Hesarissa 4.5. oli sekä Jäätteenmäen että Väyrysen mielipiteitä Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen. Molempien mielestä perussyy hylkäämiselle on samanaiksisen laajentumisen ja syventämisen ristiriita. Jäätteenmäen mielestä ”äänestystulos on selvä ’ei’ yhtäaikaiselle laajentumiselle ja syventymiselle. Väyrynen sanoo ”Unionin kehitystä on jo pitkään jäytänyt ristiriita laajentumisen ja tiivistymisen välillä”.
Väyrynen jatkaa: ”Perustuslain kohtalo on suora seuraus sen yksipuolisesta valmistelusta, jota alusta alkaen johtivat ylikansallisen EU-liittovaltion kannattajat eli federalistit”. Niinhän meilläkin silloinen federalistinen pääministeri Lipponen määräsi hallituksen edustajaksi konventtiin liittovaltioinnokkaan Tiilikaisen.
Väyrynen myös toteaa, että Ranska ja Benelux-maat kannattivat aikoinaan ylikansallisen unionin rakentamista tilanteessa, jossa niillä oli siinä kiistaton johtoasema. Nyt ne pelkäävät ylikansallista valtaa unionissa, jonka jäsenenä voisi olla Turkki ja Ukraina.
Lopuksi Väyrynen toteaa: ”Nyt vihdoinkin pitäisi tajuta, että pan-eurooppalaisiin mittoihin laajentuvaa unionia on kehitettävä itsenäisten valtioiden liittona, joka tarvittaessa eriytyy sisäisesti”.
Kehittäminen itsenäisten valtioiden liittona on minustakin oikein, mutta en hyväksy Väyrysen kauan ajamaa ideaa sisäisestä eriytymisestä. Sehän tarkoittaa erilaisten kuppikuntien muodostumista unionin sisälle. Esimerkiksi jotkut voisivat perustaa puolustusliiton, toiset samanlaista veropolitiikkaa harrastavan joukon, samanlaiseen sosiaalipolitiikkaan voisi joku osa jäsenistä sitoutua jne. Minusta silloin syntyisi semmoinen tilkkutäkki, ettei se enää voisi toimia yhtenäisenä. Tällaisesta eriytymisestä on jo esimerkkinä rahapolitiikka; hämminkiä aiheuttaa, etteivät kaikki ole eurossa mukana.
Vanhasen hallituksen kanta, että unionin jäsenet ovat samanarvoisia, eikä mitään sisärenkaita perusteta, on selkeä. Vain sellaiset toiminnot, jotka kaikki jäsenet voivat hyväksyä yhteisesti hoidettaviksi, pitää ottaa unionin piiriin.
Väyrynen jatkaa: ”Perustuslain kohtalo on suora seuraus sen yksipuolisesta valmistelusta, jota alusta alkaen johtivat ylikansallisen EU-liittovaltion kannattajat eli federalistit”. Niinhän meilläkin silloinen federalistinen pääministeri Lipponen määräsi hallituksen edustajaksi konventtiin liittovaltioinnokkaan Tiilikaisen.
Väyrynen myös toteaa, että Ranska ja Benelux-maat kannattivat aikoinaan ylikansallisen unionin rakentamista tilanteessa, jossa niillä oli siinä kiistaton johtoasema. Nyt ne pelkäävät ylikansallista valtaa unionissa, jonka jäsenenä voisi olla Turkki ja Ukraina.
Lopuksi Väyrynen toteaa: ”Nyt vihdoinkin pitäisi tajuta, että pan-eurooppalaisiin mittoihin laajentuvaa unionia on kehitettävä itsenäisten valtioiden liittona, joka tarvittaessa eriytyy sisäisesti”.
Kehittäminen itsenäisten valtioiden liittona on minustakin oikein, mutta en hyväksy Väyrysen kauan ajamaa ideaa sisäisestä eriytymisestä. Sehän tarkoittaa erilaisten kuppikuntien muodostumista unionin sisälle. Esimerkiksi jotkut voisivat perustaa puolustusliiton, toiset samanlaista veropolitiikkaa harrastavan joukon, samanlaiseen sosiaalipolitiikkaan voisi joku osa jäsenistä sitoutua jne. Minusta silloin syntyisi semmoinen tilkkutäkki, ettei se enää voisi toimia yhtenäisenä. Tällaisesta eriytymisestä on jo esimerkkinä rahapolitiikka; hämminkiä aiheuttaa, etteivät kaikki ole eurossa mukana.
Vanhasen hallituksen kanta, että unionin jäsenet ovat samanarvoisia, eikä mitään sisärenkaita perusteta, on selkeä. Vain sellaiset toiminnot, jotka kaikki jäsenet voivat hyväksyä yhteisesti hoidettaviksi, pitää ottaa unionin piiriin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jutussasi oli paljon asiaakin, mutta lähtökohtani aiheeseen on hieman toinen.
