Eriomaisuudesta ja kiltteydestä haalimaan Suomeen pakolaisleireissä ne vaarallisimmat terroristi - siemenet, että ne saisi kasvaa ja kukoistaa Suomen maaperällä. 😰😫🤢. On mennyt. Ex-puolustuministeri Rehn ( RKP ) sekaisin .... Miksi YLE käyttää näitä " kelkasta pudonneita " homeisia mummoja NS asiantuntijoina ,, kun jo visuaalisestikkin voidaan havaita kuinka kuola valuu suupielistä ja katse harhailee ? - jättäkää vanhukset rauhaan .... !.
Elisabeth mummo oli aamu terveessä höperöimässä Haaviston .
Anonyymi-ap
21222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Lissu on kova luu!
Äänestin häntä aikoinaan siksi, ettei Suomeen tulisi enää demaria presidentiksi.
Epäonnistuin.
Yle on sekaisin, myös. Viddu mitä pashkaa
Vasemmisto-Yle junttaa Haavistoa presidentiksi. Vastaavaa puolestapuhujaa kuin E. Rehn ja ruutuaikaa ei annettasi esim. Halla-aholle missään tapauksessa.
Henkilöä joka kuljettaa ISIS-terroristileiriltä porukkaa suomeen, ei voi mitenkään hyväksyä presidentiksi, vaikka se Yle:n johtajien mieleen olisikin. Eikä suomenkansa ole valmis Haaviston mamumiespuolisoa hyväksymään, se on liian outoa ja joutuisimme muslimimaailman, venäjän ym . pilkan kohteeksi.
YLE menee siitä yli , missä aita on matalin . Kun halvalla saa (. kahvikuppi +pulla. ) käytetään niitä muumioita hyväksi mitä törkeimmällä tavalla 🤣🤣🤣🤣🤣
Eikö siis kehunut fasisti Neiti-ahoa maasta taivaisiin, vai miksi aloittajalta meni ripulit housuihin?
Sama havainto , kun MTV käyttää törkeästi dombing-petoksista kiinni jääneitä ,kuten jari-isopäämetsää....asiantuntijoina . Kertoo enemmän siitä miten urheilussa kielletty aineet kiehuu edelleen DOMPING-padoissa treenisalien nurkissa...🤣🤣🤣🤣
Yle loisii verorajoilla. Yle tuo "asiantuntijoita", jotka todellisuudess on vihervassareita, länkyttämää paskaa ja propakandaa telkkaan ja radioon. Yle on täysin verrattavissa Pohjois-Korean "mediaab". Aivopesua, aivopesua, ystäväiseni. Yle on yhtä alhaalle vajonnut, kuin poshi ja vr. Mihinkään noihin en töihin menisi. Niin on niiden maine täysin verrattavissa sikojen lietelantaan.
Yle voisi käyttää arvostelukykyä ja tuoda haastatteluun nuoremoia henkilöitä
onneks en enää muista koko akkaa
Elisapetti jo aikaa sitten Suomen . RKP on lusmu-puolue joista tulee näitä alilämpöisiä ja hyytyneitä perskoja joita pitäisi vain sääliä , mutta ei millään enää jaksa ----säästäkää meitä ---
Joo miksi näitä ikääntyneitä!? Siis hän oli ihan ok! Mutta minusta tuntuu et pitäis antaa ikää on ja muuttunu maailma!!!!
Ne jotka ovat vähän pidempään seuranneet tätä Suomen korpivaellusta muistavat kuinka vanhaa kenraalia, Adolf Ehnrootia kuljetettiin puoltamaan liittymistä EYn jäseneksi. Se kun takaisi Suomen turvallisuuden!
Mutta kun Ehnroot oli erimieltä asioista joita EU edusti, ukko pistettiin syrjään hyvin nopeasti.
Rehnin mummon tympeän höpinän ei luulisi ainakaan Haaviston suosiota lisäävän.
Kuin lääketokkurassa tai pikku kaljapöhnässä mummo uhoili.
Ikä ei ole pelkkä numero ja se näkyy.
Aikanaan ajatus on juossut ,mutta politiikassa aika on jo henkilön suhteen mennyttä aikaa. Mm tuosta syytä politiikassa on siirryttävä syrjään ennen kuin tuo arvio ja arvostelu kyky menee. .
Ehkä tuota ajassaan ollutta arvovaltaa, jonka henkilö on omannut pyritään käyttämään eduksi vaalien alla ,mutta valitettavasti tuo on riman alitus.
Siis käytät omia tapojasi esimerkkinä kertoaksesi ihmisestä jota et tunne.
Niinhän teikäläisten piireieissä aina alennetaan jotakin . Siis kaikki jotka saavat elää tulevat vanhaksi , että petaat siinä tulevaa vanhuuttasi , juuri sillä tavalla kun sinua sitten kohdellaan, kas kun tämä mentaliteetti tarttuu lapsiinkin jos eivät mitään älykästä saa koskaan kuunnella .
Siksi olisi hyvä että hieman ajateltaisiin asioita eteen päin eikä kasvateta lapsia aliarvioimaan ikääntyneitä ihmisiä .
Sanokaapas missä yrityksessään caruna Pekka on onnistunut männä vuosina....
Kyllä huomaa, että persujen äänestäjät eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Omaa vajavaista älykkyyttä pitää sitten paikata haukkumalla muita ja vihaamalla kaikkea.
Ai, sä löysit persuja?⛄️
Julkisuuden henkilöitä voi ja saa arvostella. Sinä olit ainoa joka alitti riman aukoi päätään tavallisista keskustelijoista. Se todellinen vihaaja siis ilman älyä.
Haavisto on jo vuosia todistanut meille , että hän ei sovellu JOHTO-EDUSTUS-tehtäviin . Lyhyt pinna , pienen piirin syli-buudeli , ei luotettavia kontakteja ulkomaisiin politikohin , edustaa hän.koht. tasolla vähemmistöjä , sekä epävakaa persoona , vailla turnauskestävyyttä ja paineensietokykyä -EI JATKOON ......
Joidenkin mielestä hyvä presidentti on synonyymi maailmaa halaavalle vaellukselle kaikista maailman maista juuri suomeen. Ei väliä mistä tulee ja millä, kunhan tulee.
On siinäkin näkemys ihmisistä .