John.4 luku, sinä kerrotaan yksityiskohtaisesti
Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta
Jaakobin kaivolla.
Raamatun selitysteokset ja saarnat tästä aiheesta
yleensä antavat meille kuvan naisesta, jolla oli
kyseenalainen maine ja moraali.
Oltuaan viiden miehen kanssa naimisissa, eläen nyt
kuudennen kanssa "avoliitossa" tulee mieleen ns.
julkkis tai vastaava joista iltapäivälehdet
kirjoittavat juttujaan,paremman puutteessa.
Siihen aikaan kuitenkin,5 Moos.24 luvussa esitetään laillisen avioeron ehdot; ainoastaan
aviomiehellä oli oikeus ottaa ero vaimostaan.
Naisella ei ollut siis mitään oikeutta eroon,
siinä kulttuurissa ja yhteiskunnassa.
Miksi sitten viisi miestä oli ottanut eron
naisesta eli hylännyt hänet?
Oliko hän tosiaan avionrikkoja?
Lainmukainen rangaistus kuitenkin tuosta synnistä
oli kuoliaaksi kivittäminen,tuohon aikaan!!
Oliko hänen kanssaan mahdotonta asua?
Riidanhaluinen nalkuttajako?
Vai onko mahdollista, että syy hänen hylkäämiseensä oli se varmasti tuohon aikaan
yleisin syy:lapsettomuus.
Juutalaisuudessahan pantiin suuri paino perillisten hankkimiselle, erityisesti pojan saamiseen, jatkamaan perheen nimeä, perintöä ja
ammattia.
Kyky saada lapsia käsitettin Jumalan siunaukseksi,
se oli siitä todiste.
Jotkut arvelevat, koska nainen meni kaivolle
puolenpäivän aikaan ja toiset aamulla, viileinä
tunteina, että hän siksi oli syntinen nainen.
Jospa hän kantoikin tuskaa siitä, että oli
toistuvasti tullut miestensä hylkäämäksi ja
pelkoa siitä, että Jumalakin oli hänet hylännyt,
niinkuin lapsettomuus tuntui osoittavan.
Miksi Jeesus ei sitten sanonut hänelle niinkuin
aviorikoksesta kiinniotetulle naiselle:"Mene,
äläkä enää syntiä tee."(John.8:11)
Ajattelisin, että tämä evankeliumin kertomus ei
esitäkään meille syntistä ,säädytöntä naista, vaan
naisen joka kärsi toistuvista hylätyksi tulemisista, ahdistuneena ja vajavuuden vuoksi,
jolle hän ei itse mitään mahtanut.
Miten hyvän työn Jeesus tekikään tuolle naiselle.
Hän sanoi:"Anna minulle juoda."Näillä yksinkertaisilla ja ihmetystä herättävillä
sanoilla alkoi keskustelu jonka lopputuloksen tiedämme.
Aito paraneminen hylkäämisen ja turvattomuuden kiusaamalle sielulle tulee läheisestä ystävyyssuhteesta Jumalan kanssa,Hän hyväksyy
ilman ehtoja.
Tällaisia mietteitä minussa herättää kertomus
naisesta kaivolla.
Voisiko asia olla näin päin?Vieläpä siksi, kun tarkastellaan kertomusta sen ajan kulttuuriin
ja yhteiskunnalliseen elämään verraten?
Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta
Jaakobin kaivolla.
Raamatun selitysteokset ja saarnat tästä aiheesta
yleensä antavat meille kuvan naisesta, jolla oli
kyseenalainen maine ja moraali.
Oltuaan viiden miehen kanssa naimisissa, eläen nyt
kuudennen kanssa "avoliitossa" tulee mieleen ns.
julkkis tai vastaava joista iltapäivälehdet
kirjoittavat juttujaan,paremman puutteessa.
Siihen aikaan kuitenkin,5 Moos.24 luvussa esitetään laillisen avioeron ehdot; ainoastaan
aviomiehellä oli oikeus ottaa ero vaimostaan.
Naisella ei ollut siis mitään oikeutta eroon,
siinä kulttuurissa ja yhteiskunnassa.
Miksi sitten viisi miestä oli ottanut eron
naisesta eli hylännyt hänet?
Oliko hän tosiaan avionrikkoja?
Lainmukainen rangaistus kuitenkin tuosta synnistä
oli kuoliaaksi kivittäminen,tuohon aikaan!!
Oliko hänen kanssaan mahdotonta asua?
Riidanhaluinen nalkuttajako?
Vai onko mahdollista, että syy hänen hylkäämiseensä oli se varmasti tuohon aikaan
yleisin syy:lapsettomuus.
Juutalaisuudessahan pantiin suuri paino perillisten hankkimiselle, erityisesti pojan saamiseen, jatkamaan perheen nimeä, perintöä ja
ammattia.
Kyky saada lapsia käsitettin Jumalan siunaukseksi,
se oli siitä todiste.
