Kekkosen aikaan hinnat olivat alhaalla, kaikkea sai kaupasta kuin kaupasta ja kauppoja kuten pankkejakin oli suurin piirtein kävelymatkan päässä kaikista kansalaisista. Silloin palkat nousivat, työllisyys parani ja ihmiset rikastuivat.
Sitten alettiin kokeilemaan tuota markkinataloutta ja nykyään kaikki on juuri päinvastoin. Ihmiset kärvistelevät pakkasen kourissa kun ei ole varaa edes mökkiään lämmittää. Lapsiköyhyys on ennätyslukemissa, samoin työttömyys ja tulevaisuuden epävarmuus.
Kekkonen olisi kuolleenakin parempi presidentti kuin kaikki hänen jälkeensä olleet presidentit yhteensä, Martti Ahtisaarta lukuunottamatta. Ahtisaaren kaudella Suomi nousi syvimmästä lamastaan ja Nokia murtautui maailmalle. Seuraavan presidentin aikana sekin maailman suurin matkapuhelin-busines sitten menetettiin.
Europellet ja Kekkosen vihaajat, tämä on teidän syytänne kaikki! Milloin teidät saa hirttää?
Sitten alettiin kokeilemaan tuota markkinataloutta ja nykyään kaikki on juuri päinvastoin. Ihmiset kärvistelevät pakkasen kourissa kun ei ole varaa edes mökkiään lämmittää. Lapsiköyhyys on ennätyslukemissa, samoin työttömyys ja tulevaisuuden epävarmuus.
Kekkonen olisi kuolleenakin parempi presidentti kuin kaikki hänen jälkeensä olleet presidentit yhteensä, Martti Ahtisaarta lukuunottamatta. Ahtisaaren kaudella Suomi nousi syvimmästä lamastaan ja Nokia murtautui maailmalle. Seuraavan presidentin aikana sekin maailman suurin matkapuhelin-busines sitten menetettiin.
Europellet ja Kekkosen vihaajat, tämä on teidän syytänne kaikki! Milloin teidät saa hirttää?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Suomi on ollut kapitalistinen markkinatalous koko olemassaolonsa ajan.
Siis mistä puhut?
Jos kysyt europelleiltä niin ei ole ollut. Markkinatalouteen kuulema siirryttiin vasta Kekkosen erottua, tai kuoltua, tai Neuvostoliiton romahdettua, tai siis sitten kun liityttiin EU:iin.
Sähkömarkkinoihin ihan oikeastikin liityttiin 1995. Sitä ennen sähkönhinta oli vakaa ja sitä oli aina riittävästi. Yhtään ainoaa katkoa ei koskaan ollut siksi, ettei sähköä olisi ollut tarpeeksi, eikä kukaan koskaan pelotellutkaan katkoilla. Nyt niillä on peloteltu jo monta kertaa, onneksi ei sentään ole tullut. Hinta on kyllä korkealla, köyhät saa järsiä kohta puunkuorta.
Sähkömarkkinoihin liittymisestä ei ole ollut mitään havaittavaa etua. Teollisuus on päin vastoin paennut maasta, talouskasvu hyytynyt ja valtion velkaantunut korviaan myöten.
Mitä järkeä on uskoa idealististen hölmöjen puheita ja mennä järjestelyihin, joiden todellisesta luonteesta ei ole ollut kokemusta?
Aloittaja etkö tiedä että presidentit ei voineet vaikuttaa Nokian menestykseen tai menestymättömyyteen.
...ehkä ei mihinkään juuri nimeltä mainiten mutta ... asenteiden ja suunnan määrääjänä , semmoisena taustavaikuttajana erityisesti eräs toistaiseksi ainoalaatuinen kahden kauden pressa sai aikaan tuhoa jota ei vuosikymmenessä eikä kahdessakaan korjata...Nokia nyt kaatui pikkupomojen ahneuteen ja osaamattomuuteen valittuaan pääjohtajan joka avoimesti junaili koko bisneksen ulkomaille mutta kaikki muu , joka on johtanut tämän päivän tilanteeseen jossa joka kioski on ulkomaalaisten omistama lannoitetehtaista ikkunalasin laittajiin saakka ... ja vielä ihmetellään kun kansantalouden pyörittämiseen täytyy ottaa kymmeniä miljardeja euroja lisävelkaa joka vuosi ...
