Ruotsissa sanotaan suomalaisten vain "tuhonneen metsiä" ja siksi heidät piti karkottaa maasta Amerikan siirtokuntaan.
Toisaalta on säilynyt tietoa että suomalaiset uudisraivaajat alkoivat menestyä niin hyvin, että se herätti ruotsalaisissa kateutta ja vihaa mikä johti suomalisten karkottamiseen. Salomon Ilmosen kirjassa tämä kerrotaan.
Myös inkerinsuomalaiset menestyivät paremmin kuin venäläiset mikä herätti venäläisissä kateutta ja vihaa ja halua tappaa ja karkottaa inkeriläiset Siperiaan. Kuten tapahtuikin.
https://www.verkkouutiset.fi/a/hammastyttava-kartta-suomen-ja-baltian-lukutaidosta-jyrkka-raja-naapuriin/#427039b6
Ruotsinsuomalaisten karkottaminen Delawaren siirtokutaan huonosti tutkittu
3
149
Vastaukset
- Anonyymi
Yhdysvaltain vanhimpana pidetty hirsitalo Nothnagle Cabin on pantu myyntiin New Jerseyn Gibbstownissa, kertoo muun muassa matkailuun ja historiaan keskittyvä Atlas Obscura -verkkolehti. Talon rakensivat alueelle asettuneet suomalaissiirtolaiset vuosien 1638–1643 aikana.
Alun perin luultiin, että Nothnagle Cabin olisi ollut ruotsalaissiirtolaisten rakentama, sillä alueella sijaitsi tuolloin Uuden Ruotsin siirtokunta. Mökin tulisijan rakenteen ja hirsien lohenpyrstöliitosten perusteella historioitsijat ovat tulleet kuitenkin siihen tulokseen, että kyse on suomalaisesta käsityöstä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005286312.html- Anonyymi
USA:ssa osataan antaa kunnia sille kelle se kuuluu. Ruotsissa suomalaisia vain lytätään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272742Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?892045En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201600Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711012
- 61973
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143873Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40734