Miten JT uskovat eri tavalla kuin muut maailman lahkot ja kirkot?

Kummallista, lievästi sanottuna, on että todistajat näyttävät tykästyneen itsellensä valehtelemiseen.

Miksi ?

Missäs sinun todisteesi on noihin väittämiisi?

Siinä ovat oikeassa että Jeesus ei ole mikään Jumala, eikä 'Pyhä Henki' ole mikään Jumala, eikä edes mikään persoona.

Tuosta aloituksesta näkyy että kaikki asiat on selitetty väärin. Harhaan johdettuja ihmisiä on vaikeaa saada ymmärtämään totuus. Sääli.

144000 on joukko, joka muodostuu Israelin sukukunnista ei jt:sta. Mitä ihmeen korvausteologiaa täällä valehdellaan.

Ja sielu ei kuole, vaan odottaa ruumiin ylösnousemusta sitten aikanaan kun Jeesus, meidän Vapahtajamme saapuu. Ja kun Jeesus Kristus saapuu, sen tulevat tietämään ja kokemaan kaikki. Ja silloin pitää jokaisen polven kumartaman Häntä. Se on Herran päivä.

Tärkein jäi puuttumaan, ja sen mukana kaikki. Tuossa ei ollut vielä mitään, minkä perusteella Jehovan todistajat olisivat ainutlaatuisia. Vain Jehovan todistajat uskovat, että Jehovan todistajien hallintoelin on Jehovan edustaja maanpäällä. Kaikki muut, muuten samoin uskovatkin, jotka eivät tunnusta hallintoelintä, ovat väärää uskontoa.

- Pyhä Henki ei ole persoona, vain "toimiva voima." Jehovan todistajat kieltävät myös kolminaisuusopin (Isä, Poika ja Pyhä Henki).
Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

-JT opettavat että Jeesus Kristus ei ole Jumala.
Hän on arkkienkeli Miikael.
Juudaan kirje:
1:9 Mutta Mikael, ylimmäinen enkeli, kuin hän perkeleen kanssa riiteli ja kamppaili Moseksen ruumiista, ei rohjennut sanoa sen pilkan tuomiota, vaan sanoi: Herra sinua rangaiskoon!
1:21 Ja odottakaat meidän Herran Jesuksen Kristuksen laupiutta ijankaikkiseen elämään.

- Kun kuolet, olet kuollut. Ihmisellä ei ole sielua sen kummemmin kuin eläimelläkään. Näin vartiotorni.
Raamattu puhuu sielusta kahdessa eri merkityksessä. Ihmistä kokonaisuutena,
elävää olentoa maan päällä, kutsutaan sieluksi.
Kuitenkin Raamatussa puhutaan sielusta myös ihmisruumiin sisällä asuvana, erillisenä osana. Läheisesti samaa tarkoittava sana on "sydän", silloin kun se Raamatussa esiintyy ihmisen sisintä olemusta kuvaavana ilmaisuna.
"Sielun" eri merkitykset on helppo erottaa toisistaan asiayhteyden perusteella.
aamattu kutsuu ruumiissa asuvaa, sisäistä osaa sieluksi.
Esim. "Anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin"(1 Kun 17:21). Poika ei siis ollut sielu, vaan hänellä oli sielu, elävä osa, joka erkani hänestä ruumiin kuollessa. Vastaavia kohtia, joissa ihmisillä on erillinen sielu, ovat mm. Ps 42:6; 63:9; 131:2 ("Niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa"); 1 Aik 22:19; Joona 2:8.
Matt 10:28 ilmoittaa yhtä selkeästi, että ihmisellä on ruumis, joka voidaan tappaa, ja sielu, jota kukaan ihminen ei voi tappaa. Ruumis ja sielu ovat kaksi eri asiaa; ihmisen kuollessa sielu ei kuole. UM-käännös ilmaisee jakeen loppuosan: "...peljätkää...häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa"
; KR ja muut käännökset puhuvat "Helvettiin hukuttamisesta". Raamattu ilmoittaa sen olevan hengellisessä mielessä "toinen kuolema", eli iankaikkinen ero Jumalasta.

Raamatun kielessä "sielua" vastaa hyvin läheisesti sana "sydän". Molemmista kerrotaan, kuinka ne tuntevat kiintymystä, iloa, tuskaa jne; molempien sanotaan etsivän ja odottavan Jumalaa; Jumala voi tehdä molemmat eläviksi jne. Usein ne myös rinnastetaan toisiinsa, kuten jakeessa Ap 4:32. Sekä sydän että sielu kuvaavat
Raamatun kielessä elämää. Sydämestä lähtee elämä (Snl 4:23); se on Jumalasuhteen tuntoelin. Raamattu korostaa, että Jumalaa ei koeta järjellä, vaan sydämellä (Snl 3:5; Matt 22:37; 15:8,9; Room 10:10; 2 Kor 10:5; Matt 11:25; 1 Kor 1:17; 1 Piet 3:4; Fil 4:7).
Sisäinen kuolema ("ensimmäinen kuolema") tuli kaikille ihmisille Aadamin synnin kautta. kuolema Aadam oli ollut elävä sielu siihen asti kunnes teki syntiä: "Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman" (1 Moos 2:17). Tässä Jumala kertoi, mitä ihmiselle sisäisesti tulee tapahtumaan sillä hetkellä, kun hän tekee syntiä. (Vrt."Se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava";Hes 18:4,19-32.) Aadamin sisäinen ihminen, sielu, joutui eroon Jumalasta ja siinä mielessä kuoli. Tämän kuoleman seurauksena katkesi heti yhteys Jumalan kanssa; tilalle tuli syyllisyys, alastomuus, pelko ja piileksiminen (1 Moos 3:7-10).
Sielu oli se osa ihmisessä, joka varsinaisesti lankesi syntiin; se kuoli "sinä päivänä" eli heti. Ruumis, joka oli synnintekemisen välikappale, tuomittiin myös kuolemaan eli palaamaan maahan, kun ajallinen elämä oli eletty (1 Moos 3:19). Synti alisti ihmisen orjakseen ja toi turmeluksen koko ihmissukuun (1 Moos. 8:21; Rm 5:12)

Hengellisessä mielessä Raamattu puhuu myös "toisesta kuolemasta", mikä on lopullinen, iankaikkinen ero Jumalasta. Tämä on iankaikkisen elämän vastakohta. Ne ihmiset, jotka eivät ole ottaneet vastaan iankaikkisen elämän toivoa, Jeesusta Kristusta, ennen luonnollista kuolemaansa, tuomitaan tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen kadotukseen, iankaikkiseen rangaistukseen (Matt 25:46; 2 Piet 3:7; Joh 3:36). "Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen"(Ilm 20:14,15); "Mutta pelkurien ja epäuskoisten...osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on
toinen kuolema" (Ilm 21:8)