Meillä on nykyään markkinatalous-uskovaiset vallasssa, ja kiskonta, keinottelu on luvallista ?
Kuuntelin radio uutiset 7.1.2024. - ja -- suuresta energia kiskonta ongelmasta ei sanaakaan ! -- oli vain muuta dis-informaatiota täytteenä....
mm. suuri Huoli oli Suomessa " ilmaiseksi" verovaroin koulutettujen työllistymisestä...
- Miksi me ei olla markkina-taloudessa ja ulkomaalaiset ei itse maksa koulutustaan ? ( -- sitä ei radio uutisessa pohdittu, ihme kyllä...).
Tässä pelissä, loppupeleissä voittavat vain rosvo-kapitalistit ja heidän lahjomansa vasikat !
Suomen kehitys on monella alalla ollut heikkoa, koska vas vihr-kaaos, ja markkina kapitalistit ei pysty tekemään kehitykselle järkeviä suuntia.
Vaan kaikki syövät mahd. nopeasti vain suoraan kuormasta. Näin vain mennään ongelmasta toiseen ja likinäköisesti. trendejä tosi naiiveja seuraillaan..
---Ei itsenäinen, ei osaava Suomi joutui isojen peliin netto-maksajaksi !
Markkina voimat ja pelurit ovat mm. ovelasti johdattaneet harhaan viher. vas,
ja kokoomus keinottelijat !
Ollaan nyt uhrin asemassa, kun turva on poistettu, siis turve ja kivihiili,,,,,
RAJA-hybridi osoitti että meillä on toimintakyvytön ja toiminta haluton hallinto.
( - ilmeisesti ulkoa ohjattu, kun itsenäisyyttä ei ole..)
Ja vakava energia kiskonta osoittaa selvästi, että olemme liikaa läntisen keinottelun armoilla!! Olemme uhreja.
Ollaan rosvo markkinatalouden uhreja. Politiikka ei suojele kansalaisia enää.
-esim.. Sähkö kiskonta ongelma
Sähkö kiskonta on Vakava Ongelma, ja ei ole nykyinen presidentti, tai pm. tarttunut asiaan,, - MIKSI ?
Raaka sähkö- ja sähkönsiirto busines on niskan päällä nyt !!
- Ollaan läntisen energia kiskonnan armoilla, ilman omaa osaamista,, ja toimia kiskonnan lopettamiseksi.
Eu - nato toi meille ahneen kiskonnan.... armopaloilla eletään,, ja maksetaan keinottelijoille.
Politikkomme vaikenevat -- MIKSI ?
Silloin vasemmiston tunnuslauseena olikin "omat ensin.
Neuvostoliitto hajosi omaan mahdottomuuteensa. Vallan ottivat silovikit 'vahvat miehet' ja Putin, KGB ja mafiamies. Rikolliset jatkoivat Stalinin perinnettä. Yksi ies, yksi ääni, yksi media. Toisinajattelijat likvidoidaan, laitetaan vankilaan ja työleireille. Äärinationalismi nousi kukkaan. Sisäisen turvallisuuden, kansalliskaartiin joukkojen, rahoitusta lisätiin 143% tälle vuodelle. Putin hyökkää, jotta saa pitää sotatilalait voimassa. Tappaa valtansa säilyttämiseksi.
Suomi on paskaraossa tuon naapurin kanssa, johon ei voi luottaa. Ei Kekkonenkaan olisi siihen taipunut.
EU on halventanut elinkustannuksia. Muistan kuinka sadan tuhannen asuntolainan maksuihin 80-luvulla korkeilla koroilla meni toisen palkka. Aina piti säästää ruuasta. Leipoa itse, kerätä marjat ja sienet, kalastaa.
EU on avannut yhteistyön koulutuksessa ja tieteen tekemisessä. Ja vientimarkkinat ilman tulleja. Tosi monet nyoret ovat ollee kansainvälisessä opiskelijavaihdossa ja luovat yhteistä tulevaisuutta Euroopalle ja meille, lännen viimeisenä linnakkeena Itää vastaan.
Väitätkö ihan vakavissasi, että asunnot olisivat nyt muka halvempia? EIVÄT TODELLAKAAN OLE. Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat paljon pidempiä kuin 1980-luvulla, ja nykyiset pätkä- ja vuokratyöläiset eivät edes voi ostaa omaa asuntoa tuloillaan, saati että hankkisivat vielä kesämökin ja auton, kuten 1980-luvulla.
