eduskuntaan” pääsemistä.
2. Kun Luoja valitsee heistä jonkun, häneen alkaa vaikuttaa Jumalan henki siten, että hän haluaa elää taivaassa. Room.8:16. Hänen mielikuvansa taivaasta eivät ole haavekuvia, jotka maanpäällinen paratiisi tarjoaa. Ihmisenä hän ei muutu paremmaksi kuin toiset. Nk. ”pelastuskokemukset” eivät ole merkki ”Jumalan lapseksi” tulemisesta.
Aadamin ja Eevan odote oli elää ikuisesti maanpäällä. Se on ihmisen suurin mahdollinen asema. Kapinan vuoksi Luoja päätti perustaa joistakin uskollisiksi koetelluista ihmisistä hallituksen taivaaseen remontoimaan maan asiat alkuperäiseen tarkoitukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi: ”Teidän täytyy syntyä uudelleen”. Lukuisat USA:n presidentit ovat kertoneet olevansa uudestisyntyneitä ja Gallup-tutkimuksessa puolet aikuisista ja teini-ikäisistä sekä papeista amerikkalaisista kertoo kokeneensa sen. Menestyneet liikemiehet ja urheilijat kertovat onnistuneensa samasta syystä ja tv-kanavat, jotka tavoittavat lompakot sydämet, saavat rahoituksen uudestisyntyneiltä.

Aadamin ja Eevan odote oli elää ikuisesti maanpäällä. Se on ihmisen suurin mahdollinen asema. Kapinan vuoksi Luoja päätti perustaa joistakin uskollisiksi koetelluista ihmisistä hallituksen taivaaseen remontoimaan maan asiat alkuperäiseen tarkoitukseen.perisynnin takia kaikki ovat syntisiä ja kadotustuomion alaisia. Se tarkoittaa, että ihminen ei sellaisenaan ole ikuiseti elävä olento.
Vasta kasteessa Jumala liittää ihmisen Kristuksen ruumiin jäseneksi ikuista elämää varten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi: ”Teidän täytyy syntyä uudelleen”. Lukuisat USA:n presidentit ovat kertoneet olevansa uudestisyntyneitä ja Gallup-tutkimuksessa puolet aikuisista ja teini-ikäisistä sekä papeista amerikkalaisista kertoo kokeneensa sen. Menestyneet liikemiehet ja urheilijat kertovat onnistuneensa samasta syystä ja tv-kanavat, jotka tavoittavat lompakot sydämet, saavat rahoituksen uudestisyntyneiltä.
On yleinen käsitys, että uudestisyntyminen on sama asia kuin vihkiä elämänsä Jumalalle ja Jeesukselle. Mutta miksi Jeesus itse sanoi matt.7, että ”se polku on kapea joka johtaa elämään” ja että ”vain harvat löytävät sen”? Lisäksi sanoi Joh.15, että ”hänen seuraajansa eivät ole tästä osa maailmasta”.
Edelleen, jos puolet amerikkalaisista ovat uudestisyntyneitä, miksi heillä on valtavasti korruptiota, rasismia, moraalittomuutta, rikollisuutta, väkivaltaa, laittomuutta ja minä-minä- asennetta? Opettaako raamattu, että jos alat uudestisyntyneeksi, varmistat bisneksiesi onnistumisen? Tai tulet kuuluisaksi urheilusankariksi? Voisitko kuvitella Jumalan ja Jeesuksen hurraavan katsomossa, kun uudestisyntyneet voittavat ottelunsa?
Joh.3 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti.”
Mitä hän tarkoitti? Menestyä liikemiehenä? Urheilusankarina? Vai mikä on uudestisyntymisen tarkoitus ja velvoitteet? Vastauksen saamiseksi täytyy ymmärtää Raamatun opetus siitä, mikä on Luojan tarkoitus Maan ja ihmiskunnan suhteen.
Jeesus sanoi Johannes Kastajasta Mat.11, että ”vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” Mitkä tapahtumat historian alussa sai Luojan tekemään järjestelyt joidenkin uudestisyntymiseksi? Alussa Aadam ja Eeva olivat ”Jumalan lapsia” ja käskettiin lisääntyä ja vallita ekosysteemiä, mutta sitten kapinoivat.
