On melkoinen saavutus, että laaja ja monilapsinen ja lapsenlapsinen murhaajasuku on pystynyt pitämään tiedon hermeettisesti suljettuna yhteisönsä sisään. Nyt vaikuttavat olevan sekaisin, ajatuksesta, että todellista tietoa on jo liian monella.
Kovinhan heillä on ollut tähänkin asti itseoppineita psykiatrian erikoislääkäreitä kieltämässä kirjoittamisen. Toisista kirjoituksista kopioituja muka-muka hauskoja muunnoksia ja suoranaista itkua, ettei ihmiset saa kirjoittaa. Mikään ei ole 30 vuoden aikana enää tehonnut.
Emm ole turhaan tutkineet ja pyytäneet alavutelaisia muistelemaan. Asia on siis liikkunut eteenpäin, vaikka lainoppinut puoli ei koskaan enää mitään muutakaan.
Asia on siis liikkunut eteenpäin
27
707
Vastaukset 27
- Anonyymi
Hieno asia, että kerroit tämän!
- Anonyymi
Et olisi muuten ymmärtänyt mitään ja olisit ollut vain Viiskunnan varassa.
- Anonyymi00029
Anonyymi kirjoitti:
Et olisi muuten ymmärtänyt mitään ja olisit ollut vain Viiskunnan varassa.
hermeettinen = suljettuna, eli kuvaannolisesti tässä suljettuna, tietyn piirin sisälle, tieto, joka siis ei ole levinnyt muille tahoille
- Anonyymi
Ja sitten nimiä
- Anonyymi
Kirjaimet oli väärässä järjestyksessä. Piti olla Aasi on liikahtanut 😂
- Anonyymi
Kylli sitä asiaa on pihahdellut vuosikymmenten aikana aina pikkuisen ulkopuolelle. Hegemooni itse oli 1995 riemuinnut erään kyläläisen kuolemasta.
- Anonyymi
Monessa tunnetussa murhassa on vastaavasti tiivis umpio lähipiirissä toiminut moitteettomasti. Vain Auer- keississä ymmärtämättömät lapset veli sai puhumaan paskaa, kuten nyt myöhemmin on todistettu. Sitä sontaa uskomalla poliisi 8 vuotta jauhoi syyttäjälaitoksen kanssa miljoonien tunkijota oikeuksien välillä.
- Anonyymi
Auerin keississä olikin monta kuukautta aikaa miettiä ruumiin löytymisestä Annelin kimppuun käymiseen.
- Anonyymi
Miten se Aulis haettiin pääpostista rautoihin iltapäivällä, jos aamulla tuli Helsinkiin?
- Anonyymi
Sen elämä oli aina niin kiireistä ja tapahtumia täynnä.
- Anonyymi
Lähtikö metallikonserttiin? Raskasta joulua?
- Anonyymi
Filosofi Bendyll kirjoitti: "Kun ei tiedä mitään - ei tiedä mitään!"
- Anonyymi
On pitänyt olla ankara, väkivallalla peloteltu koti ja sen ilmapiiri.
- Anonyymi
Eikö tämä kaikki viittaa juuri siihen?
- Anonyymi
Nyt vaikuttaa monilapsisessa katraassa olevan joku revennyt ja täyttää paikat pas lla.
- Anonyymi
On hänellä ollut nyt aktiivinen kausi päällä. Onko auringon pilkut syynä?
- Anonyymi
Forrsan tytön juttu näyttää, että eivät kymmenet vuodet ole estettä. Hilkassa vain tosi tekijä on kuollut.
- Anonyymi
Suku on kuulemma pahin
- Anonyymi
ja oikein paha ja häijy suku vasta onkin sääskiniemellä!
- Anonyymi
Häirikkösakki taas porukalla haluaa estää Hilkka-aiheen. Miksi?
- Anonyymi
Heitä pelottaa totuus
- Anonyymi
Olitteko Myllymäentien leirillä? He heeeee ha!
- Anonyymi
Yksi klikkaus oli ennen 0,07€. Hilkkaa klikkaa joka aloitusta 300 ja aloituksia on kuukaudessa noin 9
- Anonyymi
Leireilemme pääosin Saarijärven mökeillä ja Kuorasjärvellä hukkapääntien mökeillä.
Myllymäen ja hukkapääntiellä emme ole
Tv leirinjohtaja- Anonyymi
Lopeta vätys valheesi!
- Anonyymi00028
Sentään jotain asiaa löytyi
- Anonyymi00030
taisi poistua keskustelut tapauksen yhteyksistä valtion korkeammille tahoille?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672017Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48541