Miltä tuntuu hakea presidentiksi maahan, jonka kansalaiset maksavat junailemasi sähkönsiirtoverkon kaupan johdosta jopa enemmän sähkön siirrosta kuin kulutuksesta?
Siirtomaksu-Pekalle kysymys!
6
125
Vastaukset
- Anonyymi
Vastausta ei tule. Pekka ja vihreät kun eivät tykkää tästä asiasta puhua. Eikä muuten YLE uutisetkaan.
- Anonyymi
Halla-aho laittamaan lujille asiasta?
Tynkkynen?
- Anonyymi
Hohhoijaa. Ei Pekka sitä päättänyt. Eiköhän kaikki mene ihan eduskunnan äänestyksen mukaan.
Taisi olla kokkarihallitus, joka sen esityksen teki. Toki Pekkakin oli siinä hallituksessa.
Miksi te Marinin aikana syyttelitte kaikesta pääministeriä ja aina muutenkin tilanteen mukaan teidän mielestä "vihollisia"?- Anonyymi
Kannattaisi ottaa selvää asioista.
Kuka teki ja mitä, miten Carunalle myytin sähköverkot. Samoin, kuka meinasi ajaa puolustusvoimat alas ja osin niin kävikin. Muutakin sähläämistä
SIIS ihan oman tietämyksen takia, ota selvää.
Ehdottomasti olen sitä mieltä, että Haavistossa ei ole presidenttiainesta. Ei taitaisi tulla kutsua valkoiseen taloon, saati sitten muualle.
Sovinnaisuudella. suvaitsevaisuudella ja arvoillakin on rajansa ja ihmisethän saavat olla sitä mieltä kuin ovat.
- Anonyymi
Pekka oli vastuuministeri asiassa ha itse sanoi että Fortumin hallitus olisi voitu erottaa mutta ei Pekka sinetöi kaupat ja kansa maksaa.
Pekka ajoi esityksillään monta kertaa Suomen armeijaa alas ja vihdoin Pekan esityksestä Kataisen hallitus leikkasi 10 % armeijan rahoituksesta.
Vuonna 2010 Pekka Haavisto halusi lopettaa Suomen asevelvollisuude n
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2752911Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2151880Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591552Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21320- 771208
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2591148- 801042
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52983- 80941
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk142804