Kapinan vuoksi karkotettiin Luojan maallisesta perheestä ja tuomittiin kuolemaan. Koska ”kaikki tulee lajinsa mukaan”, jälkeläiset ”perivät synnin ja kuoleman”. Epäonnistuiko Luoja? Ei. 1.moos.3:15 ennusti, että tarkoituksensa tullaan toteuttamaan ”Vaimon siemenen ja hänen jälkeläistensä” toimesta.
Tuota Vaimon siementä (Jeesus) ja jälkeläisiä (Jeesuksen hallitustovereita taivaassa) sanotaan ”Jumalan valtakunnaksi” eli taivaalliseksi hallitukseksi. Sen alaisuuteen alistetaan aikanaan kaikki.
Kun täydellinen ihminen Jeesus kuolemallaan osti eli adoptoi ihmiskunnan ”lapsikseen”, hän avasi paluutien ihmiskunnalle tulla Luojan maallisen perheen lapsiksi. Kun Jeesus kastettiin, hän ”syntyi uudelleen” tullen Luojan hengelliseksi pojaksi, ”Jumalan lapseksi”, jolloin hänelle avattiin pääsy taivaaseen. Siksi hänet kuoltuaan herätettiin henkiolennoksi, koska ”liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa”.
Mutta hän ei tule hallitsemaan ihmiskuntaa yksin. Jeesus vakuutti apostoleilleen, että he tulevat myös saamaan ”lapseksiottamisen hengen” eli uudestisyntyvät, ja heistä tulee Jumalan valtakunnan hallitus taivaaseen. Luuk.12:32 ”Sinä piskuinen lauma; teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Siis hallituksen jäsenet ovat pieni määrä verrattuna alamaisiin. Vrt. Eduskunta: vain 200 valtuutettua.
Entä muu ihmiskunta eli, joilla ei ole valtakirjaa eli eivät ole uudestisyntyneet mennäkseen taivaaseen? Kuka tahansa voi Suomessa väittää olevansa uusi kansanedustaja, mutta Eduskunnassa heidän valtakirjansa tarkastetaan. Samoin Jumala valtuuttaa määräämänsä tietyn suuruisen joukon menemään kuoltuaan henkiolennoiksi taivaaseen Jeesuksen hallitustovereiksi. Vrt. Juudas Iskariot-luopion tilalle valittiin toinen.
Alamaisista eli maan päälle ylösnousemuksen saavista Jeesus kertoi Joh.10:16 ”Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä (taivaaseen menevästä) lammastarhasta.”
Mistä sitten joku tietää, että Luoja on valinnut hänet menemään taivaaseen Jeesuksen hallitustoveriksi, eli on uudestisyntynyt?
1. Raamatun totuuden tietoa hankkimalla omaksunut vihkii elämänsä Luojan tahdon tekemiseen ehdoitta. Mutta se ei vielä tarkoita ”eduskuntaan” pääsemistä.
2. Kun Luoja valitsee heistä jonkun, häneen alkaa vaikuttaa Jumalan henki siten, että hän haluaa elää taivaassa. Room.8:16. Hänen mielikuvansa taivaasta eivät ole haavekuvia, jotka maanpäällinen paratiisi tarjoaa. Ihmisenä hän ei muutu paremmaksi kuin toiset. Nk. ”pelastuskokemukset” eivät ole merkki ”Jumalan lapseksi” tulemisesta.
Aadamin ja Eevan odote oli elää ikuisesti maanpäällä. Se on ihmisen suurin mahdollinen asema. Kapinan vuoksi Luoja päätti perustaa joistakin uskollisiksi koetelluista ihmisistä hallituksen taivaaseen remontoimaan maan asiat alkuperäiseen tarkoitukseen.Ihminen voi suullaan puhua ja tunnustaa ja julistaa ihan mitä tahansa.
- Anonyymi
Jos Jeesus ja Nikodeemus keskustelivat vauvojen uudestisyntymästä, niin sitten ymmärtää sen miksi Nikoteemus oli sitä mieltä että vauva täytyy uudestaan tunkea takaisin sinne mistä on tullutkin. Joskin se on aika savotta kätilölle ja saattaa vauva jonkin verran parkua tuomituksen aikana ja ei varmaan äidillekään ole mikään mieltä ylentävä kokemus kun vauva muljataan takaisin mistä se on ensin kovalla vaivalla saatu tulemaan ulos.