EU:n vapaamarkkinat eivät ole laskeneet hintoja, vaan lisänneet työttömyyttä ja eriarvoisuutta, jonka seurauksena tukien tarve on suorastaan räjähtänyt käsiin. Samaan aikaan tukien taso ainakin työttömyysturvan ja toimeentulotuen osalta on selvästi heikentynyt. Samoin sairausvakuutuksen taso.
Vientimarkkinat ilman tulleja eivät hyödytä Suomea mitenkään, sillä ne ovat yhtä tullittomia myös muille yhteismarkkinoiden jäsenille. Se tarkoittaa sitä, että emme voi enää pärjätä hintakilpailussa muita vastaan, kuten saatoimme tehdä silloin, kun markkinat perustuivat kahdenvälisiin sopimuksiin, joilloin hyvä sopimuksen neuvottelemalla saatoimme saada etuoikeutetun aseman ja ohittaa halvemalla yhtä hyviä tuotteita tuottaneen maan, kuten vaikkapa Saksan. Kuten teimmekin varsinkin Neuvostoliiton markkinoilla, mutta usein myös Ruotsissa.
Typerykset eivät yleensä tajua, miten markkinat oikeasti toimivat. Ilmaisia lounaita ei ole. Tullittomiin markkinoihin liittyminen ei tarkoita tullittomuutta vain meille, eivätkä alemmat hinnat ole nekään ilmaisia, vaan tarkoittavat työttömyyden ja tuontiriippuvuuden lisääntymistä. Teollisuuden pyrkimys EU:n markkinoiden avulla nujertaa AY-liike on toteutunut, mutta samalla on mennyt myös kannattavuus ja teollisuus paennut maasta.
Kyse on siitä, halutaanko kansallisvaltiota, joka tukevasti seisoo alueellaan ja tosiaan voi olla joku lännen linnake itää vastaan, tai jotain vieläkin parempaa, vai joiden ihmisten ja ryhmien menestystä muiden kustannuksella, kuten nyt tapahtuu. Itse en pidä teollisuuskapitalistien menestystä teolllisuusduunarien kustannuksella kovinkaan hienona saavutuksena, mutta varmaankin siitä jotkut rahassarypijät ovat eri mieltä.
Ei Suomi ole ollut koko ajan kokokapitalistinen maa.
Alkuvuodesta 1918 SDP perusti työväenluokan hallituksen H:kiin. Työväenluokan hallits harjoitti yhteiskunnallistavaa talouspolitiikkaa sen jälkeen kun haltuun saadut Suomen pankin rahat ja kulta oli törsätty.
Hivenen jäi Suomen pankin rahavaroja työväenluokan johtajille vietäväksi tuliaisina Venäjän tovereille.
Sitten Suomessa liki tyhjästä alettiin rakentamaan maata markkinatalouden keinoin ja näin luotiin pohjoismainen hyvinvointi, jonka perusteita alettiin tuhoamaan kunnolla vasta Rinteen/Marnin hallintokaudella.
Hivenen jäi nytkin työväenjohtajalta rahaa säästöön (mm ilmaisesta asumisesta ja ruokailusta) vietäväksi Holywoodiin, minne hän lokkasi velkaannutettuaan Suomea 40 % lisää.
Kertoisitko, miten Marinin hallitus "tuhosi hyvinvointivaltiota"?
Muutenkin juttusi oli aika onttoa huumoria. Monien eurooppalaisten valtioiden tapaan kasvu ja kehitys on Suomessakin ja nimenomaan juuri pääomaköyhässä Suomessa perustunut valtionyhtiöihin ja (Tamminiemen) saunassa sommiteltuihin resurssien hyvin tehokkaisiin kohdennuksiin kehityksen kannalta tärkeille aloille, kuten vaikkapa siihen elektroniikkateollisuuteen, joka tuotti Nokian. Siinä vaiheessa kun ensimmäiset satsaukset elektroniikkateollisuuteen tehtiin, ja oli pakko tehdäkin, että siitä 1990-luvulle mennessä ehti tulla jo jotakin, eivät markkinat olisi sijoittaneet siihen penniäkään (valuuttamme oli tuolloin markka ja sen sadasosa oli penni). Kun kehitys on jätetty markkinoiden varaan, meillä ei nyt ole mitään, millä pärjätä, paitsi se metsäteollisuus, joka sekin on jäämässä jälkeen.