Ensinnäkin Unionin syventämisestä olisi pitänyt sopia sitovasti 15 jäsenen unionissa.
Tämän jälkeen uudessa tilanteessa oltaisiin ryhdytty käymään sitovia jäsenyysneuvotteluja uusien ehdokkaiden kanssa. Haluttiin kerralla liian paljon. Ei tuo vanhakantainen Lebensraum ajatus sovi oikein yhteen nykyaikaisen eurooppalaisen ajattelun kanssa.
Nyt on ymmärrettävä, että laajentumisrumba on pysäytettävä Romaniaan ja Bulgariaan ja rauhassa keskityttävä Unionin syventämisen edellytyksiin perusteellisesti.
Unionilla ei voi eikä saa olla lähtökohtaisesti ajatuksena mahdollisimman laaja maantieteellinen ulottuvuus, sillä se sisältää hajoamisen siemenen.
On turhaa haalia vain USA:n painostuksesta jäseneksi esim. Turkkia, vaikka virallisessa jargonissa sitä kovin korostetaankin.
Perustuslaillinen sopimus olisi selkeyttänyt Unionin päätöksentekojärjestelmää, lisännyt Unionin läpinäkyvyyttä, lisännyt demokraattisuutta sekä tarjonnut turvatakuut jäsenvaltioille.
Kaikki tämä pilattiin liian yltiöpäisellä laajentumishalukkuudella liian varhaisessa vaiheessa.
Mitä tiiviimmällä ja pienemmällä porukalla syventäminen olisi sovittu, sitä paremman koheesion ja integraation edelleen kehittymisen edellytykset olisimme saavuttaneet.
...jokseenkin kaikesta, mitä tuossa sanot. Puhun asiasta enemmän vastineessani Oiva Härköselle; katso sieltä, ole hyvä!
Mikäli EU olisi vain tiivistynyt EEC:n 7 alkuperäisen jäsenvaltion kesken, ei tiivistymisellä olisi ollut kehittyneiden maiden kesken juuri mitään taloudellista arvoa tai merkitystä.
EU saa maailmanpoliittista vaikutusvaltaa vain laajenemalla, mistä on seurauksena Varsovan liiton hajotessa Itä-Euroopan ottaminen pois Venäjän vaikutuspiiristä, mitä puolestaan Yhdysvallat arvostaa käydessään samaa kampanjaan Keski-Aasiassa ja Kaukasiassa, esimerkiksi Azerbaidzanissa, Georgiassa, osin myös Uzbekistanissa jne.
Ei Yhdysvaltoja kiinnosta EU:n syveneminen eli hyvinvoinnin hienosäätö kehittyneiden maiden kesken, vaan EU:n laajeneminen dominopeliteorian mukaisesti.
EU:n sekä laajeneminen että tiivistyminen edellyttää moninkertaisia budjettivaroja, mitkä pitäisi kymminkertaistaa aluksi, mikäli tähdätään liittovaltiorakenteeseen. Kun join 1/4-1/3 valtion budjeteista kiertäisi EU:n kautta, olisi sillä tiivistävää vaikutusta.
Tähän menessähän on vain harjoiteltu hoitamalla kaikenlaisia "projekteja" pitkin maakuntia ja seutukuntia.
Geopoliittisesti laajeneminen on strategisempaa kuin tiivistyminen. Tiivitäminen estää laajenemisen myös tulevaisuudessa, koska uusien maiden olisi sopeuduttava uusina jäseninä ehtoihin, mitkä ovat niille mahdottomia.
Tämän vanhojen periaatteiden hyväksymisen periaate on communis acquire.
Että katsotaan tulevaisuutta vähän pidemmällä jänteellä tällä koalitiolla.
USA johtoisen Naton intressi on tietenkin laajentaa EU:ta mahdollisimman paljon ja samalla heikentää sen tiivistymisen mukanaan tuomaa kilpailuasemaa tulevaisuudessa.
Itse katson, että EU:n etu on syventää yhteistyötä ja katsoa sitten tulevaisuudessa millaiset edellytykset edelleen laajentumiselle on ja kuinka pitkälle sitä voi ja on ylipäätään järkevää viedä.
Väyrynen, Jäätteenmäki ja Härkönen ovat kaikki pihalla kuin lumiukot.
EU pitää muuttaa eurooppalaiseksi yhteistyöjärjestöksi ilman keskusjohtoa. Tarvitaan vain kansainvälinen sopimus, joka kattaa muutamat tärkeät alat (mm ympäristö, rikollisuuden torjunta, globaali kehitys, jne), joissa tehdään syvää yhteistyötä. Pienet asiat takaisin kansalliselle tasolle.
