Luin juuri loppuun Ariela Säkisen koostaman teoksen Paavo Yli-Vakkurin vankitaipaleesta, joka on itse asiassa teos kaikista suomalaisista sotavangeista Neuvostoliitossa samalla. Kirjassa tuki taas esiin, että lähse kaikki sotavangit olivat erittäin vaitonaisia kokemuksistaan. Useimmiten loppun saakka. Selitys on siinä, että KGB uhkaili jokaista olemaan kertomatta kokemuksistaan. Muussa tapauksessa mies kaapattaisiin uudelleen Neuvostoliittoon ja perheen ja läheisten kohtelulla uhkailtiin myös. Hävinnyt kansakunta suhtautui uusien vallanpitäjien myötä sotavankeihin penseästi myös. Silti vaikeneminen jatkui tämän jälkeenkin. Paavi ja monet uut olivatkin saaneet uhkaussoittoja tutemattomilta tahoilta vielä 50-luvulla. Suomettuneisiin poliitikkoihin ei luotettu eikä maan todelliseen tai täydelliseen itsenäisyyteen. Sen vuoksi sotavangit vaikenivat. Yli-Vakkuri salli vasta kuolemansa jälkeen muistelmiensa julkaisemisen.
Minuakin tuo ilmiö on ihmetyttänyt. Tiesin aikoinaan yhden sotavangin, joka kuulemma ei mitään juurikaan puhunut vankeusajastaan. Ajattelin, että on kai traumaattisia kokemuksia. Sanoi se tosiaan siellä Tserepovetsin leirillä olleen sadistisia naisvartijoita. Samoin kerrotaan monen vangin kertoneen (kuulusteluissa ja harvoissa muisteluissa viime ajoilta). Jokin Olga kirjan mukaan eritoten. Ovatkonaiset fanaattisempia? Vai oliko muita edes
Suomalaiset sotavangit vaikenivat julkisuudessa kokemuksistaan- Syy: Kgb;n uhkailut
8
226
Vastaukset
- Anonyymi
Venäläisillä oli listat vangeista kyllä, mutta kuinkahan paljon mahdollista uhkailua toteuttivat käytännössä kotikommunisteistamme kiihkeimmät.
Toki oli omissa kommunisteissamme myös paljon sellaisia, jotka eivät sellaiseen toimintaan olisi mistään hinnasta osallistuneet.- Anonyymi
Kgb antoi tehtäväksi kai, kun oli niin monta kohdetta. Kommarit eivät omasta päästä tällaista keksi
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18204101
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
” Luin juuri loppuun Ariela Säkisen koostaman teoksen Paavo Yli-Vakkurin vankitaipaleesta, joka on itse asiassa teos kaikista suomalaisista sotavangeista Neuvostoliitossa samalla. ”
Tuo kirja olisi kiintoisa lukea. Kerrotko vielä kirjoittajan ja kirjan nimen?- Anonyymi
Googlella löytyy tietoa kirjasta:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f4feb82f-f8f9-472a-8f31-fc2d1fbf7367
Kirjan voi lainatakin, äänikirjaa ja sähköistä kirjaa ei kirjastoilla ole tarjolla:
https://www.finna.fi/Record/anders.1930445?sid=3668554502
Kirjan voi tietenkin myös ostaa, ja ostettuna löytyy myös äänikirjana:
https://www.suomalainen.com/products/pahinta-oli-kylmyys
http://tinyurl.com/32uwewv7 - Anonyymi
Säkkisen nimissä se n. Nimike on "Kaikkein pahinta oli kylmyys"
- Anonyymi
Ariela Häkinen: Pahinta oli kylmyys!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184631Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4982437Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1422001Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.181909- 811586
- 1461505
- 121186
- 102984
- 124842
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40839