Sitä sen on kun nykyään pelkään haaveilla, siksi yrittää aina kovettaa itsensä että ei älä haaveile enää mistään koska sitten sitä tullaan taas kovalla voimalla alas. Arvelen että luon liikaa odotuksia elämään ja sitten kaikki romahtaa. Ei vaan enää jaksa haaveilla koska sitten se todellisuus räjähtää jossain vaiheessa eteen ja se vie totaalisesti voimat. Siksi on kyyninen ja kieltää kaiken, tosin mikä voi olla myös ihan järkevää. Ehkä siinä on hyvinkin perää että pessimisti ei pety.
Senkun saisi vielä käytäntöön niin
Anonyymi-ap
3237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä. Samaa kyynisyyttä myös minulla. Sen oppii, kun elämä on tuonut vain pettymyksiä.
Niin voiko elämä tuoda enää mitään sellaista mikä ei pudottaisi korkealta ja kovaa. Koetetaan me pärjätä jotenkin joille elämä on tuonut paljon pettymyksiä. Aina sitä vahingossa lipsahtaa haaveilemaan joskus edelleenkin mutta nopeasti yrittää korjata itsensä maanpinnalle. Aloittaja.
Monesti miettii, että miten voikin olla niin, ettei mikään onnistu eikä yhdenkään kanssa lähde suhde toimimaan. On kuin jokin kirous päällä. Tunne ja kokemus on kyllä uskomaton. Jos olisi joku hunsvotti, niin ymmärtäisi, mutta kun on ihan normaali säntillisesti elävä mies.
Silti täytyy yrittää pärjätä. Mutta onhan se elämä raskasta ja usein sietämätöntä, kun kokee itsensä arvottomaksi miehenä, jotenkin on kuin ihmisjätettä, joka lempataan kelvollisten ihmisten silmiltä pois. Tämän tuntemista en onnistu välttämään.