Tällaiselle järjestelmälle tulee kansojen laaja tuki. Nyt sitä ei EU:lla ole enää missään maassa.
Esko Aho oli vielä enemmän pihalla kuin alussa mainitut, mutta onneksi hän on poissa asioita sotkemasta.
Matti Vanhanen on kuin pikku poika, joka ei tiedä mistään mitään. Ajaa kuollutta perustuslakia voimaan. Ei kuollut herää eloon. Se pitää haudata. Voi voi Suomen kohtaloa !
...myös minä olin lähes samaa mieltä Jäätteenmäen kanssa tuota juttua lukiessani. Eräitä muitakin hänen viimeaikaisia mielipiteitään seuratessani olen ajatellut, että miksi hänen pitikään sortua sellaiseen vilpilliseen toimintaan, joka sitten niin nolosti päätti hänen varsinaisen poliittisen uransa.
Enkä ole Sinunkaan kanssa kovin erimielinen tässä asiassa. Vielä selkeämmin sanoo Neutraalitarkkailija vastineessaan sen näkemyksen, johon täysin voin yhtyä. EU:n laajentumisen ja syventämisen välillä on sovittamaton ristiriita, eli nyt pitäisi todella se hitleriläinen lebenstraum-ajattelu panna jäihin niin, että Turkille ei annettaisi toistaiseksi toivoakaan jäsenyydestä. Eikä Ukrainallekaan, vaikka se eurooppalainen maa onkin.
Voi olla myös niin, että nyt se muutaman vuoden takainen ajattelu EU:n ytimistä ja niiden merkityksistä on menettämässä sisältönsä. Eivät ainakaan ne entiset ydinmaat - Saksa, Ranska ja Englanti - ole enää ainakaan mikään yhtenäinen ydin, jonka johdolla EU:ia voitaisiin yksimielisesti kehittää. Jos EU:lle jonkinlainen perustuslaki suuren väännön jälkeen saadaankin, se tuskin tulee yhtenäistämään unionia, vaan pikemmin ohjaa sen kehitystä siihen suuntaan, jota ounastelet.
Siitäkin olen yhtä mieltä kanssasi, että Paavo Väyrysen näkemään suuntaan EU ei saa mennä, eikä kai onneksi tule menemään.
Turvallisuustekijänä jäsenilleen hajanaisempi EU käy joka tapauksessa yhä heikommaksi. Siksi jokaisen jäsenmaa - tietysti Suomenkin - pitäisi pian liittyä Natoon.
Asian ulkopuolelta: Olen vielä kommentoinut tuolla avaamassani ketjussa "Prokrusteen vuode" aluepoliittisia näkemyksiäsi; katsopa sieltä, ole hyvä!
se Jäättenmäen skandaali ollut paisuteltu juttu, Demarit ja media sen teki ja kärjistivät asioita! HE eivät tykännet että tulisi naispääministeri ja joka olisi itsenäisesti ajatteleva ! Eiköhän siinä näin käynyt, en luota mediaan enää juurikaan, varsinkin HS on menettänyt luottamukseni, koska ne kirjoittaa paperin työsulun tapahtumista ja tarjotuista vasta ehdotuksista mitä sattuu ,mm. 11tuntia vaihtui 11päivään jne...pientä!!!
Kirjoitukseesi voin muilta osin yhtyä, mutta Jäätteenmäen "vilpillinen toiminta" ei avaudu. Jäätteenmäki ei harjoittanut Irak-jupakassa vilppiä eikä valehdellut kertaakaan. Hän joutui Lipposen johtaman ajojahdin kohteeksi, jota erikoisesti kävi Erkon lehdistö ja Kokoomus. Tämän olen lukemattomia kertoja todistanut, enkä ryhdy siihen enää ainakaan tämän avauksen yhteydessä.
Jaaha, Oippa on laskeskellut harmaassa nupissaan, että tällä palstalla saa enemmän lukijoita pikkuisen verhotulle Kepun propagandalle. Ei siinä mitään, sana on vapaa, ja luettavaa tulee riittämään, kun vapaa-ajattelija-Korhosen aivoitukset eivät oikein sovi Oipan puoluesilmälappujen väliin.
... kyllä kepun palstalle, mutta ylläpito oli siirtänyt sen tänne. No eipä mitä, hyvä paikkahan tämä on. Täällää puhutaan vain EU:sta.
Sitä en kiellä, ettenkö pyrkisi enimmäkseen kannattamaan kirjoituksillani kepua, mutta voinpa sanoa vastaankin ollessani jostain toista mieltä kuin kepu tai sen johtajat. Yllä olevassakin on selkeä kannanotto, jossa en hyväksy Väyrysen ideaa rakentaa erikerroksen väkeä unionin piiriin.