Aikuista ihmistä ei kyllä edes kannattaisi yrittää sillä tavalla uudestisynnyttää tai sitten työntää sinne vain osa, sellainen osa mikä hyvin sopii menemään ja jättää muu osa ulkopuolelle.
Siten Jeesus Ja Nikodeemus jutteli tosiaan vauvoista silloin kun uudestisyntymästä on ollut kyse.- Anonyymi
Nikodemus käytti kuvakieltä lapsen uudestisyntymisestä työntämällä lapsi takaisin äitinsä kohtuun. Nikodemus käsitti, että lapsi on ihminen ja Jeesuksen mukaan kaikkien ihmisten ikään katsomatta on synnyttävä uudeksi ikuisesti eläväksi Jumalan luomistyön tuloksena vedestä ja Hengestä kasteessa.
2. Piet. 3:5
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Jeesuksen käyttämä sana vesi tarkoittaa alkukielen mukaan tavallista vettä "primary element".
Thayer's Greek Lexicon
Sana
Translitteroitu
Strongin koodi
υδωρ
hudor hoo'-dore genitive case υδατος hudatos hoo'-dat-os, etc.
5204
Sanan tausta
Sanaluokka
from the base of 5205
subst. (neut.)
King James Version käännökset sanasta
AV-water 79
Merkitys
1) water
1a) of water in rivers, in fountains, in pools
1b) of the water of the deluge
1c) of water in any of the earth's repositories
1d) of water as the primary element, out of and through which the world that was before the deluge, arose and was compacted
1e) of the waves of the sea - Anonyymi
Sananl.17 "Tyhmäkin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa."
Luther: "Kun ymmärtämätön käy keskusteluun oppineiden kanssa, se on samaa kuin hiirenpapana pippurien joukossa."
Sanal.1 "Viisaus* huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla; meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo:
Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
Kun minä kutsuin (*viisaitten kautta), te estelitte, kukaan teistä (yksinkertaisista) kuunnellut, te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani.
He vihasivat (*viisaitten jakamaa Raamattuun perustuvaa) tietoa, katsoivat kaiken halvaksi,
Sillä yksinkertaisten luopumus ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa (leuhkuus)." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nikodemus käytti kuvakieltä lapsen uudestisyntymisestä työntämällä lapsi takaisin äitinsä kohtuun. Nikodemus käsitti, että lapsi on ihminen ja Jeesuksen mukaan kaikkien ihmisten ikään katsomatta on synnyttävä uudeksi ikuisesti eläväksi Jumalan luomistyön tuloksena vedestä ja Hengestä kasteessa.
2. Piet. 3:5
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Jeesuksen käyttämä sana vesi tarkoittaa alkukielen mukaan tavallista vettä "primary element".
Thayer's Greek Lexicon
Sana
Translitteroitu
Strongin koodi
υδωρ
hudor hoo'-dore genitive case υδατος hudatos hoo'-dat-os, etc.
5204
Sanan tausta
Sanaluokka
from the base of 5205
subst. (neut.)
King James Version käännökset sanasta
AV-water 79
Merkitys
1) water
1a) of water in rivers, in fountains, in pools
1b) of the water of the deluge
1c) of water in any of the earth's repositories
1d) of water as the primary element, out of and through which the world that was before the deluge, arose and was compacted
1e) of the waves of the seaJes.6 "Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: Mene ja sano: 'Kuulette toistuvasti, mutta ette ymmärrä, näkemällä nähkää, ettekä käsitä.'
Paaduta kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi.
Mutta minä sanoin: Kuinka kauaksi aikaa, Herra? Hän vastasi: Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ja maa autiomaaksi."
Jatkuvalla jalkautumisella ihmisten luo Jesaja todisti sen, ettei kuulijat halunneet käsittää. He olivat liian täynnä itseään halutakseen ymmärtää. He suorastaan ponnistelivat etteivät kuuntelisi ja näkisi.
Jeesuksen aikana oli samanlaista. Kansa oli unohtanut Jumalansa. Mitä enemmän hän opetti heitä, sitä tiukemmin sulkivat silmänsä ja korvansa. Vain todella harvat katuivat, ja Jeesus avasi heidän sydämensä ja mielensä ymmärtämään Raamatun tuotuutta.
