Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Missäs Annika.

Anonyymi-ap

Ei ole nykyään ollut esillä. Eikö hän kannusta Ollia Presidentti taistossa. Voisi kiertää Ollin kanssa toreilla ja tuoda esiin että keskusta, Ollin puolue oli Sannan johtamassa hallituksessa. Ettemme ain ole olleet oppositiossa jne.

2

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eduskunta on nyt joululomalla, joka kestää helmikuuhun asti. Muidenkin puolueiden johto pysyttelee presidentinvaaleissa taustalla. Esimerkiksi Marinia ei ole nähty kertaakaan Urpilaisen rinnalla, vaikka marraskuun lopulla hänen kerrottiin tukevan puolueen presidenttiehdokasta hyvinkin tiiviisti ja kiihkeästi. Toisena esimerkkinä Riikka Purra - ei ole vielä kertaakaan "hymyillyt" Halla-ahon kampanjassa.

    • Anonyymi

      Annika olisi voinut toreilla kertoa, että Kepu voitti viimeksi presidenttivaalti 46 vuotta sitten. Silloin, kun meikäkäisen lisäksi vielä elossa olevista vain muutama muu suomalainen oli jo syntynyt.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2172
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1886
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1558
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1550
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1462
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe