Mitä Jumala tekee?

Mitä sellaista Jumala tekee, mitä eivät ihmiset tekisi hänen puolestaan?

Raamatun kirjoittajat olivat ihmisiä.

Jumalasta kertovat vain ihmiset: Jumala ei kerro itse itsestään eikä ilmesty eli näyttäydy kenellekään.

Jumala ei tunnetusti tee mitään ihmeitä tai todista olemisestaan yliluonnollisella tavalla.

Mitä sellaista Jumala siis tekee, mitä ihmiset eivät tee hänen puolestaan?
12214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sanot kenties, että Jumala kärsi ristillä rangaistuksen puolestasi ja sovitti sinut itsensä kanssa. Mutta eihän se pidä paikkaansa!

Ei Jumala kuollut ristillä - Jumala ei voi edes kuolla - ja ristillä kuoli ihminen, kristus Jeesus!

Siis tässäkin tapauksessa ihminen teki asioita Jumalan puolesta sen sijaan, että Jumala olisi tehnyt jotakin!

Sanot kenties, että Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan sen vapahtajaksi. Mutta eihän Jumala Jeesusta lähettänyt: Jeesus vain luuli Jumalan lähettäneen hänet!

Huomaatko, että et voi todistaa mitään tekoa Jumalan teoksi? Kaikki ihmeet ovat valheita eikä Jumala tee nykyäänkään yhtään mitään.

Jumalan olemattomuus estää häntä tekemästä jotakin.

Äänestä

Lupaan uskoa Jumalaan heti, kun saatte hänet tekemään jotakin sellaista, minkä tiedemiehet yhtenä konsensuksena tunnustavat Jumalan teoksi ja todisteeksi Jumalasta.

En pidätä hengitystäni sitä odotellessa. :)

Äänestä

Kun Jumala todistaa itsestään tai Jeesus tulee takaisin, niin se on sen luokan teko, että kaikki pitävät sitä totena, koska todisteet ovat aukottomat ja varmat. Silloin ei ole epäilystäkään siitä, että Jumala on todellinen ja Jeesus on Jumalan Poika.

Mutta ei. Mitään sellaisia tapahtumia ei ole historiassa eikä tulevaisuudessa nähtävänä.

Äänestä

Vieläkö uskotte Jeesuksen tulevan takaisin, kun makaatte saattohoidossa vuoteella?

Kyllä te varmaan uskotte, mutta joudutte myöntämään sen, että olitte väärässä, kun uskoitte hänen tulevan teidän elinaikana.

Samoin ovat uskoneet kristityt kautta historian omana aikanaan, mutta ei ole Jeesus tullut eikä tule.

Ja jos olet rehellinen, niin sinun täytyy tunnustaa, että Paavali uskoi Jeesuksen tulevan omana elinaikanaan takaisin, ja Jeesus lupasi silloin tulevansa, mutta ei tullut.

Äänestä
  • 1.Tessalonikalaiskirje:
    4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
    4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    Matteuksen evankeliumi:
    24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

    Matteuksen evankeliumi:
    10:23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    1.Tessalonikalaiskirje:

    Tähän eräs sanoo hätävalheena sen, että Jeesus tuli takaisin silloin, kun Jumala lähetti Pyhän Hengen opetuslapsiin. (Apt. 2)

    Sanottakoon tähän vastauksena se, että Jeesuksen profetiat hänen tulemuksestaan eivät viittaa Pyhän Hengen antamiseen vaan hänen julkiseen tulemukseensa maan päälle, niin että kaikki ihmiset näkevät hänet. (Matt. 24)

    24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
    24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

    Se eräs on siis väärässä, sillä Pyhän Hengen väitetyn tulemisen aikana enkelit eivät koonneet valittuja yhteen maan ääriltä suuren pasunan pauhatessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eivätkä ihmiset parkuneet nähdessään Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

    Se eräs on siis erehtynyt ja jopa väärässä, kun sanoo Jeesuksen tulleen sen sukupolven aikana, jolle hän puhui tulemuksestaan.

    Ja ne, jotka sanovat hänen ennustaneen tulevia aikoja kaukaisuudessa, erehtyvät tai jopa valehtelevat, kun eivät usko Uuden testamentin kirjoituksia.

    Äänestä

En ymmärrä helluntaiseurakuntan touhuaja. .kun saa toista kiusata ja seuraavana päivänä pyytää anteeksi kaikki on ok. Mutta näin ei kiusatun kohdalla ole
Kun ei saa yltä nukuttua niin seuraavana päivänä on ihan toistaitonen ja työteho. .

Äänestä

Ilmestyskirja ja Johanneksen evankeliumi ovat Jumalan itsensä vaikuttamia ja lähettämiä taivaasta.

Myös Pyhää Henkeä , Viisautta ja Ilmestyksiä lähetetään taivaasta. Lisäksi ihan fyysisiä opettajia, profeettoja yms.

Danten Jumalainen näytelmä kertoi ennalta että 3-5 suurmiestä annetaan kullekin juuri syntyvälle kansalle. Esim. Suomi sai syntyessään Sibeliuksen , Eino Leinon yms. Myös Paasikiveä tai Kekkosta voisi ajatella kuuluvaksi lahjojen joukkoon sillä he toimi jo 1930 luvulla.

Jumala vaikuttaa myös keksintöjä ja paljon, paljon muuta.

Äänestä

Jumala vaikuttaa säät, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, tsunamit, pyörremyrskyt, tuulen, sateen ja auringon paisteen.

Tämä on tutkittu tieteellisesti ja todistettu näin olevan. :)

Äänestä

Jumala liikuttaa aurinkoa, kuuta ja tähtiä taivaan kannella. On pysäyttänyt aurinkon päivän ajaksi taivaalle ja siirtänyt toisen kerran sitä kymmenen astetta taaksepäin.

Tämä on todistettu tieteellisesti! :)

Äänestä

Jumalan teoista ei ole yhtään todistetta, ei mitään havaintoja. Voidaankin hyvällä syyllä sanoa, että Jumala ei ole todellinen: Jumalaa ei ole olemassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä sellaista Jumala tekee, mitä eivät ihmiset tekisi hänen puolestaan?

Raamatun kirjoittajat olivat ihmisiä.

Jumalasta kertovat vain ihmiset: Jumala ei kerro itse itsestään eikä ilmesty eli näyttäydy kenellekään.

Jumala ei tunnetusti tee mitään ihmeitä tai todista olemisestaan yliluonnollisella tavalla.

Mitä sellaista Jumala siis tekee, mitä ihmiset eivät tee hänen puolestaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu