Ovat kuulemma saaneet ohjeita että lähetyssaarnaajien ei tarvitse enää käyttää Mormoneille tyypillisiä vaatteita. Myöskään heidän ei tarvitse mainita Mormonin kirjaa ensimmäisellä tapaamisella. Ajatus on että he tarjoaisivat "raamatun tutkistelua" ja ottavat Mormonin kirjan esiin vasta myöhemmin.
Mutta jos ongelma on että heillä on vaikea saada uusia jäseniä, hehän voisivat yrittää sellaista umpirehellistä aloitusta kun tapaavat jonkun ihmisen. Jotain tyyliin
"Haluaisitko liittyä uskontoon, jonka eräs huijari keksi 1830-luvulla? Muuten, meillä on oma kirjamme, jonka uskomme olevan todenmukaisempi kuin Raamattu. Se on täynnä tarinoita, jotka sama huijari keksi, ja siinä on paljon anakronistisia virheitä ja epätieteellistä järjettömyyttä. Lisäksi uskomme, että on väärin itsenäisesti tutkia kyseisen kirjan väitteitä tai kirkon historiaa muutenkaan. Mutta jos haluat liittyä jäseneksi, haluamme että annat meille 10% vuotuisista tuloistasi."
MAP-kirkolla (Mormoneilla) Yhdysvalloissa uusia ohjeita saarnaamistyöhön
Anonyymi-ap
2
136
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt voivat siis pukeutua vähän muutenkin kuin mustiin housuihin ja valkoiseen paitaan. Voi olla helpompi sekoittaa ne Jehovan Todistajiin.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18201557
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15111426- 288112
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565904Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1644840- 164687
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai364345Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844213- 843497
- 803260
- 481751