Yksityistämisistä ei ole ollut kansantalouden kannalta kuin haittaa, en tiedä yhden yhtä tapausta, jossa seuraus olisi ollut mitenkään positiivinen. Silti myös nykyinen hallitus aikoo jatkaa tuolla linjalla, tarkoituksena kai saada tiputettua julkinen omistus jonnekin yleiseurooppalaiselle tasolle. Sen tason saavuttaminen ei tule tuomaan mitään hyvää meidän taloutteemme, mutta pakottaa kyllä joko nostamaan veroja tai leikkaamaan palveluja, jotka palvelut meillä Suomessa jo muutenkin ovat pohjoismaisen tason alapuolella ja aika monen manner-Euroopan valtionkin alapuolella. Saksassakin julkinen terveydenhoito on potilaalle selvästi halvempaa kuin täällä Suomessa, jossa taas aiotaan nostaa asiakasmaksuja.
Tuollaisiin ongelmiin tietenkin päädytään, kun taloutta hoidetaan tunteella, eikä järjellä. Jos tärkeintä on joku status, tai pelkkä tunne siitä, minne "kuulumme", sen sijaan, että laskettaisiin seuraukset ja tehtäisiin laskemien perusteella järkeviä päätöksiä, todellisuus tulee sitten vastaan lukuina myöhemmin. Kuten tilastoissa, joissa suomalaisten elinajanodote on ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan lyhentynyt. Puhumattakaan siitä, miten olemme tippuneet vauraus- ja hyvinvointivertailuissa verrattuna 1980-lukuun.
En käsitä, miten meille on voitu kasvattaa sellainen päättäjäsukupolvi, jolle tunneasiat ovat tärkeämpiä kuin kyky laskea ja tehdä järkeviä päätöksiä. Kuopion lyseo turmeli Lipposen aivot ja Mikkelissä kävi sama Liikaselle. Savolaiset ovat umpitolloja torveltajia ja valitettavasti tekevät muistakin sellaisia, jos vain saavat tilaisuuden. Savossa oppii vain vittumaisuutta, jonka pohjalla on huolella salattu hyvin heikko itsetunto. Tyypillinen venäläinen yhdistelmä, mutta savolaisethan ovat Suomen venäläisiä, aksenttiaan, jota itse kutsuvat murteeksi, myöten.
Suomea ryöväävät sieluttomat pörssikapitalistit. Kekkonen olisi laittanut Siperiaan moiset.
Unohdattuon ajan kovan inflaation, palkat eivät pysyneet hintojen perässä, eikä palkankorotuksista ollut kuin hetken apua. Pankkilainan saanti oli kovan etukäteissäästämisen takana, ja sittenkin olit pankinjohtaja armeliaisuuden varassa. Kun vientiteollisuus kaipasi lisää kilpailukykyä, tehtiin devalvaatioita. HInnat nousivat , eli käytännössä palkkoja alennettiin, jotta vienti vetäisi. Viinanen taisi olla se viimeinen ministeri, joka vakuutti, ettei markkaa devalvoida, ja aamulla se oli devalvoitu.
Juuri sen inflaation takia ihmisillä oli mahdollista maksaa velkansa takaisin lyhyemmässä ajassa ja ostaa enemmän kestokulutushyödykkeitä, kuten auto, kesämökki, pakastin, vene, perämoottori ... ja se mahdollisuus oli vähän kaikilla.
Tiukka linja lainanannossa esti pankkikriisien syntymisen. Kun lainamarkkinat vapautettiin täysi villeiksi 1980-luvun puolenvälin jälkeen, päädyttiin muutamassa vuodessa kaikkien aikojen pahimpaan pankkikriisiimme.
Pyrkiminen ns "hintavakauteen", kuten Milton Friedmanilaisuutta nykyään kutsutaan, on tuhoamassa myös EU:n talouden.
Se, mikä tuntuu helpolle ja kivalle yksittäisestä talouden toimijasta, ei yleensä ole hyväksi taloudelle. Ei juuri koskaan. Tullittomuus, korottomuus, rajoitukseton lainansaanti, hidas inflaatio (josta huolimatta palkkojen pitäisi koko ajan kasvaa, vaikka tuotanto ei sitä tee), rajaton liikkuvuus (niin pääomien kuin ihmistenkin) ... ne kaikki johtavat vain enemmin tai myöhemmin katastrofeihin, joiden seurauksena joudutaan palaamaan taaksepäin tilaan, jossa kukin noista asioista on järkevällä tasolla.