Jotkut arvelevat, koska nainen meni kaivolle
puolenpäivän aikaan ja toiset aamulla, viileinä
tunteina, että hän siksi oli syntinen nainen.
Jospa hän kantoikin tuskaa siitä, että oli
toistuvasti tullut miestensä hylkäämäksi ja
pelkoa siitä, että Jumalakin oli hänet hylännyt,
niinkuin lapsettomuus tuntui osoittavan.
Miksi Jeesus ei sitten sanonut hänelle niinkuin
aviorikoksesta kiinniotetulle naiselle:"Mene,
äläkä enää syntiä tee."(John.8:11)
Ajattelisin, että tämä evankeliumin kertomus ei
esitäkään meille syntistä ,säädytöntä naista, vaan
naisen joka kärsi toistuvista hylätyksi tulemisista, ahdistuneena ja vajavuuden vuoksi,
jolle hän ei itse mitään mahtanut.
Miten hyvän työn Jeesus tekikään tuolle naiselle.
Hän sanoi:"Anna minulle juoda."Näillä yksinkertaisilla ja ihmetystä herättävillä
sanoilla alkoi keskustelu jonka lopputuloksen tiedämme.
Aito paraneminen hylkäämisen ja turvattomuuden kiusaamalle sielulle tulee läheisestä ystävyyssuhteesta Jumalan kanssa,Hän hyväksyy
ilman ehtoja.
Tällaisia mietteitä minussa herättää kertomus
naisesta kaivolla.
Voisiko asia olla näin päin?Vieläpä siksi, kun tarkastellaan kertomusta sen ajan kulttuuriin
ja yhteiskunnalliseen elämään verraten?
Vastaukset 5
Vanhimmat
samarialaiset eivät olleet juutalaisia, vaan heillä oli oma uskonto ja kulttuuri.
Mutta he olivat kuitenkin sen ajan ihmisiä ja
elivät melkeinpä samassa kulttuurissa,vaikka juutalaiset eivät heidän kanssaan seurustelleetkaan.Jesukselle kuitenkin ihminen
oli ihminen ilman raja-aitoja.
Eivätkös samarialaiset olleet ns.sekakansaa.
Koko kaupunki kuitenkin lähti liikkeelle ja
uskoi...."että tämä totisesti on maailman
vapahtaja." John.4:42 ja olihan samarialaisilla
isänä Jaakob,ja he tunnustivat kuitenkin 5
Mooseksen kirjaa.
Samarialaiset pitivät juutalaisia sukulaisinaan, mutta kieltäytyivät muutoin kaikesta yhteydestä heidän kanssaan. Juutalaiset eivät pitäneet samarialaisia pakanoina vaan paremminkin hajottajina. Samarialaiset pitivät ainoastaan kiinni Mooseksen kirjoista. Heillä siis oli yksi Jumala, profeetta Mooses ja laki. Garissim oli heille Jumalan valitsema oikea uhri paikka. He odottivat tuomion ja koston päivää sekä Messiaan tuloa.(Iso Raamatun Tietosankirja)
Juutalaisten oikea uhripaikka oli Jerusalemissa. Lisäksi Samarialaiset väittivät että heidän hallussaan ole Pentateukki oli täydellisempi kuin juutalaisten.
Miten tämä on niin tuttua? ihan kuin olisin kohdannut tällaista jossain muuallakin. Mutta Jeesus vastaa kuitenkin jotain, mikä vie mahdollisuuden pitää ainoana oikeana kumpaakaan paikkaa.
"20 Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla."
21 Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.
22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.
23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
25 Nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki".
26 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi".
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1117945673788&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=joh. 4&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=FinRaam&mod3=KJV
evankelium on perästäpäin tehty sepitelmä, jossa ei ole sitäkään vähää todellisia tapahtumia kuin muissa evankeliumeissa.
Mielenkiintoisen asian olet tästä kertomuksesta oivaltanut. Minulle ainakin tulee mieleen, että se on hyvinkin todennäköinen kertomus naisen elämästä.
Minulla oli vanha ystävä 1980-luvulla, nyt jo kuollut. Hän oli lapseton. Kun hän oli nuori aviovaimo kaupungissaan, eikä lasta alkanut muutaman ensimmäisen vuoden sisällä kuulumaan, hän häpesi niin, ettei mennyt kauppaan, torille tms. paikkaan tuttujen ystäviensä kanssa yht ´aikaa. Jos joku heistä tuli lastenvaunuja lykäten kadulla, hän oitis siirtyi näkymättömiin.
Tuo lapsettomuus oli hänelle tosi raskas taakka, ja kenties se oli sitä myös hänen miehelleen, joka alkoholin kautta lyhensi elämäänsä kymmeniä vuosia.
Voin kuvitella samarialaisen naisen täysin ystäväni tilalle, häpeään ja lopulta yksinäisyyteen.
Hyvä oivallus ja niin todenmakuinen.