Matt. 13 ”Siksi puhun vertauksilla, että heissä käy toteen Jesajan (6. luvun) ennustus… etten heitä parantaisi."
Lopettivatko nuivan vastaanoton vuoksi Jesaja ja Jeesus jalkautumisen saarnaamaan ihmisille? Eivät. Koska tuo ennustus täyttyy myös parhaillaan, se paljastaa ihmisten enemmistön samanlaisen asenteen.
Vain harvat miljardeista kuuntelevat Jumalan sanaa. Muiden mielestä on ajan hukkaa kuunnella Mat.24:14 täyttymykseksi Jumalan valtakunnan julistajia. Mitä enemmän heille saarnataan, sitä vähemmän ja työläämmin haluavat kuulla ja varsinkaan ymmärtää - aivan kuten Jesajan ja Jeesuksenkin aikana.
- Anonyymi
Helluntailaisuus on heresia ja henkivalta.
Wikipedia
Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]
Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[17]- Anonyymi
Pojilla ei tainnut enää paikat kestää sitä menoa...
- Anonyymi
Oletteko panneet merkille, että väärien uskontojen huomattava tunnusmerkki on sukupuolinen moraalittomuus, joka johtuu niiden perustajien ja johtajien esimerkistä ja vaikutuksesta?
Luther oli mennä selälleen ja tapansa mukaan raivostui äärimmilleen, kun käydessään Vatikaanissa näki millaisen sukupuoliseen hurjasteluun ja elosteluun papit käyttivät eurooppalaisilta uskonnollisella kiristämisellä rohmuamat rikkaudet.
Ennen sotia eräälle tasangolle tehtiin valtatietä ja huomattiin, että maan alla oli monta kilometriä pitkä tunneli, toisessa päässä munkki- ja toisessa nunnaluostari.
Erään suomalaisenkin nunnaluostarin kaivosta nostettiin vastasyntyneitten vauvojen luita.
Ristiretkien aikaan, kun miehet olivat vuosia häpäisemässä Luojaa tappamassa muslimeja, eräässäkin eurooppalaisessa kylässä jokaisessa perheessä oli lapsi tehty paikkakunnan papille. Oli vain yksi poikkeus, koska nainen oli niin korkeassa asemassa, että kykeni uhkaamaan pappia seurauksilta, kun miehensä palaa Jumalan nimissä tapahtuvalta tapporeissulta.
Ilmsts.21 ”Pelkurien, uskoa vailla olevien, inhottavan saastaisten, murhaajien ja huorintekijäin (kreik. porneia *) ja spiritistien ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva toinen (lopullinen) kuolema.”
* Haureus= kreik. πόρνοις pornois, porneia: Jumalan normien vastaiset seksuaaliset tavat, kuten prostituutio, aviorikos, avioliiton ulkopuolinen seksi, homoseksuaalinen toiminta sekä sekaantuminen eläimeen.
Johanneksen Ilmestyskirjassa termiä käytetään vertauskuvallisesti siten, että se on yhdistetty globaaliin uskonnolliseen imperiumiin, prostituoituun eli ”Suureen Babyloniin”, joka viettää aikaa poliittisten johtajien sängyssä voidakseen saada valtaa ja rikkauksia, vaikka väittää olevansa vihkiytynyt Luojalle.
Mat.5 Jeesus sanoi: ”Jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin (aviorikoksen) hänen kanssansa.”
Apt.15 ”Teidän päällenne ei ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta.”
Gal.5 ”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus…”
Ilmst.14 ”Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat."
Ilmst.17:1 ”Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten (17:15 kansojen) päällä,
2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta ἐπόρνευσαν eporneusan) harjoittaneet ja jonka haureuden (πορνείας porneias) viinistä maan asukkaat ovat juopuneet."
Ilmst.18:3 ”Sillä hänen haureutensa (πορνείας porneias) vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta ἐπόρνευσαν eporneusa) harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta." - Anonyymi
Helluntailaisten uskonjärjestö on pahojen sodomiasta syytettyjen miesten perustama lahko.
Kannattaa kiertää kaukaa.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061082- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161026Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949