Yritysten tilanne ja kilpailukyky ei parane kuuntelemalla yrittäjiä. Päin vastoin. Jos tehdään kuten he vaativat, yritykset voivat ottaa löysemmin ja myös tekevät niin ja tuotannon kasvu hidastuu kilpailukyvyn todellisuudessa heiketessä. Sehän on jo nähty nykyisen hallituksen tultua valtaan.
"Länteen meneminen" on tuhonnut Suomen muutenkin. Sitä mieltä on ruotsalainenkin, ja on siinä tapansa mukaan aivan oikeassa:
"Lyhyesti sanottuna Suomen kouluista on tullut enemmän skandinaavisia ja vähemmän itäaasialaisia, minkä vuoksi (suomalaiset) ovat jääneet jälkeen osaamisessa."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ebcfd5df-3fac-4f56-8280-a242e616691f
Ruotsalaiset olivat täysin oikeassa myös rotututkimuksessaan väittäessään suomalaisia mongoleiksi, eli siis juuri itäaasialaisiksi. Olemme pyrkineet parhaamme mukaan eroon tuosta itäaasialaisuudesta ja nyt olemme siinä onnistuneet niin hyvin, että PISA-tulokset ovat romahtaneet. Ja taaskin vain ruotsalainen uskaltaa sanoa totuuden siitäkin.
Avaajalla on kultaiset muistot kurjuuden ajoilta.
Minkä kurjuuden? 1980-luvulla ei ainakaan minulla ollut yhtään kurjaa. Eikä aiemminkaan.
Juuri tuolloin nimenomaan olimme jokseenkin muiden kanssa samalla tasolla, nyt selvästi jäljessä.
Eikös ne postin keltaiset linja-autotkin olleet jonkin sortin kommunismia silloin niillä linja-autoilla pääsi joka paikkaan
Aika kultaa muistot. Kekkosen aikana Suomi suomettui ja oli Moskovan hallitsema näennäisdemokratia. Neuvostoliitosta ei pahaa sanaa sanottu. Ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikkaa johdettiin Kremlistä. Meillä oli hyvin vähän liikkumavaraa ja koko ajan pelko perseessä. Kekkonen oli yksinvaltias, jonka Moskova hyväksyi.
YYA-sopimuksen vuoksi olimme faktisesti puolustusliitossa Neuvostoliiton kanssa. Länsimaiden (jopa ruotsalaisten) kannalta Suomi oli osa sosialistista itäblokkia. EEC oli mahdottomuus läntisenä liittoumana. Jopa Pohjoismaiden neuvostosta väännettiin. Suomi haluttiin pitää Moskova-mielisenä.
Minä elin Kekkosen aikana. Suomi oli silloin synkkä ja harmaa maa verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan. Ostovoimamme oli selvästi heikompi. Sähkökatkoja oli usein ja öljykriisi vaikutti meihinkin. Syötiin paljon keittoja ja läskisooseja. Lihaa oli harvoin ja silloinkin possun kyljyksiä. Kaikki oli tuloihin suhteutettuna selvästi kalliimpaa. Korot huitelivat 20 prosentissa. Inflaatio oli jatkuvasti korkea ja palkkoja nostettiin inflaatiota vastaavasti. 1970-luvulla asunnottomuus oli suuri ongelma ja kylminä talvina puliukkojen raatoja korjattiin kaduilta. Markkaa pidettiin vahvana, mutta devalvaatioiden vähäinen kilpailukykyä kasvattava hyöty otettiin duunareiden lompakoista ja säästöistä. Puhelimiin, telkkareihin ja stereoihin ei kaikilla ollut varaa. Lähiöt olivat levottomia ja etenkin vuokrataloissa elämä oli selvästi väkivaltaisempaa kuin nykyisin. Mamuja ei ollut, mutta lähiönuoret tappelivat silti puukoin ja astaloin; väkivaltarikollisuus on Suomessa laskenut samaa tahtia köyhyyden kanssa 1980-luvulta alkaen.
