Eilen oli sapatti. Halusin levätä, mutta heti aamulla eräät tuttavat tarvitsivat apua autokuljetuksissa, jolloin sain ajella tunnin verran. Sitten piti hakea pojan 6-vuotias tyttö meille päiväksi, kun tarvittiin lapsenvahtia. kello kaksi soitti eräs vanhempi mies ja halusi minun hakevan hänet sairaalasta kotiin. Illalla taas piti viedä lapsi kotiinsa
Taisi mennä ainakin pari tuntia autolla ajeluun.
Olisinkohan pitänyt paremmin sapattia, jos olisin sanonut naapureille ja pojallleni, että en halua auttaa heitä tänään, kun on sapatti? Olisivatko he saaneet paremman käsityksen minun uskostani ja sen toteuttamisesta käytännössä?
Miten menetellä käytännössä sapattina?
11
315
Vastaukset 11
- Anonyymi
On lupa tehdä sapattina hyvää.
- Anonyymi
Onneksi sitten kuitenkin kuutena päivänä voi tehdä pahoja tekoja ja elää laittomuudessa. Sitten voi herjata muita sekä käyttäytyä muutoinkin epäinhimillisesti muita kohtaan.
Sinänsä aivan hyvä juttu sellainen hetkikristillisyys ja hyvän tekeminen vain pätkissä. - Anonyymi
Työn ja kotiaskareiden tekeminen kuutena päivänä viikossa on hyvän tekemistä. Muutenhan se olisi kielletty. Nyt Jumala käskee sitä tekemään.
Ei se työ ja kotiaskare pahan tekemiseksi muutu, kun päivä vaihtuu perjantaista sapattiin. Jos kerran sapattina on lupa tehdä hyvää, niin silloin kaikki työ ja kotiaskareet on luvallista.
Ja kuten avauksesta luimme: silloin palvelee ja auttaa muita ihmisiä sen sijaan että toimisi itsekkäästi. Ette voi kieltää sitä senkään perusteella, että joku olisi itsekäs.
- Anonyymi
Jeesus antoi hyvän esimerkin sapatin vietosta ! Tehdään me samoin
- Anonyymi
Sapattia siis rikkomaan sanoi fariseukset mitä tahansa.
Sen vuoksi eivät kyllä pysy ristiinnaulitsemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sapattia siis rikkomaan sanoi fariseukset mitä tahansa.
Sen vuoksi eivät kyllä pysy ristiinnaulitsemaan.Ei meidän pidä fariseuksia matkia sapatin vietossa, vaan Jeesusta.
Fariseukset olivat tehneet sapatista taakan se ei ollut koskaan Jumalan suunitelma. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei meidän pidä fariseuksia matkia sapatin vietossa, vaan Jeesusta.
Fariseukset olivat tehneet sapatista taakan se ei ollut koskaan Jumalan suunitelma.Ja ettei sapatti ollut taakka. Jos keräisi polttopuita niin tapettiin. Eikö siinä ollut taakkaa aivan tarpeeksi eikä se ollut fariseusten keksintöä, vaan aivan oikeaa Jumalan lakia.
On pelkkää typerää lepertelyä että Jeesus olisi palauttanut jonkin alkuperäisen sapatin minkä fariseukset olivat vääristelleet. Mitää alkuperäistä sapattia ei ole olemassakaan muuta kuin se ,minkä Mooses sai savitauluissa ja siinä oli ankarat ohjeet ja tappaa piti jos ei viettänyt sapattia. Poista paha keskuudestasi.
Jeesusta kun seuraa, niin Jeesus poisti lain kirouksen ihmisen päältä. Hä naulasi ne ristille että ne eivät enää syytä Häneen uskovia. Muilta lain kirous ei ole poistunut eikä lakeja ole millää tavalla livennetty. Ne ovat poistettu vain niiltä, jotka Jumala on Pyhässä Hengessä pyhittänyt. Tosin se ilosanoma on sapatisteille vain herja aihe. Heille Pyhä Henki on vain sitä varten että sitä voi herjata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ettei sapatti ollut taakka. Jos keräisi polttopuita niin tapettiin. Eikö siinä ollut taakkaa aivan tarpeeksi eikä se ollut fariseusten keksintöä, vaan aivan oikeaa Jumalan lakia.
On pelkkää typerää lepertelyä että Jeesus olisi palauttanut jonkin alkuperäisen sapatin minkä fariseukset olivat vääristelleet. Mitää alkuperäistä sapattia ei ole olemassakaan muuta kuin se ,minkä Mooses sai savitauluissa ja siinä oli ankarat ohjeet ja tappaa piti jos ei viettänyt sapattia. Poista paha keskuudestasi.
Jeesusta kun seuraa, niin Jeesus poisti lain kirouksen ihmisen päältä. Hä naulasi ne ristille että ne eivät enää syytä Häneen uskovia. Muilta lain kirous ei ole poistunut eikä lakeja ole millää tavalla livennetty. Ne ovat poistettu vain niiltä, jotka Jumala on Pyhässä Hengessä pyhittänyt. Tosin se ilosanoma on sapatisteille vain herja aihe. Heille Pyhä Henki on vain sitä varten että sitä voi herjata.Ei minun tietääkseni kymmenen käskyä puhu mitään kivittämisestä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minun tietääkseni kymmenen käskyä puhu mitään kivittämisestä!
Ei myöskään Pyhän Hengen pilkkaamisesta vaikka se on sapatistien pääasiallinen harrastus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei myöskään Pyhän Hengen pilkkaamisesta vaikka se on sapatistien pääasiallinen harrastus.
No no rauhoitu veli hyvä ! Pilkkaajia on joka palstalla rukoile heidän puolesta !
Luin kirjan Kidutettu Kristuksen tähden Richard Wurmbrand
Oli mielenkintoista huomata, mies joka oli yli 10 vuotta vankilassa uskonsa tähden
ei koskaan vihanut vartioita jotka heitä jatkuvasti hakkasivat ja pilkkasivat.
Päin vastoin hän rakasti heitä ja sanoi sen heille !
Kirjan voi tilata netistä useammasta paikasta.
Siunausta ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No no rauhoitu veli hyvä ! Pilkkaajia on joka palstalla rukoile heidän puolesta !
Luin kirjan Kidutettu Kristuksen tähden Richard Wurmbrand
Oli mielenkintoista huomata, mies joka oli yli 10 vuotta vankilassa uskonsa tähden
ei koskaan vihanut vartioita jotka heitä jatkuvasti hakkasivat ja pilkkasivat.
Päin vastoin hän rakasti heitä ja sanoi sen heille !
Kirjan voi tilata netistä useammasta paikasta.
Siunausta !Pilkkaamisen mestariteos on suuri taistelu.
Siitä saa mallia hurmahenkien ja katolisten pilkkaamiseen.
Lutheria taasen kehutaan ilman kritiikin häivääkään. Ja vain siksi että kun on herjannut katolisia. Niin saa pyhimyksen maineen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991568
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä391155Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23930Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita164761Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13730Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46679
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33580
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39578