Suomi on nyt parempi, rikkaampi, vapaampi ja itsenäisempi kuin kertaakaan ennen Euroopan unioniin liittymistä.
ikkaampi? siis velat ovat muutuneet saataviksi, niinkö? Oikeatihan Suomi on köyhtynyt koko ajan.
"Kaikki oli tuloihin suhteutettuna selvästi kalliimpaa."
Ei todellakaan ollut. Kerropa nyt, paljonko kuppi kahvia maksoi tuolloin ja paljonko maksaa nyt. Palkkataso ei todellakaan ole noussut kuusinkertaiseksi, kahvikupin hinta on ja ylikin.
"Korot huitelivat 20 prosentissa."
Vain lyhyen aikaa 1990-luvun alussa, kun vahvaa markkaa yritettiin puolustaa. Kun markka päästettiin kellumaan, kuten jokaisen valuutan tulisikin tehdä, korot laskivat normaaleiksi ja vienti alkoi vetää. Mitä vienti ei ole tehnyt koskaan euroaikana.
"asunnottomuus oli suuri ongelma ja kylminä talvina puliukkojen raatoja korjattiin kaduilta."
Puliukoille oli asuntolansa kuten nykyäänkin. Samalla tavoin osa silti edelleen asuu metsissä tai missä asuu.
"Markkaa pidettiin vahvana"
Ei pidetty Kekkosen aikana. Revalvaatio tehtiin vasta Koiviston toisen kauden aikana.
"mutta devalvaatioiden vähäinen kilpailukykyä kasvattava hyöty otettiin duunareiden lompakoista ja säästöistä"
Mistäs luulet sen kilapilukyvyn otettavan nykyisillä kikytyksillä? Devalvaatio nosti tuontitavaran hintaa kaikille, kikytys ja irtisanomiset vaikutavat täysin ja vain duunareihin.
"Puhelimiin, telkkareihin ja stereoihin ei kaikilla ollut varaa."
En kyllä muista esim vuodelta 1975 yhtään tuntemaani taloutta, jossa ei olisi ollut puhelinta ja telkkaria. Stereot eivät edes kiinnostaneet vanhempaa väkeä. Lankapuhelinhan oli naurettavan halpa, maksoi olemattoman murto-osan siitä, mitä halvin kännykkä nykyään. Murto-osan nykyisistä olivat myös puhelujen hinnat.
"lähiönuoret tappelivat silti puukoin ja astaloin"
Ei se mistään köyhyydestä johtunut, vaan tyhmyydestä. Kuten nykyäänkin.
"väkivaltarikollisuus on Suomessa laskenut samaa tahtia köyhyyden kanssa 1980-luvulta alkaen"
Kuten muuallakin. Olemme nimittäin edelleen väkivaltaisempi maa kuin teidän mamukriittisten mielestä "sisällissodassa" oleva Ruotsi.
"Suomi on nyt parempi, rikkaampi, vapaampi ja itsenäisempi kuin kertaakaan ennen Euroopan unioniin liittymistä"
Ei ole mitään noista. Ei varsinkaan rikkaampi, verrattuna muihin olemme jääneet jälkeen ja selvästi. Päätäntävaltamme omista asioistamme on EU:ssa selvästi kapeampi kuin oli vuonna 1990.
Ainoa, missä voin tehdä sinulle myönnytyksen, on se, että on mahdollista, että Venäjä olisi Putinin kauden alettua kohdistanut Suomeen enemmän painetta jos emme olisi olleet EU:n jäsen. Mutta sekin on pelkkää jossittelua. Jetsinin aikana sitäkään ei olisi tapahtunut.
Miksi te europellet aina joudutte valehtelemaan kun yritätte puolustaa virheitänne?
Tämä on sitä Kokoomuslaista talousosaamista.
Suomi syöksyy kohti konkurssia ja syvää lamaa.
Orpo on Diktaattori.
...tainnu paljua pressat siihen Nokiaan vaikuttaa , pöljät pikkusielut joille johtajan piti olla ihan oikea ulkomaalainen , saivat hävitettyä lähes koko bisneksen ... ja Nokian puhelimet hävisivätkin markkinoilta , vain ne entiset toimialat jollain tavoin roikkuvat (toistaiseksi) markkinoilla .. ja maailma muuttuu , eskoseni , enää ei maanviljely juurikaan kannata entiseen malliin ...joten kaupunkiin on lähdettävä jos elää haluat , KELAn elätiksi on valtaosa väestöä vieläkin vääränväristä ...